18.9.2011

Viikonloppuna.

[not the short version]

Naurattaa.
Naurattaa kun on niin paljon tekemistä
ja niin vähän aikaa.
Naurattaa kun lapsi näpäyttää mummia
[se mummi sanoi että syöppäs nätisti kun tontut kattoo ikkunoista,
ja lapsi vastas ettei nyt oo joulu]
Naurattaa kun tietää,
että kohta taas on tosi paljon yksin -lasten kanssa
ja on niiiii-in paljon tekemistä.
Samat 24 tuntia kuin teilläkin.
Naurattaa,
naurattaa että miten tämä kaikki vaan voi naurattaa.




Mikäpä tässä.
Asia kerrallaan, päivä kerrallaan,
käytetään tunnilleen.
Lauantaina piti mennä Korkeasaareen, vaan ei menty.
Tein listan mitä kaikkea hoidetaan.
Ja kun olen lälly niin välissä oli myös puistot, lelukaupat, karpit ja jädet.
(karpit katseltavaksi, ei lautaselle)
Aloitimme Kaivarin Kanuunasta, lukijan vinkistä -k i i t o s.
Siellä on sellainen pöytä,
missä on vaikka Vinginoa, Barney Bootseja ja Unq:n juttuja, tyynyjä jne -vitosellakin,
eurollakin.
Jeps, niinkun femmalla juu nou.
Koko päivä menikin sitten siitä eteenpäin ihan omalla painollaan, listasta viis.



Ja sitten tämä toinen asia, kun olen tulltu todella vaikeaksi.
Kerron.
Olimme henkalla ja olin ostamassa itselleni paitaa ja arvoin.
Sitten tytölle mekkoa ja arvoin.
Ja sitten löysin sen täydellisen villatakin itselleni, ihan vain arpoakseni vähän lisää.
Ja ne kaikki oli niitä mitä olin ajatellut ja ihan just kivoja.
Ja kaikkien kanssa menin jo kassalle.
Ja sitten, vein ne takaisin tankoihin.
Kun en ...en osaa sanoa - mutta sinne jäi.
Otin likalle yhden neulemekon päiväkotiin.
Sellainen siellä aina on päällä talvella, varmasti tarvitaan se.
Ja tämä on tälläistä muutenkin,
lähes kaikki vaatteet kaapissa, on ollut siellä jo vuoden,
talven, kevään, kesän ja nyt taas syksyn,
ja näillä näkymin on vielä seuraavankin, ainakin kevään, ehkä kesänkin.
Liki kaikki mahtuu, liki kaikkea on, enkä halua hamsteroida jonnekin kauas tulevaisuuteen,
eikä minulla ole aikaa käytettäväksi minkään etsimiseen ja löytämiseen.
Ihaniahan nämä on,
pitää ja katsoa. Mutta nyt pienemmällä innolla,
hitaammalla temmolla.
Jos jotain kivaa [tosi kivaa] tulee vastaan niin hyvä.
Ei tässä ole ilman jääty ennenkään.
Kai tässä nyt on pääpiirteittän syksyksi, talveksi ja kevääksi,
haetaan sitten jos ei ole.



Loppulauantai meni siellä kaupungilla,
oli se mekko ja yhdet hanskat, iso kasa kirppariostoksia.
Hyvä mieli, nähtiin karpit ja syötiin pizzat.
Joku laskeutui laskuvarjolla viereen vielä iltasella, kun kävimme jo toisen kerran puistossa.
Vauhdilla humisi ohi, vähän niinkuin meidän päivä.
Sunnuntaina siivoan, vihdoin, lupasin itselleni.



Ja siivosin, aamusta alkaen, pelkkää lastenhuonetta.
Lastenh u o n e i t a.
Niitä on nykyään kaksi,
kaksi lasta, kaksi huonetta.
[ei ollut minun ajatus mutta sopeudun]
Karsin vaatteet, karsin lelut, riisuin seinät ja järjestelin.
Pitää hankkia uudet valaisimet ja käydä vielä lelulaatikot läpi tarkemmin.
Olisin voinut järjestellä koko päivän, laittaa ja pinota.





 

Mutta haettiin J mökiltä,
ja oltiin vähän sienimetsällä ILOseNA.







Illalla laitettiin vaatteet valmiiksi aamuksi,
nimikoitiin,
huomiseksi,
joka on jo aivan liian lähellä.



Hyvää yötä.

27 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä teit! Oletkos koskaan käynyt sellaisella kirpparilla kuin Villa Lyhty? Itse olen tehnyt sieltä ihan huippuja löytöjä :)

    Onko teillä tuo expedit huoneenjakajana, tai ollut? Näyttäisi kivasti vetävän kaksi riviä kirjoja!

    VastaaPoista
  2. La Petite Princesse, no kyllä tosiaan tein ja nämä kaikkihan ovat siis uusia, laput kiinni ;) Olen nyt käyttänyt ehkä koko vuoden kirpparituurini, sillä viikolla piipahdin Akselissa ja löysin nuo täydelliset Tommyn farkut likalle ;)

    VillaLyhty oli Rekolassa? Siellä olen käynyt kerran, vähän kaukana meille. Jotain pientä sieltäkin tarkkui kyllä sillon mukaan :) Normaalisti J:n kokoiselle lapselle ei ikinä tee löytöjä kirpuilta, siksi tämä Kanuunan pöytä oli aika kiva yllätys ;)

    Ja huoneeseen on tosiaan laitettu kaksi Expedittiä pystyynjonoon, tämä kaikki tapahtui kun olin vaeltelemassa 8) Kirjoja menee kahteen riviin joka on toimiva juttu kun kyseessä on tilanjakaja...

    VastaaPoista
  3. Heippa
    Voi että kun olet järjestelmällinen. Ihan kateellisena katselen. Meillä menee lelut heti huiskin haiskin ja vaatteetkin ovat puolimytyissä kaapeissa silittämättä.
    Kun mä en vaan eh_di ;)

    Ja ja kirpparilöydöistä, ei täältä Tampereen kirppareilta löydy mitään muuta kuin Halpahallin rättejä viidellä lapsella kierrätettynä.
    :(

    Aurinkoista viikonalkua teille!

    -Suvi-

    VastaaPoista
  4. Nuo punaiset farkut ovat ihanat!

    VastaaPoista
  5. Heh, no tosiaan ei ihan lyhyimmästä päästä tämä postaus! :-D

    Mutta näin se on, puuhaa riittää enemmän kuin tunteja päivässä (viikossa). Pakko laskea rimaa jostain päästä, meillä se rima on ilmeisesti laskettu kaappien siisteydestä... Ihanan järjestelmällistä teillä!

    Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kivoja kirpparilöytöjä ja kivoja kuvia kuten aina.

    Hieman kuitenkin ihmettelen tuota usein toistuvaa huokailua siitä, että ostetaan sitten jos tarvitaan ja ei jaksa hamstrata, kun samaan aikaan on myynnissä suuri määrä muutamaan kertaan käytettyä tai jopa käyttämätöntä vaatetta ja kaapitkin näyttää olevan pullollaan kauteen ja koon puolesta sopivaa vaatetta. Kyllä vähemmälläkin siis pärjää -ihan oikeasti.

    Johanna

    VastaaPoista
  7. Niin ihana järjestys kaapissa:)

    VastaaPoista
  8. Heippahei!

    -Suvi-, kuule on meilläkin välillä vaatemyttyjä kaapissa ja kaikki romut lattialla -kai kaikilla?? Ja minähän silitön todella harvoin, minulla on sellainen vaatteiden siloitussysteemi käytössä ;) ELi laitan vaatteet muutamaksi päiväksi (lue: välillä viikoksi) tuolin selkänojalle pinoon ja suoraan... niistä tulee tosi sileitä ilman lihasvoimaa. Ja kirpparilöydöistä, näitä löytöjä tulee tosi harvoin eli pienoinen ihme tämäkin. Luulisi että nettikauppojen yleistyminen toisi myös Tampereen kirpparileille uusoa tuulia..

    Aurinkohattara, kiitos ♥

    Triinu, no ne oliki aika kivat! Ne on Po.pin jostain -50% tangosta ja ihan kokeluun otin kun näyttivät siltä että päällä tuntuisivat hyvältä.

    -Jassu- , no ajattelein kokeilla jotain uutta... Meinasin laittaa vielä että jokainen voi kommentin jättää että minkä kuvan kohdalla kyllästyi ja luovutti ;) Meillä se rima on laskenut vaatteiden pesusssa ja puhtaiden kaappiin viikkaamisessa ;)

    Johanna, näin se varmasti näyttääkin kuvien perusteella. Totuus käytännön puolella on että ostan nykyisin pienen murto-osan siitä mitä vielä kotona ollessani. Ja samalla yritän päästä ekstrasta eroon :)

    Aikaa ei ole ja lapset kasvavat hitaammin.... ja jotenkin sellainen pieni kyllästyminen tullut. Meillä on aika paljon vaatteita koossa 116 +-koko, sillä tyttö on käyttänyt samaa kokoa yli vuoden. Ja siksi kaapissa on parin kesän paidat, housut, hameet kaikki ja vielä reilujakin vaatteita -ja vaikka vaatteita tarpeeksi onkin, silti on välillä ihan mukava ostaa uusi paita tai housut vaihtelun vuoksi. Vastaavasti sitten kierrättää vanhempia pois.

    Ja yleensä netin kautta myyn niitä vaatteita jotka ovat jääneet vähemmälle käytölle jostain syystä, yksinkertaisesti siksi että se on helpompaa, ei tarvitse kuvata joka ikistä kulumaa ja tahraa...
    Ja en ole ikinä sanonut ettei vähemmällä pärjäisi, tämä nyt on vaan se mun juttu minkä parissä tykkään harrastella :)

    VastaaPoista
  9. No oho mitkä löydöt! Olikohan UNQ:n Tiinan oma pöytä :)?

    Ja onpas ihanaa järjestelmällisyyttä! Meillä roikkuu kaikki yläosat henkareissa, kun en vaan kykene noin siisteihin pinoihin :).

    VastaaPoista
  10. Silmä lepää siisteissä paitapinoissa. ;) Ihana näky!!

    Ite täällä flunssan kourissa, hyvä kun saan pyykit pestyä..puhtaanpyykin kasa kasvaa ja kasvaa ja odottaa viikkaajaansa, mies sanoi eilen "no eikö niitä voi vaan tonkia tosta kasasta, miksi ne pitää panna välillä kaappiin." Hmm..niin..

    Mukavaa viikkoa teille!! <3

    VastaaPoista
  11. Huikeita löytöjä olet tehnyt!
    Ja niinhän se on että väliin täytyy saada mahdutettua puistoilua ja ruokailua, että koko jengi jaksaa kaupunkipäivän mukana messissä.
    Ja ei, ei kyllästyttänyt ollenkaan. Kiva postaus! Inspiraatio iski, täytyy illalla hyökätä esikoisen kaapin kimppuun. Meille kanssa tuollaiset sotilaalliset rivit / pinot. Nyt kaapit on kahdeksanvuotiaan ja huithapelin äitiliinin jäljiltä vähän sinne päin (mytty on tutuin tapa viikata esikoiselle ja minä toimitan viikatut vaatteet vain huoneeseen saakka – itse pitää kaappiin laittaa).
    S

    VastaaPoista
  12. Hei, sulla kun kuulemma on ihan liikaa ylimääräistä aikaa, niin tuutko meille viikaamaan?Mä aina ihailen sun pinkkoja, sopisit armeijaan kouluttajaksi ;)

    Ka superhyvät löydät kirppikseltä!

    VastaaPoista
  13. Moikka! Kun teillä on tyttö ja poika, niinkuin meilläkin (mutta vaan pienempinä versioina) niin kysyisin, että missä vaiheessa alkoivat haluta omiin huoneisiin/tilaan? Just tänään miehelle tuumin, että ennen kuin saadaan tämä remontti valmiiks, niin pitäiskö suunnitella jo lisäremppaa, kun lapsilla on nyt sama huone, jonka voi myöhemmin jakaa. Kuinka kauan siihen sitten meneekään...? Meillä kun olis tarvetta kaataa vähän seinää ja ehkä myös rakentaa yks kokonaan uus makkari, jos saa lupaa ja järkevästi suunniteltua. Ei nyt ihan just ole ajankohtaista, mutta toisaalta tyhmää tehdä nyt huoneet valmiiksi ja sitten about viiden vuoden päästä repiä taas auki...you know!

    VastaaPoista
  14. Ihania löytöjä olet tehnyt, musta tuntuu etten mä löydä kirppikseltä oikein ikinä mitään. Viimeisin löytö oli vähänkäytetyt Tepsut 3 euroa.

    Kauniita kuvia taas ja aivan supersiistit kaapit on teillä =)

    Vera Konkkaronkkalaiset-blogista

    VastaaPoista
  15. Perun puheeni :/ Tänään kävin Villa Lyhdyssä ja tavara oli jotain ihan uskomatonta..
    Eihän nyt tahraisia ja puhkipestyjä vaatteita myydä enää eteenpäin :o

    Sen sijaan tein uuden löydön Hyrylässä Belle Villa (Villa Belle? En muista enää)kirppis. Wau! Ihan uusi liike, ollut vasta muutaman kuukauden avoinna. Kannattaa käydä.

    VastaaPoista
  16. Hienot viikkaukset :) ja kiva toi Seppälän mekko. Mä en oo tainnu talvihaalareita lukuunottamatta ostaa tänä syksynä päiväkotilaisille mitään.. ei tartte, samoja viittä mekkoa ne haluu joka tapauksessa koko ajan pyörittää. Pyykkikone laulaa, mut lompakko kiittää :)

    VastaaPoista
  17. super siististi VIIKATUT VAATTEET :)

    VastaaPoista
  18. Heh, mulla ei pää kestä pitää kaapissa eri kauden vaatteita tai liian pineiä/suuria vaatteita. Kaksi kertaa vuodessa pistän aina edellisen kauden sesonki vaatteet kahteen läjään: myyn/säästän seuraavaan kauteen. Samalla noukin varastosta uuden kauden ja tsekkaan, mitkä mahtuu (eli säästetään) ja mitkä ei mahdu (myyn pois). Liian isot vaatteet säilytetään jossain muualla kuin siellä, missä käytössä olevat vaatteet ovat. Näin näkee koko ajan, mitä vaatteita likalla on ja mitä mahodllisesti pitää hankkia lisää. Samalla selviää sekin, että mitä ei ainakaan tarvita lisää :)

    VastaaPoista
  19. Kyllä on siistit pinkat!
    Meillä on esikoisella aivan kadehdittava vaatekaappi. Ikean sellainen, jossa on tanko ja isot ulosvedettävät korit. Se on oikeasti tosi helppo pitää siistinä. Oi kun joskus saisi omillekin vaatteille sellaisen.

    Niin ja jos et sentään naurua (kun voisivat vielä alkaa epäillä jotakin) niin pidä yllä ainakin hymy. Sehän tunnetusti rentouttaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  20. Heippati!
    Palaan tänne vielä huomenna ;)

    VastaaPoista
  21. kiitokset kommentista, todella upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  22. Marika, on Tiinan oma pöytä :)

    Pieni Lintu, olen ehkä pinoneuroottinen, olen pienestä asti rakastanaut siistejä vaatepinoja =D Ja miehelläni on sama logiikka kuin sinun...

    S, no kyllä :) Ja pitäisiköhän meidänkin koekilla tuota itse kaappiin laittamista... tosin minusta se on tosi mukavaa hommaa joten ehkä nakitan jonkun muun askareen lapsille :)

    Sini, kiitos :D Voin kyllä tulla, viikkaus on rentouttavaa!

    Pampula, no tuota, ei nuo olisi viel'ä tarvinneet omia huoneita mutta sanotaanko näin että painostusta siihen on tullut ulkopuolelta ja itseasiassa koko idea on annettu vanehemmalle lapselle muualta.
    Joten... näin nyt kävi että omat huoneet on. Seurauksena itsekästä tappelua huoneista, leluista, leikeistä ja kaikeasta mahdollisesta (jota ei ennen ollut)... ja nyt lapset eivät leiki enää yhdessä samalla lailla kuin ennen. Eli en suosittele omia huoneita niin kauan kun ei ole pakko... ja meillä ei oisi ollut -ilman "ulkopuolista apua".

    Vera, kuule Tepsut kolmella eurolla on todella hyvä löytö!

    Pikku Sanna, :)

    La Petite Prinsesse, olet siinä ytimessä... että miksi kirpuilla ylipäätään on likaisia ja puhkikäytettyjä vaatteita...
    Ja pitääpä käydä Hyrylässä, kiitos vinkistä :(

    -stine-*, Yllättäviä ja hyviä löytöjä tosiaan :) Aika heikosti nyt on neulemekkoja ollut mieleisiä, toivonkin että viime talven mekot mahtuvat vielä tytölle ;)

    Anonyymi :)

    Anonyymi, meillä on paljon vaatteita joita käytetään kaikilla kausilla. ELi T-paidat. pitkähihihaiset, farkut, hameet, mekot jne. Nämä on käytössä kaudesta viis ja siis aina kaapissa. Ihan selkeät kausivaatteet ovat erillisissä laatikoissa toisella puolella kaappia :)

    Tea, kuulostaa hyvältä :) Ja jeps, hieman höntti olo kunt osiaan ääneen naureskelen usein kun mietin näitä asioita -pyrin tekemään sen kuitenkin neljän seinän sisällä ;)

    leipuritar :)

    Kiitos kaikille kun ehditte jäädä juttelemaan ♥

    VastaaPoista
  23. Itsekn saatan pyöritellä vaatteita kaupassa ja melkein ostaa, mutten sitten kuitenkaan. Eikä yleensä jää harmittamaan, etten ostanut. Kyllä sen oikeasti tietää, milloin vaate on tarpeellinen ja niin hyvä, että sitä ihan rakastaa:) Jos pyörittelee jotain käsissään niin ei se niin hyvä luultavasti olekaan. Mua kuitenkin harmittaa, jos ostan jotain, mitä ei tule pidettyä. Harmittaa rahanmeno ja turhan tavaran kantaminen kotiin ja kaappiin pyörimään. Ei kovin hyvä ekologistakaan... Yritän siis ostaa vähemmän. Tosin blogeja lukiessa ja niiden kuvia katsellessa saattaa tulla muka tarvetta ostaa... Onneksi nämä tarpeet kuitenkin yleensä menee ohi kun ei sillä sekunnilla ole mahdollista jostain kaupasta ostaa, ja ulkomaalaisia nettikauppoja en käytä ollenkaan (niistä suurin osa blogien ostoksista taitaa nykyisin olla ostettu.)
    Elsie

    VastaaPoista
  24. Pakko jättää jälki kertoen, että tämä postaus oli aivan ihana!! :) Voisinpa minäkin vain naureskellen ottaa vastaan samaiset asiat, se olisi ihanaa. Minä otan ne vastaan kuitenkin melkoisesti tuskastellen. Talven tuloa suorastaan peläten. Meillä ei ole lapsille talvivaatteita ja omat talviRiekerini kuluivat sisältä melko ohueksi kahden talven jokapäiväisessä käytössä.
    Pitäisi siis ehtiä etsimään lapsille talvikamppeet ja kengät sekä itselle uudet talviRiekerit.
    Sitä varten olen pähkäillyt jonkinlaista Ideapark reissua, menisin sinne johonkin Budget sportiin ja hankkisin kerralla metsäryhmässä olevalle lapselle useamman väliasun, fleecekerroksen, takin+housut ja goretex kengät, mielellään pinon kunnollisia talvihanskojakin. Jokohan siellä olis lokakuussa topat myynnissä? :) Minä kun en oo ehtinyt yhtään kurkistamaan minkään kaupan vaateosastoa sillä silmällä onko toppaa jo tullut. Hups. Too busy!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥