21.11.2010

Tohinalla.


Tohinalla on mennyt tämä viikonloppu.
kirpparia
kyläilyä
joulunavauksia
siivousta
lahjoja ...


Kiitan kaikkia ♥ edelliseen postaukseen kommentoineita.
Kiitos.
Tänään kaupassakin sain kuulla että lapsella on kaunis asu,
kiitos hänellekin.
Näistä tulee tosi hyvä mieli, tämän kaiken härdellin keskellä.
Ohjeita voin antaa meilissä, exanana (ät) gmail.com, saa kysyä.
Tunteella teen kaikki joten en näin osaa sanoa kun
katsokaa mallista jos haluatte tehdä samanlaiset.
Ohjeesta tulisi minun kirjoittama
aivan liian sekava ja käsittämätön kokonaisuudessaan.
Virkatun sydämen ohje oli Elinan blogissa,
mutta blogia ei enää ole.
Harmillista sillä se oli todella mahtava.
Ehkä joku lukija muistaa ja voin kysyä jos ystävälläni ohje vielä on.


Eilen kävelimme.
Tai muut kävelivät, minä konkkasin,
Tapiolaan Joulunavaukseen.
Kiikaroitiin lunta, mahtavaa kun on valkoista ja valoa.
Likalle laitettiin
kirpparilta T2H: toppahousut, NS:n takki, Molo Kidsin rukkaset ja p:n neuloma norjalainen.
Menee sarjaan sikinsokinkaikkeasieltätäältä.
Ja, ei olisi ehkä pitänyt edes konkata, heräsin neljältä yöllä,
järkyttävä särky jalassa.


Ja kyllä!
Meidän 3,5 v. kulkee vielä rattaissa.
Ja saamme niitä katseita, etenkin bussissa.
Olemme saaneet niitä jo liki 2 vuotta,
tiedättehän,
"miksi noin iso lapsi istuu rattaissa".
Ja lapsi myös nukkuu rattaissa.
Ensi kesänä enää tuskin
mutta nyt vielä pitkillä reissuilla on rattaat mukana.
Onneksi mahtuu vielä, itse en jaksaisi kantaa kun veto lapselta loppuu kesken.


Pikkuhiljaa,
ruvetaan valmistautumaan jouluun.

16 kommenttia:

  1. Kyllä meidän nippanappa 3-vuotias vielä kulkee rattaissa jos kävellään määrätietoisesti johonkin - tarkoitan että jos vaikka mennään neuvolaan, kauppaan tms. asioille niin on rattaissa. Että matka sujuu joutuisammin. ;) Ja monesti saattaa nukahtaakin vielä vaunuihin jos iltasella käydään kävellen jossain. Liikkuu ja riehuu ja kävelee, juoksee ja pölläilee kyllä ulkona ihan riittämiin silti. :D Meidän napero vaan on niin pieni (molemmat pojat pienikokosia meillä) että monet varmaan luulee niitä nuoremmiksi mitä ovat ja ei kukaan oo tullu ihmettelmään jos kesken pitkän matkan 5-vuotias hyppää seisomalaudan kyydille. ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana tyttö kauniine vaatteineen!

    Meidän 3v4kk kulkee pikkuveljen "siivellä" päiväkotimatkat rattaissa ja kulkenee varmaankin ainakin kesään asti. Helpottaa ja nopeuttaa arkea, kun voi tupliin kummatkin lapset laittaa. Ok, tyttö kyllä jaksaisi kävellä kilometrin matkan... laiskat vanhemmat?! Liikunnan vähyyttä ei näinkään toimittaessa tarvitse pelätä... ikiliikkuja kyseessä. :) Muutenkin rattaat tarpeen mukaan isommalla käytössä.

    Se on kyllä ikävää, että ikäisekseen pitkiä lapsia arvioidaan kokonsa mukaan. Meillä varsinkin juniori on pitkä. Vielä ei "ikäpaine" tunnu, kun toinen on vielä aika pieni... tulevaisuudessa tuntunee. :(

    Btw villa-asu oli hurmaavan täydellinen! ♥

    VastaaPoista
  3. Olenkin monesti aikonyt täällä kysellä muista 3-4v äideiltä, että käveleekö kaikkien muiden lapset reippaasti esim. koko kaupunkireissun? Meillä on vielä otettu shoppaus/ravintolareissuilla rattaat mukaan ja tyttö rakastaa niissä istua. (Toki välillä käveleekin) Päiväunia ei ole niissä osannut nukkua enää pitkään aikaan, mutta kyllä menisi nuo reissut pitkiksi ja tappeluksi, jos koko ajan pitäisi toista hoputtaa ja nykiä eteenpäin.

    VastaaPoista
  4. Meillä luovuttiin rattaista viime keväänä ihan lopullisesti. Kahdet meni rikki ihan peräperää, en vain jaksanut ostaa enää uusia. Olisi pitänyt ostaa sellaiset tukevammat, mutta sitten vähäksi aikaa en niitä enää ostanut uusia. Tyttö on siis pakotettu kävelemään 3-vuotiaana. Kesäauto auttoi tietysti aika paljon asiaan.

    Mä en ole huomannut 'niitä katseita' lasten ison koon takia, mutta olenkin saanut 'niitä toisia katseita' lapsistani jo niin kauan, että en ole jaksanut välittää. Kun katseet pysyvät katseina, en ärähdä, mutta sitten kun katseet muuttuvat sanoiksi, murahdan.

    VastaaPoista
  5. Meillä oli vielä tuplarattaatkin käytössä kun vanhempi oli 3,5v. Jokaisella syynsä, mutta kyllä se vaan niin on, että jos vaikka shoppailemaan tai pidemmälle kävelylle mennään, on kaikille helpompaa jos lapsi pääsee rattaisiin lepäämään. Harvoin reissut on vain sitä että kävellään paikkaan x ja sieltä takaisin, lapset leikkii ja riehuu siinä välissäkin ja väsyvät.

    Voi miten mulla on ikävä sitä aikaa kun sai ostokset rattaisiin :))) Nyt saa kaiken itse kantaa..

    Ihana villa-asu alemmassa postauksessa!

    VastaaPoista
  6. Meillä on ollut rattaat käytössä viimeiset pari vuotta ainoastaan Tukholman reissuilla. Joulukuussa ollaan taas lähdössä ja rattaat otetaan mukaan. Tytöllä ikää 5,5 vuotta. Kyllä mua hävettää aina ihan hirveesti suomen päässä julkisissa, onneks on edes pienikokoinen lapsi :D.

    VastaaPoista
  7. Elä murehi noista rattaista, helpompaahan se on mennä jos muksu niissä on. Saimikin vielä lenkillä ja pitemmillä matkoilla tupliin istuu ja ikää on jo kohta 4,5vuotta. 8)

    VastaaPoista
  8. Rattaat käytössä meidänkin 3,5-vuotiaalla kauppa/kaupunkireissuilla ja pitkillä lenkeillä. Helpottaa kummasti kaikkien toimintaa :) Ei kiukuta niin pahasti ketään ;)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa katsella lumikuvia kaikkien blogeista!!

    Rattaiden tarve on niin yksilöllistä lapsesta sekä asuinpaikasta sekä menoista riippuen, että vaikea on toisten valintoja arvostella :)

    Meillä aina isompi "luovutti" paikansa seuraavalle vauvalle kaksi vuotiaina minkä jälkeen oli korkeintaan seisomalaudalla, jos sitäkään. Nuorin istui tasan 3 vuotiaaksi rattaisssa mikä on meidän kulmilla suuri harvinaisuus ja vielä suurempi ihmettelyn aihe kun juuri kukaan ei edes käytä rattaita.

    VastaaPoista
  10. Minä istuttaisin jopa kohta viisivuotiaan tyttöni rattaisiin välillä, jos vain malttaisi istua niissä :) En oikeastaan ymmärrä, miksi rattaissa istumiseen pitäisi olla joku "ikäraja". Eihän lapsen -oli hän sitten minkä ikäinen tahansa- voi olettaa kävelevän loputtomiin! Rattaathan ovat kuljetusmuoto siinä missä esimerkiksi lastenistuin pyörässä.

    Ihanan lumisia kuvia!

    VastaaPoista
  11. Minäkin saan monesti 'niitä katseita' välillä jopa ärsyttää. Kun meidän esikoinen vasta kuitenkin vasta vähän reilu 2v, mutta isokoinen, menee kokonsa puolesta hyvin 3 vuotiaasta. Pyhpah heille vaan jotka niin kovasti aina mulkoilevat! Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  12. Käytin rattaita vielä menneenä kesänä himpun verran alle 4 v pojalla. En ole koskaan huomannut mitään "katseita"... Ihan oikeasti, en usko että niin kovin montaa jaksaa se asia kiinnostaa. Ei ole mikään häpeä ottaa rattaita mukaan 3-vuotiaalle. Ja meilläkin on muuten isokokoinen poika, nyt 4-vuotiaana pituus jo 112-113 cm.

    VastaaPoista
  13. Iltaa!

    Kiva kuulla että muillakin on vielä rattaita käytössä samassa ikäluokassa :) poika lopetti lähes kokonaan rattaissa istumisen 1-vuotiaana joten en omaa aikaisempaa kokemusta enää tässä iässä kiesittelystä. Ja eipä se minustakaan ihme ole jos ei lapsi jaksa kilometritolkulla kävellä, etenkäään kun on vielä päiväunetkin... mutta joillekin se tuntuu olevan täysin vierasta.

    Olen myös saanut kuulla ääneen kauhisteluja kun "noin iso tyttö viitsii itkeä" kun 3 -vuotias pahoitti mielensä kun lähdimme puistosta pois kesällä.

    Tavallaan tajuan koska lapsi on noin 5-vuotiaan kokoinen -ehkä tämä johtuu juuri tästä jo neuvolassa alkavasta lasten tasapäistämisestä ;)

    Ja minusta on ihana työntää rattaita, niin harvoin kuin sitä nykyään enää tapahtuu!

    Katselempa seuraavat kuvat tänne :)

    Kiva kun kävitte pyörähtämässä!

    VastaaPoista
  14. Se on kyllä ihan ihmettelijän huonoa käytöstä, jos ihmettelee lasten käytöstä. Ei kaikki ole sellaisia tasaisia hiirulaisia, edes lapsena.

    Tänään meidän neiti räjähti täysillä bussissa, että olisin varmaan huomannut kymmenet katseet selässäni, jos olisin ehtinyt huomioida. Mutta en ehtinyt, kun piti saada ne lapset järjestykseen. Ja joo, ollaan muutamaan kertaan 'keskusteltu' lasten kanssa näistä asioista, että miten bussissa istutaan. Mutta kun tosiaan ne ovat vielä lapsia, ihan äärettömän kovapäisiä ja hieman räjähtäväisiä.

    Ei niitä lapsia ole sellaiseksi kasvatettu, niitä yritetään kovasti kasvattaa täkäläisiksi tuppisuiksi, mutta ei vaan ihan onnistu.

    Toisaalta tänään olin ylitöissä koulussa, kun osa oppilaista on vielä 16-vuotiaanakin niin ujoja, että pelkäävät esiintyä luokan edessä. Oltiin sitten pienemmällä joukolla esiintymässä ja siellä oli monta itsensä voittajaa. Meille se on tosi iso voitto, jos saadaan tunteet, tai ainakin niiden ilmaisua hillityksi.

    Meitä on moneksi ja on arvioijasta kiinni, ymmärtääkö sen vai ei. Hyvään käytökseen kuuluu aikuisena se, ettei ääneen ihmettele muita.

    VastaaPoista
  15. Meilläkin himpun vajaa kolmevuotias istuu rattaissa ja tulee istumaan vielä pitkään jo ihan käytännön syistäkin. Päiväkotiin on matkaa parikilometriä eikä oikein ole vahitoehtoja varsinkaan talviaikaan jos meinaa ehtiä puolikahdeksaan. Kokeiltu kyllä on potkupyöräilyä ja kävelyä, mutta lapsi ei yksinkertaisesti jaksa aikaisin aamulla tai päiväkotipäivän jälkeen. Viikonloppuisinkin otamme mieluummin rattaat ja kävelemme kolme kilometriä kaupungille kuin etsimme kallista parkkipaikkaa. Päiväuniakin meillä nukutaan usein liikkeessä. Meilä on pienikokoinen tyttö, joten me ei saada katseita liian suuresta lapsesta rattaissa, mutta sen sijaan saamme paheksuvia katseita ja jopa kysymyksiä liittyen lapsemme syömiseen. Siis annatteko noin pienen syödä jäätelöä/leivoksia/pizzaa/hampurilaisia yms. Toisilla vain on kamala tarve puuttua toisten asioihin.

    VastaaPoista
  16. Meillä on tuplarattaat käytössä vielä jokaisella puistomatkalla, enkä ole edes ajatellut että siinä olisi jotain hassua. Edestakaista matkaa puistoon tulee 6 kilometriä, ja vaikka tyttö ison osan matkasta haluaakin kävellä tai pyöräillä, niin en uskalla luottaa että jaksaisi koko matkaa. Meillä siis tyttö 3v2kk (ja poika vajaa 2v) ja ei kyllä ole ajatustakaan rattaista luopumisesta, koonsa puolesta meidänkin tyttöä tosin luullaan yleensä 4-5 vuotiaaksi.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥