5.4.2013

Päiväkotiin kevääksi Reimaa

Designed, developed and tested in Finland.


Minusta tuntuu että minulla on nyt yhteistyökumppani. Koska jo puolisen vuotta on ollut keskusteluyhteys Reimaan, voisi kai sanoa että jonkin asteista yhteistyötä tässä tehdään. Minä kerron heille aika suoraan mitä mieltä olen ja sieltä jaksetaan yllättää ja keskusteluissa käy ilmi että ovat todella lukeneet blogia, kommentteja ja lukijoiden vinkkejä sekä palautteita on otettu vastaan. Talvi me testattiin toppaa ja muutamia mielipiteitä niistä olemme Reiman kanssa jo vaihtaneet, lopullinen raportti tulee blogiin kun toppakausi loppuu. Aiempi Reima-vastaisuuteni alkaa hälvetä, olen ollut monesta asiasta positiivisesti yllättynyt -joka tietysti on helppoa kun odotuksia ei ole. Taustalla edelleen kummittelee fiilikset kun bellan ollessa pieni ostin kaupasta "vanhaa kunnon Reimaa" ja sain jotain aivan muuta. Nyt kuitenkin tuntuu että Reimalla on suunta oikea ja merkki taitaa palata hitaasti mutta vakaasti takaisin lasten ulkovaatetuksen kärkimerkkeihin, niin laadullisesti kuin visuaalisestikin.



Kuten aiemmin todettu, olin jo Polarn och Pyretin malliston nähdessäni todennut ettei tällä kertaa heiltä välikausivaatteita tule. Kausi toisensä jälkeen mallistosta puuttuu se kiva perusvaaleanpunainen ja jo syksyllä siniset housut ostessani olin päättänyt että vaaleanpunainen takki kevääksi. Ihan yllättäen Reimalta tarjottiin kevääksikin testiin vaatteita ja koska jo aiemmin malliston nähdessäni olin tykästynyt useampaankin vaatteeseen, suostuin oikopäätä. Meidän päiväkodin piha on täynnä Polarn och Pyretin, Ticket Outdoorin maustettuna muutamalla Molo Kidsillä joten olis jo aika saada lisää varteenotettavia ulkovaatevaihtoehtoja, eikö totta?


Tyttö oli ihan myyty kun näki vihreät asusteet joten kokosimme kaksi settiä joissa toistuu sininen, vihreä, vaaleanpunainen ja fuchsia, mukana ne popin siniset housut. Edellisen postauksen Fairie takki piti ensin tulla päiväkotitakiksi mutta sittemmin kävi ilmi ettei takki ole tec, joten piti valita toinen takki. Reimalta meinasivat että Fairiekin pitää vettä aika hyvin joten lupasin testata takkia kesän ajan. Reiman isetit on kasattua samalla kaavalla kun aiemmat popin setit eli vedenpitävä kuorikerros ja alle fleece pidentämään käyttöaikaa.

Takiksi valittiin vaaleanpunainen Ignitor joka on tec-takki ja kuuluu Play Layers sarjaan. Kaveriksi takille Milkshake -fleece jossa kiinnitysnepparit Play Layers-ulkotakkeihin. Tähän takkiin fleecen etulistaa ei saa kiinni koska takin vetoketju on vino mutta ei haittaa meitä. Takki on kevyt, istuu todella hyvin ja on takaa tarpeeksi pitkä. Lapsi osaa itsekin laittaa vetskarin kiinni vinoudesta huolimatta. Olin itse hieman skeptinen aluksi takkia kohtaan mutta mielestäni se on päällä paljon kivempi kuin kuvissa ja tykkään takista nyt todella paljon.

Housut on suoralahkeiset Timmi -housut ja tietysti tec. Nimensä mukaan malli on aika timmi ja sopii varmasti hoikemmille lapsille todella hyvin. Suora lahje tuo housuihin vähän koululaismaisuutta mukaan ja on ihan kivaa vaihtelua popin pussihousuille, joihin olen myös hyvin mieltynyt. Jännityksellä odotan kestävätkö housut; pop on asettanut riman todella korkealle vaikka olen kuullut sittemmin että kyllä lapset niitäkin rikki saa.

Käsineet on nimeltään Byway ja olen nyt kolme päivää kuunnellut miten nämä käsineet pitää saada hetittässänyt käyttöön. Fleecekäsineet eivät mielestäni ole se paras käsinemalli tähän keliin, joten kaverina päiväkotiin näillä on Askare rukkaset samassa värissä. Lisäksi asusteina kaksi trikoopipoa; Demitour sekä Sini, vihreä ja raidallinen. Plussaa pipojen kankaisesta tuotemerkistä joka on paljon kivempi kuin esim. ovaali reima-lätkä mikä joskus pipoissa on ollut.



Lisäksi settiin kuuluu Kortteli-fleece joka on aivan ihanaihanaihana! Se on kevyt, taipuisa, pehmeä ja ihan täydellinen. Tykkään myös että takissa on  irroitettava huppu sekä taskut. Uskon että käyttöä tulee paljon ja eiköhän kuviakin tuonnempana.

Vertailun vuoksi: takki/ Ignitor 99€, fleece/ Milkshake 32,90€, housut/ Timmi 55€, sormikkaat/ Byway 16,90€, pipo/ Sini 12,90€. Koko 128cm/ lapsi 123cm. Kaikki postauksen vaatteet, kenkiä lukuunottamatta, on saatu Reimalta.


Päiväkotiin vaatteet menevät kuulema heti maanataina eli kovaa käyttöä ja riemukkaita leikkejä !

19 kommenttia:

  1. Ei kai sentään maanantaina, miinusta tai pelkkää nollaa kuitenkin luvassa ;)

    Itse suosin lapsella ennemmin yhtä kerrosta näillä ilmoilla kuin fleeceä ja kuorikerrosta. Helpompi vain vetäistä se haalari päälle siellä hoidossa.

    Kerro ihmeessä miten suoralahkeiset housut toimii lätäköissä, kun meillä ei meinaa riittää edes kurikset. Onko noissa joku "lumipussi" sisäpuolella? Tykkäisin suoralahkeisista, mutta jotenkin päivän töihin kyllä edelleen valitsen lapselle ne kiristyslahkeiset. Ja onneksi kevään loska-aika on yleensä lyhyt ja pääseejo farkkuihin tms. eikä tarvitse miettiä vk-housuja ;)

    VastaaPoista
  2. Iltaa :) en tiedä yhtään, tyttö on vakuuttunut että heti maanantaina. Katson sunnuntaina ennusteen ja sen mukaan mennään. Aika kuumaverinenhän tyttö on, nyt ollut vain t-paita topan alla ja on hiestä ihan märkä.

    Itse jännitän ihan samaa housujen suhteen. Luulisi että vesi lorisee lahkeista sisään mutta katsotaan miten käy :) Pahimmilla vesikeleillä pk laittaa kuitenkin haalarikurikset päälle. Ja liki 6-vuotiaat ei kuitenkaan enää ihan kamalasti lätäköissä istuskele... Aika näyttää toimiiko vai ei :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana toi pipo ja tietysti loppu Reiman verkkokaupasta. :( Vastaako hyvin kokoaan vai onko millaista mitoitusta?

    VastaaPoista
  4. Heippa, onko housut tec vai sitä vahvempaa (liekö reimalla corduraa, vai tec+)? Todellakin kiinnostaa kestävyys. Tytön ollessa 3,5v ei enää reiman talvihaalarin kangas kestänyt kulutusta, sen jälkeen meillä ei ole uutena ostettua reimaa ollutkaan. Epäilen edelleenkin, ettei kangas voi kestää.

    VastaaPoista
  5. Meillä suositaan myös kerroksia tähän aikaan vuodesta, kun aamulla on kylmä ja iltapäivällä jo tosi lämmin. Toimii ja topat eivät mene pilalle kuraleikeissä.

    Ihan superhyvänmalliset housut! Pitääkin käydä tsekkaamassa, samoin asustepuoli vaikuttaa kivalta. Samoin kaikki muukin näyttää kivalta!

    Reimalle terkkuja, noi vaatteiden nimet on mielestäni ihan kamalia vaikka mitään yhteistä logiikkaa.

    Kevätkevät, tule jo ja jää! Ihanat kevätkuvat!

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo pipo, siitä tulee ihan karkki mieleen :)

    VastaaPoista
  7. emmi, tosiaanpipo oli rakkautta ensi silmäyksellä <3 Tytön pipo on 56 niinkuin kaikki hänen pipot. En tiedä pään kokoa, olisko noin 54 cm... Uskon että pipo vastaa kokoa.

    Mari mulla on ollut samat epäilykset :) Housut vaikuttavat vahvoilta, ovat huolitellut ja pidän nappi/vetskari-vyötäröstä. Toivotaan että kestää!

    Tanja, ihan sama juttu. Etenkin päivällä lämpötila aurinkoisella pihalla voi nousta todella korkeaksi. Pitää vaan muistaa että makin on tosi kylmä mutta eiköhän se kevät pikkuhiljaa etene :)

    Housut onkin tosi kivat vaikka ajattelin että eivät ehkä olisi. Eli positiivisesti yllätyin niistäkin. Ja kiitos, Reimalla on tänä vuonna onnistuttu kokonaisvaltaisesti. Pitääkinnsanoa noista nimistä... Osa on aika outoja :)

    Anu, no eikö tosiaan. Kuosi kelpaisi meille paitanakin!

    VastaaPoista
  8. Jee, löysin meidän mökin lähikaupasta tuon pipon. :) Oli vika kappale mallinuken päästä ja koko 52 on ihan käytettävä 48cm päähän. Meneepähän pitkään. :)

    VastaaPoista
  9. Tuo Bellan setti näyttää hyvältä!
    Mua ei vaatteiden nimet häiritse, aika sama millä nimellä niitä myydään..

    Meillä ei ole myöskään ollut Reimaa vuosiin (kun laatu selkeästi yhdessä kohtaa huononi) mutta näiden postauksien myötä voisinkin seuraavalla vaatetarve kerralla katsastaa taas tuonkin malliston. Kuulostaa ja näyttää olevan minunkin makuuni!

    VastaaPoista
  10. Meillä rakastuttiin tuohon raitapipoon niin, että sitä on pidetty nyt sisällä, kun ulkona ei trikoolla täällä pohjoisessa vielä tarkene. :)

    Innolla odotan infoa sekä talvikinttaista, että keväthanskoista. Samoin housunlahkeista, että tuleeko reikiä, kun suorat ovat. Me pitäydyttiin pussimallissa.

    Raikasta kevättä teille!

    VastaaPoista
  11. Kyllä Reiman vaatteet on parhaan mallisia meijän lapsille. Ja säilyy isommalta tytöltä pienemmälle,vaikka 4ja 7 v kulutus jo kovaa. Kakkossetiksi jää aina pikkusiskolle. Rukkaset ainoat joista en pidä.(talvir ne reimatec +) ne kostuu sisältä ja hankala saada kuivaksi kun niin paksut. Muuten kuuluvat meijän suosikkeihin nämä :) Sanniska

    VastaaPoista
  12. Ihana pipo ja vau, mikä takki! Tykkään tuosta vetskarista ja Tirppa väristä :)

    Meillä on nyt ollut tecciä Pienimmällä päällä ja täytyy sanoa, että olen äärettömän tyytyväinen. Istuu märässä lumihangessa lapionsa kanssa, eikä minun tarvitse (ekan kerran jälkeen) huolehtia kastuuko vai ei!

    VastaaPoista
  13. Kommentti ei liity aiheeseen, mutta näistä olet löytänyt korvat Bellan kypärään? Meidän viisvee tahtois myös, mutta en löydä niitä mistään?

    VastaaPoista
  14. Mun pitää kyllä sanoa kanssa että oon ollut tyytyväinen meidän muutamaan reimaan, 1vee talven toppahaalariin ja 2 vee talven kaksiosaiseen pukuun. Välikautta meillä ei oo ollutkaan kun mä kaipaam vielä haalarimallisia housuja ja täällä on ollut sovitettavissa vaan noita suoran mallisia housuja mitkä meidän superslimmille on musta ikävä kiristää ihan ruttuun lantiolta. Myöskin housujen tuntuma tuntuu jotenkin vähemmän kestävätä kun ticketin johon näiden muutaman vuoden kokemuksella luotan kun kiveen, joten on mielenkiintoisa kuulla kuinka käy, onnistuuko reima niin että meilläkin saadaan astetta tickettiä kapeammat housut ehkä käyttöön ensi vuonna ;)

    VastaaPoista
  15. Ihana setti. Yritin meille tytölle myydä tuota v.punaista takkia mutta ei halunnut sitä vaan turkoosin. Ihana sekin kyllä on. Kiitos housu vinkistä, pitää katsastaa meille nuo kun ovat kerta kapeaa mallia. :)
    Tuota pipoakin ehdotin mutta ei enää kelvannut 7v koululaiselle. Pitäsiköhän ostaa pienelle poitsulle tuo sinisenä...
    Meillä on ollut reiman rukkasina keväisin ja talvisin ja ovat olleet hyvät. Eipä isoille koululaisille enää muualta saakaan tarpeeksi isoa kokoa olevia vedenpitäviä rukkasia. Tämän kevään reimat onkin ollut aivan ihania, niitä ostaisin lisää jos vain rahatilanne sen sallisi. Toivottavasti niitä jää aleen! :)

    VastaaPoista
  16. Onko tuo takin vetoketju vinossa? Vai näyttääkö vaan siltä?
    Eikö vinoon ommeltu vetoketju ole hankala lapsella, joka vasta harjoittelee vetoketjun laittoa?

    VastaaPoista
  17. Jee emmi, mahtavaa että onnistuit vielä löytämään pipon ♥

    bianca, ihan sama juttu. Vuosia meni mutta nyt alkaa taas maku kohdata reiman suunnittelijoiden kanssa :)

    Katjuska, jeps tai ohut villapipo alle ;) Talvikintaat on tosi karun näköiset mutta vielä pysyy vesi ulkopuolella. Housunlahjeiden kestoa jännitän myös minä :)
    Kevään odotusta!

    Sanniska :)
    Nythän reimalla on muuttunut vähän mitoitus kun kaavoja on piirretty uusiksi. Ts. ainakin takit ovat istuvampia hartioista mikä on kyllä tosi kiva juttu, ilmeisesti haalarit myös. Meidän likalle ei yhtään likaa tilaa näissä ole, mutta toisaalta tyttökin on keskivertoa rotevampi :)
    Minäkään en pidä niistä rukkasista missä on se musta vahvike ja olen kyllä viestiä reimalle siitä välittänyt :)

    LPT, ihans amat kokemukset meillä topasta, kertaakaan ei oel vielä märkä ollut sisältä :) Takin väri on tosiaan täydellinen ja mallikin kiva. Vaikka Reiman kuvissa ei niin kivalle n'äyttänytkään.

    Nanna S, Tahkon Ski MAC. ON muuten ainoa paikka missä olen noita nähnyt :)

    Annarilla, tosiaan monesti pienemmällä se haalarimallli toimii paremmin. Tiksun housuja on meilläkin ollut mutta poika sai molemmat välikausihousut rikki. Ei tosin polvista vaan lahkeista :) Materiaalissa on eri tuntu... saa nähdä miten reima toimii, raportoin ilman muuta tuloksista tänne :)

    Sadie se turkoosikin on tosi kaunis :) Housut ovat kapeat ja tässä mallissa on vyölenkit että saa vaikak vyönkin jos haluaa vähän stailata ;)
    Eiköhän aleekin jää, ainakin niin käy ja monesti tulee alekoodeja ennenkin alea.

    Anonyymi kyllä se vetoketju on vinossa :) En osaa sanoa olisiko vaikea pienelle lapselle ja nyt täytyy tunnistaa etten edes muista mistä koosta tämä takkimalli lähtee, ehkä babypuolella on erilainen. Tässä mallissa ei kuitenkaan ole tuulilistaa joka joskus tuntuu olevan pienillä lapsilla tiellä vetskarin laittoa opetellessa. Ehkä jollain lukijalla on takki pienemmällä lapsella ja osaisi kertoa asiasta ...

    Kiitos kaikille kommenteista ja toivotaampa että saadaan kevät äkkiä takaisin!

    VastaaPoista
  18. Moikka kaikille :)

    Tässä suoraan Reimalta vastauksia edellä esiin nostettuihin asioihin!

    Suorissa lahkeissa on se kiristyskumppari olemassa eli halutessaan saa suppuun. Ensi syksyn suorissa housuissa on sellainen nepparikiinnitys lumipussiin eli sen lahkeen takaosan valuminen maahan estyy sillä (jos housu on reilun pituinen).
    Samoin monissa housuissa on vahvikekangas lahkeensuussa.

    Cordura? Meillä vahvin kangas eli se joka tunnetaan Reimatec+:na on meidän oma duraplus kangas.

    Tuotteiden nimet. Jep, ollaan täysin samaa mieltä ja sitä parhaillaan kehitetään. Ensinnäkin teemme niin, että tulee Reima originals tuotteet, joilla on aina sama nimi (ne ovat niitä hyväksi havaittuja perustuotteita) ja nimet pyritään ammentamaan meidän omasta pohjoisesta perimästä.
    Ei ihan helppoa, kun pitäisi taipua niin monen kielisen suuhun.

    Ja kiitos palautteesta, se tukee meidän omaa ajattelua ;-)

    Reimalta kommentoitii mysö Tec+ -rukkasia joista olemmekin puhuneet aika paljon, niin kestosta kuin ulkonäöstäkin. Eli siellä on tiedossa ja toivottavasti tulee näkymään myös tuotekehittelyssä.

    VastaaPoista
  19. Hei! Käytin ennen POPin ulkovaatteita tytöilläni (nyt 7v. ja 4v.), mutta kyllästyin kalleuteen. Ja ajattelin, että varmasti saan halvemmalla samanveroiset. Nyt olen käyttänyt kaksi vuotta lapsillani Lindexin ulkovaatteita (Fix). Ovat huomattavasti edullisempia, enkä ole huomannut laadussa mitään eroa (tulevatkohan muuten samoilta tehtailta.. :)?)! Pieneksi menneet takit ja housut ja fleecet olen antanut eteenpäin ja ne ovat käytössä jo monennellakohan lapsella.. Kannattaa olla avoin muillekin merkeille! Merkki ei ratkaise, vaan laatu. Joidenkin merkkien brändi on niin vahva, että helposti luullaan, että laatu on korvaamatonta ja että tietyn merkkiset vaatteet ovat automaattisesti laadukkaita. Näin ei kuitenkaan aina ole. :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥