12.7.2009

Lukijoiden pyynnöstä: Just 4 boys.



Istutaanpa alas miettimään,
miten pienet koululaiset pukeutuvat.

Huppari, Peak; housut, Minymo; kengät, Sketchers.

Meillä ne pukeutuvat rennosti
ja
hillityn värikkäästi.

Paita Benettonilta ja housut Bodenilta.

Toivomme että vaatteet
eivät tipu päältä
mutta
saavat pojan näyttämään hieman rotevammalta.

Paita, H2O; shortsit, Boden; kengät Timberland.


Pompulla on oma vaatekaappi jonka täytteenä on paljon värikkäämpi valikoima vaatteita kun hänen siskollaan. Talvella sinne pitää saada myös mahtumaan välikerrastot, lätkävarusteet, tennisvarusteet ...ja jotenkin se pitäisi saada pysymään siistinä. Tästä olen luovuttanut, se on mahdotonta kun kyseessä on 8-vuotias poika. Seuraavassa jotain tarinaa ohuen pojan vaatteista. Kengistä ja ulkoiluvaatteista ehkä sitten syssymmällä.






Pomppu tykkää koulussa käyttää kauluspaitoja, tämä on hänestä lähtöisin ei meistä. Väreinä niissä on yleensä yksivärinen tumma, poikkeuksiakin löytyy. Kauluspaitoja emme ikinä lähde etsimään, jos tulee vastaan ja malli on hyvä, ostamme pois. Tällä hetkellä kaapissa on muistaakseni Sisleyn, Gantin, Peakin, Edc:n, Hilfigerin, Exit:n sekä Zaran paitoja. Nämä ovat kaikki aika kapeaa mallia. Ihanimpana on mieleen jäänyt Gantin paita joka siliää kuin itsestään (en juurikaan ehdi silittelemään ;) ).

Ihan paras varuste liikkuvalle lapselle on hupparit. Olemme onnistuneesti hävittäneet jonnekin Hilfigerin ja Quiksilverin hupparit (tämän siis huomasin tänään pakatessa) mutta kaapista löytyy vielä Nextin, Peakin ja se toinen Quiksilverin huppari. Kaikki merkit kestävät käyttöä erinomaisesti mutta koska Nextin huppareissa on kilpailukykyisin hinta, saatamme panostaa siihen suuntaan tulevaisuudessa. Peakin huppareiden ehdoton etu on malli, ne ovat myös kapeita.

Neuleita on mm. Benettonilta, Gymbolta, Timberlandilta, Mopilta, Zarasta ja Name It:ltä.



Myönnän että minulla on suhde kauluksiin. Minusta paita on pukevampi ja yleisvaikutelma tulee siistimmäksi kun paidassa on kaulukset. Pojalla siis toki on kaapissa äidinkin lemppareita, eli pikeepaitoja. Legon ja Benettonin paidat ovat kapeahkoja, Hilfigerin ja Gymbon (liian) leveitä ja H&M:n paidat menevät ihan kummallisiksi pesussa -virttyvät ja tulevat aivan eri mallisina ulos koneesta.



Toki meillä on teeppareitakin (ei hajuakaan mistä olen tämän sanan omaksunut). Niitä on kasa, ja poikkeuksena tytön vaatteisiin, on niissä monesti joku printti. En osta ikinä teeppareitakaan tarpeeseen vaan sillon kun näen jonkun kivan. Pyrin ottamaan huomioon myös mistä poika pitää -kaikkien vaatteiden ei tarvitse olla juuri minun maun mukaisia.

Benetonin trikoo on luokattoman huonoa, mutta menevät edullisuutensa takia pihapaitoina lämpiminä päivinä. Toisena huomiona on mieleenpainunut kuinka loistavasti Apina on kestänyt rummussa. Muuten noita menee käytössä pari päivässä, riippuen leikeistä. En juurikaan panosta laatuun näitä haaliessa sillä poika on mestari sotkemaan joka ikisen paidan rasvaan ja muuhun mönjään joka ei lähde pesussa pois ennemmin tai myöhemmin.




Koululaisen must-vaate on pitkähihainen pikeepaita. Näitä ostan yleensä Zaran alesta, 5,95e on täydellinen hinta tälläisestä paidasta. Gymbolta tilasin yhden rugbytestipaidan mutta kuten arvelinkin, se ON leveä. Pooloja käytetään talvella, niitäkin hoikalle pojalle löytää Zarasta.




Hihattomia teepaitoja käytämme aika vähän, en tiedä miksi ne käyvät jotenkin silmään. Ei siis lempparivaatteeni mutta toki helteillä käytössä. Pitkähihaisia trikoopaitoja on hyvä pitää syksyllä ja talvella neuleiden alla ja pihaleikeissä. Meillä yleensä vaatteista tulee selkeästi pihavaatteita sillon kun niissä on sellaisia tahroja jotka eivät irtoa. Tässä ikävaiheessa ei yleensä vaatteista kasveta ulos vaan ne tahrotetaan käyttökelvottomiksi.



Pitkähihaisissa paidoissa on yleensä joku kuva. Pelkästään yksivärinen olisi aika tylsä ja pojille ei oikein muita "koristeita" ole tarjolla. Benettonilla on hyvä malli mutta kuten todettu, trikoo on lörppää. Gymbolla on ehdottomasti kivoimmat kuvat mutta ovat aika leveitä malliltaan. Timberlandit ja Hilfigerit kestävät hyvin käyttöä ja rumpua mutta ovat aika tylsiä. Meandin turkoosi paita on ostettu vain siksi että sain samanlaiset paidat molemmille lapsille, suuren koko eron takia tämä ei ole kovin helppoa ja minulla oli visio joka liittyi kameraan ;) Name It:llä on välillä tosi kivoja paitoja ja vaikuttavatkin kapeille, tosin trikoo on todella ohutta, näille ei ole vielä tehty käyttötestiä.


Ja ne shortsit. Olen tullut siihen tulokseen että pojalle ostetaan tästä lähin vain pidempilahkeisia shortseja ...vai ovatko ne silloin capreja? Mielestäni ne näyttävät niinikään enemmän pukevilta ja siistimmiltä. Kuvassa on Hilfigerin, Legon, Espritin, Nextin, Bodenin ja Ticketin housuja.

Ticketit ovat kestäneet loistavasti ja malli on aika kapea. Bodenin shortsit olivat niin mieluinen yllätys että sieltä tilaamme taatusti uudelleen, todella kapea malli -ei tarvinnut edes kiristää kumppareita! Legolla on kivoja malleja, hieman leveämpiä mutta kiristyskumppari löytyy, sama homma Espritillä. Hilfigerit eivät ole olleet vielä käytössä mutta vaikuttavat loistavilta ja väri on upea. Nextin sortsit ovat myös lempparini, kapea malli ja hyvä väri, käytössä ovat kestäneet vaikka kangas tuntuu ohuen vilpoisalta.



Ennen kun olin todennut että tahdomme shortseja vain pidemmillä lahkeilla, olin napsinut henkkamaukasta kasan tavallisia pojalle viime syksynä. Nämä ovat leveitä mutta pihahousuina menevät hyvin sillä kiristysnarut löytyvät. Kotona pidämme lyhytlahkeisiä collegehousuja, Nextiltä tosi kivat punaiset, harmaat Lindexiltä ja valkoiset H&M. Pitkälahkeiset kollarit ostan aina Zarasta, sillon kun siellä on kivan värisiä.



Sokerina pohjalla, viikon löytö. Lindexistä takki, fleecetakki ja kotihousut yhtensä 18 euroa. Kyllä kannatti mennä etsimään niitä Muumeja ;)

Jäikö joku askarruttamaan?
Jutellaan lisää kommenttiboxissa...

22 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Tähtishortsit on makeet!! Voi että mikä löytö Lindexiltä ja vieläpä noin kivat.

    VastaaPoista
  2. Mainio postaus. Ja yhdyn kommentiisi siitä että lapset sotkevat vaatteet ennen kuin kasvavat niistä ulos.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tällaista kaipasinkin. T: Piia, pitkän ja hoikan 7v pojan äiti :)

    VastaaPoista
  4. Olisi voinut olla Luksun vaatekaapista;) Bodenia lukuunottamatta.

    Meilläkin suositaan pidempiä shortseja ja vieroksutaan hihattomia. Meillä päin niitä kutsutaan wifebeeteriksi;)

    VastaaPoista
  5. Todella hyvä ja kattava postaus:-)
    ja aivan tämän äidin makuun vaatteet; iloisia, värikkäitä ja kauniita asuja.

    Teidän Pomppu on kyllä harvinaisen komea ja herrasmiehen oloinen, jo noin nuorena:-) upeita kuvia hänestäkin!

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva päästä kurkistamaan jonkun toisen 8-vuotiaan pojan vaatekaappiin.
    Meillä ainainen ongelma löytää kivannäköisiä sopivia vaatteita tai edes kenkiä.Meitin poitsu on myös hoikkaakin hoikempi.
    Ja äiti inhoaa kaikkia useimpien ketjujen tarjoamia pääkalloviritelmiä...ja sitä ainaista harmaata, tummansinistä ja mustaa...ja lenkkareita...
    Viimeksi kun kävin shoppailemassa Jumbossa poika sai ainoastaan yhden vaatteen, pitkähihaisen Marimekon raitapaidan (vihreä/vihreä)...
    Pakko vielä kysyä että mistä alusvaatteet ? Poika kun siirtyi kokoon 134, niin valikoima pikkukalsareissa radikaalisti huononi, eikä boxerit kelpaa...

    VastaaPoista
  7. Kivoja vaatteita Pompulla. Saman tyylisiä vaatteita oon ostanut kummipojille, ja enköhän ostaisi omallekin pojalle, jos sellainen olisi :).

    VastaaPoista
  8. Raikkaita värejä ja tyylikkäitä vaatteita. Tosi kivoja. =)
    Teillä kanssa "hukutaan" näköjään vaatteisiin. =) Hauska huomata että meitä vaatehöperöitä on paljon. Voin vinkata miehelle että en ole ainoa.

    VastaaPoista
  9. Meilläkin on hoikka poika, joka menee nyt kolmannelle luokalle. Sopivien vaatteiden löytämisessä on todellakin haastetta. Meilläkin suositaan housuissa/shortseissa Bodenia, Timberlandia sekä Espritiä. Vinginolla on mielestäni ihan parhaimmat farkut! Paitoja ostelen milloin mistäkin, mistä vain satun kivoja ja sopivia löytämään.

    Eikö Pomppu käytä ollenkaan collegehousuja? Meillä päin pojat tuntuvat nyt suosivan niitä ja huppareita. Itse olen pitänyt collegehousuja koti/urheiluvaatteina. Kouluun en ole antanut niitä laittaa (kamala äiti!). Tykkääkö Pomppu hatuista/lippiksistä? Jos, niin millaisista?

    Kiva postaus!

    VastaaPoista
  10. Kiitos tästä postauksesta! Tosi kattava katsaus ja tyyli minunkin silmääni miellyttävää.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, tällaista postausta on kaivattukin. Oma poika menossa syksyllä kouluun, ja olen ihan hukassa vaatehankintojen kanssa. Enää en uskalla ostella ainakaan mitään liian "persoonallista", kun nuo eskarilaisetkin tuntuivat järestään pukeutuvan mustaan, beigeen ja harmaaseen. Jos ehtiset kommentoida hieman koululaisen ulkovaatetusta kumminkin =0) Talvellahan pienet koululaiset varmaan ovat toppahousuissa ja tarvitsevat sitten jotkut sisähousut, jotka menevät toppisten alle(ainakin täällä pohjoisemmassa), mutta millaisia housuja teillä on syksykäyttöön ja kurakeleille? Koululaiset eivät varmaan enää pidä varsinaisesti välikausiasujen housuja esim. Reimatecin sun muiden? Ihan farkuissa tai vastaavissa ja sitten sadepuvussa, jos vettä tulee kaatamalla?

    VastaaPoista
  12. Hienoa että monelle on ollut mieleinen postaus. Hieman karsin ja ajattelin myöhemmin sitten hieman kommentien mukaan tarkentaa :)
    Kiitos.

    Nina, erittäin osuva nimi, sellainen mielikuva minullekin hieman tulee :D

    Aaamunkukka, kiitos =) Olen itsekin sitä mieltä etä poika vaikuttaa vanhemmalta ulkonäkönsä mukaan, pinnan alla hän on silti aina äidin vauva ;)

    Niinu, no meidän pomppu on bokserimiehiä ;) Meillä on siis käytössä sellaiset trikoobokserit. Niitä olen ostanut Henkasta sekä Lindexiltä, Kapp Ahlista ja Name It:ltä. Me ollaan tehty pojan kanssa diili jo ihan pienenä että äiti saa valita muut vaatteet ja poika kalsarit ja aluspaidat... jolloin ne hahmot ja sarjakuvasankarit pysyvät vaatteiden alla ;) Nykyään kun koko on 128-140 ei noissa juurikaan enää sellaisia kuvia ole joten ovat yksivärisiä tai raidallisia paitojen osalta ja housujen osalta ihan laidasta laitaan millä tuulella poika on :D Olen tykästynyt erityisesti Name It:n aluspaitoihin sekä kalsareihin. Nextiltä tilasin aluspaitoja kokeeksi mutta ovat erikoisesti todella leveitä.

    Olivia, olen myös miettinyt noita Vinginon farkkuja mutta onko niissä miten kapeat lahkeet? Itse pidän sellaisista hieman leveämpilahkeisista.

    Ja kyllä, on meillä collegehousuja mutta ne ovat kotihousuina lähes yksinomaan ;) Joskus saatamme kaupassa käydä niin että pojalla on kollarit ja esim. pidemmillä autoreissuilla. Muuten Ne eivät juurikaan liiku kodin ulkopuolelle. Kaikki kollarit ostan Zarasta sillä siellä on kapeamalli mutta leveällä lahkeella ;)
    Ja et ole "kamala äiti", sillä en minäkään suostu olemaan :P (pojalla on vain joskus talvisin colleget koulussa toppahousujen alla).

    Pompulla on päässä kesäisin lippis tai "kalastajanhattu". Lippiksia ostetaan kun nähdään kiva, samoin noita toisia. Koska olemme nyt Savonlinnassa en edes pääse tarkastamaan mitä kaikkia on, eniten nyt kesällä on ollut käytössä musta AlpineStarssin (prätkävaatevalmistaja), ruskea Quiksilverin, punainen Peakin ja turkoosi en muista minkä merkin lippis sekä valkoinen Benettonin kalastajahattu ja onpa poika adoptoinut itselleen äidin punaisen Peakin kalastajahatunkin :D Vosin kotiin palatessa ehkä katsoa jos kaikista kesäpäähineistä kuvaa saisi, niitä on kyllä aika läjä vaikka koitan harventaa :D

    VastaaPoista
  13. Susanna...
    Tosiaan kannattaa ottaa huomioon vaatteissa kiusaamismahdollisuus, meillä poika tuli kotiin ensimmäisen liikkatunnin jälkeen tippa linssissä sillä ajattelematon äiti oli laittanut mukaan Nalle Puh-pyyhkeen -VIRHE. (Se ei "kavereiden" mielestä käy ekaluokkalaiselle). Sittemmin marssimme kaupoille ja ostimme yksivärisen tummansinisen Benettonin pyyhkeen liikuntannille jossa ei ole mitään mistä voisi huomauttaa.

    Koulussa välikausina pompulla on AINA ja JOKA PÄIVÄ välikausihousut (vyötärömalli). Ekallaluokalla oli kahdet eri Reimat ja nyt ostettiin Jonathanit lisäksi. Välikausihousujen alla on yleensä farkut sillä päällihousut otetaan pois tuntien ajaksi. En voisi kuvitellakaan laittavani poikaa kouluun ilman vettäpitäviä housuja, hän olisi märkä jo ennen ensimmäisen tunnin alkua =D Myös takki on vedenpitävä, sekä hanskat ja kengät.

    Me kokeilimme sadeasu ideaa, se ei toiminut meillä lainkaan. Ensinnäkin poika sai kahdella käyttökerralla rikki Ver de Teren sadeasun ja toiseksi se ei IKINÄ ollut päällä ja yleensä se ei edes tullut koulusta ja ip-kerhosta kotiin asti. Eijeijei. Meidän lapsella pitää olla yhdet vaatteet jotta hän muistaa laittaa ne päälle ja niiden vaatteiden pitää kestää ehjänä ja pitää lapsi kuivana koko päivän :D

    Kenkiä tuhottiin kolmet viime syys- ja talvikautena. Kahdet Kangaroossit uivat hanhilammessa jonka jälkeen olivat käyttökelvottomat sillä se vedenpitävyys ei juuri auta jos kengät loppuvat nilkan yläpuolelle ja poika on lammessa polvia myöten. Niin lammessa johon 1000 valkoposkihanhea "tuotostaa" koko kesän. Myös yhdet snowbootsit menetettiin samaisella tavalla. Ostin pojalle sitten vuorelliset kumpparit jotka laitetaan jos on hivenenkin lätäkömpää keliä ja nuo snowbootsit tulevat varmasti ensi talveksikin sillä kestivät parhaiten kuivana kaikista kengistä ja pisimpään :D

    Kaapissa on nyt muistaakseni timben nahkakengät syksyksi, timben classic talvikengät, Superfitin goret ja sekalainen valikoima tavallisia "skeittikenkiä" ja yhdet vettähylkivät urheilukengät... Noilla mennään, todennäköisesti uudet vuorelliset kumpparit ja ne snouwbootsit hankintalistalla ennen talvea.

    Talvella on sama homma, vettäpitävät toppatakki sekä toppahousut. Erittäin mieluinen yllätys oli H&M:n toppahousut viime talvena. Varmasti suuntaamme sinne ostamaan uudet ensi talveksi!

    Noniin, tässä jotain tarkennusta. Voidaan mielellään vaihdella lisää linkkejä ja kokemuksia ;)

    VastaaPoista
  14. Olipa mukava "kuulla" että muidenkin pojat sotkee paidat rasvaan ym. Meinaa välillä mennä hermot kun huomaa että ne uusimmatkin on sotkettu jo. Meillä on hoikka poika ja sitten toisen peppu ja reidet on niin pyöreät lihaksikkaat että sopivien housujen löytäminen on välillä hankalaa. H&M:ltä tilatessa sain kolmannella kerralla sopivat housut.=)
    Noita sun käyttämiä merkkejä täältä ei kyllä löydy, kun ainut lastenvaateliike on liian kallis mun makuun..=)
    Oulusta kyllä löytyisi kun ehtis käymään ja shoppaamaan...=)

    VastaaPoista
  15. Mua jäi niin naurattamaan toi teeppari-kommentti =)

    Mäkin oon omaksunut sen näistä blogeista, joten etköhän sinäkin ole sen täältä bongannut...hih.

    Mulla on vasta pieniä poikia, mutta kiva nähdä mitä tuleman pitää noin niinkun vaatteiden varalta.

    -Nina-

    VastaaPoista
  16. Huimaava postaus, ah miten mieluinen kolmen pojan äidille :)

    Kiitos, tuli hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
  17. Tosi kivoja vaatteita teidän pojalla. Kiva postaus. :)

    Kyllä meilläkin on edelleen 10v:llä ja 8v:llä välikausivaatteet koulussa vedenpitäviä ja yleensä Reimaa, Jonathania yms.
    Meillä on taas ne collegehousut olleet alla, kun farkut tuntuu kuulemma pahalta. ;)

    VastaaPoista
  18. Kiitos loistavasta vaateblogauksesta!

    Meilläkin on hoikka poika, joten vinkkisi ovat tarpeen. Jäin vain miettimään, onkohan poikamme vielä hoikempi kuin useat muut hoikat pojat, sillä osa toisilla hyviksi havaituista housuista tippuu meillä alas. Kaikissa housuissa on oltava nappi-kuminauha-kiristys, jotta ne pysyisivät jalassa. Jopa pitkällä ja kapealla resorilla varustetut Nova Starit pitää vielä kiriä kuminauhalla pienemmiksi vyötäröltä.

    Millaisia mittoja siis teidän hoikilla pojilla on? Meillä syyskuussa 7 täyttävä poika on kokoa 117,5 cm ja 19 kiloa. Hän on pienenpuoleinen keskosuudestakin johtuen, mutta tuo paino on tosiaan hyvin pieni pituuteenkin nähden.

    VastaaPoista
  19. Mukavaa että keskustelu jatkuu :)

    Hedy, ei pomppu ainakaan isompi ole kun teidän poika. Muistan että hän painoi 19 kiloa kun oli noin 125 senttiä tai ehkä jopa yli. Nyt hän on 137 senttiä ja painaa 25 kiloa, eli ei paljoa :D
    Kyllä me taidetaan kaikista muista housuista käyttää piilokumparikiristystä paitsi noista Bodenin housuista. Silti on iso ero miltä vaatteet näyttävät päältä kun malli on kapeampi ja varmasti tuntuvatkin mukavemmilta kun ei ole kiristetty vyötärölle kymmeniä senttejä ylimääräistä kangasta ;)

    Kiitos Maria :)

    VastaaPoista
  20. Kiva ja mielenkiintoinen postaus!
    t. kahden pojan äiti

    VastaaPoista
  21. Ihana vaatekaappi - tyylikkäitä vaatteita!

    Mäkin suosittelen niitä Vinginoja, eivät ainakaan poikien mallit ole mielestäni kapeat - päinvastoin. Ja Vinginolla on toisaalta paljon malleja.

    Kiva kuulla, että Pomppu tykkää oma-aloitteisesti käyttää kauluspaitoja - olen usein miettinyt, että onko mahdollista kasvattaa lapsia pukeutumaan siististi ja ohjailla heidän makuaan, vai käykö siinä niin, että sitten kun äiti ei enää voi vaikuttaa niin mennään äärilaidasta toiseen..

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥