28.12.2011

Pitkästä aikaa,

tälläinen  aleostopostaus .

Joka joulu lahjakasa on pienempi, sama näyttää pätevän alelöytökasaan. Suunta on oikein hyvä mielestäni, toivottavasti jatkuu samassa kurssisa. Tässä vaiheessa tosin ei enää voi puhua löydöistä, on enemmänkin kyse siitä että sainko sen mitä menin hakemaan. Kyllä. Olen määrätietoisesti deletoinut meilejä lukematta niitä, discount sitä ja tätä, salet ja alet -kylmästi punaista ruksia vaan. Faktahan on se että aina löytää tarpeita ja ostettavaa, jos pitää silmät auki, klikkaa tuota linkkiä ja piipahtaa siellä sun täällä. Jostain kumman syystä kotiin löytää paljon vähemmän mitään, kun on liian kiireinen käymään kaupoilla ja pyörimään netissä. Minulla on joku askeettisuuskaipuu, mahtavaa.

Tavoitteenani oli eilen saada 6 asiaa alesta, sain ne kaikki ja lisäksi tein kaksi varsinaista alelöytöä jotka saivat hykertelemään tyytyväisyydestä. Tänään olin tyttökaverin kanssa tilauksesta seuralaisena kaupungilla ja tunnustan että tein pari löytöä lisää -kuitenkin pitäydyin tiukasti johtoajatuksessa että ostan vain todella tarpeelliset jutut, nyt ei fiilistellä eikä intoilla.

Eilen hain kolme bby:n paitaa. Nämä ovat ehkä käytetyimpiä paitoja jotka tytön kaapista löytyy ja koko vaihtunee ensi kesänä. Tummasävyisiä ovat näin talvikaudella, toivottavasti seuraavasta alesta löytäisin vielä yhden valkoisen lisää. Nämä mahtunevat sen seuraavat pari vuotta (toivoo allekirjoittanut). J:lle musta Ver de Terren parka, saattaa olla että tämä nähdään myös minun päälläni satunnaisilla kauppareisuilla =) Po.pista suunnitellusti kahdet slim-malliset housut koossa 116 cm (näitä ei ollutkaan enää Kampissa vaan hain sitten Sellosta) ja siinähän ne kuusi juttua olikin.



Kävin samalla reissulla Stockalla katsomassa itselleni kenkiä ja vilkaisin lastenosaston. Mistä muuten ostetaan kenkiä lapselle jolla jalka on 39? Löysin tosi kivat Tommyn *joku saa nyt kertoa miksikä näitä kutsutaan* leggarit taskuilla ja vetskarilla. Ja kuin ihmeen kaupalla, Tommyn pikeemekon koossa 7. Siis juuri tytön koko ja ehkäpä kaunein näkemäni pikeemekko, tiedän sillä tämä on meillä jo siinä toisesa värissä missä tätä saa. Ja tässä vaiheessa siis olin onneni kukkuloilla ja kiittelin itseäni varsin onnistuneesta ale-kokemuksesta.


Tänään löysin itseni siis Kampista ystäväni seurasta syömässä lohiburgeria mempparissa. Jossa varsin reilusti tilauksen jälkeen kerrottiin ruoan tulon kestävän puoli tuntia. Meillä ei onneksi ollut kiire mutta vinkiksi, kannattaa lounasaikaan ehkä kertoa tuo tieto ennen kuin asiakas tilaa juoman ja ruoan. Kipaisimme roballe päin ja samaisella reissulla tuli ilmi että Aapiskukko on lopettanut toimintansa. Tieto ei yllättänyt mutta harmistutti sillä kaupassa on aina ollut hyvä asiakaspalvelu ja valikoima. Varsin pitkään mietin Laurettessa  samalla reippailulenkillä muutaman paidan ostoa mutta lopulta jätin rekkiin kun välitöntä tarvetta ei ole. Tässä liikkeessä on niin hyvä palvelu että ostoja voisi tehdä kyllä pelkän kannatuksenkin vuoksi, ettei tämä(kin) liike koe Aapiskukon kohtaloa -joka tässä maassa on valitettavan yleinen yksityisten lastenvaatekauppojen saralla.

Stockalla päästyämme ilahduin kun löysin juuri tytölle sopivan kokoiset pk-tossut ja vielä kivassa värissä. Olivat ainoat joten aika hyvä tuuri mielestäni. Tohvelisankarista on valkoiset pallotossut mutta ovat vielä vähän reilut joten tämä alelöytö löysi hyvin paikkansa. Ystäväni asioidessa keittiöosastolla, silmiini sattui alepöydässä t a r v e. Olemme asuneet tässä kohta viisi vuotta ja koko ajan olen manannut joka juhlissa ettei meillä ole kunnon kermakkoa ja sokerikkoa. Tänään ne tulivat vihdoin vastaan. Viime viikolla juuri ajattelin että pitäisi ostaa yksi laakea teekuppi että äitini voisi juoda siitä vihreää teetä kyläillessään ja sellainen nökötti  siinä meidän sokerikon ja kermakon vieressä. No, teekuppeja myytiinkin vain pareittain -vaikka ne olivat pöydässä yksittäin. Niitä on nyt sitten kaksi mutta sallittakoon tämä hamstraus tällä kertaa. Samalla puhelimeeni tuli tieto toiselta ystävältäni että Tretornin Goretenskut on Citymarketissa -50%, eli marketin kautta kotiin. Voilá, valmista! Annan itselni 9 1/2, mielestäni suoriuduin vallan mallikkaasti.


Osaakohan joku kertoa mistä saisi Tretornin goretenskuja isommassa koossa kuin 38, muualta kuin Ellokselta..

Mitenkäs teillä meni?
Onko alet olleet kohdillaan ja löytäjä tehty?


14 kommenttia:

  1. mulla on nuo samat vpun goretenskut itselläni :D koko 38 mahtuu onneksi.. en oo vielä kastellut varpaita niissä =)

    VastaaPoista
  2. Vau mitä löytöjä ja toi punainen pikeemekko on todellakin kaunotar! Ei muuten ollut meidän cittarissa alennettuna nuo Tretornin goret:(

    VastaaPoista
  3. Kivoja löytöjä, sopisi meidänkin vaatekaappiin ;-) Mä olen nämä välipäivät hyvässä tallessa täällä korvessa, joten en pääse aleihin. Hyvä niin. Netin kautta on tullut tehtyä jo ennen joulua pari aleostosta. Toivottavasti ei tule kauheasti sorruttua lisää.. kuten sanoit tarpeita keksii aina...

    VastaaPoista
  4. Ooo, no hyvin suoriuduttu tosiaan!
    Ja saalit olivat todella hyvät.
    Olipa hyvä, että jätit sen villamekon mun löydettäväksi, kiitos siitä! :-D

    VastaaPoista
  5. Kivoja ostoksia! :)

    Kiitos Cittarin goretex-vinkistä, sinne suuntaankin heti aamuta. Sitten kyllä lopetan aleshoppailut ;)

    VastaaPoista
  6. Olen noita goreja miettinyt, oliko sitä mallia missä ne venykkeet, epäilen nauhojen kanssa pelaamista. Niin ja missä cittarissa?

    VastaaPoista
  7. Voi vitsit... me kierrettiin eilen Ideapark mutta en ostanut MITÄÄN. Tytöille etsin vaatetta mutta kun ei tullut mitään kivaa vastaan niin sitten ei. Yksi ihana tummanharmaa MP:n neulemekko jäi vaivaamaan mieltä...

    Mistä noita Burberryn puseroita löytyy alesta? Niitä tytöille halajan.. tosin tytöthän ei itse tykkää niistä yhtään, siis niistä ruuduista :D

    Ja hitsit, tänään kiidän Stockalle. Olen nimittäin pitkään himoinnut tuon sarjan kahvimukeja.. enkä ikinä raaskinut ostaa. Nyt niitä ei tietty enää ole kun ovat alessa. Huoh.

    Mun aleostosten saldo siis tähän mennessä nolla. Nothing. Nada. Toisaalta - odotan jo innolla kevätuutuuksia...! Mutta käyttövaatteita tytöille tarvittaisiin kyllä.

    VastaaPoista
  8. Pikaisesti tulin huikkaamaan kysyjille että bby:n paitoja myydään ainakin Laurettessa ja Stockalla. Sekä nettikaupoista Childreensalonissa ja Alex and Alex:ssa. Tykätään tytön kanssa tosi paljon kyynär- ja olkapaikoista, tuo missä on kaulukset ruutua on vähän siinä ja siinä mutta visioin sen mustien Popin housujen kanssa aika styleksi ;) Valkoisessa paidassa on tosi kiva malli, sellainen tunikamainen eikä ruutua varsinaisesti näkyvissä kuin olkatamppien sisäpuolella.

    Tretornin tenskuja eoli tarra ja nauhamallia Iso Omenan cittarissa, mustaa ja vaaleanpuinaista mutta tarramallissa vain mustaa. Näihinhän voi hankkia sellaiset pikalukolliset kumpparikenkänauhat jos ei onnistu nauhoilla, tämä oli itselläni vähän mielessä ;)

    Hintaero niihin missä on se iso kumpparikaistale on 50 euroa (niitä oli Stockalla muttei alessa), joten siksi pystyin aika helposti tinkimään siitä ;)

    Nyt ->
    Palaan myöhemmin...

    VastaaPoista
  9. Mahtavia löytöjä. Itse kierrän alet kaukaa, kun alkaa ahdistaa ihmismäärä ja tuotteista "kisaaminen". Olet kyllä aika taitava, että tuossa ajassa teit noin monta löytöä. Mieluummin maksan enemmän ja nautin shoppailusta, kun kuitenkin aika vähän shoppailen yleensäkin. Jossain aiemmassa postauksessasi puhuit Nella&Nuttu kirpparista. Voisitko kertoa, millainen paikka se on myyntimielessä? Olisi valtavat määrät lastenvaatteita myyntiin ja mietin tuota vaihtoehtoa, mutta en ehdi lähteä käymään siellä etukäteen. Saako siellä myytyä ns. halpisvaatteita (H&M, KappAhl, Lindex)? Itsellä valtava määrä kyseisiä lastenvaatteita. Ovat hyväkuntoisia, mutta jo lähtökohtaisesti edullisia niin mietityttää meneekö sellaiset kirpparilla.

    VastaaPoista
  10. No se venykkeellinen oli stockalla tosiaan melkein sata euroa, eli miellään alesta ostaisi. Tuo pikalukkojuttu kuulostaa fiksulta, teetkös postauksen aiheesta joskus jos ehdit!

    VastaaPoista
  11. Barnskospecialistenilta saa näitä Tretornin goreja puoleen hintaan :) Tosin jäjellä oli vain pienten tarramallia, eikä sitäkään ollut tuossa ihana vaaleanpunaisessa värissä. Tarjolla oli lilaa (mun mielestä näytti sellaselle syreenin väriselle..), mustaa ja metsänvihreää. Jos joku kaipailee :)

    VastaaPoista
  12. Moi,
    Meidän 10v. pojalla on 41 kenkä.Todellakin. Ja löytyyhän niitä! Perus Viking goreja löytyy ja sitten vaan aikuisten osastolle.Esim Stockan miesten osastolla on tosi kivoja Timberladin kenkiä ja muutakin.Ja lenkkareitahan aina löytyy.Tosin ongelma on ainakin meillä se tarrojen puuttuminen, aikuisten malleissa ei niitä tietenkään ole.Mutta poika on keksinyt nopean tavan laittaa nauhakengätkin jalkaan.Ne jätetään vaan niin löysälle että menee aukomatta jalkaan...

    VastaaPoista
  13. Nappasin nuo samat goret lähi-cittarin hyllystä eilen ja nyt mietin, et miten niitä tulisi hoitaa, et pysyisi edes vähän siedettävän näköisenä eli hieman vinkkiä kaipaisin...

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥