22.7.2015

Ingalls - sukat [ohje]


Parhaat ideat tulee keskellä yötä ja tietenkään kaapissa ei ole sen väristä lankaa kun ajatuksessa. Koska olen luvannut olla ostamatta lankaa ja inspis piti saaa puikoille heti, päätin tarttua kaapista löytyneseen Lang Yarnsin Fantomas sukkalankaan. Aiemmin en ole langasta mitään tehnyt mutta lanka osottautui varsin mukavaksi neuloa. Mukavaksi jos ei lasketa sitä että tummanharmaata lankaa on liki mahdoton neuloa öisin, joka on mitä parhainta työstöaikaa ja tämän takia sukkien valmistuminen venyi muutamalla päivällä. Ja se neulominen ei varsinaisesti ole ongelma vaan ompeleminen, silmukoiden nappaaminen hämärässä mustasta pohjasta, yhyy. Eli suosittelen vaaleampaa langaa, ihan työstömukavuuden takia. Itse kyllä pidän sukista todella paljon tässä värissä, tummaharmaa ja röyhelöt toimii yhdessä todella kivasti.

Ideaan palatakseni, tarkoitus oli siis tehdä röyhelösukat bellalle. Sellaset perussukat twistillä, jotain äärettömän simppeliä mutta kuitenkin erilaista. Syksyllä sukkia voi pitää esimerkiksi matalien tennareiden kanssa kuivilla keleillä. Mietin neuloessa kuinka monta röyhelöriviä teen ja päädyin yhteen, luulen että jos lanka olisi ollut kirkkaamman väristä olisin tehnyt muutaman rivin röyhelöä allekain.



Ingalls - ohje
koko noin 36

Lanka: Lang Touring Fantomas
Puikot: Nro. 3 / 80cm pyöröt

Perussukan ohjeen pyöräpuikoilla varpaista varteen löydät täältä.

Luo puikoille Magic Cast On:lla 20 silmukkaa (10+10) per sukka.
Tee lisäykset joka kierroksella kunnes sukissa on 32 (16+16) silmukkaa.
Jatka lisäyksiä joka toisella kierroksella kunnes silmukoita on 50 per sukka, niin että pohjan puoleisella puikolla (ensimmäinen puikko) on 24 silmukkaa ja jalan päällä olevalla puolella 26 silmukkaa.
Jatka nyt sukkia kunnes sukan pituus on noin 15 cm (tai sovita sopivaksi).
Aloita kantakappale ja tee sitä noin 30 kerrosta (tai sovita sopivaksi).
Käännä kantapää ja nosta silmukat kantapään sivuista.
Neulo yksi kerros ensimmäinen ja toinen puikko kaikki oikein, aloita tämän jälkeen nilkan kavennukset.
Kavenna ensimmäisellä puikolla molempien sukkien toinen ja toiseksi viimein silmukka pois joka toisella kierroksella kunnes silmukoita on jäljellä yhteensä 48 s/ sukka.

Neulo vartta vielä noin 5 cm.

Nyt nirkkoreuna:
*k2tog, yo*  (eli: neulo kaksi yhteen, langankierto)
*= toista koko kerroksen ajan.
Neulo seuraavalla kerroksella kaikki silmukat oikein ja jatka neulomista vielä 5 kerrosta.
Käännä sukka ympäri ja taita reuna nirkkoreunan kohdalta ja ompele kiinni sukan varren sisäpuolelle, toista sama toisen sukan kohdalla.


Nyt tehdään röyhelö:
Röyhelö neulotaan oikein mutta päälle tulee nurja.
Poimi varresta silmukat noin yksi kerros ommellun reunan alapuolelta niin päin, että näyttää että neuloisit edelleen vartta ylöspäin, kts. kuva yllä. (Voit neuloa toisinkin päin mutta sitten sinun täytyy tehdä röyhelö neuloen nurjaa.)
Neulo ensimmäinen kerros kaikki oikein.
Neulo toinen kerros jokainen silmukka ensin etu- ja sitten takakautta. Nyt silmukoita on tuplamäärä.
Neulo vielä kuusi kerrosta ja päättele silmukat.

Päättele langanpätkät ja Ingallsit on valmiit!

Jos ohjeessa on virhe, joka on enemmän kuin mahdollista sillä oli taas selliaset muistiinpnaot että morjens, niin huikkaatko kommentteihin tai sähköpostiini niin korjaan, kiitos!












3 kommenttia:

  1. Onpa söpöt sukat ja söpö malli! En tajua miksi villasukkien neulominen on minulle niin vaikeaa - aloittaa nyt ainakin mutta saada vietyä loppuun asti... Ohje kuulostaa helpolta, täytyisiköhän sujauttaa to do-listalle, jos vaikka kokeilisi ja käyttäisi joulusukkana jos ei muuten :)

    Mukavaa torstaita ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos ♥ Otat tarpeeksi paksun lankan (vaikka Langin Touring) ja teet kaksi sukkaa kerralla niin tulee valmista ennen kun huomaatkaan. Voin toimia sähköposti(WhatsApp-tukena jos tarvitset :)

    VastaaPoista
  3. Niin ihqut! Pakko kokeilla näitä... :)
    -Tiitu

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥