20.3.2011

Välikausi on niin passee.

Ainahan se on mielessä, kasvu. Ensin mietitään senttejä ja grammoja. Sitten mietitään kuukausia, vuosia ja kymmeniäsenttejä. Jossain vaiheessa tulee ensimmäinen kymppi täyteen, siirrytään kaksinumeroisiin. Ja jossain vaiheessa, tulee se hetki. Tulee hetki kun lapsi ilmoittaa "Mä en äiti sit kyllä pidä enää välikaushousui koulus".

Jota väistämättä seuraa keskustelu, joka menee vaikka näin:
"Ai?"
"Nii-i, mä en haluu joutuu kiusauksen uhriksi"  (sisältää marttyyri-ilmeen)
"Ahaa, eli et laita kouluun välikausihousuja ollenkaan?"
"En"
"No miten sä meinaat pysyä kuivana?"
"No kyl mä pysyn, mulla on sellanen juttu, näät sitten".
"Juttu... ahaa, selvä"

Pikkujuttu. Tai ei oikeastaan. Koko ajatus tuntuu minusta täysin epärationaaliselta. Sillä meidän, kohta kaksinumeroinen, ei pysy kuivana edes saharassa, se on varma. Vaikka ei olisi satanut kuukauteen, se onnistuu tulemaan kotiin märkänä, mutaisena tai muulla tavalla epämääräisenä. Se on poika, varsin vilkas sellainen, kekseliäs ja tekevä. Ja minua ihan oikeasti kiinnostaa. Minä ihan oikeasti välitän. En halua että hän on koulussa housut märkänä useita tunteja tai iltapäivällä kotimatkalla vaatteetkengät litsläts. Mutta katsotaan, jossain vaiheessa kai jokainen meistä oppii miten pysytään kuivana, ilman kokovartalokumipukua. Luulis ainakin.

Toinen asia, joka jo viime keväänä tuli liiankin tutuksi on TAKITTOMUUS. Kuulostaa erikoiselta, eikö? Käytännössä se menee näin: se ensimmäinen lapsi pihalta keksii että aurinko paistaa, on kesä, ei tarvitse enää takkia. Se takki tippuu keinupehviksen tiimellyksessä siihen keinujen juureen ...ja pihan muut takit seuraavat luonnollisesti magneetin lailla perässä. Lopputuloksena on kymmenen räkänokkaa pihalla ja muutama satunnainen äiti (täällä!) jäkättämässä; että takki päälle, täällä o aivan liian kylmä, sä tuut kipeeks ja jää kaikki kivat jutut tekemättä. Jota seuraa juupas-eipäs-väittely siitä miksi MikonAntinVeetinjasenserkunkoirankaiman äiti antaa SEN olla ilman takkia, p e l k ä s s ä  hupparissa. Viime keväänä ratkaisin asian softshellillä, se oli ilmeisesti tarpeeksi lähellä hupparia.


Ja niihin suoralippoihin tässä en edes tässä mene. Olen keskustellut tänään aiheesta jo usemman hetken. Jos joku kuuli tänään kolmessa eri kaupassa lauseet "Sulla on jo yks suoralippa, toista en osta. Eikö näistä mikään muu olisi kiva?"- jep, se olin minä! (Päivän lopullisena saldona oli kaksi lippistä joita käyristin vielä lisää kassalla)

Eli meidän kohtakaksinumeroisenkoululaisen välikausivaatteet on nykyisin tälläisiä:

Karvavuorinen collegetakki N.Z.A., pikeepaita Armani ja farkut Next.

Huppari Gap, pitkähihainen trikoo Boden ja reisarifarkut Next.

Vuoritettu neulehuppari Next, pitkähihainen rugby Gant ja vuoritetut housut Next.




Gore Tex tennarit, Tretorn.


Ja odotan todella innolla, mitä näille tehdään kun ne tulevat kotiin tämän näköisenä. Mutta joo, pitää osata päästää irti. Varmasti jokaisella on se vaihe, kun ei funktionaalinen pukeutuminen vain yksinkertaisesti tule kysymykseenkään. Kyllähän minä tiedän. Olin pakkasessa farkuissa ja tennareissa, olin helteellä nahkatakilla. Ne on ne vaiheet -kaikki ne pitää käydä läpi. Leikin ajatuksella, että kun annan löysää, hän itse huomaa miten ehkä sittenkin kannattaisi tehdä. Toimiihan se joskus? ...Ja se on ihan satavarma että pihalle kun lähtee ja olen kotona, on Gore Texissä ja teipatuissa saumoissa päästä varpaisiin.

********

Ja joo, on SADEvaatteetkin (tässä termi kaikille kaksinumeroisille). Tiksun anorakki- johon mahtuu kaksi leveydestä muttei apinakädet sekä Everestin housut -jotka ovat yllättävän sopivat. Samanlaiset  Timben vk-goret kuin pikkusiskolla mutta poikamaisempana. Nämä puen päälle/pakkaan reppuun -sadepäivinä. Viimevuotiset takit mahtuvat kai... siinäpä ne.





Että näillä mennään, koululaisen arjessa. Muutamia kuukausia vielä ja meidän vauva on kaksinumeroinen, kympeillä. Ja systeemit muuttuu koko ajan. Vaatimustaso kasvaa, ihan kaikessa. Pukeutuminen on niistä vain yksi osa, toki ilmeisen tärkeä nykyajan nuorison keskuudessa. Ja kun ne ei pysy lapsina vaikka mitä tekis. Jotenkin kiitollinen osaan olla siitäkin, että hän leikkii ojissa, rakentaa majoja, ryömii ja peuhaa. Pihaleikit kiinnostaa ja välillä kiukuttaa. Pikkusikonkin kanssa leikit sujuu ..eli ihan lapsihan tuo on vielä -Jes!


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin,
aurinkoista sunnuntaita kaikille !

41 kommenttia:

  1. Ihana toi keltainen Gapin huppari!! Mielenkiinnosta utelen sen hintaa. Ostin nimittäin perjantaina kirppikseltä Gapin fleecehupparin ihan uudenveroisen ja hinta 80 senttiä!! :))) Meidän kirppikseltä löytää paljon aarteita :))) Mikä onkin hyvä kun kaupoissa ei kauheasti mun makuun mieluista olekaan.

    VastaaPoista
  2. Hihi, JUST olin sun blogissa ja piti todeta että minullakin on ikävä rantaa! Puhuimme likan kanssa tänään että mitä kaikkea voi kesälltä tehdä ;) Gapin hupparin tilasin Gapiltä, kun toimittavat Suomeenkin -ja tuli paketti _vuorokaudessa_ Englannista -kuvittele. Hupparit ovta muistaakseni n. 20 puntaa. ja uskon että tuo keltainen sopii hyvin tummalle pojalle joka paahtu kesällä pavuksi :D

    Mistä ne vaatteet muuten sinne kirppareille tulevat? Jos kaupoissa ei kuitenkaan ole :o Tuo on TOSI edullinen löytö ollut, täällä ei Gapin hupparia varmaan alta 7 euron saa...

    VastaaPoista
  3. Hmm.. nää koululaisten pukemisasiat taitaa olla vielä monta kertaa vaikeampia kuin alle kouluikäisillä.
    Koulussa toi takkiasia tai takittomuus nousee myös heti esiin, kun mittari nousee päälle miinus viiden... Just yhden oppilaan pakotin pe laittamaan takin päälle ja olin tosi ärsyttävä, kun en pakottanut ketään muita (mä en nähnyt niitä miuta, ne olivat onnistuneesti paenneet jonkin lumikasan taakse..). Toinen asia jota mä päivittäin suren on se, kun paksut collarit jalassa ryvetään vedessä ja lumessa ja sitten loppu 6h ollaan märissä verkkareissa... Mä en tajua, eikö se ole epämukavaa?! Joo, ei kuulemma haittaa...

    Mutta teillä näyttää olevan asiat hyvin hanskassa - ja kivoja juttuja taas!!Keltainen on NIIn pirteä, koskahan se eksyy meidän vaatekaappiin..?

    Ai niin, mulle tuli tosta keinujen alle pudotetuista takeista ekaksi mieleen KADONNEET ja UNOHDETUT takit. Mutta tämä siis ei ole suurin ongelma:)?

    VastaaPoista
  4. Kaksinumeroisia odotellessa siis... Miten musta tuntuis, että teini-ikä alkaa heti kuuden vuoden uhman jälkeen.

    Mutta noista vaatteista vielä se, että kyllä ne lapset säilyy ja kasvaa, vaikka eivät olis goreissa päästä varpaisiin. Kun muistelee omaa lapsuutta, niin oli just kumpparit jalassa ja nekin hörppäs veden. Sitä paitsi nyt heti huomenna tuo lumi sulaa ja tulee kuivat kelit, aurinkoiset päivät syyskuuhun asti.
    Tai sitten ei.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun postaat välillä pojan vaatteita!

    VastaaPoista
  6. Anana, mä ilailen sun sujuvaa ja hauskaa teksitä!!! Jotkut vaan osaa : )

    Mä olen jotenkin tietoinen tuosta tulevasta mutta yllätyksenähän se sitten tulee... mun "vauva" eli eskoinen on vasta menossa syksyllä kouluun ja mä voin vaan kuvitella mistä niitä märkiä ja rapaisia vaatteita etsitään koulumatkanvarsilta....

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus!:) Blogiasi luen säännöllisesti, mutta ensimmäinen kerta kun kommentoin. Blogisi on ihana ja itse vilkkaan koululaisen pojan äitinä, nämä koululaisen vaatetus postauksen kiinnostaa. ja myös tytön vaatetus postauksen kun pari vilkasta neitiä talosta löytyy myös :)

    -äiti yhdelle pojalle ja kahdelle tytölle

    VastaaPoista
  8. Ihanan raikkaita värejä! kivasti olet koittanut taklata funtionalisuus versus ulkonäkö haastetta, onneksi on goret keksitty.
    Saadaanhan raportti sitten kun välikausitamineet ovat aktiivikäytössä, että kuinka toimii?

    VastaaPoista
  9. Uskon että pikkusisarukset vaikuttaa positiivisesti lapsena pysymiseen.. ainakin meillä! Vaikka pikkusiskot on 'tyhmiä' niin niiden kanssa voi myös pelleillä ja leikkiä pienten leikkejä...
    Meillä mennään tämä välikausi softshell-tyyppisellä setillä, onneksi (!) poika kelpuuttaa urheilukauppojen nuorisomallistot vastaan hangoittelematta, niin äiti saa ne ominaisuudet ujutettua mukaan huomaamatta.

    Ja joo, kohta se talviteloilla ollut suoralippa otetaan käyttöön :-/

    VastaaPoista
  10. Kiitos tästä Anana!

    Kuuma peruna täälläkin.
    "Mä en haluuu ulkohousuja" tivaa meidän 10vee (täyttää 2vko päästä). Pitäs olla ulkona ja koulussa ilman ulkkareita. Ihan käsittämätöntä äidistä. "Mä en mene lumeen" Joo-pa-joo!! Polvia myöten märkänä tullaan ulkohousut repussa joka päivä. Kevääksi ei tarvitse ostaa kuulema ollenkaan ulkohousuja. Tiedän että muutamat työt luokalla ei käyttänyt ulkohousuja edes viime talvena. Kovimmilla pakkasilla ,ehkä. Eivät kuitenkaan sitten juoruringissä katoksessa hengaa, vaatteet on märkänä.
    Keväällä ei enää mikään välikausipuku tule kysymykseenkään koulussa. Mä kyllä olen ollut se tyhmä mutsi vielä tämän talven ja joka aamu ne ulkkarit on vedetty jalkaan. On ollut välillä tiukkaa vääntöä,mutta haloo hei kymmenen astetta pakkasta ja penkoissa hypitään. Ollaan kipeenä muutenkin. Koulussa en voi valvoa.
    Toivoisin että pipopakon lisäksi olisi joku ulkovaatteetpakko.

    Nyt kevääksi isommilla tytöillä on vain takkeja ja housuja (farkkuja lähinnä) iiisompi pino. Kovin samoilla mennään.

    VastaaPoista
  11. Kiitos tästä Anana!

    Kuuma peruna täälläkin.
    "Mä en haluuu ulkohousuja" tivaa meidän 10vee (täyttää 2vko päästä). Pitäs olla ulkona ja koulussa ilman ulkkareita. Ihan käsittämätöntä äidistä. "Mä en mene lumeen" Joo-pa-joo!! Polvia myöten märkänä tullaan ulkohousut repussa joka päivä. Kevääksi ei tarvitse ostaa kuulema ollenkaan ulkohousuja. Tiedän että muutamat työt luokalla ei käyttänyt ulkohousuja edes viime talvena. Kovimmilla pakkasilla ,ehkä. Eivät kuitenkaan sitten juoruringissä katoksessa hengaa, vaatteet on märkänä.
    Keväällä ei enää mikään välikausipuku tule kysymykseenkään koulussa. Mä kyllä olen ollut se tyhmä mutsi vielä tämän talven ja joka aamu ne ulkkarit on vedetty jalkaan. On ollut välillä tiukkaa vääntöä,mutta haloo hei kymmenen astetta pakkasta ja penkoissa hypitään. Ollaan kipeenä muutenkin. Koulussa en voi valvoa.
    Toivoisin että pipopakon lisäksi olisi joku ulkovaatteetpakko.

    Nyt kevääksi isommilla tytöillä on vain takkeja ja housuja (farkkuja lähinnä) iiisompi pino. Kovin samoilla mennään.

    VastaaPoista
  12. Just mietin että uskaltaako meidän tuoreelle "kaksinumeroiselle" ostaa ensi talveksi tarrallisia goreja.. Vielä tänä talvena on menty niillä (sekä meillä että muilla eli kavereilla) Muissa kengissä tarroja ei tietty enää hyväksytä

    VastaaPoista
  13. Hei! Olipa tosi hyvä kirjoitus. Minullakin alkaa olla sama tilanne, vanhin poika on nyt 9 v ja olen ihan pihalla mitä näiden kohta-2-numeroisten poikien "pitäisi" käyttää.... Meillä pikku koululaiset on tavanneet kävellä vielä lokakuussa ilman takkia koulusta (takki löytyy hyvällä tuurilla huppuineen repusta runtattuna). ARGH.

    Mutta noista GAPin huppareista haluaisin kysyä. Tilasin meidän hoikalle, noin 128-senttiselle pojalle juurikin GAPilta hupparin kokoa M ja se on A-I-V-A-N liian iso. Sekä pituudesta että etenkin leveydestä. Aiemminkin meillä on ollut GAPin huppari, joka oli malliltaan liian leveä hoikalle pojalle. Mutta eikö teilläkin ole hoikanmallinen poika? Onko GAPin hupparit kuitenkin olleet teillä mitoitukseltaan sopivia? Mitä kokoa tuo keltainen huppari on?

    VastaaPoista
  14. Voi apua, tiesin, ettei tämä helpommaksi mene, mutta sun juttusi kertoi erittäin hyvin, mikä muakin odottaa:) Hyvin kirjoitettu tarina.

    Meillä melkein ysi vee jo selitti, ettei halua toppahousuja kouluun (on kuitenkin käyttänyt). Tällä viikolla selitti, että suostuu laittamaan vk-housut, jos niissä on suorat lahkeet. Koska tarvittiin uudet, mentiin ostoksille, mutta suoralahkeisia ei löytynyt. Olin hämmästynyt, resorilahkeiset kelpasivat kuitenkin! Ota näistä selvää... Mutta olin hiljaa tyytyväinen, sillä pahemmaksi menee kuitenkin.

    VastaaPoista
  15. Ihana postaus!! Kiva kun kirjoitit välillä postasikin!! :) Meilläkin kun on 2 poikaa niin näitä lukee enemmän kuin mielellään. Kauhulla odotan tuota ikää...meillä kun on jo nyt vaatteiden kanssa välillä melkoista taistelua ja poika on kohta vasta 7-v.

    Kivoja vaatteita on teille löytynyt!! tykkään tyylistäsi todella paljon!!

    VastaaPoista
  16. Meillä poika, 8v, pukee vielä mukisematta päälle "ulkkarit", eli ulkohousut. Sekä kouluun että pihalle.
    Mutta!!! Kävin hakemassa pojan koulusta tällä viikolla, luuli tulevansa bussilla kotiin. Sieltä sen löysin hangesta peuhaamasta, lämpötila nollassa, kaverilla päällä farkut ja fleece. Ei pipoa, ei hanskoja, ei takkia tai vedenkestäviä housuja. Lapsi likomärkä ja seuraavana yönä yski, niisti ja köhisi. Ja silti varmasti riisuu taas vaatteensa kun äidin silmä välttää.

    VastaaPoista
  17. Tanja, No siis joo. Kyllä me aika monta kertaa etsittiin niitä takkeja viime keväänä. Kouluun ne harvemmin jää, mutta tuohon naapuripihalle kyllä. Onneksi äitini asuu siinä ja aika usein keräilee jo päivän aikana parempaan talteen ;) Minulle on todella vaikea ymmärtää miten märät vaatteet eivät tunnu ikäviltä, mutta ehkä sekin on kypsyyskysymys...

    Mari A, minusta tuntuu aivan samalta :D Ja todellakin toivon että lumet ulaa nopeasti ja tulee lämmin ja kuiva kesä!

    Anonyymi, kiva kuulla että pidät. Näitä tekee ihan mielellään, vaikeutena see ettei kuvia oikein saa vaatteet päällä ja tietysti isokokosemmat vaatteet ovat vaikeammat kuvattavat. Mutta yritetään. Lupaan kesävaatepostauksenkin pojanvaatteista kun aika tulee :)

    Kiitos Heli, siitä taisikin tulla kritiikkia, oikein mukava kuulla myös bastakkainen mielipide! Ja koululaisen arki tosiaan eroaa, sillä ei pääse itse pukemaan sitä lasta. Ekasta luokasta asti on pipoja ja hanskoja hävinnyt monet kappaleet aj niitä säännöllisesti myös etsitään koulusta. Monta kertaa on toppahousut repussa ja lumilukot eivät ole ikinä kenkien päällä.

    Kiitos Anonyymi että kommentin nyt jätit, ainahan ne ilahduttaa, palautetta on mukava saada :) Yritetään näitä poikajuttujakin tehdä.

    Tuatara, meillä tosiaan pojan vaatekaapissa on enemmän värejä ja on enemmän mustaa ja harmaatakin. Likalla on paljon "rajoitetumpaa". Kiva kun on molemmat niin voi vähän jakaa ;) Ja eileln juuri kuulutin Gore tex farkkujen perään -eiks olis loistavat! Ehkä sprayaan parit kosteussuoja-aineella, toimiskohan se...

    Äiti esiliinan takana, olen aivan amaa mieltä. Vaikka välillä ollaan niin isoa poikaa, niin kyllä tuo pikkuinen välillä palauttaa ja tasoittaa -mahtavaa! Olen huomannut että Stadiumissa on aika paljon nuorisolle vaattetta, varmasti siellä tuleekin useammin käytyä tulevaisuudessa. Ja misähän meidän suoralippa edes on, tuskin olen niin onnekas että se olisi kadonnut.

    Oleppa hyvä Sokrutin :) Kuulostaa todella tutulle. Olen itse ollut opettajaan yhteydessä, että voisiko hieman ainakin alaluokkalaisten perään katsoa, että olisi edes takki kiinni ja ne toppahousut jalassa. Kerran mies kävi koululla kesken päivän ja poitsu juoksi välitunnilla _keskellä talvea_ ilman takkia j apipoa, ulkovalvojat eivät sanoneet mitään. Luulen myös että tilaan Nextiltä lisää farkkuja, otetaan eka tuntumaa miten niitä päivän aikana menee.

    Anonyymi, no tuossa meillä ei ole ongelmaa. Poika ei jaksa ikinä sitoa nauhoja joten ongelmana ollut enemmän tarrakenkien löytäminen, tosin vaikea niitä on löytää koosa 38 enää. Lacostella ainakin on tarroja isompiin kokoon. Nyt talvella olleissa Soreleissa on sellainen pikalukko nauhoilla, jota ei muuten poika ikinä kiristä..

    Kiitos Suvi, siellä repussahan ne valitettavan usein ovat :( Ja Gapin hupparit ovat aivan liian leveiitä myös meidän pojalle. Koska ovat collegeltaan kestäviä ja suhteellisen edullisia, olen kuitenkin niitä tilannut piha-ja koulukäyttöön. Siistimpinä huppareina pojalla on yleensä jokunen Gantin/Peakin huppari kaapissa, ovat malliltaan paljon parempia. Peakin hupparia ei mallissa eikä laadussa voita mikään. Gapin huppareista nyt sopiva on koko L (10), tuo keltainenkin on sen kokoinen ja syksyksi tilasin yhden sinisen toisen mallisen seuraavassa koossa.

    Kiitos kaikille kommentoijille :) Oli mukava herätä ja avata kone kun sai lueskella ja vastailla. Käyttötestiä tulee varmasti ja meinasin myös talvivaatteiden nykykunnosta raportoida :)

    VastaaPoista
  18. Violette, meillä oli ihan sama juttu viime syksynä -ettei toppahousuja. Totesin silloin vaan että älä naurata. Ja ihan omaaloitteisesti tuo on ne jalkaan vetänyt, vaikka ei joka kerta koulusta tullessa jalassa olekaan. Itse en osta kuin suoralahkeisia ulkkareita, ja noiss Everesteissäkin on kyllä kiristystarrat alhaalla. Ovat kuitenkin paljon kevyemmät ja pienempään tilaan menevat kuin esim. tiksun Ontariot.

    Kiits Sifia ♥ Kuten todettu, teen näitä mahdollisuuksien mukaan. On tuolla jo jotain kesämateriaaliakain odottamassa ajankohtaa ;)

    Vera, no just toi! Kun ei koulussa pysty olemaan vieressä sanomassa että "pue", tuttua siis täälläkin. Ja tähän asti ei meilläkään ole kyseenalaistettu välikausihousuja, mutta nyt on -voimakkaasti :D

    Saitte oman palautteen kun kommenttinne tuli sinä aikana kuin kirjoitin edellistä. Eli kiitos! Mahtava sunnuntai-aamu :)

    VastaaPoista
  19. Hih, ihana postaus! Onpas tämä välikausivaatettaminen meillä vielä helppoa, kun ei tarvitse päättää kuin haalarin väri.. Vaikka sekin tuntuu aina välillä hankalalta..;)

    VastaaPoista
  20. Mistä löysit äidinkin silmää miellyttäviä suoralippaisia lippiksiä? Meillä asiasta väännetään nyt toista vuotta ja kai se on periksi annettava :-))

    VastaaPoista
  21. Tunisiaan tulee ihan laivalastettain euroopasta ja amerikasta ammattikirppismyyjille kamaa. Ne on lahjoituksia, loppuunmyytyjä eriä jne. En tiedä ihan tarkalleen mutta näin olen kuullut. Kaupat myyvät vain täällä valmistettuja vaatteita. Ulkomaisia ketjuja täällä meillä tuppulassa on oikeastaan vain Benetton. Heidän vaatteet ovat n.30% halvempia kuin suomessa ja outlet myymälässä jopa 80% halvempia. Pääkaupungissa on myös Zara mutta se on kalliimpi kuin suomessa. Meillä päin ei juurikaan ulkomaalaisia ketjuja ole, ei Ikeaa, ei Mäkkiä, ei mitään muutakaan suosittuja ketjua. On joku monimutkainen lakijuttu miksi näin on. Mutta siis kirppiksiltä löytää tosi hyvin kaikkea jos vaan on tuuria koossa :)) Itsellenikin osti H&M:N LOGGin paitoja viimeksi 1,5 euron kappalehintaan :)

    VastaaPoista
  22. Tuo on kyllä niin tuttua koulusta. Juuri ihmeteltiin että kun ensimmäiset auringonsäteet näkyvät niin lähinnä pojat jättävät takit pois, ollaan kuitenkin vielä pakkasen puolella, mutta välitunneilla on oikeasti paljon porukkaa sisävaatteet päällä ; )

    VastaaPoista
  23. :) Tää on niin tuota, että väkisinkin nosti hymyn huulille. Meillä ekaluokkalaisen tytön kanssa käyty vastaavia keskusteluita... samoin kuin soveliaasta pukeutumisestakin. Vaikka se "Laura" minihameessa kouluun menisikin niin meillä EI mennä. Se on jännä, kun kaikki muut aina saa ja meillä ei... ;)

    Mut hyvä asenne joo. Turha sitä on pelihousujaan repiä. Koitetaan hankkia mahd mieluisia vaatteita niin paremmalla todennäköisyydellä pysyy päälläkin. Meillä softshell-toppaliivi yhdistelmä on nyt pop.

    Lasten serkkupojalle ostin muuten viime syksynä Stockalta perushupparin joka oli käsitelty vedenpitäväksi, jonkun urheilumerkin...en kuollaksenikaan muista minkä. Näihin on mentävä :)

    VastaaPoista
  24. Jälleen hauskasti kirjoitettu postaus, jonka luin tarkkaan sanasta sanaan ja nauroin ääneen, vaikken (tai ehkä juuri siksi) pojan äiti olekaan. No, tyttöjen kanssa edessä ovat varmasti samat ja omatkin ongelmansa myös.
    Ihanaa, että Pomppu kelputtaa kuitenkin nuo ihanat värit.

    VastaaPoista
  25. Jep, jep, tuttu tunne, minä yritin tässä metsästämään jotkut farkut jotka ovat paksummat kun sukkahousujen ohuet legginsit (ja jota teinityttö kelpuuttaa), että olis edes jotain fiksumpaa jalassa -20C talvipakkasissa.

    VastaaPoista
  26. "Vaatimustaso kasvaa, ihan kaikessa."

    Oletko ajatellut, että olet ollut itse vaikuttamassa tähän vaatimustason kasvuun? Oletko ajatellut, että tällä kovalla vaatimustasolla hankaloitat myös muiden lasten ja vanhempien arkea? Koska niinhän se menee, että kun koko ajan tavoitellaan vaan upeampaa ja mahtavampaa niin kohta ei mikään riitä.

    t. yhden varsin vaatimattoman vaatimustason omaavan 10v:n äiti

    VastaaPoista
  27. Niin tutunkuuloista!! ihan just samaa meillä siis :D

    VastaaPoista
  28. Aihe on hyvin ajankohtainen, meillä tytöt 10 ja 8 vee 10.v kanssa asiasta keskustellan kovasti ja mitä enemmän kevääseen päin mennään sitä enemmän painitaan vaate ongelmien kanssa no pianhan se kesä tulee niin ei tarvita paljoo vaatetta :)

    VastaaPoista
  29. Apua! Toikin vielä edessa! Miks muuten suoralippaiset jäi kauppaan mutta käyriä ostettiin? Mietin vaan.

    VastaaPoista
  30. Vauhtiksien äiti, tosiaan, vähällä sitä pääsee vielä silloin kun lapset tai _lapsen kaveripiiri_ ei määrittele minkalaisia vahkeitä pitää hankkia ;9

    Johanna, no en ole sellaisia vielä nähnytkään :D (Olen ehkä liian vanha...) Mutta viime vuonna poika sai ostaa omilla rahoilla torilta tälläisen: http://a-nanan.blogspot.com/2010/04/kuukauden-viimeinen-paiva.html

    mizyéna, ajattelinkin että taustalla on jotain tämäntyyppistä :) Täälläkin taitaa muutama kirppis olla mihin tulee jenkeistä vaatteet, ilmeiesti aika suosittuja paikkoja ovat.

    Roosa, sepä se ja kiva kuulla ettei ilmiö ole vain täällä :)

    Ida-Antonia, olen todellakin ihmetellyt että miksi _kaikki muut muka saa_. Mutta tuskin saavatkaan, lapsen suusta se totuus tulee joskus ehkä valikoiden ;) Ja kiitos hupparivinkistä, nyt osaan vähän tiedustella sellaisiakin!

    Tea, kiitos, eipä nämä jutut aina niin sukupuolisidonnaisia olekaan :)

    zanne, olen todellakin ihmetellyt tätä tyttöjen leggari-juttua -miten ne tarkenee!? Vahingossa huomasin kaupassa thermoleggarit joissa on fleecevuori, eli toivon mukaan ainakin osalla sellaiset on.

    Anonyymi, en kyllä uskalla ottaa kunniaa muotivirtauksiata ja etenkin eri artistien aloittamista pukeutumissuuntauksista :) Enkä suostu ottamaan syytä että vaikeutan muiden arkea kun haluan pukea lapseni niin että hän pysyy kuivana koko päivän. Jos minulta kysytään, saisi lapset pukeutua ainakin ala-asteen välikausivaatteisiin ja toppavaatteisiin ja suoralipat pysyisivät Atlantin toisella puolella. Eli ei se niin meidän perheessä mene että minä tuputan uutuuksia vaate- tai muissakaan asioissa, vaan kyllä se aloite lapsen puolelta tulee... ja se mistä lapset ne keksii, on täysi mysteeri minulle. Esimerkiksi viime kesänä, poikani joutui koulussa jengihyökkäyksen kohteeksi koska hänellä EI ollut suoralippaa vaan kalastajanhattu päässä -jonka jälkeen ymmärrettävistä syistä ei ole sellaista halunnut enää pitää -ensimmäistä kertaa 8:aan vuoteen.

    Jonna, "kiva" kuulla että muillakin. Aika yleistä tämä näköjään on, tosin näihin juttuihin varmasti vaikuttaa paljon asuinpaikka ja kaveripiirikin :)

    Henna, no sit kesää odotellessa tosiaan. Shortsit ja T-paita, kaipaan sitä todella :D

    Anonyymi, oma mielipiteeni on että ne näyttävät hölmöiltä. Tavallisista lippiksistä pidän kyllä (ja ne toimii häikäysysuojanakin kesällä) mutta nämä yleensä New Eran suoralipat ovat jotenkin aivan älyttömän näköisiä :D Ehkä se on tottumiskysymys...

    Mukavaa etttä aihe on kirvoittanut näin paljon keskustelua ja mielipiteitä, tälläistä on todella mielenkiintoista lukea. Kiitos siis teille kaikille :)

    VastaaPoista
  31. Niiiin samaa. Suoralippaiset polttaisin mielelläni varaston takana...

    Meillä on sama t2h -anorakki, hurjan leveä mutta kuulemma hyvä pukea.

    Omalla luokallani (ykkösiä) on ulkovaatepakko, tunnit menee muuten aivan höpinäksi kun palelevat märissä sisävaatteissa pattereissa kiinni. Töissä oikeasti näkee kuinka tärkeät kunnon kamat leikkiville lapsille ovat, jos hanskat kastuvat ekalla välkällä aivan läpi, ei paljon huvita niitä käyttää enää. Eikä ulkkareistakaan kyllä apua ole jos kaikki kosteus imeytyy läpi...

    Kivat välikausikamat teillä!

    VastaaPoista
  32. Suoralippaiset saisi pistää, no en sano edes minne, ne on karseita ja tietysti ei meidän 12v muita huoli. Viime vuoteen asti kelpasi tavalliset. Pienemmät ei vielä tajua matkia ja heille en edes ostaisi kun pystyn asiasta vielä päättämään.
    Tuon kuudesluokkalaisen kanssa tapeltiin toppahousuasiassa koko tali, ja pitkistä kalsareista. Kohta alkaa varmana se housusota taas. Muistan kyllä että esikoisen kanssa sama juttu :D

    VastaaPoista
  33. Mainio aihe, niin tuttu, ja hauskalla tavalla kerrottu! Ihan mahtia, kun olet ehtinyt viime aikoina kommentoimaankin vastauksia. Toivottavasti vapaapäiväsi oli nautinnollinen ♥

    Kovin luonnollistahan se on, että lapsen kasvaessa omat mieltymykset voimistuvat - olisin huolissani, jos näin ei kävisi! Pukeutumisesta tulee oman persoonallisuuden ja joukkoon kuulumisen ilmaisin, ja kaveripiirin vaikutus kasvaa.

    Postauksesta päätellen olette kuitenkin onnistuneet Pompun kanssa löytämään kompromissin äidin vaatimusten ja lapsen toiveiden kesken, hienoa.

    Mutta herramunjee, millaista tasapainoilua se on vanhemman kannalta :O Kukapa ei haluaisi lapsensa pysyvän kuivana rapakoissa ja lumisohjossa.

    Meillä muksut lähtevät kouluun ulkotamineissa kun äiti seisoo vieressä vahtimassa, mutta palaavat ulkkarit repussa ja keväisin juurikin se takki kainalossa, "kun on niin kauheen lämmintä". Vk-goret sentään huolitaan jalkaan, tennarimallisina ovat riittävän katu-uskottavia :)

    VastaaPoista
  34. Ahaa, onneksi meillä ei ole vielä ehdoteltu vastaavaa. ;D
    Saa nähdä miten nopsaan ne vedenpitävät ulkovaatteet käy ärsyttämään tänä keväänä, kun tähän asti on vielä uponnut tai siis mennyt päälle 11v:llekin.
    Nyt vaan jo hokee että eikö voitaisi siirtyä valikausivaatteisiin, kun on niin KUUMA. Tämä siis viimeiseltä viikolta kuultua..
    Aamuisin on kuitenkin viisikin astetta pakkasta, niin ei ihan vielä minusta tartteisi siirtyä ohuempiin.

    VastaaPoista
  35. Mainio kirjoitus! Sait taas hymyn huulille. Meillä on vielä kaukana tulevaisuudessa tämä vaihe, vielä äiti saa päättää ihan kaikesta! Mutta kiva lukea mitä tulevaisuudessa on odotettavaissa ;)

    VastaaPoista
  36. :)

    Meillä on alkanut tuo ei-takki-vaihe jo pari vuotta sitten, samoin vaatteiden hukkaaminen alkoi viime kesänä, kun alkoi olla itsekseen ulkona. Varsin varhaiskypsä 6-vuotias;). Olen yrittänyt naamioda softshellin huppariksi, pari vuotta on mennyt läpi, saa nähdä miten kohta käy.

    Olen yrittänyt ennakoida tulevaa koulun alkua myös vaatetuksen suhteen, ostaa siis sellaisia vaatteita, mikä kestää koululaisenkin egon...

    VastaaPoista
  37. Täytyy muuten sanoa että meillä ei ole toppahousuja enää koulunaloituksen jälkeen käytetty kuin mäenlaskussa/luistelupäivinä ;) pitkät kalsarit + sisähousut + välikausihousut joissa on pemberg???-vuori pitää ihan loistavasti lämpimänä, itse ostin keskimmäiselle pari päivää sitten välikausihousuja ja täytyypä sanoa, että Reimateccien kohdalla jouduin kyllä kysymään myyjältä oliko mikin malli talvi- vai välikausimallistosta, sen verran ohuita ovat nuo 'ominaisuuksilla toimivat' toppahousutkin.

    VastaaPoista
  38. Samaa mieltä, suoralipat ON ihan tyhmän näköisiä. Mielestäni kuitenkin kasvavan lapsen pitäis saada pikku hiljaa alkaa vaikuttaa omaan pukeutumiseen ja toi lipan muoto olis aika harmiton tapa. Pakottaisin mielummin lapsen ulkoiluhousuihin kuin käyrään lippaan.

    Taitaa olla ikuisuusaihe tämäkin minkä verran valinnanvapautta lapsilla on oman ulkonäkönsä suhteen.

    Kiitos kivasta kirjoituksesta isomman pojan elämästä!

    t. se aiempi anonyymi lippakommentoija

    VastaaPoista
  39. Meillä H:lla nuo suoralipat ovat menneet jo ohi parisen vuotta sitten ja myin kirppiksellä new erat pois:) Jos tämä yhtään lohduttaa:)

    VastaaPoista
  40. Iltaa vielä -olen ottanut asiakseni huomioida lukijat ja kommentoijat paremmin :)

    Sari, ihan totta puhut :) Ja itseasiassa kun olin tuon tilannut, sanoi poika että haluaisi mielummin takin. Mutta tuo on nyt, niin kaippa sitä tulee tarvittaessa käytettyä -tai mielikin voi vielä muuttua. Ja niin totta tuo kouluhommakin, se on iso kolaus kun ei voi enää vahtia ja vaikuttaa lapsen toimiin koko ajan -tai minulle ainakin oli. Tuli olo että kuka nyt huolehtii...

    Katja, :D Ihanaa etten ole yksin mielipiteineni ja kokemuksineni...

    Miikkis, kiitos ja kiitos ja ole hyvä! Kyllä me yritetään kompromisseja. Olen joidenkin mielestä varmasti liikaakin lasta kuunteleva. Mielestäni kuitenkin pitää arvostaa lasta ja hänen mielipiteitään ja toiveitaan, miten muuten itse saisi samaa kohtelua. Ja niin täälläkin tullaan kamat repussa koulusta takaisin -ARGH... ENkä usko että helpommaksi menee, mutta eipä sen kai kuulukaan :)

    Mia, kyllä pomppukin piti mökillä haalaria vielä muutama vuosi sitten, mutta täällä ei. On iso vaikutus kaveripiirillä ja asuinpaikalla.

    Nanna, varo vaan, sieltä se tulee!

    Nina, oho, todellakin varhaiskypsää! Sulla on edistyksellinen laps. Hauskaa että sama softis-huijaus ollut teillä =D

    Äiti esiliinan takana, ohos. Olen myäs huomannut että todella palon eri paksuudessa, niin vk- kuin toppapuolellakin. Nykyisin kankaat eristävät niin hyvin ettei se paksuu juurikaan kerro lämmöneristyksestä.

    Anonyymi, kiitos :) Tosiaan, siitä meilläkin lähdetään ettei pakoteta. Toki yritän ohjata joitain valintoja mutta en kyllä rupea lasta pakottamaan mihinkään -ei se vaan toimi niin, eikä sillä omaa arvostustakaan lisää. Toivon että toistaiseksi riittää yksi suoralippa, ja tulevaisuus tuo tullessaan mitä tuo. Kuten todettu, poika tykkää tavallisista lippiksistä ja kalastajanhatuistakin mutta jos kalastajanhatuista kiusataan, ei varmasti halua maaliksi eli valitsee silloin muuta päähän.

    Kiitos kaikille todella lukuisista kommenteista!

    VastaaPoista
  41. Katri jeeeeeeeee \o/
    Näin se menee tietty, tulee ja menee. Toivoa siis meille pienempien äideille vielä on :D Tosin, tätä olen aavistellutkin, kun käyrälipat alkavat valtaamaan kauppojen hyllyjä ;) Mitähän seuraavaksi...

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥