7.4.2014

Uusi vanha uudempi keittiö


Siinä nurkassa, ikkunoiden edessä, on paikka missä voi istua ja kertoa päivästä. Vaikka pöydillä ei saa istua (kts. alin kuva) niin tässä kohtaa saa. Siinä nurkassa oli hetken mikro, joka oli muuttanut siihen hyllyltä oudon eri-pari-kaappi-rivistön vierestä. Hyllyltä, jonka ruuvasin pois miehen ollessa matkoilla. Ennen hylllyä ruuvasin irti oudon kaapin liesituulettimen oikealta puolellta ja koska kaapin mukana lähti osa seinää, laitoin siihen taulun. Taulu on muuttanut meille äidiltäni ja taulun vieressä on lähes samanlainen maisema, samassa muodossa, kun katsoo ruokatilan ikkunasta ulos. Miehen tullessa matkoilta, hän vaihtoi liesituulettimen vasemmalla puolella olevan kaapin ja toisen seinän keskimmäisen kaapin paikkaa keskenään. Samalla poistettiin pari pientä yläkaappia. Sitten maalattiin kaakelit.


Ennen
Sellaista pientä säätöä vielä jäljellä. Mikrolle pitää vetää sähkö ruokatilan puolelta., veitsiteline pitää laittaa seinään (oh noes, kestän veitsitelineetkin nykysin), johdot pitää kikkailla hieman näkymättömämmäksi ja ei haittaa yhtään jos mies keksii miten liesituulettimen valon saa vähemmän keltaiseksi. Kaappien alla olevat valot vaihtunevät jossain vaiheessa. Pikkujuttuja jotka ei enää tunnu missään kun yleisilme on muuttunut mielestäni valtavasti kaakeleiden värin vaihdon myötä. Kyllä tässä nyt elelee kunnes on järkevää tehdä keittiöremppa.

Nyt olen ollut aikalailla erilaisessa keittiössä kuin edellinen keittiömme oli ja näin sitä huomaa miten erilailla me asioita katsellaan; se että itse ehdottomasti integroisin mikron kalusteisiin ja asentaisin sähköpistokkeet tasoihin tai kaapistoihin uputettavaksi, ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Nyt kokemuksesta voin sanoa, että korkeakiiltovalkoiset kaapit pysyvät paljon siistimmän näköisinä ja ovat helpommat puhdistaa kun tälläiset tummat. Vetimiä en ottaisi vieläkään ja ylöspäin nostettavia ovia joutuisin vielä pohtimaan.  Ehdottomasti edelleen olen sitä mieltä että keittiössä kivitaso hakkaa puutason mennen tullen, niin ulkonäöllisesti kuin käytännöllisyydessäkin ja välitilassa peili on edelleen oma valintani. Alasokkeleihin upottaisin laatikot kuten tein 7 vuotta sitten vaikka lisätilaa ei tarvitsisikaan; tilaa ei ole ikinä liikaa ja kaappien alustaa ei ole kovin kiva imuroida ja sieltä on pirun hankala puhdistaa kissan karvaoksennukset. Nyt olen todennut että apteekkarin kaappi on edelleen suuri ihastukseni, korkeat pystykaapit ovat oikein hyvät ja pyörivä kattilakaappi on tosi toimiva. Vinokulmat kulmat taas ei ole se minun juttu ja kuvassa näkyvä liesi/tuuletin kokonaisuus ei tule yhtään mieleisemmäksi vaikka aika kuluu. Keittiön lattiaksi en ottaisi isolla saumalla olevaa pinnastaan hieman epätataista klinkkeriä, vaan puskusaumaan asennetun kiilloitetun laatan, kuten edellisessä kodissamme. Kokonaisuutena on ollut kuitenkin erittäin hyödyllistä joutua pois tutusta ja mukavuusalueeltaan. Tulee vähän syvyyttä mielipiteisiin sekä pohdintoihin ja kokemus tulee olemaan iso apu kun joskus keittiöremppaa teemme. (Linkki edelliseen keittiöömme)


3 kommenttia:

  1. Mä ottaisin pois tuon nurkkakaapin ja laittaisin istumapenkin. Samoin tuo huuva on ruma, toisesta reunasta ahdistuneena ja sitten tuo hormi koteloimatta, joku sirompi tilalle.

    VastaaPoista
  2. Keittiöt ovat kyllä hankalia, todella harvoin toisen suunnittelema on ihan oman maun mukainen. Me saatiin nyt ekaa kertaa suunnitella keittiö itse ja oli kyllä kivaa. Vanhatkin onneksi oli melko hyviä, mutta ei kuitenkaan täydellisiä.

    VastaaPoista
  3. Ompa tilava ja harmooninen keittiö. Ehkä hiukan persoonaton, kun kiiltää noin uutuuttaan ja kaikki tavara puuttuu, mutta elämä tuo persoonaa keittiöönkin. :)

    http://2becomewang.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥