Postausajatusjonossa on puutarhapostauksia mutta kuvat
odottavat vielä selaamista. Tai eihän nyt puutarhasta voi puhua mutta pihasta
kuitenkin. Osaltaan muutokset liittyvät myös keittiöön joten tässä väliin
raportti keittiön kasveista. Tietenkään minulla ei nyt ole kuvia niistä
kaikista mutta ajatuksena siis on, että keittiössä olisi läpi vuoden kasveja. Toki
ne puhdistavat ilmaa mutta tuovat myös elämää muuten aika pelkistettyyn ja
kliiniseenkin keittiöön. Vihreä väri ei ole itselleni suosikki mutta kuten
joskus jo tännekin on kirjoitettu, jokaiselle värille on se oma paikka johon se
sopii. Vihreä sopii keittiöömme.
Keittiö on varjoisa vaikka valoa sinne nykyisin tulee
huomattavasti enemmän kuin ennen. Lähtökohtaisesti minun siis pitää löytää
kasveja, jotka, jos eivät nyt viihdy varjossa, niin ainakin sietävät sitä
kohtuullisesti. Amppeleiden kohdalla haasteensa tuo myös ruukkukoko, sillä
amppeliin mahtuu muistaakseni maksimissaan 12 senttiä korkea ruukku, jonka
sitten kuitenkin pitäisi pukata paljon kasvustoa.
Ihan ensimmäinen kasvi jonka hankin keittiöön, on
hienohelma. Jotenkin kasvin tiedot ovat kuitenkin nyt ristiriitaiset,
ilmeisesti tämä puolivarjon kasvi nyt sitten kuitenkin haluaisi olla enemmän
valossa. Voi siis olla, että ainakin talveksi, on hienohelma siirrettävä
muualle oleilemaan. Se, siirretäänkö se amppelissa on vielä auki, eikä koukkua
muualla katossakaan vielä ole. Rönsylilja tuntuu viihtyvän hyvin paikallaan ja
sille minulla onkin korkeat odotukset. Lankaköynnös on päässyt lähimmäksi
ikkunaa ja en nyt oikein vielä osaa sanoa, onko se iloinen vai ei, aika
näyttää. Minulla on yksi iso muratti sisällä ja neljä pienempää ulkona, eli
aina on vaihtoehtona vaihtaa tyytymättömät kasvit muratteihin, joka viihtyy käsittääkseni
lähes missä vain kunhan huolehtii siitä, ettei se kuivu.
Seinäkaappien päällä on Himalajan posliinikukka, joka on minulle aivan uusi tuttavuus. Kasvi vaikuttaa konstikkaalta mutta katsotaan nyt pysyykö hengissä tai tarvitseeko valoisamman paikan elolleen.
Seinäkaappien päällä on Himalajan posliinikukka, joka on minulle aivan uusi tuttavuus. Kasvi vaikuttaa konstikkaalta mutta katsotaan nyt pysyykö hengissä tai tarvitseeko valoisamman paikan elolleen.
Korkean kaapiston päällä on instassakin debattia aiheuttanut
herttaköynnösvehka. Ostin kasvi kultaköynnöksenä mutta tällä hetkellä olen
varsin tyytyväinen sen osoittauduttua hertaksi. Kasvi on kasvanut aika nopeasti
tähän asti mutta jos nykyinen paikka osoittautuu liian pimeäksi talvikautena,
pitänee sille etsiä valoisampi sijainti. Toivoisin sen kuitenkin kasvavan kaapin päältä lattialle asti.
Tason päällä majailee nyt supertrendikäs peikonlehti, joka
kuitenkin oma silmääni eniten miellyttää näin nuorena. Jemmasta löytyy myös sisäpuutarha, jossa voi kasvattaa yrttejä ja sille myös löytyy paikkaa keittiötasolta. Ikkunan edessä kulmassa
kasvit vaihtuvat, sillä siinä on taimitarhan paikka. Kun kasvit/taimet on joka
päivä nenän edessä, muistan paremmin hoitaa niitä. Olen ollut aina mahdottoman
huono (lue: tappavan huono) hoitamaan viherkasveja, joten niitä meillä ei ole
ennen juurikaan ollut. Nyt olen ottanut sellaisen tavan käyttöön, että kastelen
ja sumutan kasvit joka sunnuntai ja yritän sumuttaa myös viikolla jos muistan.
Ja jos tämä ei kasville riitä niin menköön vaihtoon. Isolehtisten kasvien
lehtiä yritän joskus muistaa pyyhkiä ja lannoitteena pääsääntöisesti käytän
niitä multaan työnnettäviä puikkoja ja Honkkarista ostettua euron kasviravinnetta.
Meillä ei ole pakko kasvaa kun lasten, joten jos tämä ei riitä niin ei voi
mitään. Keittiöremontin jälkeen myös ruokatila on hieman uudistunut ja siellä
on lisää kasveja. Mutta mennään siihen joskus kun saadaan ensin yksi taulu
valmiiksi.
Olen myös harkinnut kasvivalon hankkimista talveksi.
Ajatuksena oli, että pitäisin lamppua päällä työpäivän ajan kun ketään ei ole
kotona mutta onko kenelläkään tähän käytännön vinkkejä? Tietenkin lampun
lisäksi pitäisi myös hankkia sitten se valaisin mihin lamppu ruuvataan kiinni …ja
tähän mietteliäs hymiö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥