19.1.2011

Hiljaista...





Viime lauantaina Padmé oli tervehtinyt. Siitä flunssasta joka alkoi viikoa aiemmin kun mies oli jo melkein parantunut omastaan. Lähdimme lauantaina Sea Lifeen kierrokselle ja kävin vielä kaupungilla perään. Lauantai iltana oma oloni oli aika kehno -tänään diahgnosoitiin korvatulehdus ja poskiontelotulehdus, olen siis sairaslomalla loppuviikonkin. Mies lähti jo sunnuntaina takaisin reissuun joten ei ihme etten ole parantunut, vaikka kotona maanatain ja tiistain olinkin, kun tietenkin on lapset tässä ja hypätään koko ajan jonnekin. Huomenna mies tulee ja perjantaina ajattelin nukkua koko päivän ja olla lauantaina terve!






Kuin tilauksesta, sain Pikkikseltä tunnustuksen. 3 viikon sairasputken jälkeen oli kyllä mahtava lahja kun tuntuu että blogikin on ihan retuperällä. Mutta täällä siis käy, ja tykätään ja kaikkea -mahtavaa ♥



Tunnustukseen kuuluu listata 7 asiaa itsestään.

1. Villasukkarakkaus
Minulla on aina villasukat. Huolimatta siitä että asunnossamme on sisälämpötila 24 astetta.

2. Visuaalisuus
Shokkina kaikille paljastan että olen visuaalinen ihminen. Asioiden pitää näyttää kauniilta, minun silmääni. Mikä tahansa voi olla kaunista, riippuen tilanteesta. Olen aina ollut sellainen.

4. Tavoitteet
Maksimia ei ole, aina voi tehdä paremmin. Vaadin itseltäni paljon, kuulema myös muilta, mutten niin paljoa kun itseltäni. Menen vaikka läpi harmaan kiven jos asia on sen arvoinen.

5. Aikataulut
Olen yöihminen. Siivoan parhaiten öisin, neulon öisin, bloggaan öisin... minun pitäisi elää kulttuurissa jossa on päivällä siestä ja illallinen yhdeksältä.

6. Olen kuuma maailman paras äiti. Poikani kietoi eilen kädet ympärilleni kun tiskasin ja sanoi "Sä oot paras, oot maailman paras äiti". Pakkohan se on silloin uskoa ;) (kts kohta 4)


7.
En suostu purkamaan neuleita. Kun neulon, on tultava kerralla sellainen kun pitää. Kaksi kertaa olen purkanut: harjoitus Pinwheelissä ja työssä jota teen nyt.

8.
Rakastan merta.
Meri on minulle kaikista elementeistä mieluisin. Rakastan ääntä joka kuuluu kun vene halkoo vettä, rakasta myrskyävää merta ja tyyniä kesäiltoja. Voisin asua saarella -ihan helposti kunhan se olisi lähempänä päiväntasaajaa.


Bonus
Haaveeni on muuttaa trooppiselle saarelle tai rannikolle. Paikkaan ossa voisin tehdä illat töitä ja viettää päivät lasten kanssa. Asua vaatimattomasti ja keskittyä elämän ja luonnon ihmeellisyyksiin.
Ja tunnustus pitää antaa eteenpäin 15 blogistille.

Apua, luen yli 15 mahtavaa blogia joten täytyy arpoa hieman.
Nämä eivät ole järjestyksessä, nämä kaikki ja moni muu kuuluu arkeeni ja piristää. 
rakkaudesta kädentöihin
kauneutta
toivottavasti näemme bloggauksia vielä useammin
inspistä tekemiseen
jolta vaklaan monet uudet mallistot
yksinkertaisuus on kauneutta
arkea, sitä kaikkea
omistaa varmasti 48 h kellon, kiitos mallistoista
roosa
Ihanuuksia ja jotain ihan muuta kuin muualla
jonka bloggauksien lisäksi luen myös hänen blogiluetteloaan
kauniita sanoja ja kauniisti puettuja lapsia
jos tästä ei piristy, niin mistä sitten?
joka piristää niin kommenteillaan kuin käsitöilläänkin
valokuvia, elän niille
elämää ja energiaa
Bonus:
kiitos uutuuksista!

Minun pitäisi kertoa tästä kaikille blogeihin. Mutta koska ääneni hävisi juuri kokonaan ja olen yksin kotona lasten kanssa, tuli tästä olemisesta juuri hivenen haasteellisempaa. Eli poimikaa omanne !


Hiljaista Iltaa ♥

8 kommenttia:

  1. Ihanat Sealife-kuvat, pitäisi ehkä joskus mennä sinne, eihän se ole kuin parin kilometrin päässä.
    Itse voin sanoa että ihailen blogissasi tarkkuuttasi ja esteettisyytäsi!

    VastaaPoista
  2. Oi, täällähän olikin iloinen yllätys! Kaunis kiitos sinulle - olet kyllä ehdottomasti tunnustuksen ansainnut!

    Todella mahtavia kuvia reissultanne. Hitsit kun teitä nyt koetellaan :-( Alkaisi varmasti nyt jo taudit riittämään. Perjantaina tosiaan vedät peiton korville ja nukut kellon ympäri. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Ensinnäkin, kovasti paranemisia!
    Mahtavia kuvia, meidänkin vakkaripaikka kerran vuoteen. :)

    Sitten, iso kiitos tunnustuksesta!
    Et usko, miten hyvään saumaan tämä tuli.
    Yleensä jaksan olla positiivinen ja kiitollisella mielellä lähes kaikesta, mutta viime päivät ovat olleet niin vaikeita ( täällä myös isi reissussa + kaikki muu pee, mitä ei viitsi kailottaa) , että tämä tuli parhaaseen saumaan ikinä! <3

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Täytyykin mennä käymään tuolla Sea Lifessa mimmin kanssa kun seuraavan kerran eksytään nurkille. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Tervehtymistä tulin toivottelemaan ♥

    VastaaPoista
  6. vau mikä ylläri! kiitos!! <3

    VastaaPoista
  7. Ooi! Multa menny täysin ohi, kun olen kaksi viikkoa ollu vähän niikö itseasettamassa "blogiarestissa" ;D Suurkiitokset!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥