22.5.2012

Laidasta laitaan - puistoista vaatteisiin.


Harjoittelimme sitä kesäreissaamista viime viikonloppuna.
Tammisaaressa kävimme Lilliksessä moikkaamassa Pirjoa ja hakemassa
pienet ostokset täksi ja ensi kesäksi.
Lillis on ehdoton vakkaripuoti ja tosi kiva käydä edes kerran vuoteen rupattelemasa paikan päällä.
Kiitän jälleen erinomaisesta palvelusta ♥
Leijonapuistossa mies keksi yhdistää huviin työt ja ajoimme vielä Hankoon.



Lapset on tietysti ihan liekeissä uusista puistoista.
Kaikennäköisiä vekottimia mitä ei kotipuistoista löydy ja tuore meininki.
Jos jostain saan Tapiolalaisena motkottaa niin puistojen puutteesta.





Sivuraiteella:
Tapiolan asukaspuisto on muistaakseni kiva, mutta kauimmaisessa nurkassa Tapiolaa, 
meidän näkökulmasta.
Sitten oli pyöräpuisto, joka jäi remontin alle,
tilalle tulee uusi pienempi, odotamme innolla.
Klassikko omasta lapsuudesta eli heppapuisto palvelee yhä,
ihana kiva mutta tosi nähty.
Ja kaksi edellistä onkin sellaisia "kauppamatkanvarrella hidastettiin" stoppeja.
Tennispuiston takana on pieni puisto, jossa ei ikinä muisteta käydä,
ja se on kai vähän pienemmille lapsille.
Otsolahden rannasssa sama juttu, mutta siinä ollaan käyty useammin,
siinä on keinut.
Olenko missannut jonkun puiston?

Ei tässä kylässä mielestäni ole sellaisia kivoja, reilun kokoisia,
motivoivia puistoja.
Niin kauan kun puistot jaksavat vielä kiinnostaa, käymme
Lauttasaaressa Lahnalahden puistossa sekä Kasinonrannassa
sekä
Kaivarissa.
Ja vaikka Tammisaaressa, Hangossa ja Savonlinnassa !
Poika yleensä pelaa palloa isin kanssa joten tilaakin pitää olla,
arvostavat myös sitä jos saavat välillä aikaa ilman rähjäävää ihanaa pikkusiskoa.
[äiti tuijottaa merta aina kun mahdollista, love it!]

Tapiolassa jos ulkoillaan niin yleensä kierretään Otsolahden rantaa
ja kesällä tietty ollaan Tapiolan uima-altaalla ja viereisessä Westendinrannssa,
sillä molemmat lapset rakastavat uimista ja käyvät uimassa joka päivä mikäli mahdollista.

Miten teidän kylillä on puistoja?
Nyt saa motkottaa sekä kehua!





Takaisin asiaan.
Itku pitkästä ilosta eli kotiin lähdön aika.
Harmittaahan se,
kun vähän väsyttää ja olisi vielä niin paljon tekemistä.
Onneksi kesä juuri alkoi ja keretään vielä niin moniin puistoihin sekä tietty toreille, rannoille, altaille ja vaikka mihin.
Teenpä kohta uuden kesälistan [tai laiskottelen ja kopion vanhan ;) ]

Lilliksestä kotiutui pojalle Tommyn uimashortsit, joissa naru menee ympäri eikä ole vaan koristeena tuossa edessä niinkuin yleensä. Ne siis oletettavasti pysyvät hoikkiksenkin päällä. Ja niihin housuihin missä kiristysnaruja ei ole, sai J valita mieleisensä vyön, *ylläri* se o vihreä. Tytölle ensi kesään pari pikeetä Tommyltä ja Gantin sammarit. Tämän kesän jälkeen kaapista poistuu 116 senttiset vaatteet ja jemmalaatikot ammottavat tyhjyyttä. Kyllä, aion sulloa tytön vielä tämän kesän 116 senttisiin, sillä suurin osa viimevuotisista kesävaatteista on sitä kokoa -ja kesällähän ei haittaa jos nilkat vilkkuvat!

Huomasin että tytölle sattui jalkaan joskus aiemmin Lilliksestä ostetut Roxyn housut jotka on ihan mielettömän mageet. Ottaisin samanlaiset itsellenikin jos kokoja riittäisi. Roxy on mielestäni Suomessa vielä aika tuntematon merkki mutta Quiksilverin lailla ilmeisesti yleistymässä. Vaateissa on sellaista surffirentoutta mistä minä pidän ja ainakin ne vaatteet mitä meillä on ollut (myös itselläni), ovat olleet laadukkaita.


Tästä tuli jotain ihan muuta kun alunperin piti, mutta näillä mennään,
kesällä improvisoidaan.
Aurinkoa ja kesäfiilistä viikkoon!

21 kommenttia:

  1. Tuo Hilfigerin tummansininen t-paita missä röyhelöt rinnassa,oletko huomannut kuinka isot napin lävit niissä on? Mua tympi suuresti kun napit eivät kunnolla pysy kiinni!


    Nepparinokka

    VastaaPoista
  2. Mä just viikonloppuna sanoin miehelle, että mennään tässä kesällä käymään Tammisaaressa, me ollaan siellä virallisesti alettu seukata:) Ja Lilliksessä on ihan must käytävä. Ihana toi vika rantsukuva, tahtoo merenrannalle - fiksuja ollaan oltu kun merenrannalta 14 vuotta sitten muutettiin tänne "ei järveä lähellekään"-landelle.

    VastaaPoista
  3. Nepparinokka, kääk, en edes katsonut! Menen tutkimaan huomenna ja pitänee tehdä jotain fiksauksia tarvittaessa. Tykkään mallista tosi paljon ja tilasin alesta ensi kesään, joka siis selittää sen että meni suoraan kaappiin jemmaosastolle :) Kiitoksia infosta :)

    VastaaPoista
  4. Katri, awwwwww. Teijän pitääkin mennä ja vaikka ihan kahestaan. Pienelle romanttiselle lounaalle tms ;)
    Olen myös asunut koko elämäni alle kilometrin päässä rannasta joten meri on aika tärkeä elementti. Olen miettinyt että pystyisinkö muuttamaan kauemmaksi rannasta... mutta en ihan oikeasti tiedä.

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi ja aina upeita kuvia! Ekaa kertaa kommentoimassa, mutta lueskellut jo jonkun aikaa :)

    Tapiolalaisena kyllä liputan asukaspuiston puolesta. Se onkin tosiaan ainoa yhtään isompi leikkipuisto.

    Tammisaaressa meille on kanssa vakiopaikkoina Lejonparken ja Lillis :) Lejonparken on ihan huippu!

    Tässä jäin sitten pohtimaan oman lapsuuden puistoja, niin peikkopuisto Töölössä tulee päällimmäisenä mieleen. Tosin nyt kun ollaan siellä käyty silloin tällöin, niin se ei ole enää entisensä, kun kalliota pitkin menevä liukumäki on otettu pois. Ilmeisesti turvallisuussyistä?

    Ihanaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Hanna, kiitos tois paljon ja mukavaa että jätät kommenttiakin ♥

    Siellä asukaspuistossa oli muistaakseni vaijeriliukukin, onko vieläkin? Nyt tyttökin voisi sillä mennä. Puistoon on meiltä tosiaan "pitkä" matka, tosin nyt kun kaikki ajavat pyörällä niin helpommin taitettavana. Viimeksi kun olimme siellä, oli ehkä 35 astetta lämmintäkin ja kun ei siellä ole sitä viilentävää tuulta niin suunnilleen sulimme :D Lupaan että parannan tapiolalaisena tapani ja suuntaamme tästä joku päivä asukaspuistoon!

    Tosiaan monet kivat jutut on poistettu puistoista turvallisuussyistä, olen huomannut saman. Itse leikin pienenä monesti puroilla ja metsissä... täältä Tapiolasta on vaan nekin aika pitkälle kadonneet.

    Lämmintä kesän alkua Hanna !

    VastaaPoista
  7. Meillä on puistoja pilvin pimein. Hienojakin ovat. Yhdessäkään en ole kylläkään käynyt:)

    Asiaan, kyllä tuo Roxy oli hyvinkin suosittu takavuosina teinityttöjen keskuudessa. Ja koot ovat (ainakin olivat) kokoon 16 A asti, että löytyy sieltä sullekin sopivat:)

    VastaaPoista
  8. Nina, kuules, mun lempparikesähousut on juurikin Roxyn reisarit :D Kokeneet aika kovia eli tarvitsisin uudet, mistä?. Joku paitakin on mutta olen hieman levinnyt ja ei taida enää mahtua :(
    Kampissahan oli ennen Roxya myyvä liike, eiks niin? Mistä niitä nykyään saa?

    VastaaPoista
  9. Just viikonloppuna manailin kun ei tietoa mistä löytyisi kivoja leikkipuistoja! Olis niin mukava hurauttaa aamusella vähän kauemmaksikin touhuilemaan, pientä extraa koko porukalle -ja täysin ilmaiseksi!(bensat tietty joo, mut tiiät kyl :))

    Innolla siis odotan, että katat mulle pöydän elikkäs listaat pk seudun kivoimmat puistot :)

    VastaaPoista
  10. Moi, liputetaan nyt leikkipuisto Linnunradan puolesta. Sijaitsee Suutarilassa, Pohjois-Helsingissä ja miinuksena joillekin on tietenkin se, että merta ei lähelläkään. (itselleni plussa, inhoan tuulta!) Leikkipuistossa on kaksi osaa, yläpuisto on vanhan Hannusgård-tilan pihapiiri navettoineen päivineen. Myös leikkivälineitä toki, varsinkin pienemmille. Ja kiipeilypuu isommille. Kesäisin Linnunradassa asustaa lampaita, kanoja ja kani, jotka ovat juuri tulleet. Alapuistossa jalkapallokenttä (hiekka), leikkitelineitä, uima-allas ja TILAA jota ainakin itse isompien lasten kanssa arvostan. Tervetuloa tutustumaan :) LeenaK, vakkarikävijä jo vuodesta 2004!

    VastaaPoista
  11. Leena K, mahtava kuulla! Kuulostaa niin kivalta paikalta että lisään sen heti kesälistalle, jonka kokoamisen aloitan nyt :)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi, Nyt tuli paineita :) Olemme niin urautuneita että käydään aika pitkälle aina samoissa paikoissa. Tärkein kriteeri on se helppous, mielellään wc jossain lähistöllä ja kiva fiilis. Ennen mentiin usein dösällä stadiin ja käveltiin lasten kanssa rattailla pitkin keskustasta rantaan (jompaankumpaan tai molempiin!) päin ja pysähdyttiin joka puistossa fiilistelemässä, nyt kun olen töissä ei ihan samalla tavalla enää ehditä …ja meidän perheen isi on aika auto-orientoitunut. Mutta seuraavat Stadin puistot tulee nyt mieleen:

    Lauttasaaren Lahnalahden puistossa voi pelata sählyä ja on tekemistä kaiken ikäisille, tosin sen on syrjäyttänyt Kasinonranta jossa on valtava laiva-kiipeilyteline. Monesti mennäänkin Lahnalahden kautta Kasinonrantaan. Molemmissa onnistuu myös jalkapallo, keinuminen ja rantsussa on kahvila josta ehdoton plussa. Auton saa hyvin ilmaiseen parkkiin. Täällä nähdään lähes joka kerta myös sattumalta kavereita, larulaisia tai Espoolaisia :)

    Kaivopuistoon saa helpoiten auton parkkiin (maksullinen nykyisin viikolla viiteen asti muistaakseni), sieltä saa jätskiä ja kahvia ja on tilaa palloilla. Nykyisin siellä on aidattu puisto vanhan puiston lisäksi, eli sopii kaveritreffeille silloinkin kun on pienempiä lapsosia mukana. Vähän matkan päässä on kauppa (ainakin on tähän asti aina ollut ja en tietty muista minkä nimisten katujen risteyksessä) josta vanhojen muistojen lisäksi saa jätskit ja virvokkeet.

    Tehtaankadun vieressä on valtava puisto jossa tekemistä löytyy myös kaiken ikäisille. Pienemmille on oma aidattu osa. Täällä pysähdytään jos ollaan matkalla keskustasta rantaan päin.

    Leikkipaikka Lastenlehto on uusi suosikki mutta sijaintinsa takia harvemmin käydään. Tänne ei kannata tulla autolla, kuten ei seuraavaan Kirkkopuistoonkaan. Nämä ovat sellaisia missä kävimme enemmän kun vielä liikuin aina rattailla. Sopivat erinomaisesti silloin jos on muutenkin kaupungilla lasten kanssa. Lastenlehdossa on kolme erilaista puistoa, eri-ikäisille ja eri jutuilla. Kaikki aidattuja ja TOSI kivoja!
    http://a-nanan.blogspot.com/2011/06/leikkipaikka-lastenlehto.html

    Ihan keskustassa on Kirkkopuistossa myös pieni aidattu leikkipaikka. Pieni kiipeilyteline ja hytkyttimet sekä hiekkalaatikko. Kannattaa olla omat hiekkalelut mukana sillä hiekkakakkuja tehdessä on ihana katsoa häitä. Kannattaa tulla torin kautta niin on eväätkin mukana.
    http://a-nanan.blogspot.com/2011/07/prinsessahaaveita.html

    Hietsun rannassa käydään myös paljon. Kiipeilyteline on viety pois mutta jalkapallo ja hiekkalelut viihdyttää. Plussaa isosta uusitusta kahvilasta jossa kahvin ja jäden lisäksi se välillä niin kaivattu wc :)
    http://a-nanan.blogspot.com/2011/08/yhden-kesapaivan-aakkoset.html


    Kalliossa Linjan puisto on myös tosi kiva ja ei olla ikinä jääty vaille parkkipaikkaa täälläkään. Vähän matkan päässä on S-marketti ja sen vieressä vielä toinen pienempi puisto rannassa. WC on varmasti sisätiloissa mutta on ollut aina kiinni kun ollaan oltu paikalla.
    http://a-nanan.blogspot.com/2010/06/linjoilla.html

    Alppiruusupuisto Haagassa ei ole leikkipuisto mutta kannattaa ehdottomasti käydä kohtapuoleen :)
    http://a-nanan.blogspot.com/2011/06/alppiruusupuisto.html
    http://a-nanan.blogspot.com/2011/06/kerro-se-kukkasin.html


    Ja lisäänpä vielä että kannattaa ehdottomasti piipahtaa Hyvinkään Sveitsissä vaikka ei nyt ihan pk-seudulla olekaan. Uimisen lisäksi siellä on myös leikkipaikka
    http://a-nanan.blogspot.com/2011/06/hop-sveitsi.html

    VastaaPoista
  13. lisään vielä Lauttasaaressa hevosenkenkäpuiston, eli lahnista vastapäätä kassarille päin, erilaisia kiipeilytelineita ja kieputuslaitteita, aidattu sähly- ja fudiskenttä ja skeittiramppi, tosin kesällä ektrakuuma kun yleensä ei tuule siihen, itse huomaan, että lahnis on autio iltaisin ja vkonloppuisin. Kohtahan alkaa taas puistoruokailu lahniksessa, väkeä taisi olla yksi kesä yli parisataa kävijää päivässä, jengiä tuli itähelsingistä asti syöttämään lapsia

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus! Taas. :)
    Meillä on kyllä monta hyvää leikkipuistoa ihan lähellä, mutta me asutaankin ihan pöndellä.;) Täällä on paljon lapsia, joten leikkipuistot on kyllä tarpeen. :)
    Haluaisin kans käydä Tammisaaressa kesällä, pitääpä ehdottaa perheelle kesäretkeä.:)

    VastaaPoista
  15. Hei,

    Meillä Hertsikanrannassa riittää puistoja ja iltaisin sekä viikonloppuisin vapaassa käytössä olevia päiväkotien pihoja.

    Käydään kyllä loma-aikaan ja kesäisinä viikonloppuina paljon myös stadissa ;)

    Pieni puisto viheralueineen löytyy Pohjoist-Tapiolasta Pohjantorin ostarin eteläpuolelta sitä Kaskenkaatajalta. Kutsuttiin sitä 70-luvulla "pikkupuistoksi" ja on kyllä kovasti muuttunut siitä ajasta ;) "Uutena" puistona poika ainakin viihtyi, vaikkei kovin kummoisia laitteita ollutkaan.

    t. Vertsukan äiti

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia ja hiukan tuli ikävä Suomen kevättä ja kesää. Asumme kesän yli USA:ssa ja on tosiaan ihana nähdä ja lukea Suomen kesästä :) Suomessa meidän perheen suosikkipuisto on Kasinonranta juurikin ison leikkitelineen ja hienojen maisemien takia.

    Täälläpäin on myös kauniita puistoja, joissa on hauska käydä lasten kanssa picnicillä ja leikkimässä. Ja shoppailu täällä on siinä mielessä mukavaa, että meidänkin perheen suosikkimerkit Roxy, Quicksilver, Ralph Lauren ja Hilfiger ovat Suomen hintoihin verrattuna edullisia. Ja jos jaksaa kiertää ja katsella, niin Outleteista voi tehdä todellisia löytöjä!

    Ihanaa ja aurinkoista kesää!

    -Maria-

    VastaaPoista
  17. Näitten tuppukylien puistot on ihan eri luokkaan, kun kaupungeissa : /
    Mutta pääasia, että on puistoja ja meilläkin leikkiskä varmaan 50 metrin päässä.
    Olenkin luvannut, että kesällä hurautetaan kaupunkiin ihan retkeilemään ja tutkimaan sen puisto tarjontaa

    VastaaPoista
  18. Tässä meidän lähistöllä on hurjan kiva valikoima erilaisia puistoja - valitaan päivän puisto sään mukaan, sen mukaan paljonko haluan lapsia pyöräilyttää (puistoon mennään siis niin että lapset pyöräilee ja minä kävelen / hölkkään) ja sen mukaan mitä juttuja mun pitää saada puistomatkalla mahdollisesti tehtyä (=haluanko matkalla napata kahvin mukaan tai käydä hedelmä- tai luomukaupassa yms.) Pienten lasten kanssa erityisesti kiva seikka on ollut huomata, että melkein jokaisessa puistossa on vessat. :)

    Alunperin kun me muutettiin tähän, harmittelin sitä että niihin isompiin / kivoimpiin puistoihin on se 2-3 km kävelyä, mutta pian se osoittautuikin itse asiassa tosi käteväksi tavaksi saada hiukan liikuntaa sekä itselle että lapsille. Ja tosiaan matkan varrella olevat palvelut on näppäriä, saa pikkuasioita hoidettua siinä huomaamatta samalla. :)

    Roxyn vaatteita mun ei olekaan tullut koskaan kokeiltua tytölle, vaikka niitä näkyy aika monissa kaupoissa. Pitääkin kokeilla joku kerta, tosi kivalle meinaan näyttää nuo housut!

    VastaaPoista
  19. Pitkään olen kivaa blogiasi seurannut, nyt täytyy lähialueelta kommentoida. Vähän saman tuskan jaan, mitään erityisen isoja ja hienoja puistoja ei Suur-Tapiolan alueella tunnun olevan, mutta josko näistä vinkeistä olisi iloa.

    Asutaan Tapiolan kyljessä Mankkaalla. Meidän uudeksi kohteeksi on muodostunut Kauniaisissa kirjaston takana oleva uusi puisto. Alue jaettu kolmeen, eli pikku-lasten aidattu alue, keski-kokoisten ja isojen lasten alueet. Kiipeilytelineitä, erilaisia kiikkuja, liukumäkiä. Ei suuria erikoisuuksia mobiilipuistoilua lukuunottamatta, mutta viiihtyisä iso alue ja skeittipuisto toisessa laidassa. Viheraluettakin löytyy ohesta ja palvelut Grani-keskuksesta.

    Mankkaan asukaspuiston vieressä on myös suuri viheralue, josta löytyy pistemäisesti muutama leikki-alue ja pelikenttä. Hämähäkki-kiipeilyteline on monien lasten suosiossa. Alepa aivan vieressä. Ei varmaan mikään toistuva kohde tulla kauempaa, mutta jos joskus vaihtelua kaipaa, niin kannattaa ehkä kerran kurkistaa. Autolla ja pyörällä Tapiolasta ihan hyvällä etäisyydellä.

    Kesävinkiksi myös sellainen, että Kauniaisten uimahallin pihalla on myös Tapiolan tyyppinen kahluuallas käytössä kesäisin ja ympärillä runsaasti viheraluetta pallonpotkimiseen. Kuumina päivinä puistosta löytyy myös varjoisampia paikkoja lasten kanssa eväiden syömiseen, kun tuo Tapiola on superhelteillä pikkulasten kanssa herkästi hiukan liian paahteinen pidempään oleskeluun.

    Muutama ihan peruspuisto täältä löytyy myös paikalliseen päivittäiseen puistoiluun, mutteivät ehkä reissaamisen arvoisia.

    -Jarna

    VastaaPoista
  20. Hei, sulla on kyllä kadehdittavan hienoja kuvia täällä :) Itse olen surkea kuvaaja, ja olisi kiva voida näyttää näin taidokkaita kuvia omassakin blogissa. Poikasihan on aivan valmis mallin alku. Ja tyttökin melkoisen hurmaava :)

    VastaaPoista
  21. Ihania puistoja kaivataan kyllä aina!
    Asumme itsekin Tapiolan kupeessa, ja ensimmäinen mitä vanhana töölöläisena huomasin kaipaavani, olivat leikkipuistot. Tapiolan asukaspuisto on kyllä tosi kiva, mutta meidänkin näkökulmastamme aika kaukana... onneksi lähempänä on Silkkiniitty puistoineen, mm. "laivapuistoksi" kutsumamme Tapiolan päiväkodin piha ja viereinen puisto, josta löytyy mm. upea linnunpesäkeinu.
    Keskustasta kivoina tulee mieleen mm. Koffin puisto, jossa kesäisin on pieni kahluuallaskin, sekä Sepänpuisto siinä Agricolan kirkon kupeessa.

    -Satunnainen lukija

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥