13.8.2009

Kyllä maailmaan nimiä mahtuu.



Lukemissani blogeissa on ollut paljon puhetta nimistä. Moni kirjoittaa internettiin jollain lempinimellä, ehkä se on se viimeinen yksityisen raja. Jotain haluaa jättää ihan itselleen. Minunkin lapseni ovat täällä lempinimillä, vaikkakin sellaisilla joita käytämme omassa arjessamme.

Myös minä olen täällä lempinimellä. Monet ystäväni tuntevat minut nimellä "nana" ja koska en sitä saanut bloggeriin, taivutin sen muodoksi anana. Kaikki kuvani ovat minun ottamiani, siksi nekin on merkitty singneerauksella "anana snap", minun oma napinpainallus.

Voisin ehkä olla täällä omallakin nimellä, ihan sillä joka lukee syntymätodistuksessani mutta mielummin olen lempinimelläni, eihän tämä ole virallista vaan enemmän sellaista "netin kaveripiirin jutustelua".

Internet on niin valtava ja globaali että väistämättä joskus tulee eteen samantyylisiä kuvia, samantyylisiä nimiä. Monet niistä ovat sattumaa, harvempi meistä on niin ainutlaatuinen ettei maailmassa olisi mitään vastaavaa. Joskus kuitenkin törmää sattumaan joka tuntuu uskomattomalta.

En halua tehdä tehdä tästä paikasta arjen kaatopaikkaa tai vakamielistä pohdintaa. Toivon että täältä saa jokainen mukaansa piristystä arkeen, vinkkejä tarpeesen ja hyvän mielen. Tänään kuitenkin sain ystävältäni kysymyksen "Oletkö tämä sinä?" "Ei, en se ole minä, se on joku muu," mutta ymmärsin hyvin miksi hän kysyi.

Jäin pohtimaan että moni muukin voi pohtia samaa ja halusin myös vastata teille, lukijani, sekä muille ystävilleni: ei se en ole minä.

Tämän linkin ystäväni minulle näytti.
Ja tämän etsi toinen ystäväni.




15 kommenttia:

  1. minä olen miettinyt just että oletko mukas tuo! :D

    VastaaPoista
  2. Kaikenlaisia noobeja sitä netissä liikkuu :DD

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen miettinyt oletko se sinä, hyvä että saatiin varmistus asialle.

    VastaaPoista
  4. En olisi ajatellut että sinä. Kirjoitustyyli aivan eri!
    Tuntuu vaan et joku muu lukenut sun blogia...tai sit vaan tosi sattuma!
    Mulle käynyt noin. Olikohan vauvapalstalla keskustelua oman miehen pettämisestä. Ja siinä sit oli käytössä sama tunnus kuin mulla huutiksessa.
    Pari ystävää kyseli sit perään että pettääkö mieheni mua ja miksi siitä juttelen netissä.
    Heh hee! Oli siinä selittämistä.
    Mut juu...ei me taideta kukaan olla niin ainutlaatuisia yksilöitä näillä "salanimillä". Sama tulee vastaan tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen miettinyt oletko se sinä joka palstailee kaksplussalla :)

    Minulla oli vuosikausia sama nicci käytössä, jouduin siitä luopumaan kun joku tuli irc-galleriassa kysymään että kirjoittelenko Vauva.fissä... Joku oli kirjoitellut sinne törkyä sillä "minun" nicillä ja jouduin siitä sitten luopumaan :(
    Harmittaa ihan vietävästi vieläkin! Vaikka ei tietenkään mitään nicciä voi omistaa, mutta silti.

    VastaaPoista
  6. Minä en palstaile kaksplussalla mutta viime viikolla eksyin sinne jonkun linkin kautta ja satuin siinä ketjussa huomaaman tuon nimimerkin. Olin ihan varma, että sen on pakko olla sun koska "ei kukaan voisi keksiä niin samanlaista". Kun sitten lueskelin nimimerkin juttuja, olin tosi ihmeissäni, että ei vaikuta kyllä ollenkaan siltä ihmiseltä keneen olen mielestäni blogin välityksellä tutustunut. Aivan eri ihminen.

    Hyvä kun asia selvisi.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  7. Mulle on käynyt toisella nimimerkillä aivan samalla lailla ja keskustelimme vielä samalla palstalla ja siellä mulla oli hyvin erikoinen nimimerkki, jota ei voi vaan "keksiä" jostain, vaan olin sen värkännyt nimestäni sekoitellen jne. No toinen ihminen alkoi kirjoittaa samalle palstalle (siis ei näin laajakirjoinen kuin vaikka vauva tai kaksplus) lähestulkoon prikulleen samalla nimimerkillä, taisi olla 1 merkki eri...Jouduin kyllä huomauttamaan asiasta :) ja onneksi muuttikin sitten nimimerkkinsä, ettei meitä sotkettu toisiimme, koska kyseessä ei tosiaan ollut mikään kata70 tms :) nimimerkki.

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen joskus miettnyt oletko tuo sinä=)

    Mutta toisaalta Jarna-nickiäkin näyttää ties milloin kuka tai ketkä käyttävän.

    VastaaPoista
  9. No huh, aika sattuma! Ei varmasti kaikkein kivoin ylläri.

    Postasin samasta aiheesta tuoreen blogini aloituksessa. Oli aika jännää huomata, ettei tosiaan ole mitenkään ainutlaatuinen, varsinkin kun oma nickini on maailmalla ihan oikea naisen etunimi. Jopa kaavailemani blogin nimi oli jo käytössä. Silti vähän nauratti, että joku on tässä vuosien mittaan saattanut luulla, että olen esim. se euroviisufriikki-Violette tai joku muu, joka googlettamalla tuli esiin.. Juu, en tosiaan ole:)

    VastaaPoista
  10. Onpas "sattuma", eikä kiva. Pöh! Kiitos kun kerroit nimimerkkisi tarinan. Oli kiva kuulla! Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  11. Kiva että osalle selvisi nyt asian oikea laita.

    Olen tosiaan ollut aika harmistunut tästä asiasta. Olen sitä mieltä että sattumasta ei voi olla kyse, samahko aihealue ja kaksiosaisesta "nimestä" kyse jossa ei varsinaisia yleissanoja tai -nimiä ole. Eri juttu tosiaan jos kyseessä olisi joku yleisempi sanonta, termi tai nimi.

    Mutta asialle en mitään voi, toivottavasti tällä ei ole mitään ikävämpi "jätkoseuraamuksia", ikinä kun ei voi tietää.

    Omaa lempinimeäni en aio vaihtaa, enkä blogini, ne ovat kuitenkin minun olleet jo aika pitkään :D

    Lukijoille tiedoksi etten varmasti ole missään netissä nicillä "anana snap" sillä se on todellakin vain valokuvia varten: "ananan otos" ...eli jos tulee vastaan, on se sitten ehkä tämä toinen henkilö.
    Anana ja nana nimien kohdalla on jo mahdollisempaa että se olen minä.

    VastaaPoista
  12. No tuohan se sitten on mukava tapa toimia. En edes jaksanut lukea mitä viisauksia oli suoltanut mutta uskon lukemattakin.

    Sulla on siis ihailija, tai sitten jollain on jotain hampaankolossa.

    Älä välitä, meitä on niin moneen junaan. Joku ystävällinen sielu oli "lainannut" mun kuvaani omaan deittiprofiiliinsa. Ei hauskaa. No, toivottavasti kävi edes flaksi;)

    VastaaPoista
  13. Nina, no onpa kiva mennä treffeille, jos onkin ihan eri näköinen kuin kuvassa. En ymmärrä... Mutta ole tyytyväinen, että sun kuva kelpasi tällaiseen tarkoitukseen:) Kaikista miljoonista ihmisistä juuri sinä!

    VastaaPoista
  14. Nina, tuo on kyllä ihan käsittämätöntä. Mietin että mitenhän se ihminen on siellä treffeillä selittänyt muuttuneen ulkonäkönsä ja mistä on voinut tietää ettei tuleva treffiseura olekaan kuvan omistajan tuttu ...kyllä meitä on niin moneen junaan, laiturillekin riittää ;)

    Ymmärrettävää kyllä että on valinnut sinun kuvasi, taatusti on flaksi käynyt ;)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥