23.2.2009

Hyvää palvelua -myös lapsille, kiitos.

Käymme sillon tällöin syömässä lasten kanssa ravintolassa, kokoonpano riippuu ihan tilanteesta.
Usein mietin jo etukäteen mikä paikka olisi hyvä niin lasten kun aikuistenkin viihtyvyyden kannalta, toki myös muiden asiakkaiden. Asioita joita tarvitsemme on hyvä aikuisten ruokalista, hyvä lastenlista, vauvanhoitohuone ja mielellään leikkinurkka. Joka kerta toivomme myös hyvää palvelua. Koska ravintolareissut usein ajottuvat tilanteeseen että olemme jo jossain tietyssä paikassa, pitää ruokapaikka monesti siitä ympäristöstä löytää.
Lapsemme ovat tottuneet istumaan ravintolassakin ja pyrimme pitämään heidän tarpeistaan huolta niin ettei heidän tarvitse huutaa, karjua ja kiukutella syöttötuolissa tai ravata ympäri ravintolaa tarjoilijoiden riesana -emmehän me aikuisetkaan tee niin ;)

Seuraavana muutama kokemus:
Chico's-ravintoloihin emme enää mene. Kokemuksen perusteella lastenannokset ovat niin pieniä ettei 7-vuotiaan vatsa niistä täyty edes puoliksi palvelu on tyypillisen kiireistä mutta semiystävällistä. Ystävältäni kuulin että koko lista on muuttunut noin viikko sitten ja sellaiseen suuntaan että negatiivistin palautteiden määrä on murskaava. Ei siis kauppakeskus S-ketjua meille.

Pohjois-Tapiolan Toro. Ihana pieni pihviravintola, valtavat annokset sopihintaan. Huoleton ilmapiiri luo tunteen ettei haittaa vaikka lapsikin hieman riemusta kiljahtelee. Tätä suosittelen, ainoana miinuksena että välillä paikka on niin täynnä että pelkästään pöytää joutuu odottamaan puolituntia, keittiössä tietysti vastaava jono. Bonuksena jokaiseen ruokaan kuuluu jälkkäriksi Ville Vallaton-jäätelö :)

Pietarinkadun Central. Täällä en ole käynyt vuosiin mutta joka kuukaisi ainakin kerran tulee mieleen että pitäisi mennä. Loistava liha, hyvät kalaruoat ja lasten leikkipaikka. Aina kun olemme täällä olleet, on palvelu ollut hyvää.

Presidenttihotellin Sevilla keskustassa tuotti pettymyksen. Täällä vierailimme noin viikko sitten. Kokoonpanona oli 3 aikuista ja neljä lasta, en tiedä toiko se ennakko-odotuksia tarjoilijalle vai mistä syystä palvelu oli huomiotaherättävän nuivaa alusta asti ravintolan puolella.
Ruoka oli hyvää ja sopihintaista, lastenannos ylitti odotukset -täydellinen hinta-laatusuhde, tämä on parhaita lastenruokalistoja mitä tiedän! Vaikka ruoka täytti odotukset ja sehän ravintolakäynnissä näissä tilanteissa on päätarkoitus, jäi olo ettemme tähä Sevillaan enää mene.. Ei ole miellyttävä syödä kun koko ajan takaraivossa on "paine" töykeästä tarjoilijasta joka tuntuu toivottavan meidät sinne missä pippuri kasvaa.

Sokerina pohjalla -Tapiola Garden-hotellin Sevilla. Tätä suosittelen!
Koko hotelli on remontoitu ja avattu uudelleen nyt syksyllä.
Täällä olemme vierailleet jo 2 kertaa lyhyen ajan sisällä erilaisella kokoonpanolla. Paikassa on kiva lastenleikkinurkkaus, sisustus on selkeä, rauhallinen ja ilmava, vauvanhoitopaikka löytyy, ruokalistat ovat mainiot ja mikä tärkeintä - palvelu on ollut kertakaikkiaan loistavaa -lapset huimioidaan aivan niinkun aikuisetkin, 10 pistettä ja papukaijamerkki tälle!



Tapiolan Keskusallas näkyy vielä remontissa olevan ravintolan ikkunasenältä.



Tunnelmallisuus kutsuu sisään iltasellakin.


Haastan kaikki lukijat bloggaamaan hyvistä ja huonoista kokemuksista lasten kanssa ravintolamaailmassa -kaikki keskustelu ja vinkit ovat tervetulleita!

9 kommenttia:

  1. Wrong noodle bar on ollut meillä parasta pikaruokaa lapselle. Vaihtoehtojakin on useampi. Meillä meni ketsuppinuudelit kanalla toisella kerralla vihanneksilla. Annoskoko on tarpeeksi suuri, yli jää vanhemmallekin ;)

    Voi unohtaa ne suolaset heseranskalaiset välillä.

    VastaaPoista
  2. Chicosin safka on kyllä niin karseeta että no thanks.

    Meidän ruokahuolto on aika pitkälle ulkoistettu joten kokemusta löytyy;) Lapset ovat sen verran isoja että mitään lastenhoitohuoneita ja leikkipaikkoja en osaa suositella mutta esim. Vespasta meidän lapset tykkää. Ihan ruuan ja fiiliksen perusteella.

    Suosittelen italialaisia ravintoloita (siis missä omistajat oikeasti Italiasta), ottavat hyvin myös lapsiasiakkaat.

    VastaaPoista
  3. Tää onkin kiinnostava aihe.

    Tässä tulee pari lisää,

    Roballa Bali Hai, iloinen ja ystävällinen palvelu. Tarjoilija kyseli vähän väliä onko kaikki ok, jutteli nätisti lapselle. Ruoka oli sävelletty listalta vähän erilaiseksi pyynnöstäni ja hyvin maistui lapselle:)


    La Famigliassa käyty monta kertaa, muutaman kerran osunut hieman ärtsyt tarjoilijat millä ollut ilmeisesti jotain lapsia vastaan :/ Ruoka maistui hyvin lapsille ja jonkun kerran sitä hyvääkin palvelua saatu :)

    VastaaPoista
  4. Kiva että aihe kiinnostaa ja kiitos ja kumarrus kommentoijille uusista vinkeistä =)

    VastaaPoista
  5. La Famigliasta on meillä hyviä kokemuksia, myös lasten kanssa. Käynyt hyvä flaksi vissiin;)

    Lasipalatsissa oltiin viime viikolla blinejä syömässä ja sielläkin oli palvelu hyvää, myös lapsille.

    VastaaPoista
  6. Hei! Ihana bloggaus... Ja voi kuinka hyvin osui tuo kuvaus presidentin sevillasta.. Ruoka oli erinomaista mutta palvelu ihan ala-arvoista...jotenkin töykeitä.
    Viime kesänä asuimme tuossa hotellissa viikon ajan ja hotelli sinällään oli hyvä, mutta eipä tehnyt mieli enää tuohon ravintolaan. Ensi kesän hotellia varattaessa, katsastamme ensin muut ja sitten jos päädymme pressaan, niin täytyy sanoa, että vaikka siinä ostarilla käyn mieluummin syömässä :D
    Haluaisitko blogata laajemmalti matkailijalle tärkeistä kohteista?

    VastaaPoista
  7. Hmm, millaisia kohteita sinulla oli mielessä?

    VastaaPoista
  8. heip! varmaan ex larulaisena jo tiedätkin loistavan Casa Maren, aina hyvä ruoka ja palvelu sekä loistava lasten leikkinurkkaus joka sijoitettu näppärästi niin ettei lapset pääse kun yhtä kautta pois joten jos satut saamaan lähipöydän saa aikuisetkin syödä melko rauhassa ja lapset on koko ajan näkyvillä.
    t:ville, leena ja mai 2v. (espoo)

    VastaaPoista
  9. Heissan!

    Mizyenan kautta olen jo kauan käynyt blogiasi kurkkimassa, mutta koskaan en ole saanut merkkiä käynnistäni jätettyä *nolo*

    Kesäloman kunniaksi etsittiin kuitenkin hotellia pääkaupunkiseudelta lyhyellä varoitusajalla, ja Espoosta löytyi tilaa meille kaikille (2+4)

    Aloin sitten muistella, että joskus olen lukenut blogissasi jotain hyvää tuosta Tapiola Gardenin Sevillasta. Piti hieman etsiä, mutta kiitos suosituksista ;) Taatusti tullaan Sevilla testaamaan, ja kokeilemaan miten tarjoilijoiden hermot sietävät kohtuullisen eloisia 8v,5v,3v ja 7kk nuppusiamme.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥