30.10.2009

Viikko nro. 44



Ollaan vain oltu.
Menty päivästä toiseen, ihan hiljaa.
Ei suunnitelmia mutta koko ajan on tapahtunut kaikkea pientä.
Viikko on oikeastaan mennyt todella nopeasti.
Harvinaista herkkua:
olen muutaman päivän liikkunut jopa ilman lapsia.




Kirpparipöytä on taas pystyssa.
Siellä on kaikkea vanhaa; minun, pompun ja miehen.
Ollaan käyty ysmyissä, otettu kaapista uutta
ja
ostettu vanhaa.
Löydetty muutama asia joita on pitkään etitty
ja taas vain oltu; luettu, tanssittu ja väritetty.
Ihanan pieniä asioita, joihin voi tarttua ja nauttia -arjesta.




Suunniteltu hieman jouluakin.
Niska kajahti taas, kaksi päivää meni ettei voinut tehdä mitään.
Ei kääntynyt pää eikä kädet nousseet.
Aika loppuu kesken.
Onneksi minulla on aina aa, bee sekä cee suunnitelma.




Aika rauhallista on ollut.
Ehkä osaksi siksi koska olemme kaikki koolla taas.
On joku joka jakaa vastuun, joka jakaa tehtävät
ja jolle voi kertoa päivästä.
Huomiseksi suunnittelin hieman ohjelmaakin.
Odotan jo hieman innoissani.





Antoisaa viikonlopun alkua!
Tarttukaa & nauttikaa -kirpeää syysilmaa.


3 kommenttia:

  1. Hyvää viikonloppua teidän perheelle! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että olette vaan olleet. Mun tarvis ottaa rauhassa...mutta mutta. Niin paljon tekemistä...ja ompelemista.
    Noooo, jouluna ehtii lepäämään. Vai ehtiikö? Sukulaisissa juoksu alkaa jo aattona...äh.
    Olisi hyvä ottaa susta mallia ja levähtää pieni hetki.

    VastaaPoista
  3. Mukavan rauhaisan tunnelma välittyi tänne saakka. Tämä viikko on ollut itsellä melkoista lentoa töiden puolesta, nyt nautin viikonlopusta täysin siemauksin! Oikein leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥