Tanja bloggasi kivasta aiheesta blogissa Saariston lapset.
Kurkatkaa ja pohtikaa,
miksi te kuvaatte, missä, miten ja mitä kuville tapahtuu.
Itselleni tuli välittömästi mieleen eräskin kerta, niistä monista, kun kameran takaa ei aina huomaa kaikkea kuitenkaan. Joskus on tilanteita missä pitäisi lasta torua, pelastaa, auttaa tai kehua... mutta äiti ottaa kuvan ensin. Jollekin tämä saattaa kuulostaa kamalalta mutta ei se ole. Meidän lapset kasvavat kameran kanssa ja se tulee samalla lailla mukana kuin tutti tai lippis.
Huomasin eron hyvin juhannuksen aikaan kun olimme sukuloimassa ja otin kuvia omien lasten lisäksi muista lapsista ja aikuisista. Kameran nähdessään kaikki jähmettyivät, kurkkivat alta kulmien otinko jo kuvan ja lapset posaarasivat hymyillen. Oli suorastaan aavemainen tunnelma, meillä ei lapset poseeraa tai hymyile kameran nähdessään, jatkavat vain sitä mitä olivat tekemässä. Meillä ei siksi sellaisia kuvia juuri ollekaan vaan kaikissa kuvissa yleensä tapahtuu jotain.
Olen myös siitä onnellisessa asemassa että mieheni ymmärtää harrastuksen ja tukee sitä. Jos pyydän pysähtymään johonkin hetkeksi että saan pari kuvaa, se ei ole ongelma. Joskus hän on itsekin etsinyt minulle kuvauspaikkoja seuduilta jotka ovat hänelle tutumpia. Se on mahtavaa, kiitos.
Takaisin aiheeseen... aina ei huomaa kaikkea sillä kamera on edessä. Olimme taannoin takapihalla hiekkiksellä ja mahtavassa ilta-auringossa päätin napsia muutaman kuvan. Padmé kaivoi hiekkaa kepillä, *naps* *naps*,...ja yllättäen rupesi itkemään poskea hieroen En heti nähnyt mistä oli kyse mutta sitten syy paljastui, hänellä oli hyttynen poskella. Hyttynen lähettettiin matkoihinsa ja tytön kanssa käytiin pieni kertaus kesän lemmikeistä ja mentiin kotiin. Illalla purin kamerasta kuvia ja kas kas, siellähän se kiusankappale oli ihan selkeästi, äiti ei vain sitä heti silloin huomannut.
Huomasin eron hyvin juhannuksen aikaan kun olimme sukuloimassa ja otin kuvia omien lasten lisäksi muista lapsista ja aikuisista. Kameran nähdessään kaikki jähmettyivät, kurkkivat alta kulmien otinko jo kuvan ja lapset posaarasivat hymyillen. Oli suorastaan aavemainen tunnelma, meillä ei lapset poseeraa tai hymyile kameran nähdessään, jatkavat vain sitä mitä olivat tekemässä. Meillä ei siksi sellaisia kuvia juuri ollekaan vaan kaikissa kuvissa yleensä tapahtuu jotain.
Olen myös siitä onnellisessa asemassa että mieheni ymmärtää harrastuksen ja tukee sitä. Jos pyydän pysähtymään johonkin hetkeksi että saan pari kuvaa, se ei ole ongelma. Joskus hän on itsekin etsinyt minulle kuvauspaikkoja seuduilta jotka ovat hänelle tutumpia. Se on mahtavaa, kiitos.
Takaisin aiheeseen... aina ei huomaa kaikkea sillä kamera on edessä. Olimme taannoin takapihalla hiekkiksellä ja mahtavassa ilta-auringossa päätin napsia muutaman kuvan. Padmé kaivoi hiekkaa kepillä, *naps* *naps*,...ja yllättäen rupesi itkemään poskea hieroen En heti nähnyt mistä oli kyse mutta sitten syy paljastui, hänellä oli hyttynen poskella. Hyttynen lähettettiin matkoihinsa ja tytön kanssa käytiin pieni kertaus kesän lemmikeistä ja mentiin kotiin. Illalla purin kamerasta kuvia ja kas kas, siellähän se kiusankappale oli ihan selkeästi, äiti ei vain sitä heti silloin huomannut.
Toppi Mayoral ja shortsit Mee too.
Tsoi herkut vaatteet tytöllä!
VastaaPoistaNiimpä - näin se JUURI menee.. Bloggasinkin vähän aikaa sitten, että kun kuvasin Elleniä (9kk) istumassa rappusilla, neiti putosi ja sain juuri napattua kiinni - eikä tullut edes kuvaa... No, ihan oikeasti pyrin kyllä huolehtimaan ensisijaisesti lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kuten varmasti jokainen äiti:).
VastaaPoistaMeillä kanssa kuvataan ja tykkään enemmän itse luonnollisista ei poseraauskuvista. Niklas kyllä välillä sanoo, että ei enää saa ottaa kuvia. Olenkin laittanut kameran äänettömäksi ja saan paremmin kuvia.
VastaaPoistaMä kommentoinkin tuonne Tanjan blogiin.
VastaaPoistaTyhmä taas kyselee, miten tuohon kuvan alle saa tuon pienemmän kuvatekstin?
Nina, ei se tyhmä ole joka kysyy ;)
VastaaPoistaKyseessä on ihan "tavallinen teksti" mutta ylhäältä muotoilupainikkeista valitset pienemmän fonttikoon ;)
Meillä lapset ovat myös niin tottuneet kameraan, että eivät osaa edes ajatella tilanteita ilman kameraa :D Yksi ilta oltiin kylässä ja olin todella poikkeuksellisesti jättänyt kameran kotiin. Lapset ihan suuttuivat kun tajusivat, etten voi kuvata kun kiipeilivät telineessä :D
VastaaPoistaMutta meillä osataan myös poseeraa kameralle :D
Olen ehdottomasti lapsikuvaaja ja olisi kivaa päästä kuvailemaan toistenkin lapsia vaikka ehkä he eivät olisikaan niin helppoja kuvauskohteita kuin omat lapset :)