12.1.2014

Kattia kanssa!




Otin tänään pyydettyjä ja lupaamiani ale-ostos-kuvia ja kuten näkyy, en ollut yksin. Kun saan kuvat katsottua läpi niin eiköhän jonkinmoista lastenvaatepostausta tänne tupsahda.

Pakko samalla kertoa ikävästä tapahtumasta perjantai-iltana kaupungilla. Kävimme parturi-kampaamo keikalla Helsingissä ja sattumalta kuulin toiselta asiakkaalta että Kämp Gallerian Peakilla on alakerta alessa -50%. Päätimmekin käväistä pikaisesti liikkeessä ja jätimme auton Espalle ja nappasin käsilaukusta mukaan vain lompakon takin taskuun. Liikkeessä kävi kuitenkin niin ikävä juttu että jouduin varkauden uhriksi. Enkä tarkoita että olisin ostanut kaupan tyhjäksi vaan todellakin lompakkoni varastettiin. Myyjä, minä ja Jii näimmekin kolmikon joka varkauden teki mutta siinä vaiheessa kun ymmärsimme mistä on kyse, oli liian myöhäistä. Suljin tietysti kaikki kortit heti ja teimme rikosilmoituksen mutta täytenä yllätyksenä tuli minulle se tunne joka tapahtumasta seurasi. Enkä osaa edes kuvailla tätä fiilistä, on vain todella paha mieli. Tapahtunut mikä tapahtunut mutta halusin kertoa asiasta siksi, että vaikka sitä kuvittelee ettei se itselle satu tai että Helsinki on kuitenkin aika turvallinen kaupunki, niin kyllä sielläkin sattuu ja tapahtuu. Eli myös kauppojen sisällä kannattaa pitää taskut visusti kiinni ja tiukasti silmällä tavaroitaan ja allekirjoittanut kaihtaakin tällä hetkellä kaikkia jotka tulevat metriä lähemmäksi -se tunne varmasti menee jossain vaiheessa ohi, toivottavasti.

Yritän huomenna saada aikaiseksi sen alepostauksen, rattoisaa sunnuntai-iltaa kaikille!

11 kommenttia:

  1. Voi kauhistus!
    Varmasti järkytti!
    Itseltäni muuten varastettiin Floridassa rahaa autosta, kun unohdin pieneksi hetkeksi autonovet auki. Se oli vielä sitä aikaa, kun vuokra-autoissa luki "Lease" ja kaikki paikalliset tiesi ketkä on turisteja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amy, yyyh. Kauhea tilanne tuokin! Muistan kun vuokra-autofirmat joutuivat muuttamaan merkintätapoja kun varkauksia ja ongelmia alkoi tulla niin valtavasti.

      Poista
  2. No huh huh, tosi ikävää. Itse ainakin kuljen Helsingissä todella huolettomasti verrattuna siihen mitä teen muualla, ei ole tullut oikeastaan mieleen, että joku vaanisi omaisuuttani. Ihana kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa :) Ja tosiaan olen itsekin ollut toella huoleton Hensingissä. Muistan miten monesti olen pitänmyt lompakkoa kesäsin mm. rattaiden kuomuun muodostuvassa pussissa! Mutta tämä aikalailla kyllä posti tuon huolettomuuden ainakin omalta kohdaltani.

      Poista
  3. Mieheltäni varastettiin lompakko viime kesänä, vietiin hupparin taskusta. Vaikka taloudellista vahinko ei kärsitty, ja jopa sai kortit takaisin sällien jäätyä muusta syystä kiinni, niin se olo mikä oli itselläkin varkauden jälkeen, huh. En halua, eikä mies toiste kokea sellaista. Ja miten hankalaksi menee elämä ilman kortteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se olo... sitä ei vaan käsitä ennen kun sattuu omalle kohdalle. Kiva kuulla että saitte kortit takaisin, itse vielä toivon jos edes ajokortin saisin takaisin, kumpa joku löytäisi sen mitä jäljellä on ja toimittaisi poliisille.

      Poista
  4. Voi sinua.. :( Olipa ikävä tapaus!

    VastaaPoista
  5. Harmillista ja ikävää. Tiedän tunteen, joka tulee varkauden jälkeen. Itseltäni varastettiin pyörä vuosi sitten. Pyörän menetys harmitti mutta samalla tuli tunne, että koskemattomuuttani loukattiin. Mukavaa talvea, Inkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi Inkku, se on todella henkilökohtaista. Toivottavasti tulevaisuudessa emme kumpikaan enää koe moista. Kirkkaita pakkaspäiviä myös sinulle!

      Poista
  6. Hei. Löysin blogisi instagramin kautta ja tulin kurkkaamaan. Ihania kuvia! Jäänkin lukijaksi seurailemaan tulevia postuksia :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥