23.7.2010

Perjantai tulossa.



Viime vuosina minulle on tullut laajahko tuttavapiiri, netin kautta. Tunnen ja tiedän ihmisiä ympäri Suomea ja vaikka joskus muinoin ajattelin että kaikki netissä pyörivät ihmiset ovat jollain tavalla "pielessä", olen joutunut myöntämään ettei näin ole. Ainakin minulle on valikoitunut hyviä ystäviä, välimatkasta huolimatta.

Joskus saamme aikaiseksi tapaamisia heidänkin kanssa, jotka asuvat aivan toisella puolella maata. Lähempänä asuvien kanssa tapaamme useammin. Huomenna meillä on taas mahdollollisuus tavata niita kaukaisempiakin ystäviä, face-to-face -odotan innolla.

Se on jännä, miten sitä muodostaa mielipiteitä toisista, miten hyvin heidät tuntee, vaikkei ole ikinä nähnyt. Joskus joku saattaa olla aivan erilainen livenä kun olisi kuvitellut, ikinä en ole kuitenkaan vielä joutunut pettymään. Se sisin jonka kanssa on jutellut tuntikausia, on aina jossain siellä kuoren alla kuitenkin. Istutaan alas ja jutellaan, pitkästä aikaa.










Hyvää viikonloppua !

6 kommenttia:

  1. Nettiystävyyttä ei pitäisi väheksyä. Siitä voi seurata jotain hyvinkin ainutlaatuista :)

    Hyvää viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikonloppua teillekkin - ja Suvia komppaan vaikka munkin asenne näihin nettituttavuuksia on ollut aikaisemmin vähintäänkin kielteinen..:)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia teidän suloisista lapsista!!Oletko muuten kehystänyt paljon lastenne kuvia? Uskoisi että sinulla olisi aikamoinen valinnan vaikeus.. ;) Itse pähkäilen makuuhoneen valokuvaseinän kanssa ja mietin mitä kuvia siihen pistäisi.

    Minäkin olen tutustunut muutamaan ihmiseen netin kautta ja nämä ovat vieläkin hyviä ystäviäni. Äitilapsi fooruilla oli joskus ilmoitus treffeistä mammakahvilassa ja sieltä se ystävyys lähti.

    Mukavaa viikonloppua!
    /Sanna

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Halusin vain sanoa, että kuvasi ovat aivan huikeita, osaat kuvata lapsiasi niin kauniisti.

    VastaaPoista
  5. Juu, ei kannata sanoa "ei koskaan".
    Mun paras ystäväni tuli elämääni huutiksen kautta.
    Toinen hyvä ystäväni Jenkeissä tuli elämääni ebayn kauttta.
    Koskaan ei voi tietää kuka elämääsi koskettaa, missä ja miksi. =)
    siitä syystä elämä on tosi jännää, ihan sen arjenkin keskellä.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥