29.8.2016

Helppo huivi – Eeva Kesäkuu: Taina


Muistan vuosia ajatelleeni, että tosi neulojat tekevät valtavia huiveja ohuista langoista. Pidin koko hommaa ikään kuin salatieteenä, pienen ja perinteikkään asiantuntijaryhmän salaseurana. Siinä upeiden huivien rinnalla omat raglan neulepaidat ja pipot tuntuivat lähinnä hupsulta puuhastelulta.
Toinen juttu tässä huivihommassa oli se, etten pidä pitseistä. Tai pidän, jos ne ovat tavallaan graafisia mitä ne eivät yleensä ole. Niinpä vuosia vain ihastelin ja kunnioitin näitä minun silmääni ompelulangalla neulovia huivimestareita.

Joku aika sitten, eräs tuttavani teki huivin, jossa oli tosi kiva pitsi. Juuri sellainen epäpitsikäs ja minun silmääni sopiva. En tietenkään muista mikä huivi oli kyseessä mutta sain siitä innostuksen etsiä Ravelrystä ilmaisten suomenkielisten ohjeiden joukosta vastaavaa. Saldo ei ollut kummoinen mutta Eeva Kesäkuun Taina miellytti yksinkertaisuudellaan. Tartuin rohkeasti puikkoihin ja lopulta valmistunut huivi on ehdottomasti lempparini. Mikäli lankaa olisi ollut enemmän, olisin tehnyt huivista vielä isomman, mutta kenties seuraavalla kerralla. Jos harkitset sukeltamista huivien ja pitsien maailmaan, on Taina ehdottomasti helppo huivi aloittaa.



Kiitos vielä bellalle, joka pyydettäessä tai lahjottaessa toimii mahtavana neulemallina.


2 kommenttia:

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥