13.5.2012

Riipputuoli


Kun lastenhuone viimeksi myllättiin, oli tarkoituksena Fatboyn kaveriksi hankkia riipputuoli. Se jättää lattiapinta-alaa, on ilmava ja epäilin että lapset varmasti innostuisivat ajatuksesta. Noh, tuolin hankkiminen on hivenen viivästynyt ja kun vihdoin sain aikaiseksi soittaa varuste.nettiin, ei heillä sillä hetkellä ollut Amazonasin luonnonvalkoista tuolia varastossa. Jäimme odottamaan.

Kunnes viikko-pari sitten kävelimme Kampin kauppakeskuksen läpi Your Face:n hakemaan varaamaani housupukua ja bongasin Indiskan ikkunassa aivan mahtavan värisen riipputuolin. Pysähdyimme ja huomasimme että kaikista tuotteista saa sinä päivänä -20% -jep, me otetaan tämä. Koukun ostin Herttoniemessä olevasta lastentarvikekotikaupasta Viipero. Koukku on Amazonaksen ja vaikuttaa loistavalta tähän tarkoitukseen. Lapset ovat luonnollisesti haltioisaan ja täytyy tunnustaa että tässä join itsekin kahvikupposen äitienpäiväaamuna, erittäin mukavasti. 



Tuolissa ei ole vielä ehditty katsoa elokuvaa kuten oli ajateltu, mutta leikkiminen tuntuu onnistuvan mainiosti. Luulen että naapureillamme on korvatulpat jo hankittu sillä lapset nauraa räkättävät kohtalaisella volyymilla kun pelleilevät tuolissa. Ja tässä onnistuu myös kiistelu, tappelu ja kiukuttelu -kuulunee asiaan ja loppuu varmasti kun uutuudenviehätys karisee. Tämä on mahtava!







Raikasta maanantaita lukijoille !


11 kommenttia:

  1. Epistä, mä tahdon tollasen kans - itelleni..heh.. :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva!
    Ja vielä minkä löydön teit, vau.

    Mä olen suunnitellut vähän samanmoista, sitä ikean muovirottinkista yläkerran partsille :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään, mä oon jo pari vuotta haaveillut meidän lasiterdelle tollasta, siin ois niin ihana vaan olla (paitsi meillä sen varmaan lapset valtaisi ja tappelisi ens alkuun kuka saa siinä olla:)

    VastaaPoista
  4. Ihana! <3 Mäkin haluun meille!

    VastaaPoista
  5. Ihana riiputuoli! Meillä on jo kolmas käytössä, koukut on tytön huoneessa ja terassilla! <3

    VastaaPoista
  6. Onpas kiva! Meille on tuollaiset tilattu terassille jo parina kesänä, mutta olen aina herännyt asiaan kesällä ja silloin nuo ovat olleet joka paikasta loppu. Pitääkin heti huomenna kiirehtiä Indiskaan nappamaan vihdoin meillekin! Eli kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Onpas hauskan näköinen! Meillä tosin saattaisi olla aika vaarallinen vielä kun varsinkin tuo pienempi (3v poika) on aikamoinen koheltaja nykyään :p

    VastaaPoista
  8. Taas kerran aivan mahtavia kuvia!
    Tuo raidallinen väritys riippukeinussa on ihana raikas ja sopii mielestäni teille.
    Lapset on mahtavia kun he innostuvat kaikista uusista jutuist aniin kovasti!

    VastaaPoista
  9. Minäkin haaveilen tuollaisesta meidän takapihalle. Ehkä vielä tulee napattua jostain mukaan :)
    Ihanat lapset taas <3

    VastaaPoista
  10. Ihana, mut niin kun Katrikin totesi, niin tappeluhan siitä tulisi. Niin sitten sillä mentäs pitkin seiniä ja ja ja... mitä vielä... ei me taidetakkaan tarvita :D Eli järki voittaa tunteet ; )

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥