Minä, mä ja mie. 10 x minua -haaste.

Violette haastoi minut.
Olen otettu, kiitos.

Jäin miettimään mitä minussa on, semmoista joka voisi kiinnostaa.
Sellaista mnkä halua kertoa.
Onko sopivaa kertoa mitä vain, vai pitääkö karsia.
Ensin ei tullut mitään mieleen, sitten vaikka mitä.
Tässä on nyt tälläinen sotku, kello on jo paljon.

1. Mietin ja käytän harkiten persoonapronomineja.
Käytän yleensä muotoa "mä" ja "sä", isälleni "minä" ja "sinä" ja joskus leikkisästi "mie", etenkin kun olen ollut Savonlinnassa.

2. Olen minä, en muuta.
Omaan jämptit mielipiteet ja intuition siitä mitä olen ja haluan olla. En myötäile, en valehtele enkä esitä. Arvostan vahvoja ihmisiä jotka osaavat arvostaa sitä mitä heillä on ja näkevät pintaa syvemmälle. Olen tyytyväinen siihen mitä olen, mitä minulla on ja missä olen.

3. Olen kriittinen.
Kyseenalaistan kaiken ja yritän yleensä miettiä asioita kaikilta mahdollisilta kanteilta. Arvostan ihmisiä jotka uskaltavat olla erimieltä mutta en siedä jankkaamista ilman argumentaatiota.

4. Elän yöllä.
Niin se on aina ollut ja niin se varmaan aina tulee olemaan.
Kirjoitusvirheni eivät siis johdu väsymyksestä vaan luki-häiriöstä ;)

5. Arvostan pieniä asioita ( kuulemma myös outoja) ja pidän ihmisistä joilla on särmää, tilannetajua ja tavat.
Kiinnitän huomiota kun joku ottaa takin pois tullessaan sisään ja laittaa tuolin takaisin pöydän alle paikalleen kahviossa.
Murisen kun poikani pitää ovea kaupungilla auki tuntemattomille ja he eivät kiitä.

6. En syö glunsseja (tämä on termi möykylle joka on jonkinlaisessa nesteessä).
Siksi en syö kuin sileää banaanijogurttia ja hilloista vain sen väliaineen, en marjoja.

7. Minusta on tullut äiti-ihminen.
En ehkä olisi ajatellut mutta ihan oikeasti, lapset ovat minulle kaikki kaikessa.
ne ovat aivan huisia. Välillä tunnen riittämättömyyttä mutta sisimmässäni tiedän että teen parhaani. Olen naiivi, leikkisällä tavalla. Ymmärrän lapsia ja saan iloa niistä hassuista jutuista joista hekin.
Lapset ovat kuulemma minun näköisäni, jopa vieraat kommentoivat tyttäreni ja minun yhdennäköisyyttä.

8. Visuaalisuus on minulle tärkeää.
Katson aina ympärilleni, mietin miltä asiat näyttäisivät kuvassa.
Vaikka tuntuu ehkä alyttömältä, minulla ei ole hyvä olla jos lapset on puettu sinnepäin. Minua häiritsee jos se ympäristö jossa elän, ei ole sopusoinussa sen kanssa mikä istuu minun silmääni.
Sisustuksessa pidän askeettisuudesta, vaatteissa tästä.

9. Annan mielummin kuin saan, enkä ikinä osta lahjoja siksi että pitää.
Minulta saattaa saada joululahjan jouluna, tai jos sitä oikeaa ei ole tullut vastaan, niin vasta maaliskuussa. Synttärilahjatkin saattavat tulla milloin sattuu. Lasten kohdalla yritän pitäytyä niissä oikeissa päivissä.

10. Käyn säännöllisesti Honkanummen Hautausmaalla.
Lasten Muistolehtoon on haudattu esikoispoikamme joka kuoli kohtuun raskauden loppumetreillä. Tästä en yleensä puhu, mutta se selittää osaksi monta asiaa jotka näen erilailla kuin moni muu.

Bonustietona: Minulla on aina kello kädessä. Jos se jää, se haetaan. Ilman sitä en ole minä.

Olen tuossa pienessa kuvassa, jota Padmé katsoo.


Haastan mukaan
(apua, monta blogia rästissä -kenellä tämä ei ole vielä ollut)
Elohiiren!

Tsekkaa alempaa Suvanto.
Jota tämä haaste hieman keinutti.