8-vuotiaalla on uskomattoman paljon todella
tärkeitä asioita ja yksi niistä on synttärit. Kaverisynttärit,
sukulaissynttärit ja joukkuekavarisynttärit. Niiden suunnittelun voi
aloittaa jo puoli vuotta aikaisemmin ja kaikki tietenkin pitäisi kutsua.
Me vanhemmat poukkoillaan kotisynttäreiden ja ulkoistettujen
synttäreiden välimaastossa miettien kuluja, helppoutta ja lapsen omia
toiveita. Synttäreitä on ihana järjestää mutta valehtelisin, jos
väittäisin, että niiden välistä jääminen olisi minulle romahduttavaa.
Ja kuulkaas, tänä vuonna meillä ei tämän kummempia synttäreitä tässä
keväällä vietetäkään. Laps täyttää yhdeksän ja sai puffettiin tökätyn
kynttilä ja yhden lahjan. Ajatushan se tärkein on, eikö?
No ei me ihan näin vaatimattomasti mennä. Olemme
tänä vuonna bellan synttäreillä jenkeissä ja voi kuulkaa, se päivä on jo
suunniteltu sankarin puolesta minuutilleen. Meidän piti kuitenkin antaa
yksi synttärilahja etukäteen, sillä vaikka
kyse on bellan lahjasta, tarvitsemme sitä kaikki reissussa. Bella on
ehkä eniten maailmassa toivonut omaa tietokonetta ja mies jossain
vaiheessa hieman paneutui asiaan. Lopulta hankimme Acerin
miniläppärin josta saa näppiksen irrottamalla tablettikoneen.
Vaikka bellalla jo iPad onkin, niin tämä vaihtoehto tuntui
kokonaisuudessaan järkevimmältä vaihtoehdolta ja myös monikäyttöisimmältä.
Nyt voimme ottaa koneen mukaan myös reissuilla ja sitä on helppo käyttää
ulkoisen muistin avulla kuvien säilömiseen, kuvan muokkaukseen
tai vaikka kouluhommiin. Ilman näppistä se toimii hyvin missä tahansa
reissun päällä. (Acer Aspire Switch 10 E 10,1" ‐kannettava, Win 10)
Onnea pienelle :) Onpas nätin värinen tiettari. Mie olen tässä nyt tabletteja katsellut itelleni, ja vastaan on tullut näitä minitietokoneita jotka sotkevat hankinta-ajatuksia. Mikä tuossa on siis erona tablettiin? Eiks tabletilla pärjää yhtä hyvi esim. ulkomailla kuin tuolla?
VastaaPoistaKiitos Minna!
PoistaOlen itse niin tietokonerajoittunut, että olen aika pihalla näistä =D
Me kotona käytämme iPadeja, joita on kasi kappaletta mini-koossa. Läppäreitä löytyy myös mutta niitä ei kukaan käytä oikeastaan ikinä; omaani käytän kun bloggaan ja käyn kuvat läpi ja J käyttää omaansa joskus kouluhommiin. En tiedä miten Padilla voi blogata, ehkä jos kuvat laittaa sellaisenaan ja on otettu sillä padilla... Normaali viihdekäyttö/nettishoppailut yms. onnistuvat mielestäni varsin hyvin padeilla eli tablettikoneilla.
Tietokonetta tarvitsen kuitenkin niin kuvankäsittelyyn kuin esim. blogijuttujen kirjoittamiseen ja lapset koulujuttuihin. Tietokoneessa on Windows eli saadaan siihen Officepaketti joka ymmärtääkseni tuo aika paljon enemmän mahdollisuuksia tekstinkäsittelyyn jne., kuin tablettitietokoneet. Latasin jo bellan koneelle Photoscapenkin ja testasin, että toimii mainiosti kuvankäsittelyssä vaikka kone pieni onkin. Kamerasta tyhjennämme kuvat tuon bellan koneen kautta ulkoiselle kovalevylle reissussa. Kirjoitan myös itse mielummin näppiksellä kuin kosketusnäytöllä vaikka saadan tuosta bellan koneesta tuon näppiksen pois, jolloin kone toimii täysin "tablettina" ja kosketusnäytöllä.
Eli jos haluaa pyöriä netissä tai katsoa leffoja reissussa niin mielestäni tabletilla pärjää maniosti. Bloggaamiseen käytän itse kuitenkin mielummin tietokonetta ja tietenkin tuo kuvien jemmaan saaminen on myös helppoa koneen kautta. Viimeksihän mulla hävis noin 1500 kuvaa kun kamera tilttas reissussa ja kirjoitti muistikortin päälle.