28.7.2011

Nääntyneitä elikoita ja yksi ylläri.


Vähänkö on ollut lämmin. En valita, kyllä se kylmä ja viima vielä tulee. Eilen oltiin Korkeasaaressa vaikka normaalisti ei sinne helteillä mennä, nyt oli kyse enemmän ystävien yhdessäolosta kuin niistä eläimistä. Mennää syksyllä vielä kolmannen kerran, kun on kirpeä ilma ja raikasta. Kivana yllärinä siellä olikin mahdollisuus tehdä omia luomuksia hiekasta ja aika pitkään tuossa vierähti kun lapset muovailivat hiekkalinnojaan. Onneksi oli yhden perheen isi mukana, ja teki lapsille hiekka-vesi-seoksesta tamppaamalla tuon "kakun". Siinä hommassa olisi saattaanut tälläkin mammalla jo hymy vähän hyytyä.








Tänään käytiin moikkaamassa kavereita Jumbossa ja pitkästä aikaa kävin Name It:lla. Siellä värimaailma on jo useita vuosia ollut sellainen että harvemmin tulee mitään hankintoja tehtyä vaikka molemmille lapsille on pienempänä aika paljon ostettu sieltä vaatteita. Nyt yllärinä oli trikoopaitoja harmaa-valkoinen-vaaleanpunainen-värityksellä ja nappasin heti kaksi mukaan. Talvella mennään kuitenkin enimmäkseen noilla väreillä, kuten kuvan keskeneräisestä neuleestakin voi päätellä. Hintaa paidoilla oli 5,95 ja pikaisen sovituksen huomiona vaikuttavat mukavan slimmeiltä ja napakoilta. [ja kenellekään ei varmaan tule näistä mieleen Po.P...]

Meidän piti mennä tänään Kallion puistokirpparille mutta sade sotki suunnitelmat aika tehokkaasti. Ja myöhemmin luin että Hakiksen metrotunnelissä oli tulipalokin, eli ehkä ihan hyvä ettei päästy lähtemään. Padmén kanssa lomaillaan nyt kahdestaan kun mies lähtee ralleihin ja J. meni mökille, pitäisikin kehitellä jotain mukavaa tekemistä. Tänään pitkästä aikaa katsottiin kaksi elokuvaa samalla siivoillen, mutta sateiden laantuessa pitää ehdottomasti päästä ulos tankkaamaan aurinkoa ja lämpöä talven varalle.



2 kommenttia:

  1. Kivat nuo raitapaidat! Kelpais meidänkin neitien vaatekaappiin. Ja mitähän kivaa on puikoilla?

    VastaaPoista
  2. No olipas tosissaan nuupahtanutta porukkaa siellä eläntarhassa, hih :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥