10.8.2014

Sipoo -Turku - Pori - Tampere - Savonlinna - Sipoo, ihan tosta vaan.

Viimeisellä lomaviikolla päätettiin ex-tempore nostaa kytkintä ja tehdä pieni reissu lännessä. Varasimme hotelliyöt Turusta sekä Tampereelta ja lähdimme tiistaina ajamaan kohti Turkua. Mies vei lapset Caribiaan joka saa aina ylistystä koko porukalta ja minä sillä välin kävin kiertämässä vähän kauppoja Turun keskustassa. Teinkin todellä hyviä ale-löytöjä niin omille nappuloille kuin kummitytöllekin ja nappasinpa itsellenikin ensimmäiset "en edes tiedä miksikä niitä kapeita strech-farkkuja kutsutaan".

Turussa olimme yötä taas Radisson Blu Marina Palacessa ja joka kerta jaksan ilahtua siitä että aamiaisella kahvi tarjoillaa pöytään. Se on sellainen pieni iso juttu joka tekee sen eron. Hotellissa ei ole uima-allasta mutta tavallisetkin huoneet ovat viihtyisät ja maisemat joelle päinkiva lisä.


Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti Poria, määränpäänä tietty Yyteri. Matka kestää pari tuntia ja haimme Porin Sokkarilta vielä eväät mukaan rannalle. Etenkin siinä kohtaa rantaa mihin katettu polku tulee, oli aika paljon porukkaa mutta me kävelimme ja kävelimme ja kävelimme rannalle Jiin kätevää oikoreittiä ja pääsimme suoraan kohtaan missä oli hieman väljempää. Lämmin merituuli ja matala mutta kirkas vesi takasi lasten sekä meidän aikuisten maksimaalisen viihtyvyyden rannalla. Ranta on niin matala ja pohja on silkkisen pehmeä pienirakeisen hiekan johdosta että itsekin heittelin frisbeetä yli tunnin vedessä vaikka edes simmareita en jaksanut vetää päälle. Mietimme jo ensi kesäksi taas reissua Yyteriin.









Emme ehtineet Tanjan kanssa nähdä Turussa mutta kun hän kirjoitti että ovat menossa torstaina Lintsille niin minäpä sanoin että etteköhän tule mielummin Särkänniemeen missä me ollaan samana päivänä. Niinpä me lähdimme keskiviikko iltana ajamaan Yyteristä Tampereelle ja seuraavana aamuna oli treffit Särkkiksessä kavereiden kanssa. Vaikka lapset näkevät toisiaan aika harvoin, löytyy yhteinen juoni nopeasti ja tälläisellä porukalla myös löytyy jokaiselle kaveri laitetteisiin vaikka kaikki eivät halua tai pääse kaikkiin. Ensimmäistä kertaa 12 vuoteen mieheni ei ottanut itselleen ranneketta huvipuistossa. Lapset pääsivät lähes kaikkiin laitteisiin jonottamatta koska porukkaa puistossa oli niin vähän. Ja vaikka laitteet suljettiin hetkeksi kesken päivän ukkosen takia, ei se menoa hidastanut vaan ainoastaan viilensi hieman ilmaa toivotunlaisesti. Isolla porukalla on aina mukavaa ja leppoista, toivottavasti voidaan ottaa uusinta ensi vuonna.



Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti lähteä Särkänniemestä kotiin mutta kuten meille usein käy, suunnitelma muuttui lennossa. Äidilläni murtui Savonlinnassa nikama selästä ja ainoa tapa saada hänet ja toinen auto kotiin, oli ajaa Savonlinnaan. Eli torstaina alkuillasta auton nokka Särkänniemestä mäkisen kautta kohti Savonlinnaa ja niin meidän Länsi-Suomen reissu sai jatkoa Keski-Suomella ja Itä-Suomella. Keskiyön tiimoilla saavuimme Savonlinnaan ja perjantai-aamuna lähdimme koko porukka kahdella autolla kotia päin.

Olihan reissu ja tulihan heitettyä, 4 päivää ja 4 kaupunkia. Yllättävän rennosti onnistuu kahden lapsen kanssa reissaaminen tälläisellä aikataululla ja vain yhden yön yöpymisillä. Meillä oli aika minimisti vaatteita mukana = 1 laukkua ja lisäksi vain kylmälaukkureppu mihin laitettiin eväät ranta- ja särkkispäivinä. Lapsia viihdytti ajomatkoilla puhelimet ja toki me edelleen kerätään pisteistä eläimistä ja keltaisista autoista. Nyt pitäisi alkaa pikkuhiljaa valmistautumaan ensi viikkoon, huomenna alkaa työt ja tiistaina kouluT!

2 kommenttia:

  1. Ihana ex-tempore-reissu! :D Mulle tuli hassu tunne noista paikkakunnista. Mieheni nimittäin on Savonlinnasta kotoisin ja hänen vanhempansa asuvat nykyään Sipoossa :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kesäkuvia taas - ja kyllä kannatti tähtäillä Särkkiksessä, noi on ihan huippuotoksia ;). Yyteriin pitää meidänkin mennä ensi kesänä.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥