23.10.2009

HaTu:t

Minut on haastettu ja tunnustettu.
Ei onneksi oikeuslaitoksen tai lastensuojelun puolesta :D

Tämän ojensi minulle Elisa sekä Iida- Maria
Sanomattakin selvää että tiuhaan heidän molempien blogeissa vierailen
ja
suosittelen sitä myös kaikille muille.

Näin se menee:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


Silmillä näen kaiken näkyvän ja joskus näkymättömänkin. Katselen liki kaikkea kuin ensimmäistä kertaa, kuin kameran linssin läpi ja joskus laatikon ulkopuolelta. Voin tuijottaa kaunista, voin tuijottaa rumaa ja se antaa voimaa.

Korvilla kuulen kuin lapseni nauravat, itkevät ja kiukkuavat. Kaikki kuuluu elämään. Ennen kuuntelin paljon musiikkia, nyt se on jäänyt ja aion ehdottomasti tehdä asialle jotain. Musiikki saa aikaan tunnetiloja joita ei pysty millään matkimaan. Kyllä, korvatkin ovat tärkeät minulle.

Maiskmaisk, nomnom. Rakastan hyvää ruokaa. Eniten caesarsalaattia ja kunnon pihviä, nälkäisenä tekee mieleni sipsiä ja dippiä. Makuja on monia ja mielelläni niitä maistelen. Osa mauista ei käy ollenkaan, niitä ovat esimerkiksi rahka ja paprika. Ei vaan pysty.


Syksy tuoksuu ihanalle, kesäsade, joulu... joka vuoden aikaan liittyy ihania tuoksuja. Osasta tulee mieleen muistoja... Nyt-liitteessen liittyy ehdottomasti paha raskauspahoinvointi 8 vuoden takaa. Tuoksut ovat mielenkiintoisia, joskus joutuu miettimään tosi huolellisesti mitä jostain tuoksusta tulee mieleen. Luulen että jos jostain olisi pakko luopua... se olisi nenä.

5. aistini kertoo minulle lapsistani. Näen kaukaa kun he ovat kipeitä tai väsyneitä. Kuulen seinien läpi jos he tekevät jotain mitä ei pitäisi (tai ehkä se on joskus se mitä ei kuule). Osaan asettua heidän asemaan, ennakoida ja yllättää. Tunnen mitä he tuntevat, hyvässä ja pahassa.





Tunnustuksen sain Marika*:lta.
Käykääpä siellä, viimeisimmässä postauksessa on aivan mielettömän muikeita kuvia lapsista ja kameroista ;)
Kannattaa selata samalla koko blogi läpi ;)

Tunnustuksille hyvää matkaa kera ohjeiden;
Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaaja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä




Poikkeuksellisesti en jaa näitä tunnustuksia eteenpäin, ainakaan vielä. Nämä ovat kiertäneet jo jonkin aikaa ja itsekin nämä voisin jakaa jokaiselle blogille jota luen. Ne kaikki ovat lukemisen arvoisia, uniikkeja, ihania ja osa arkeani. Minulla(kaan) ei ole liikaa ylimääräistä vapaa-aikaa joten käytän sen laadukkaaisti, osan siitä näissä blogeissa joihin yritän kommentoida kun vain ehdin ja silloin ajatuksella. Valitettavasti sitä aikaa on liian vähän, nyt ainakin tuntuu siltä. Olen miettinyt tapaa, jolla kiittää lukijoitani seka kanssablogisteja... kehittelen ja mietin... enköhän jotain keksi.


1 kommentti:

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥