23.6.2009

Mansikoita, Herneitä ja muutamat housut.


Meidän lapset ovat aivan erilaisia. Toinen on korsi ja toinen pallo, toinen syö mansikoita ja toinen herneitä. En muista yhtään asiaa jossa he olisivat samanlaisia, tämä alkoi jo aivan vauvana. He kävelevät eri suuntiin ja kiinnostuvat eri asioista. Heille ei käy samat vaatemerkit... he ovat todella erillaistuneita yksilöitä.






Luulisi että tällä hetkellä korrelle olisi helppo löytää housuja mutta ei. Äiti pitää leveistä housuista sillä molemmilla lapsilla (kas, jotain yhteistä heillä on!) on isot jalat. Padmén kengät ovat koko 26-27 ja isoveli kulkee koon 36 kengissä. Mielestäni leveissä housuissa on myös lapsen helpompi liikkua.. tosin miksei kapeimmissakin jos joustoa on. Meidän kengän- sekä housujen etsimisreissut ovat yleensä aika työläitä :D

Viimeksi olen etsinyt tytölle ulkoiluhousuja, laihoin tuloksin. Alvar-kaverilla oli kivat Popin housut (nämä ovat nyt -30% alessa muuten liikkeesä) mutta tarkempi tarkastelu osoitti etteivät olisi tytölle läheskään niin tilavat. Asiasta kevyesti suivaantuneina tartuin ompelukoneeseen ja tein itse housut miehen vanhoista housuista... tosin niistä tuli hieman isot joten hurautin seuraavana iltana perään miehen sammareista toiset housut -näissä kuvissa näkyvät samettihousut. Juuri tämän mallisia housuja olin etsinyt mutta turhaan -nyt on muotia kapeat.





Itse pidän farkuista. Niissä ei näy lika niin pahasti, ne voi pestä ronskimminkin ja kestävät. Kauneimmat farkut löytyvät mielestäni Gapilta, tosin vaikkakin ovat leveähköt (toki aina on kapeampiakin malleja valikoimissa), on niissä mielestäni vähemmät vaippavaraa ja leveyttä kuin Gymbon farkuissa joka on lempparilistallani kakkosena. Molemmilla merkeillä on säädettävä vyötörönleveys piilokumpparilla ja farkut ovat pehmeää kangasta, joskus myös joustolla.

Dr. Kidin, Mayoralin, Mc Babyn sekä Name It:n housut ovat liian kaposia tytölle, menevät kyllä päälle mutta mielestäni reisiin jää liian vähän tilaa sekä kyykätessä peppuvako vilkkuu.

Uusimapana hankina ovat olleet Monsoonin farkut, näitä ei ole vielä pidetty mutta vaikuttavat leveiltä tosin vyötärö saattaa olla vaippapepulle matalahko.

Nextillä on kapahko mitoitus mutta farkut ovat ihanan ohutta ja pehmeää kangasta. Niissä on säädettävä vyötörökummpari ja kun ottaa reilumpaa kokoa on housuissa ihanasti tilaa lapselle liikkua. Ziccossa ainakin aikasemmin on saanut Dodipetton farkkuja, nämä ovat myös oikein passeleita pyöreämmälle lapselle.







Summa summarum; me käytämme pyöreällä tytöllä Gapin ja Gymbon farkkuja ja korsipojalla Name It:n ja Gymbon Slim-farkkuja. On meillä muitakin mutta näitä pääsääntöisesti.



Tässä nyt jotain viitteitä housuihin, olen varmasti unohtanut joitain kokeiltuja merkkejä mutta jos joku askarruttaa niin kyselkää rohkeasti ;)


Pojan neule on Timberlandin ja housut Name It:n. Kengät on Kampin Skechers:ltä.
Tytön vaaleanpunainen fleecevuorattu neuletakki Old Navy (Huuto.net) ja Etniesin lenkkarit Ebaysta, pipo on Pikku Stikkarilta. Alempien kuvien Gapin farkut Englannista

9 kommenttia:

  1. Miellä samaisia merkkejä housuissa. Hyviä ovat, niin käytössä kuin tarkassa katselussakin. =)
    Itse olen kanssa miettinyt tuota asiaa et miten sisarukset voi olla NIIN erilaisia?
    Mulla kolme tapausta. Eivätkä ole mielestäni edes samannäköisiä, saati sit luonteeltaan tai kropaltaan. Kaikki aivan eri puusta veistetty.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti kirjoituksesta ja vinkeistä. Voitaisiin meidän pömppämahalla ja reisikkäällä kokeilla Gymbon farkkuja. Meillä taisi olla yhdet käytössä vähän aikaa, mutta en tykännyt niistä muuten.

    Nuo sammarit ovat kyllä loistavat.

    Meillä kyllä lapsilla tuntuu ihan järjestään kaikki housut olevan pieniä, jos vyötäröltä mahtuu, niin reisistä ottaa kiinni. Järkytyin vuosi sitten totaalisesti, kun Kappahlin farkut eivät menneet pojalle reisistä päälle edes.

    Täytyy sitten jos joku sopiva housumerkki löytyy, ostaa tarpeeksi monet samaa.

    Teillä on tosi ihania farkkuja. Meillä nyt kesäkäytössä ei ole kummallakaan oiken mitään farkkuja. Ja tytöllä talvellakin suosin mekkoa/tunikaa ihan sen takia, että tuntuu, ettei tyttö pysty leikkimään housuissa.

    VastaaPoista
  3. Tuo tyttösi neuletakki on todella herkullisen suloinen. Sellaisia tuskin enää löytää jos olet omasi huutiksesta ostanut?

    VastaaPoista
  4. Hauska lukea miten erilaisia teidän lapset ovat - ja kiva kun näet heidät yksilöinä.

    Itsellä on sitä vikaa, että koitan tunkea liikaa sisaruksia samaan muottiin. Pitäisi vain hyväksyä että lapset ja tarpeet ovat kovin erilaiset.

    Kiitos myös housuvinkeistä. Padmen farkut ovat ihanat, täällä myös yksi farkkufani. Idalle tosin farkut pitää olla aina "prinsessafarkut", pitäisi mieluummin hameita..

    Se Old Navyn neuletakkin on myös aivan ihana!

    VastaaPoista
  5. Meillä on ihan päinvastaisia housuongelmia. Tyttö on meillä se korsi, jonka päällä ei pysy mitkään housut. Tasan kahdet farkut pysyvät jalssa Nova Starit ja H&M:n pillifarkut. Leveyttä housuissa saisi olla korkeintaan 74 koon verran ja pituudesta montet 86 cm ovat jo lyhyitä. Taitaa olla toivoton löytää housuja noilla mitoilla, varsinkin kun vaipallekaan ei enää tarvita tilaa.

    VastaaPoista
  6. Meillä hoikalle pojalle istuvat Gymboreen slim-mallin lisäksi varsin hyvin Legon ohuet farkut ja nyt on käytössä Girandolan farkut, joissa on tosi makeet taskut :)

    VastaaPoista
  7. Jees, neuletakkia tuskin saa enää ja onneksi ite kokeilin tuota joku aika sitten, on meinaan kokoa 4 ja ei ole tuon isompi :(

    Meillä on Legon farkuista pojan suhteen hyviä kokemuksia, ovat kestävät ja ihan ok levyset -hieman liian leveät kuitenkin mutta onhan niissä se kumppari. Tytöllä kaikki Legon housut ovat olleet aika kaposia ja vaippavaraa ei ole ollenkaan. Tuossa ylemmässä postauksessa ovatkin yhdet.

    Hankalaa onkin juuri seettä nyt suositaan etenkin tytöillä kapeaa housumuotia, ei näille pullokoille pömppävatsoille oikeen tahdo löytyä.

    Nöyrimmät kiitokset huomiostanne, jakakaa lisää vinkkejä housumarkkinoille;)

    VastaaPoista
  8. Samojen housuongelmien kanssa olen minäkin paininut ja tulen varmaan painimaan vielä pitkään. Meillä esikoinen on tuota mallia pallo (ja lisäksi varustettu lyhyillä raajoilla) ja kuopus selvästi sirompi rakenteeltaan, ei mikään ihan korsi kuitenkaan.

    Viimeksi viime talvena haeskelin isommalle tytölle uusia farkkuja ja erinäisiä keskusteluja lukiessa ja suosituksia kysellessä tuntui välillä aika toivottomalta, kun muut valittaa, että esim. kaikki HM:n farkut on liian isoja ja meillä oikean kokoiset ei mahdu millään päälle. Ja tietysti "ystävälliset" kommentojat teilaa heti tytön lihavaksi ja ylipainoiseksi, jota ei todellakaan ole, on vaan rakenteeltaan roteva. Kesähousuina menee hyvin pari numeroa liian isot caprit (=vyötärö ja reidet sopivat ja lahkeet riittävän pitkät), mutta talveksi tarttee vähän tukevampaa kangasta. Jossain vaiheessa mulla kulkikin aina mittanauha laukussa ja kaikki yhtään riittävän leveiltä näyttävät housut, erityisesti just farkut pääsi mittaukseen. Meillä valikoimaa on ruotsalaisketjujen ja markettien lisäksi yksi erikoisiliike, jossa myydään just noita kapeita merkkejä (Name It, Lego, Mayoral, Esprit), ei paljoa naurata. Ja tietämättä ei viitsi tilata, kun niin monet housut on jo joutunut palauttamaan. Totesinkin, että kaikkein parhaiten vaihtoehtoja löytyy halpakaupoista, Tokmannilta ja Cittarin ja Prisman omista mallistoista. Ei niitä kaikkein kauneimpia, mutta ei käy kalliiksikaan!

    Kiitos noista Gapista ja Gymbosta, pitää pitää ne korvan takana tulevia tarpeita varten.

    Perla

    VastaaPoista
  9. Perla, Gymbolla tosiaan on myös se "Husky"-mitoitus joka on vielä reilumpi. Tilasin pojan serkkutytölle sellaiset sammarit ja oli oikeen hyvät pyöreähkölle likalle.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥