21.12.2010

Ennen joulua iltaisin,

tehdään lahjoja,
kirjoitetaan kortteja,
siivotaan,
peketoidaan
leivotaan
ja
etsitään sitä joulun fiilistä.


Olen ennen aina ehtinyt tehdä
kaiken.
Nyt en, en millään.
On pakko nukkua,
on pakko tehdä sellaisia asioita
mitä ennen ei ole tarvinnut.


On kaksi vilkasta lasta,
työt,
koti,
sellaisia asioita mitä ennen ei.
En kerennyt kaikkea,
ei ole samanlainen joulufiilis kuin ennen.


Aattona se fiilis varmasti tulee.
Enkä enää sure tekemättömiä.
Ei kaikki tähän lopu,
parempi myöhään kuin ei ollenkaan.
En tunne huonoa omaatuntoa,
olen tehnyt parhaani.




Joulu on lasten aikaa.
Minulle rakkaimmat muistot ovat joulut mummolassa.
Ja niin myös lapseni viettävät joulut
isovanhempien sekä serkkujen kanssa.


Pienille lapsille olen tehnyt mm. pipoja,
joissa hiiren viikset ovat heijastinlangasta.
Päivänkodin tädeille pipareita ja pipoja.
Kortitkin on...

Ja pakko kertoa loppukevennyksenä.
Saimme tänään kortin sukulaisilta


Saatteena:
Kirskumatonta Joulua ja turvallista hammasimplantitonta Uutta Vuotta 2011!
Toivottavat tänä vuonna näinkin persoonallisella Joulukortilla xxxxx
Sveitsiläinen hammaslabra joutui sitten VistaPrintin lähetysten sekaannuksen takia tyytymään meidän perheen kuvilla varustettuihin joulukortteihin...

 
Eli kaikki jotka tilaavat valmiina korttinsa,
kannattaa tilata ne reilusti etuajassa ;)
 
3 yötä jouluun on ... 

25 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja olet tehnyt. =) Taas sait minut innostumaan tuosta neulomisesta. Minkälaisella ohjeella olet tehnyt noita aikuisten palmikko pipoja? Äitini kaipaisi kipeästi jotain tuonkaltaista. Jospa saisin hänelle tuollaisen neulottua.

    Oikein hyvää joulun odotusta teille.

    Terveisin Heidi

    VastaaPoista
  2. Niin, ja lisä kysymys vielä. Mitä lankaa olet noihin käyttänyt?

    Terveisin Heidi

    VastaaPoista
  3. Hei heidi ja kiitos :)
    Aikuisten palmikkopipot on Viking Balder -langasta. Puikkoina seiskat ja 72s. Ensin noin reilu 10 kierrosta 2o2n, sitten palmikkoa 6o 2n ja aina joka 7. kerros kierto. Päässä sitten kevennetaan fiiliksellä :)
    Hyvää Joulun odotusta sinullekin ♥

    VastaaPoista
  4. Hei! Ihania pipoja! Joulukortti... ihan paras:-) Hyvaa joulumielta ja rauhallista joulua sulle ja perheelle!
    CalGirl

    VastaaPoista
  5. Nuo sinun pipot ovat aina niin upeita! Joka kerta näitä sinun neulomuksia ihailen.

    Nykyään tuntuu, että aina on niin paljon tekemistä, että kaikkea ei ehdi. Toivotaan, että se joulufiilis sieltä löytyy!

    VastaaPoista
  6. Hehe, aikamoinen sattuma että kortit ovat menneet sekaisin VistaPrintillä! Mutta minusta tuo oli todella hauska joulutervehdys, jonka he laittoivat sekaannuksesta huolimatta matkaan, eivätkä tehneet uusia tai ostaneet valmiita :).

    Paljon sinä olet kuitenkin ehtinyt kun olet kutonut itse pipoja, vaikka käyt töissä ja on vilkkaat lapsukaiset ja on paljon jouluvalmisteluja.
    Onneksi se joulu sieltä kuitenkin tulee, vaikkei ehdikään kaiken keskellä kaikkea sitä mitä on ennen ehtinyt.
    Itse olen samassa tilanteessa ja luotan että joulu tulee ja joulufiilis tulee, vaikka kaikkea mitä tahtoisi ei ehdikään.

    Hipsu

    VastaaPoista
  7. Voi, ottaisin mieluusti sinun tekemäsi joululahjan!Nuo hiiripipot ovat ihanat, mahtava idea!

    Oikein rauhaisaa joulua teille!

    VastaaPoista
  8. ps. repesin tuolle joulukortille :) Mahtaa olla Sveitsin päässäkin suu pyöreänä :)

    VastaaPoista
  9. ihania pipoja, varsinkin nuo hiiret, ihan loistavia!
    Onneksi joulu on lopulta aina jotain ihan muuta kun sitä siivoa ja tohinaa, ja aina se tulee vaikkei mitään tekisikään.
    tosin pitää myöntää että itselläkin on ikävä sitä tietynlaista fiilistä joka jouluun on nuorempana liittynyt, ja joka on kestänyt pidempään, pitänyt rauhallisempana,
    no pääasia että se tulee edes hetkeksi :)

    VastaaPoista
  10. Tosi kivoja pipoja olet tehnyt. Tuommoinen eläinpipo täytyy varmaan meijänkin pojalle tehdä, ja varmaan serkkutytöllekin :)

    VastaaPoista
  11. Voi apua mikä sekaannus :D On siinä ollut siellä toisellakin taholla ihmettelemistä!

    Pipot on upeita!

    VastaaPoista
  12. Ihania pipoja kertakaikkiaan!
    Ja pakko sanoa Vistaprintistä; työveri oli tilannut kuvat marraskuun 15. pvä ja ne olivat tulleet TÄNÄÄN! Hän ehti jo ostaa uudet kortit ja postittaa ja meinaa pitää huolen että ei maksa penniäkään vistalle. Ilmeisen onnistunut veto, kun ovat ostaneet hakusananäkyvyyttä melko runsaasti.

    VastaaPoista
  13. Uskomatonta miten paljon olet jo ehtinyt! Jäin vain miettimään, että ehkä olet tehnyt aiemmin liikaa:):).

    Ja aivan suloisia pipoja! Niin viimeisteltyjä! Ja miten kauniita paketteja ja upeasti tekstattu!!! Kyllä lahjan saavat ovat varmasti otettuja ja onnellisia.

    Nyt siis stressi seis, rauha maahan ja nauttimaan glögistä!

    VastaaPoista
  14. Ihan paras tuo loppukevennys :D
    Ja pipojesi edessä olen taas ihan sanaton! Niin ihania!!
    Mitä kaikkea silloin ennen oikein teitkään...

    VastaaPoista
  15. Ihan mahtavia lahjoja ja kauniita paketteja, hyvinhän olet ehtinyt :-)

    Ja kiitos illan parhaista nauruista - tuo kortti on ihan paras!!! :-D

    VastaaPoista
  16. Kertakaikkiaan ihania pipoja! Ja paketoitkin ne niin kauniisti! Minä aina haaveilen että joskus paketoisin kaikki paketin jollain teemalla, mutta kiireessä ne aina jää.

    Mäkin repesin tuolle joulukortti jutulle : D

    Kaunista ja rauhaisaa joulua teille!

    VastaaPoista
  17. Heh, hauska sekaannus korteissa :D Tuo hiiripipo on söötti!

    Anna aikaa itsellesi rauhoittua Joulun rauhaan, hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  18. Wau mitä pipoja!Kerrassaan hurmaavia nuo hiiripipot :))

    VastaaPoista
  19. Tosi hauska tuo sekaannut noissa korteissa! =D Tosin en tiedä onko tuota perhettä naurattanut kun on nuo kortit saaneet postissa... ;D

    Tosi ihana tuo hiiri-pipo! Ja sun paketoimat lahjat, mahtavia!

    VastaaPoista
  20. Heippa!

    Ihania pipoja!Kuinka monta silmukkaa sinulla on lastenpipossa?

    Rauhallista joulua!

    t. Minttu

    VastaaPoista
  21. Toivotan Sinulle ja perheellesi tunnelmallista ja rauhaisaa Joulua

    VastaaPoista
  22. Ihania pipoja ja muita.
    Ja mäkin repesin tosta joulukorttihässäkästä:)!! Uskomatonta!!!

    Kehuinko jo tota ekaa pre-joulu-kuvaa??? Super!!!!

    VastaaPoista
  23. Mahtavaa miten moni on jaksanut jättää merkin käynnistään! Kiitos -kiitos että jaksatte kiinnostua yhtä uudestaan ♥

    Minustakin oli loistavaa että lähettivät hammaslabran kortit, niin minkäkin toivottvasti olisin tajunnut tehdä. Todella harmillinen sekaannus mutta hyvin pelastettu.

    Ja hiiripipo Ohje:
    Topp Tå, puikot nro 6
    72 s, 2o2n, noin 11 kierrosta.
    Aloita sileä.
    Kun on korkeutta tarpeeksi, aloita kavennukset joka kierroksella.
    Ensin 8. ja 9. silmukka, seuraavalla kierroksella 7. ja 8. silmukka, sotten 6. ja 7. jne. Kun olet päätellyt "jokaisen" silmukan, laita lanka loppujen sisältä ja päättele. Tee kaksi tupsua ja liitä haluamaasi kohtiin. Nappi nenäksi, heijastinlankaa viiksiksi ja haluamallasi värillä silmät.

    Kiitos vielä käynnistäsi ♥

    VastaaPoista
  24. Lepoa ja joulurauhaa sinulle ja koko perheellesi! Paljon olet saanut aikaiseksi. Älä suinkaan vähättele.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥