3.2.2013

Hups, mites sitten kävikään...


Olen joskus listannut sellaisia menetettyjä periaatteita ja syötyjä sanoja, lisättäköön kirjoihin ja kansiin että syöty on taas. Ehkä jopa hivenen vanhanaikaisesti olen pitänyt kiinni ajatuksesta että lapset opettelevat ensin laskemaan suksilla ja vasta sitten laudalla, tyttären kohdalla asenteeni lisäksi asiaan on vaikuttanut myös ikä. Lumilautailua ei lähtökohtaisesti juurikaan suositella alle 6-vuotiaille (vaikka toki pienempiäkin rinteessä näkee) ja alle 5-vuotiaat ovat kuitenkin helpompia rinteessä suksilla, jos jo miettii hissimatkoja jne.

No olen nyt reilu vuoden kuunnellut ratkutusta lumilautailusta, lumilautailusta ja lumilautailusta. ”Äiti, mä haluaisin opetella lumilaudalla!” Väsytystaistelu on selviö kun kaksi muuta laskee laudalla ja isoveljeä idolisoidaan aika vahvalla tunnetilalla. Kun sillä ihanallakamalallaisoveljellä alkoi Lumilautailun Temppukoulu Peuriksella viikolla kaksi, katkei henkinen selkärankani ja annoin periksi. Laitoin tytön lumilautatunneille. Ensimmäisellä tunnilla oli tarkoitus testata onko lapsella vielä minkäänlaisia edellytyksiä oppia lautailua. Tunnin jälkeen yllätys oli iso sillä opettajan arvio lapsen taidoista ja edellytyksistä oli vähintäänkin super. Opettajan mukaan harvempi 5-vuotias pystyy samanlaiseen laudan käsittelyyn ekalla tunnilla ja todennäköisesti mm. voimistelulla ja laskettelutaustalla on suurikin merkitys. Toinen lautailun yksäri varattiin seuraavalle Peurisreissulle ja tyttö pääsi jo pitkän lasten rinteen alas asti kaatumatta: tosin ”lanaamalla” mutta opettajan mielestä todella taitavasti harjoittelumäärään nähden; jota siis tähän mennessä oli kertynyt vajaa 2 h. Tytön tahtotila tietysti pelaa suurta roolia tässä ja edes -19 asteen pakkaslukemat eivät viimeksi menoa hidastaneet. Ja tämän äidin oli uskottava että ehkä tämä tyttö on tarkoitettu rinteeseen lautailemaan.

Sitten alkoi se seuraava ratkutus. ”Äiti, mä tartten OMAN lumilaudan”. Tähän mennessä olimme vuokranneet tytölle tunneille laudan ja kengät (yhteensä 19 €/h) ja olin jo itsekin miettinyt omien varusteiden ostamista snoukkatytylle.


Burton ei ole vakuuttanut minua ainoastaan laskuvaatteiden vaan myös varusteiden puolella. Vaikka nykyään on lautamerkkejä pilvin pimein, on Burton tunnetuin ja pitkäaikaisin toimija alalla, ihan hyvä referenssi. Olen aina ollut sitä mieltä että minkä tahansa asian tekeminen on mukavampaa kun asiallset vermeet joten Burtoniin päädyin näissäkin hankinnoissa. Lauta sekä kengät menevät 2-3 vuotta eli hintakin jakaantuu useammalle käyttökaudelle. Kävimme kiertämässä Sellon urheiluliikkeet sekä Suomenojan Intterin alennusten toivossa ja kävi ilmi että pienille ei valikoima päätä huimaa; varusteita on vähänlaisesti ja ne eivät ole alessa.

Kierroksen aikana ja illan googlettelun jälkeen päätös tehtiin Burton Chicklet laudasta, Grom –kengistä sekä Grom –siteistä.


Intersportista olisi saanut laudan pienellä alennuksella mutta kun huomasin että kenkiä on valkoisenakin, laitoin kyselykierroksen Lahden Sinneworldiin sekä Burton Storeen (http://www.burtonstorehelsinki.fi/). Lopulta ilmeisesti viimeiset valkoiset koon 33 Gromit löytyivät Burton Storesta ja päätin että haetaan koko setti samasta paikasta, jossa oletettavasti on myös asiantuntevin ja kokenein henkilökunta.

Keskeltä lumimyrskyä Sörnäisten Rantatien varresta löytyneestä Burton Storessa on laaja valikoima niin varusteita kuin asusteitakin. Myymälä on tilava sekä erittäin siisti ja tuotteet ovat hyvin esillä. Tiskin takaa löytyi aivan mielettömän mukava ja etenkin asiantunteva palvelu, miilaikii! Liikkeestä saa aivan varmasti kaiken mitä lumilautailuun tarvitsee ja vähän ekstaakin. Mieleni teki jäädä brausailemaan mallistoja mutta nyt pidettiin fokus tytön tarvikkeissa. Ystävällinen myyjä asensi siteet, tarkasti tytön asennon laudalla ja kertoi mielenkiintoisia asioita tuotteista. Kuten esimerkiksi sen ettei Burtonin lasten laudat olekaan täysin lautoja vaan hieman kuperia jotta lapsen olisi helpompi käsitellä lautaa laskiessa. Hymyilevä myyjä sai minut myös vakuuttuneeksi (ostopäätöksen jälkeen tosin) että on todellakin merkitystä, minkälaisen laudan/kengät opettelevalle lapselle ostaa.

Lasten laudassa tärkeitä ominaisuuksia on leikkaus sekä paino. Nyrkkisääntö on että lauta on leukaan, +-5cm. Tyttö on laskenut tunneilla 100cm laudalla mutta koska laudan pitää olla sopiva ennen kaikkea ensivuonna, ostimme 110 senttisen laudan nyt 120 senttiselle tytölle. Grom –kengissä on ominaisuus joka mahdollistaa kengän koon kasvattamisen noin 0.5 sentillä jalan kasvun myötä ja kengät kiinnittyvät nopeasti sekä tukevasti kahdella tarralla. Grom –siteissä on erilainen muotoilu kuin aikuisten siteissä. Tämä mahdollistaa ainoastaan yhden hihnan kiinnityksen joka on sangen näppärä ja nopea, sillä monissa keskuksissa suositellaan että takaside on auki hissimatkoilla. (Yksi syy miksi ne lautailijat istuskelee siinä hissin vieressä rinteen yläpäässä) Laudan jäädessä pieneksi voi siteet siirtää seuraavaan lautaan niin kauan kun laskukengät eivät ole isommat kuin koko 38.

Regut (=regular) laskee vasen jalka edessä ja goofyt oikea jalka edessä

En osaa sanoin kuvailla miten ylpeä ja onnellinen tyttö oli uudesta lumilaudasta. Toivon että tämä toimii motivaattorina myös yksinharjoitteluun johon panostetaan nyt enemmän. Tarpeen mukaan tuntejakin toki otetaan ja tyttö on jo pyytänyt päästä ensi vuonna temppukouluun, jonka alaikäraja taitaa tosin olla 7-vuotta. Ensin kuitenkin opetellaan menemään hissillä yksin ja kääntymään laudalla myös oikella, eli kanttamaan varpaihin päin.



Kun aika antaa myöten, menen paremmalla ajalla Burton Storeen selailemaan mallistoja sekä mitoituksia tarkemmin. Burtonilla on laajan talvivaatemalliston lisäksi myös kesämallisto, vaikkakin kuulemma vielä hieman tuntemattomampi. Nyt en huomannut kysyä onko myös lapsille kesäisempää kudetta mutta kysäisen seuraavalla kerralla. Liikkeessä oli nyt hyvin jäljellä lasten toppaa ja myyjä kertoi että he pystyvät kauden aikana myös tilamaan jos hyllyssä ei jotain ole…ainakin niin kauan kunnes keskusvarasto myy eioota.

Niitä kevättalvi-aurinkoja odotellen, 
hyvää alkuviikkoa kaikille!

31.1.2013

Rinteessä ja Laskettelurinteessä


Olettekohan jo vallan kyllästyneet talven ulkovaateasioihin? Ehkä sitten reissun jälkeen saan kyllästyttää teidät tuliaisvaateasioihin mutta nyt kuitenkin ajankohtaisesti kirjoitan vielä asiaa toppavaatteista. Jo aiemmin toivottiin lasketteluvaate-esittelyä mutta kun aloitin kirjoittamisen aiheesta, huomasin ettei sitä kirjoitettavaa nyt niin paljon ollutkaan. Kuviakaan ei ole kuin pulkkamäestä mutta ehkäpä näillä pärjää (pojalla Peakin takki ja Billabongin housut ja tytöllä niin ikään myös Peakin takki ja housut Molo Kids).


Rinnevarusteet ovat todellakin makuasia. Muistan itse laskeneeni osan lapsuudesta haalarissa, osan kaksiosaisilla. Muistan edelleen miten ylpeä olin uudesta taivaansinisestä toppahaalarista jossa oli vyökin, samanlainen haalari oli äidillänikin (Minulla olisi tästä valokuvakin mutta ehkä säästän silmiänne). Muistan myös ensimmäisen fleece-pusakkani sillä materiaali oli aivan uusi ja ennennäkemätön tuohon aikaan. Muistaakseni fleece materiaalina sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton mutta nopeasti yleistyi lähes jokaisen vaatekaapin vakiovarusteeksi. Teini-ikäisenä kokeilin myös anorakkimallin takkia rinteessä, snoukkaajien ja hiphoppareiden esimerkin näyttämänä tietysti kaksi numeroa liian isona. Lapsuudesta tuttuja merkkejä muistuu mieleen mm. O’neill, Torstai, Peak Performance ja SOS. Alle 2-kymppisenä ostin itselleni Burtonin snoukkatakin heräteostoksena jämien alerekistä ja samalla takilla lautailen edelleen.

Minulla on ollut jo vuosia aktiivikäytössä Peak Performancen vakosamettihousut ja samanlaiset löytyy myös mieheltä. Olen niin ihastunut housuihin että niiden ostamisen jälkeen en ole kertaakaan laskenut vielä vanhemmilla Peakin tavallisilla skimbahousuilla. Housujen tärkeimpinä ominaisuuksina pidän vedenpitävyyttä, hengittävyyttä, lumilukkoja sekä vetoketjullisia tuuletusaukkoja. Peakin housuissa olen erityisen tykästynyt joustavaan ja pehmeään vyötäröön. (Salaa haaveilen Burtonin housuista mutta ainoastaan siksi että värivaihtelu olisi virkistävää). Sitten on se Burtonin takki josta puuttuu KeyCard tasku mutta kortin saa kätevästi mielestäni maailman parhaisiin Hestran rukkasiin missä on irroitettava vuori, eli kortin saa sujautettua sinne nahkakuoren ja vuorin väliin. Olen lapsesta asti testannut kymmeniä hanskoja sekä rukkasia ja kaikissa on näpit jäätyneet paitsi Hestran rukkasissa. Monesti sujautan alle myös ohuemmat sormikkaat koska rinteessä tarvitsee välillä kaivaa taskusta nenäliinoja ja mitä milloinkin. Ostin tänä vuonna uudet rukkaset Stockalta vaikka nuo liki 20 vuotta vanhat ovat edelleen ehjät. Vuori on kuitenkin menettänyt vuosien saatossa ominaisuuksia joten päätin vähän uudistaa. Uudet ovat täysin samanlaiset kuin vanhat ;)

Rinteessähän vaatteet eivät juurikaan joudu mekaaniselle rasitukselle eli käytännöllisyys sekä eristävyys/kosteudensiirto kyky lienee ne tärkeimmät ominaisuudet.. niin ja se ulkonäkö.




Kovin montaa eri merkkiä en ole lapsilla rinteessä testannut kun tapana on jämähtää niihin hyväksi havaittuihin. Olen huomannut että kun tarpeet mietti etukäteen käyttötilanteen mukaan, niin monesti pääsee paljon pienemmällä vaivalla. Pojalla on ollut rinteessä käymässä Popin, Peakin ja Billabongin housut ja tytöllä T2H:n sekä Peakin housut. Takeista rinteessä on käynyt Ver de Terre, Po.p. sekä Peak. Eli ihan kauhean kattavaa otantaa ei rinnevaatteista löydy. Sitä vastoin kaupoista löytyy nykyään aivan järjetön määrä erilaista rinnevaatetta eli omakohtainen tarvekartoitus on todellakin paikallaan ennen kun hyppää valikoiman pariin. Tällä hetkellä Top Sport myy jopa -50% alella ja Intersportissakin on valtava määrä lasten sekä aikuisten ulkovaatetta alessa.




Lasten vaatteissa saattaakin olla enemmän haastetta kun ulkonäön pitäisi miellyttää sekä vanhempaa että lasta ja käytännöllisyyden ja hinnan oltava sopivassa suhteessa ensimmäisen kanssa. Nyt kun sormet hellänä olen repinyt kahden lapsen housujen lumilukkoja lautailukenkien päälle, olen palannut mielipiteeseeni että myös lumilukot pitäisi olla avattavat, ainakin lapsilla. Peakin housut ovat muuten todella hyvät, nätit saa takin lumilukkoonkin kiinni… mutta ne todella tiukat lahkeiden lumilukot, aarGh! Kuulin tosin jo syksyllä huhun että Peak lopettaa lastenvaatesarjat eli tämäkin ”ongelma” saattaa kadota ihan itsekseen.

Muita hiljattain kokeiltuja housuja ovat olleet Billabongin sekä Molo Kidsin housut. Molempiin olen ollut tyytyväinen. Billabongin housut ovat järjettömän halvat (Hullareilla alle 40 e) ja kangas notkeaa ja baggie-malliset housut pysyvät hyvin hoikkiksenkin päällä. Väristä ja ulkonäöstä myös pisteet. Tytön Molo Kidsin housuissa on avattavat lahkeet mutta rinteessä housut eivät ole olleet, joten en osaa ottaa vielä kantaa miten lumilukot venyvät lautailukenkien päälle. Tytöllä oli vielä viime vuonna henkselit lasketteluhousuissa mutta ei enää tänä vuonna, eikä näytä olevan ongelma kun housut eivät ole liian löysät.

Molemmilla lapsilla Peakin takit ovat osoittautuneet erinomaisiksi rinteessä ja kapeasta mitoitus mahdollistaa takin käytön useampana vuotena peräkkäin. Hiihtolipputasku ja housuihin kiinnitettävä lumilukko ovat tuiki tarpeen ja ainoa miinus tulee täydellisestä heijastimien puutteesta. Tämähän ei haittaa niin kauan kun lapsi pysyy rinteessä, mutta monesti takkeja tulee kuitenkin käytettyä muuallakin, jolloin heijastimet olisivat tarpeen.

Rukkaset ovat rinteessä olleet sitäsuntätä ja toistaiseksi ei ole vielä vakiintunut kuin se, että rukkasten alla on yleensä ohuemmat lapaset. Aluslapaset siirtävät kosteuden pois iholta sekä lämmittävät kun rukkaset eivät jostain syystä ole kädessä. Poika sai tahtonsa läpi tänä vuonna ja ostin hänelle kahdet hanskat (Burton ja Scott) sillä seurauksella että näpit ovat jäässä. Olimme klassisessa ”Enkö mä sanonut…” –tilanteessa. Oletan että poika palailee rukkasmalliin ja haetaan vaikka hänelle omat Hestrat Top Sportista. Reiman hanskoja pitää vielä kokeilla rinteessä sillä ne eivät ole muistaakseni kertaakaan sinne sattuneet ja näpit ovat niissä muuten lämpimänä pysyneet.

Pipoja emme rinteessä käytä vaan kypärän alla on pelkkä Buff eli tuubihuivi. Näitä on useampaa materiaalia, oma lemppari on viskoosilyramikälie-malli missä alareuna on fleeceä.

Toppakerroksen alla on pääsääntöisesti villaa sisältävä kerrasto. Reima, Molo Kids ja Cupcake ovat kaikki toimineet ihan yhtä hyvin. Pojalla taannoin olleet Popin pitkät villikset olivat sen sijaan aivan liian leveät ja lörpät. Jos pakkasta on vähemmän kuin kymmenen astetta riittää tämän päälle pelkät toppahousut sekä takin ja kerraston väliin T-paita tai pitkähihainen trikoopaita.
Kun pakkasta on -10-20 astetta, sujahtaa väliin Reiman tekninen väliasu (joka on lasten ehdoton lemppari) tai vaihtoehtoisesti korkeakauluksellinen villaneule ja fleecepökät.

Sukissa tunnustan olevani järkähtämätön; koko poppoo laskee Bridgedalen sukilla. Olen itse varsinainen jäävarvas ja nuo osoittautuivat jo vuosia sitten ensimmäisiksi sukiksi missä ei varpaat jäädy joten pysytään niissä. Lumilautakengässä ei lyhytkään sukanvarsi paina yhtä pahasti kuin laskettelumonossa mutta silti ostan rinteeseen ainoastaan sukkia jotka yltävät polvitaipeeseen asti. (Ensin laitetaan sukat ja sitten kerrastohousut jolloin väliin ei jää ruttuja) Sukkia riittää 2 paria per henkilö ja sukat menevät useamman vuoden… näin perustelin sukkaostosta hintaa kauhistelevalle miehelleni ;)


Toistaiseksi lasketaan siis pääosin Peak Performancen vaatteilla mutta tulevaisuudessa saattaa hyvinkin tulla luottomerkiksi Burton, Billabong tai Roxy. Edellä mainitut miellyttävät rennolla tyylillään ja erityisesti Burtonin laadusta minulla on toistaiseksi vain hyvää sanottavaa. Jiillä on kaapissa joskus alesta jemmatut Haltin ja DG:n housut ja myös nuo pääsevät ensi talvena testiin. Rukkasissa kärkisijaa pitää Hestra, tosin Burtonin ja Scottin hanskoissa ei muuta vikaa ole kuin se että sormet jäätyy, sopivat siis leudommille keleille hyvin. Bridgedalen sukat ja Buff –huivit ovat vakio ja aluskerrastona saattaa hyvinkin jatkaa Reima koska on todella slimmi ja hyvin istuva lapsille.

Tämä setitys toimii meille tosi hyvin rinnerientoihin. Rinteessä on sopivasti päällä, kahvilassa on sopivasti päällä ja pukeminen sekä riisuminen on nopeaa. Kaappiin alusasuja riittää yksi mutta voi olla kaksikin, kahdet sukat, yksi väliasu ja yksi setti sitä toppaa –ei liikaa eikä liian vähän.

Jossain kohtaa varmasti tulee käymään niin että muna opettaa kanaa ja saan kuulla olevani ihan out-of-date sekä vanhanaikainen. Todennäköisesti lapset pyytävät minut kauppaan ainoastaan maksamaan ostoksensa, siihen asti, näillä mennään…


 RENNOSTI VIIKONLOPPUA  KOHTI !

29.1.2013

Nimimerkillä varovaisen toiveikas [ Reima ]


Väliraportti Test Patrol -paketin käyttökokemuksista
[paketti] 


Reiman Kodiak ja Juneau –takit ovat osoittautuneet napakympeiksi. Pojalla on Kodiak takki päällä joka päivä niin koulussa kuin koulun jälkeenkin. Peakin takki on jäänyt laskettelurinne käyttöön ja Gantin parka on naulakon koristeena. Tytön Juneau valikoituu lähes aina päälle ja niin ikään Peakin takki on jäänyt laskettelukäyttöön ja Ver De Terren takki roikkuu naulakossa (onneksi mahtuu vielä ensi vuonna.)

Yksi lempparipipoistakin on se valkoinen reiman fleecepipo. Ei vielä kurjan näköinen mutta katsotaan kun lumet alkavat sulaa –voin kuvitella. Takkikin on muuten käsittämättömän valkoinen vaikka ei ole pesua käynyt vielä kertakaan. Rukkaset ovat osoittautuneet odotetunmukaisiksi eli ne ovat kuluneet mustista kohdista mutta sormet pysyvät vielä lämpimänä ja kuivana, niin ikään näissä lopullinen testi tulee loskakelien alkaessa. Poika käyttää hanskojaan luistellessa ja ulkoillessa ja ovat moitteettomassa kunnossa –toki käyttäjäkin on jo… no ei se kyllä ole :D

Haalari on ollut joka arkipäivä päiväkodissa lukuun ottamatta kahta päivää kun tytöllä on ollut kaksiosainen setti päiväkodissa. Haalari on pitänyt lämpimänä ja alla on usein se maailman ihanin ja pehmein pörröhuppari siitäkin huolimatta että kuulemma pienemmilllä pakkasilla tulee kuuma. Ilmeisesti kosteudensiirto kuitenkin toimi koska lapsi ei siitä huolimatta ole märkä kuoriutuessaan haalarista. Pörrähupparin nepparit pysyvät hyvin kiinni mutta muutama lisäkiinnityspiste voisi kauluksessa olla. Haalarista irtosi ripustuslenkki heti alkuunsa (ensimmäisenä päivänä) mutta muuten haalari on vähintäänkin hyvässä kunnossa käyttöasteeseen nähden. Kallioisella päiväkodin pihalla rämäpäisellä lapsella kulutus on kovaa mutta haalarissa on ainoastaan toisen polven kohdalla hivenen karheumaa. Haalari sai myös runsaasti kehuja päiväkodista, ilmeisen helppo pukea ja kirkas väri näkyy hyvin. Vasta kevään koittaessa tiedetään mitä kuuluu kosteudenpidolle, mutta uskallan olla varovaisen toiveikas.

Olin ajatellut ettei poika halua käyttää koulussa tarrakenkiä mutta molemmilla lapsilla Reimatecin kengät ovat olleet kovassa käytössä. Tytön kanssa olemme käyneet välillä vääntöäkin siitä, ettei niillä mustilla tarrakengillä voi joka paikkaan mennä, päiväkodissa ovat olleet jokainen päivä. Olen myös ehdottanut Soreleita päiväkotiin kun pakkasasteet ovat kivunneet koville lukemille mutta turhaan, Reiman kengillä ei kuulemma ole kylmä.
Väli- ja alusvaatteet ovat kovassa käytössä etenkin laskettelurinteessä ja kevättalven koittaessa pääsemme toivon mukaan enemmän myös pulkkamäkeen ja luistelemaan. Jii  käyttää pääsääntöisesti Reiman villakerrastoa ja likka haluaisi päiväkotiinkin päälle ne teknisemmät kerrokset. Aluksi villakerrastot tuntuivat hieman karheilta lasten kuivahkoa ihoa vasten mutta pesin kerrastot jonka jälkeen ne pehmenivät huomattavasti.

Kaiken kaikkiaan olen ollut todella positiivisesti yllättynyt Reimasta. Ainoat negatiiviset asiat tähän mennessä ovat olleet se haalarin niskalenkin rikkoutuminen (ja tunnustan että mietin silloin että jepjep… tätähän se tietty on) sekä tytön rukkasten kuluminen. Edelleen joka kerta Juneau takin takana kävellessäni ihastelen mielessäni takkia joka on aivan mielettömän kaunis ja se että molemmilla lapsilla on vaatteet mistä myös tykkäävät itse tosi paljon, on tietysti äidillekin mieluinen asia. Laadullisesti Reima on minun silmissäni muuttanut asemaansa ja kun katsoo kevään malleja, niin ei voi muuta sanoa kuin että suunta on oikea myös ulkonäöllisesti! Jos ensi vuodeksi tekee vielä hankintoja, suosittelen lämpimästi ainakin Kodiak ja Juneau –takkeja, Latitude –haalaria ja ReimaTec -kenkiä. Pojan housut eivät ole olleet niin kovalla kestotestillä vielä että uskaltaisin sanoa kestosta mitään mutta normaalia koululaisen vapaa-ajan käyttöä tuntuvat kestävän hyvin.

Tulen vielä ottamaan tarkemmat kuvat strategisista kulumakohdista sekä loskakelien tullessa pidän kirjaa mahdollisista märistä varpaista tai sormista. Ajattelin myös vähän haastatella lapsia ja kysellä heidän mielipiteitä ja mahdollisia kehityskohteita, eli jatkoa seuraa!