11.1.2015

Ravelry ja lisää tyynyjä! [Lopulliset]




Se olisi vuoden 2015 ensimäinen postaus eli hyvää tätä vuotta kaikille! Aika lungisti vaihtui vuosi ja tälle vuodelle on hieman muutoksia tullut niin meidän arkeen kuin tänne sosiaalisen median puolellekin. Päätin nimittäin että tästä eteenpäin alan käyttää aktiivisesti Ravelryä, tuota ihanaa ja kamalaa neulojien yhteisöä. Ravelryn ihanuus on siinä että siellä on kaikkea ja kamaluus siinä että siellä on kaikkea. Tästä eteenpäin siellä on myös minun neulotut, aluksi ainakin projekteina ja tulevaisuudessa ehkä ohjeitakin, katsotaan nyt miten opin saittia käyttämään.




Ravelrystä löydyn nimimerkillä ananan ja nyt sieltä löytyy jo Lopulliset.

Lopulliset on jo täällä useaan otteeseen nähdyt lattiatyynyt, nyt hieman lyhyemmällä nimellä. Miehen mukaan meillä pitäisi olla näitä enemmän, koska lattialla lojujiakin on monta. Allekirjoittanut on myös nyt maatunut tuonne lattiatasolle sillä takkakausi on parhaimmillaan ja on ihan super lojua takan lämmössä ja katsoa leffaa. Toistaiseksi olen kuitenkin tehnyt tyynyjä kahden pareissa, niin että olkkarin väritunnelmaa on helppo muuttaa. Nämä harmaat piti olla valmiit jo jouluksi mutta toisin kävi ja nyt joulun punaisten siirryttyä takaisin vintille, on meillä taas vähän harmaampaa.

Lopullisten ohje löytyy TÄÄLTÄ

Näissä kahdessa tyynyssä on pyöristetyt kulmat sillä sittemmin on käynyt ilmi että meidän Nietos tykkää syödä neulottujen tyynyjen kulmia.
Pyöristetyt kulmat on tehty siten, että luodaan 72 silmukkaa ja toisella sekä kolmannella kierroksella lisätään 2 silmukkaa per puoli eli yhteensä 8 silmukkaa. Vastaavasti kaksi kierrosta etten silmukointia kavennetaan molemmin puolin silmukat pois.
Täydelliset sisätyynyt näihin löytyy Ikeasta, ne halvimmat 50x50cm tyynyt ovat oikein passelit kun laittaa kaksi per päällinen.




11 kommenttia:

  1. Nää sun kuvat ja tuotokset! I-H-A-N-I-A!!!

    VastaaPoista
  2. Ihania tyynyjä ja kauniit värysävyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku :) Kävin muuten katsomassa kevään Tuubin värit ja ne oli ihan... no aika epä keväiset :( Ehkäpä ei sitten tehdäkään tyynyjä vähään aikaan.

      Poista
  3. Kiitos Tiina, puikoille vaan ;)

    VastaaPoista
  4. Noissa on kyllä ihanat värit!
    Ja oikein muhkeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaalla, mustalla ja valkoisella ei vaan voi mennä pieleen :D

      Poista
  5. Ihana blogi, ihania kuvia, inspiroivia käsitöitä! Taidan jäähä heti lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ♥ Onpa mukava saada uusia lukijoita, toivottavasti viihdyt :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥