Keittiöremontti on varmaan yksi arkisimmista mutta eniten kauhistusta herättävistä asioista. Samalla se on kutkuttavan kiinnostava ja kiehtova, kun vain unohtaa ne kaikki paineet tai eurot, jotka siihen liittyy. Keittiöremonttiin liittyy niin paljon tietoa, ”tietoa” ja mielipiteitä, että aiheesta lukeminen esimerkiksi blogeista, on sangen kiinnostavaa. Rakenteelllisesti tai suunnitelmien puolesta oikeiden ja väärien ratkaisuiden lisäksi kun kokonaisuuteen liittyy ne omat mieltymykset, tottumukset sekä kokemukset.
Tässä blogissa on keittiötä sivuttu jo kahdesti, sitä minun itse suunnittelemaa ja meille täydellistä HTH:n keittiötä Tapiolassa ja sittemmin tätä meidän nykyistä keittiötä, joka ”oli rikki jo kun tulin huoneeseen”. Nykyinen keittiömme ei ole mahdoton minkään asian puolesta mutta kun se on täynnä ominaisuuksia, jotka neljän vuoden aikana ovat pikkuhiljaa saaneet minut ärsyyntymään nollasta sataan noin sekunnissa. Toki keittiö voisi olla ulkoisesti vieläkin kauempana maustani, käytännöllisyydessään vielä epäkäytännöllisempi, tai viimeistelemättömyydeltään vielä viimeistelemättömämpi mutta kenties minun kohdallani pudotus oli hieman kovempi, sillä muutimme tänne asunnosta, jossa keittiö oli joka suhteessa juuri niin kuin minun mielestä pitääkin olla.
Poikkesin yli vuosi sitten HTH:llä, sillä aulassa oli todella herkullisen näköinen kalusteseinä. Samalla nappasin mukaan kuvaston, joka on välillä lojunut lehtipinossa ja välillä sitä on tullut ohimennen selailtua. Tässä välissä olimme jo maalanneet keittiön lattiankin, jotta nykyinen keittiö olisi hieman enemmän mieleen. Kaikesta huolimatta, päätin alkuvuodesta laittaa tutulle keittömyyjälleni kyselyä keittiöstä. Aluksi oli vain tarkoitus selvittää millaiseen hintaluokkaan keittiön uusiminen mahdollisesti asettuisi ja veikkasin sellaista hintalappua, että hommaa jää sikseen jo alkuunsa. Mikäli olisimme päättäneet remontoida keittiön, edellyttäisi se myös mm. yhden seinän aukon laajentamista ja mahdollisesti lattian uusimista, joista niin ikään tulisi lisää kustannuksia.
Kun sain ensimmäiset hahmotelmat sekä hinnan keittöstä, asia ei tuntunutkaan enää täysin mahdottomalta. Muutama kuukausi ja noin neljä tarjousta myöhemmin, keittiö on tilattu ja meillä on toimituspäivä.
Nyt tätä ei voi enää perua, meille tulee meillä on keittiöremontti.
Kiva, että ehdit taas bloginkin pariin!
VastaaPoistaOlisi mukava kuulla taas puutarhakuulumisia eikä tuon remontin seuraaminenkaan hullumpaa olisi;)
Mukavaa alkukesää!
Sanna, kommentoimaton vakkarilukija jo ikuisuuden...