28.9.2014

Onks lunta näkyny?


Mitäs ne 7-vuotiaat tytöt pitää rinteessä päällä? Jotain lämmintä mutta ei hiostavaa, vedenpitävää mutta hengittävää ja tietenkin näkyvää! Konservatiivisesta maustani huolimatta on poikkeuksia ja tilanteita missä halajan ja lähes vaadin vaatteelta luonnetta. Yksi paikka on uimaranta ja toinen laskettelurinne. Voi ja saa olla jotain ihan muuta kuin yleensä –vaikkakin etenkin skimbarinteeseen saattaa olla aika vaikea löytää mitään poikkeavaa kun skimbakuosit on jotenkin kaikki niin nähty ja edelleen samankaltaisia. Toisaalta minun mielestäni esimerkiksi koko musta on myös erottuva, juurikin siksi ettei se ole sitä perus lasketteluvaateleikkausta kolmella eri värillä. Ja koska, musta.




Silti yllätin melkein itsenikin kun ihastuin Molon Zebra kuosiin ja päätin tilata bellalle takin. Minulle tästä Molon kuosista tulee enemmän mieleen koivu jonka takia pidän takista enemmän kuin siitä Ticketin seeprakuosista joka sopii minun mielestäni täydellisesti kesävaatteisiin sekä välikausivaatteisiin, sillä muistuttaa todella paljon seepran sekä savannihiekan yhdistelmää.

Onnenkantamoisen kautta sain takin -20% alennuksesta kun Saga myi varaston tyhjäksi ja takin saapuessa sai takki myös tytön hyväksynnän. Sitten me vähän keskusteltiin uuden kypärän väristä ja minun mielestäni musta olisi passeli kun sopii sitten kaiken kanssa ja tytön mielestä pinkki tai ehkä valkoinen. Nyt pitää katsoa missä värissä löydämme kypärän joten jääköön se nähtäväksi myöhemmin. Zebra takin kanssa on viime vuoden alesta napatut Peakin mustat lasketteluhousut (poikien malli) ja kaapista löytyi Hestran hanskatkin. Pipon neuloin Novitan Isoveli langasta jonka kevään värikartan neonpinkki väri on kuin tehty Zebra-takkiin.






Takista löytyy kaikki mitä laskettelurinteessä tarvitsee. Korkea kaulus, huppu, lumilukko vyötäröllä sekä hihoissa sekä laskettelulipputasku. Bonuksena takissa on heijastin joka ei lakettelurinteessä ole tarpeen mutta muualla kyllä. Materiaali on taipuisaa ja takki on sopivan painoinen. Leikkaus on tytölle hyvä, ei liian slimmi mutta ei ihan säkkikään. Takin koko on 146 cm (todella!) ja tytön pituus noin 133cm, takin on tarkoitus mahtua tämä talvi ja ainakin osa seuraavastakin.

Housut on klassista Peakia eli kevyet ja taipuisat mutta edelleen marisen puuttuvia avattavia lahkeita ja lumilukkoja. Slimmimmän takin kanssa sopii kivasta hieman baggiet housut ja koko housuissa on 140.

Hestran hanskat on ihan perus ja 7-vuotiaalla tytöllä koko 6.




Tilasin takkiin myös toiset housut, Molon Hover Color Patchit, jotka saapuesaan osoittautuivat täysin eri housuiksi kuin Molon omilla sivuilla ja jälleenmyyjän sivuilla oli. Sovittiin jo liikkeen kanssa palautuksesta mutta kysyinpä toiseltakin jälleenmyyjältä meilitse että onko heidän myymät housut myyntikuvasa olevat vai toisenlaiset. Vastaus oli että toisenlaiset. Laitoin Mololle meiliä jossa kysyin onko niitä kuvien mukaisia housuja edes olemassa ja sain kieltävän vastauksen, kaikissa heidän markkinointimateriaaleissa on väärien housujen kuva. Molon sivulta Hover housut ovatkin näköjään nyt kadonneet (ainakin se väärä kuva) mutta ainakin toisen somalaisen nettikaupan myyntikuvissa on edelleen väärät housut... aikamoista.

Ollaan jo ihan valmiina, milloin se ensilumi oikein tulee?
 
 

20 kommenttia:

  1. Ihana, ihana pipo ja koko setti ylipäätään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Aika vaivattomasti osui tällä kertaa. Ehkä jatkossakin pitää vaan odottaa mitä eteen sysätään.

      Poista
  2. Kyllä munkin nyt täytyy käydä kaivaan lasketteluvaatteet kellarista ja laittaa lapset sovitteleen!Ne kyllä vasta eilen sovitteli shortseja&uimavaatteita syyslomaa varten;) Mutta saisi sitten neuloa pipoja ja alkaa metsästään pieneksi jääneiden tilalle uusia...lasten(tai siis nuorten!) vaatteiden osto ei ole mun lempipuuhaa mutta pakko sekin on tehdä...
    Toi Bellan setti on ihgu! Mulla on neonkeltaista novitan lankaa varattuna myös palmikkopipoon-tuo kivaa särmää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on helppo napsia mallistoista ne kivat kun on aika hyvin joka paikassa esillä. Huomasin miten mutkatonta on sovututtaa vaatteita kun on nykysin enemmän tilaa ja ei tarvitse enää jemmata kamoja ties minne.
      Olen eniten laiska vaateostaja nykysin, menen mistä aita on matalin ja pysyn tutussa ja turvallisessa. Ihan kiva kun tulee jotain uutta kaappiin, olen vaan tavattoman huono selaamaan mallistoja ja nettikauppoja.
      Neonvärit yritti takaisin, mielestäni ei ihan samanlaista läpimurtoa tullut kuin silloin omassa nuoruudessa. Ihan kiva tehoste kuitenkin!

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! :)))) Lunta siis odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla. Tosiaan tulispa nyt ne viime vuodenkin lumet!

      Poista
  4. Koko setti näyttää tosi maqeelta mut tuo pipo on huikea! Oliko pipoon jo ohje jossain blogissasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaan huomenna kommentteihin kun saan tietsikan auki :) Ettei mene koko yö etsiessä täällä ;) niin pipoon on tulossa ohje, mahdollisesti jo huomenna !

      Poista
    2. Kiitos kaunis ohjeesta, ja eikun hommiin lankakaupan kautta:)

      Poista
  5. Minä en kesäihmisenä todellakaan kaipaa vielä lunta, mutta täytyy sanoa, että kaunis lasketteluasu Bellalla kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amy. Olen myös kesäihminen mutta kyllä neljä vuodenaikaa ovat kaikki mukavia omalla tavallaan. Sillon kun ne ovat sellaiset kuin kuuluu! Eli nyt talveksi paljon lunta ja sopivasti pakkasta niin kyllä kelpaa =)

      Poista
  6. Ihana postaus! Kauniit värisävyt kuvissa, tuo pipo on ihan uskomaton! Täälläkin toivotaan lumirikasta talvea :) voikaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Kiitos ♥ Pitää heittää joku lumitanssi että saadaan tänä vuonna paljon lunta ja lapset pääsee pulkka- ja skimbamäkeen. Värikästä syksyä!

      Poista
  7. Makee takki, jos mahdollista, niin näyttää varmasti vielä hienommalta rinteessä valkoista vasten. Itse tilasin juuri 6-vuotiaalle vähän värikkäämpää rinteeseen, Burtonin turkoosin takin ja pinkit housut. Burtonin ulkovaatteita ei olekaan aiemmin lapsilla ollut, kokoa vähän arvoin n.135cm pitkälle, mutta päädyin lopulta kokoon 140. Katsotaan millainen mitoitus on kunhan paketti saapuu. Isompi puolestaan valitsi itselleen vähemmän värikästä, eli Volcomin musta-valkoisen takin. Plussaa molemmissa merkeissä hihat joihin saa sauman aukaisemalla lisää pituutta, meidän pitkäraajaisille kun takit jää aina ekana hihoista pieniksi. Saa nähdä miten pitkälle syksyä päästään, kun alkaa kuulua kyselyitä milloin mäkeen pääsee. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa etä varmasti rinteessä ihan eri näköinen! Mistä tilasit Burtonit?
      Katsoin itse mallistot mutta ei ollut ihan sellaista sopivaa, turkoosia oli minusta aika paljon ja lilaakin. Jii tarvitsee uuden takin ja Burtonia olen ensisijaisesti ajatellut mutta meinasin pyörtyä kun tsiigasin ne miesten takkien hinnat. Jii on nyt siinä välissä eli poikien on liian pieni ja miesten puolelta se XS:kin saattaa olla aika reilu.
      bella oli jo laskemassa tuosta rinnettä alas :D

      Poista
  8. Hih, muistutan sua lumitoiveestasi, kun uutena omakotitaloasujana kolaat selkä hiessä lumimassoja, että saat auton pihasta!
    Ei vaan, lumista talvea täälläkin toivotaan. Neljä vuodenaikaa on rikkaus.
    T. Tiina, myös omakotiasuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mulle muuten naurettiin samaa jo viime vuonna. Sitten kun sitä lunta tuli se muutama sentti niin sanoin miehelle ettei sitä saa kolata kaikkea pois, vaan pitää tehdä sellaiset kulkuväylät vain että näyttää niinkuin olis Alaskassa :D
      Tiedän kyllä et jos lunta tulee kunnolla... paranee kunto varmasti aikamoista kyytiä ;)

      Poista
  9. Meillä vasta ensi talvelle suunnitteilla ekat lapsen laskettelut.Kysyisinkin mitä pidetään laskettelukypärän alla? Millainen pipo vai pitääkö olla joku kypärämyssy vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys!
      Suosittelen aina kypärän alle ohutta silkkistä/ urheilutekstiilistä (ei puuvillaa!) kypärämyssyä tai Buff tuubihuivia. Se pitää hiukset pois kasvoilta, suojaa kypärän vuorta (hieltä ja hiusten epäpuhtauksilta) sekä antaa suojaa kypärän ja takin väliselle alueelle sekä tarvittaessa kasvoille.

      Kypäriä on erilaisia ja bellalla on tähän asti ollut "kokokuori" kypärä jossa kypärä yltää korviin asti yhtenäisenä. Eli se pitää kyllä pään lämpimänä mutta yllä olevista syistä johtuen, suosittelen alle kuitenkin sitä Buff:ia tai kypärämyssyä.

      Minulla ja Jiillä on kypärät missä on irroitettavat korvatoppaukset/ sisätoppaukset. Jos ne ottaa pois, pitää kypärän alla olla oht pipo ja kun ne ovat paikallaa, pätee sama sääntö kuin edelliseen.

      En näe että missään kelissä kypärän alle kannattaa sulloa pipoa, elli kyseessä tosiaan ole "kesäkypärä" eli malli joka ei tule korville toppauksien kanssa.

      Meidän perheessä kaikki käyttää Buff -huiveja koska ne on monikäyttöisiä (mm. myös kasvojen eteen vedettäviä) ja jos kypärä ei ole päässä niin niistä saa tehtyä pipon. Kylmemmille keleille niistä on versioita missä toinen pää on esim. fleeceä, jolloin kaula pysyy varmasti lämpimänä ja leudommille keleille riittää ihan sellainen ohut keinokuituinen tai miks ei merinovillainen. Kypärämyssy on paljon rajoittuneempi käyttökohteistaan ja siksi niistä luiovuttiin jo vuosia sittten lastenkin kohdalla.

      Tässä postauksessa näkyy hyvin meidän kaikkien kypärät ja niiden erot sekä lasten Buff huivit siellä alla. Jiin huivissa mustavalkoruutu on sitä ohuempaa kangasta ja sen reunassa on musta ohut fleece. Bellalla on Hello Kitty Buff.
      http://a-nanan.blogspot.fi/2013/03/burton-perhe-goes-messila.html

      Tällä reissulla oli muistaakseni lämpöasteitakin mutta silti kypärän alla oli Buff:t
      http://a-nanan.blogspot.fi/2014/03/taas-tahkolla.html

      Tuosta oikealta kun valkkaa tunnisteista "ski", pitäisi tulla kaikki tekemäni laskettelupostaukset. Jossain ihan alussa on postaus siitä kun bella aloitti laskettelun :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥