2.5.2012

[ 5 ] vuotta




Kuopus, pikkusisko, nuppu, pikkuinen, vappupallo, kulta. Eräs tyttö kysyi taannoin hississä miksi kutsun Padméa kullaksi, että onko hän minulle kultaa. Kyllä hän on ja paljon enemmän, vastasin tytölle. Pikkuinen on nyt viisi vuotta ja kuulemma iso tyttö. On jo varsin hyvin tiedossa ettei eskari ja koulu ole kaukana ja vaikka välillä käytös muistuttaakin 3-vuotiasta superuhmariiviötä, osaa hän valtavasti kaikkea. Ei lakkaa hämmästyttämästä meitä ja muita taidoillaan ja halullaan oppia uutta. Eikä lakkaa hämmästyttämällä kasvullaankaan, nyt jo 116,3 cm ja 22 kiloa, silkkaa iloa!



Hän kopioi veljeltää lähes mitä vain ja minulta loput. Kun veli tekee hölmöyksiä, komentaa hän veljeä minun sanoilla, hieman nenänvartta nyrpistäen, kuin kysyen "oletko sä vähän höntti kun et tiedä". Kun hän itse hölmöilee isomman perässä, saan vain nenäkkään vastauksen että "Kyllä pomppukin tekee niin!". Ihan niinkun hän ei tietäisi, mitä saa tehdä ja mitä ei. Siinäpä se, kun on viisi, tietää kyllä mutta osaa valikoida.

Pohjimmiltaan hän on hyvin säntillinen ja ...kiltti. Itsepäinen kuin minä mikä mutta arkipäivän asiat, rutiinit ja tavat on hyvin hanskassa ja hyvin tärkeitä. Hän puhuu todella kovalla äänellä, mutta ehkä se liittyy puheen viivästymään. Hän ei tykkää kävellä, yhtään. Jos isi on mukana, on hän kuin rikkinäinen levy "syliin, syliin, syliin, syliin" Minun kanssani tilanne on vähän eri. Hän pukee ja riisuu itse (jep, ei mikään itsestään selvyys minun kokemukseni mukaan), vaatteet menevät oikein päin ja hän ei unohtele niitä pitkin kyliä. Hänellä on järjettömän hyvä muisti. Hän muistaa missä tavarat on, mitä on tapahtunut missäkin, mitä on tehty milloinkin, paikat mistä on ajettu joskus ohi. Hän on myös tavattoman huomiokykyinen, näkee asioita, yhdistelee ja tekee päätelmiä, joskus ne on ihan hassuja ja joskus niin tavattoman ihania itsestäänselvyyksiä ja suoruuksia että ei voi kun hymyillä. Hän on ihan mielettömän IHANA!



Hän laulaa, piirtää ja askartelee, päivittäin. Hän tykkää legoista sekä Geomageista. Hän tykkää olla ulkona, mielellään ilman turhia päällystakkeja ja kenkiä -hän on kesälapsi, tulispa jo kesä! Hän pitää kivistä ja kepeistä, hän ei monesti muuta tarvitsekaan hiekkiksellä. Hän ajaa pyörällä jossa on apparit ja hurjastelee potkulaudalla. Hän osaa uida koiraa ja selkää sekä sukeltaa monen monta metriä. Uskon että kesän jälkeen, hän on oppinut taas monen monta uutta asiaa. Uskon että kesän jälkeen, huokaan taas että kylläpä hän kasvaa nopeasti, liian nopeasti.

Ja minä katson vierestä kasvua. Oppimisen iloa ja karvaita pettymyksiä. Yritän opettaa että saa iloita kun on aihetta ja saa surra kun surettaa, joskus on hyvä itkeä. Yritän muistuttaa että jos osaa raivota, pitää myös opetella rauhoittumaan, yksin tai sylissä. Yritän muistuttaa, miten mahtavaa melkein mikä tahansa voi olla, miten pitää muistaa nauttia ja arvostaa kaikkea sitä mitä on. Yritän opettaa ilahtumaan kauniistä säästä, kukkasista ja uusista vuoden ajoista, pitkistä madoista sekä kesäillan jäätelöistä ja ihan kaikesta.
Kiitos kulta kun olet meidän, et voisi olla yhtään täydellisempi ♥


Synttäriviikkoa vietellään...

34 kommenttia:

  1. Onnea 5-vuotiaalle ja mukavaa synttäriviikkoa.

    Meilläkin pärähtää synttäriviikko käyntiin ihan kohta, kun keskimmäinen täyttää huomenna 5v myöskin :)

    VastaaPoista
  2. Onnea suloiselle synttärisankarille!

    Ihana postaus. <3 Ihana iso pieni tyttönen. Paljon niin samoja ja tuttuja juttuja, hymyilytti, kiviä ja keppejä myöten. :)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea 5-vuotiaalle! <3

    Kauniisti kirjoitit. Teidän neiti on kaunis ja ihana, virkeä ja kova touhuilemaan taitaa olla tai ainakin sellaisen kuvan olen saanut :)
    Meillä asuu se 3-vuotias superuhmariiviö ja tällä hetkellä toivon, että meilläkin asuisi jo 5-vuotias :DD Ei sentään, lapset kasvavat niin äkkiä, että pitäisi osata nauttia tästäkin hetkestä vaikka välillä ei tunnu mikään menevän ilman tappeluita.

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi miten iso tyttö jo, kun on katsellut vuosia kuvia, niin tuntuu siltä kuin melkein tuntisi! Onnea molemmille!

    VastaaPoista
  5. Voi... <3 Onnea isolle ihanalle tytölle! :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea ihanalle viis veelle :)

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus, kyynel tuli lopussa silmiin! Onnea kovasti pienelle-isolle tytölle!

    VastaaPoista
  8. Onnea selvästikin valloittavalle persoonalle!

    VastaaPoista
  9. Onnea synttärisankarille, ihanasti kirjoitit tyttärestäsi:)

    VastaaPoista
  10. Onnea isolle tytölle, ihanasti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  11. Onnea paljon :) Niin kauniisti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  12. Onnea Padme! Kauniisti kirjoitettu rakkaasta tyttärestä!
    CalGirl

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea 5.vuotiaalle neitokaiselle!!!!

    VastaaPoista
  14. Onnea pienelle isolle tytölle! :)

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea suloiselle 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  16. Onnea ihanalle Padmelle :) !Todella kauniisti kirjoitit.

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea suloiselle viis veelle!
    Tosi kauniisti kirjoitit, tuttuja piirteitä löytyy meiltäkin (siis siitä kolmosesta), pohdiskelee ja mikä muisti - ihan samalla tavalla muistaa ehkä meidän aikuisten mielestä pikkuseikkoja, mutta siinä sen näkeekin että lapsi havannoi ympäristöä ihan eri tavalla kuin vanhemmat.

    Mukavaa synttäriviikkoa!

    VastaaPoista
  18. Ihana!
    Nämä 5-vuotiaat ovat niin parhaita. Ja välillä myös niin rasittavia. Mutta aina rakkaita! :-)

    *PaLjON OnNeA IhAnAlLe SaNkaRiLle!*

    VastaaPoista
  19. Onnea 5 vuotiaalle! :)
    Erittäin kaunis ja herkkä postaus <3

    VastaaPoista
  20. Onnea 5-vuotiaalle!

    Ihanasti hänestä kirjoitit ja mietin samalla omaa tytärtäni, ihania nämä pienet kullat!

    Rose

    VastaaPoista
  21. Niin ISO, mutta pieni (onneksi) vielä kuitenkin:) Onnittelut meiltäkin ja kiitokset kivasta blogistasi!

    VastaaPoista
  22. Onnea suloiselle ja persoonalliselle 5-vuotiaalle! Meidän neiti täyttää 5 joulukuussa, mutta paljon tuttuja juttuja tunnistin kirjoituksestasi. Samanlainen ihana, pituutta venyvä ja muutenkin koko ajan uutta oppiva pellavapää täälläkin <3

    VastaaPoista
  23. Oi, kun olikin ihana teksti. Onnea viisvuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  24. Onnea 5-vuotiaalle! :)

    Kovasta äänestä tuli mieleen, että onhan kuulo tutkittu perusteellisesti?

    VastaaPoista
  25. Isot onnittelut!!
    Ihania kuvia Padmesta :o) (tai ainahan sun kuvat on hyviä & ihania)

    VastaaPoista
  26. Olipa ihana postaus! ♥
    Onnea 5-vuotiaalle!:)

    VastaaPoista
  27. Oih ja voih! Meillä asuu samanmoinen 5-vuotias iloineen ja suruineen. Tämä tuntuu olevan hurja ikä, kun tietää ja osaa, mutta, sanojasi lainatakseni, myös valikoi. :)
    Nämä ovat suurenmoisen upeita lapsia! Rakastettavia.

    ONNEA SYNTTÄRISANKARILLE!

    VastaaPoista
  28. Voi että miten kivat kuvat! :)

    Hauskaa, että meidän kuopukset alottaa eskarin samana syksynä, vaikka meidän oma on niin pikkuinen..meidän "vauva". :D Onhan hän vuoden lopussa syntynyt, vasta juuri täytti 4. :)

    Eikä toi meidän syksyllä 7v täyttäväkään mikään jätti ole, taitaa olla lyhyempi kuin teidän tyttö ja painoa oli ainakin 17kg tässä yksi ilta kun punnittii huviksi. :D Ovat pikkuveljen kanssa hyvin saman painoisia.

    VastaaPoista
  29. Voi, kuinka kauniisti kirjoitit tyttärestäsi. Myöhäiset onnittelut suloiselle 5-vuotiaalle!

    Johanna

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥