15.3.2010

Tänä aamuna,


lapsosella oli Lotushetki.
ehkä 1 tai rullaa, kuka niitä laskee.
Hyvähän se on että lapsi käyttää mielikuvitusta,
eikä ole lelujen ja tapojen orja.

Lähdettiin tyttöjen kesken Selloon,
siis minä, äitini ja Padmé.
Hain pompulle vk-housut ja koska Kapp Ahlissä on -25%,
housuista
ostin likalle Minnie-farkut.
En yleensä näistä innostu mutta nämä olivat kivat.
Ja tyttö oli aivan liekeissä.
Nämä olivat
"kivaa!"
Itse olisin ehkä selvinnyt ilman Minnie-brodeerausta.



Mies lähti taas resissuun
ja minulla kotihommat kasaantuu.
En taas tiedä minne aika menee
mutta tuntuu ettei se riitä ja kaikki jää kesken.
Olen pessyt ja pessyt ja pessyt pyykkiä.
En ole viikannut ja kohta pino kaatuu.
No vielä noin 4 koneellista ja sitten.
Alkaa olla kaikki värit edustettuina.
Mikähän päivä sitä ehtisi siivota
kaapit ,laatikot
ja
kaikki sellaiset pikkujutut.
Olen kuullut huhua että muut ihmiset tekevät ne lomalla,
millä Kelan kaavakkeella haen lomaa äitiydestä?






Jotain hyötyä niistä miehen tyämatkoistakin on.
Yleensä joka reissulla minulla on muutama askare matkanvarrelle.
Viimeksi hän toi tullessaan kankaita ja lankoja.
Kiitos.
Langat oli ostanut ystäväni,
luoja tietää mistä sillä tälläisiä en ole ikinä nähnyt.
Baby pink Samos lienee kuollut sukupuuttoon,
heti dinosaurusten jälkeen.


No näillä mennään,
ihan oikeasti on tosi kiva olla kotona lasten kanssa.
Vielä se reilu kuukausi.
Otetaanpa tästä kaikki irti
ja ei pingoteta niin paljon kotihommien kanssa!

Hyvää mieltä, biisi I
Hyvää mieltä, biisi II

29 kommenttia:

  1. Ihana Lotushetki. Onneksi meillä ei ole vielä tuota keksitty. Tosin tyttö 2,5 haluaa nykyisin pyyhkiä ITSE käytyään potalla ITSE ja paperia otetaan reilusti;)

    VastaaPoista
  2. Hassua. Puhuin näistä kappaleista miehelleni tänään.. ja postasit ne tänne. Kummallinen yhteensattuma. Kuorosodassa soinut Mrazin versiota NIIN odotin, mut taisin pettyä. Samainen biisi soi myös hääseremoniamme lopussa - kummasti kevensi tunnelmaa.

    Täydellisen epätäydellisen ihana biisi, Mrazin siis. Molempien levyt huolisin hyllyyni.

    Iloa ja tsemppiä vanhemmuuteen ja arkeen!

    VastaaPoista
  3. On pitänyt jo pitkään kommentoida kuviasi. Ne ovat aivan mahtavia! Niin kuin blogisikin!

    T.JohannaK

    VastaaPoista
  4. On jo pitkään pitänyt kommentoida kuviasi. Ne ovat aivan mahtavia! Niin kuin itse blogikin! Niin ja meillä on myös noita Lotus-hetkiä joka päivä ;)
    T.JohannaK

    VastaaPoista
  5. On jo pitkään pitänyt kommentoida kuviasi. Ne ovat aivan mahtavia! Niin kuin itse blogikin! Niin ja meillä on myös noita Lotus-hetkiä joka päivä ;)
    T.JohannaK

    VastaaPoista
  6. Meilläkin on noita lotus-hetkiä aina, kun pojat ovat valvomatta vessassa.. ;)

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä arkeen, tätä se on meillä AINA kun miestä ei ole talossa ;)

    Ooksä kuunnellu ajatuksella noita Ayo Technologyn lyriikoita? Aika roisit ;)

    VastaaPoista
  8. Jos yhtään lohduttaa, niin keräsin just eteisen naulakosta syksyn jäljiltä olevat vk-vaatteet pesuun. Kivasti ovat likaisina muhineet talven yli... ;)

    t. kolmen pojan äiti :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Jason Mrazin biisistä. Laulu tuttu, mutta esittäjän nimi ei. Täytyypä tutustua muuhunkin tuotantoon. Kyllä tuli hyvä mieli biisistä ja pyykkivuorikuvasta. Helpottavaa nähdä, että muillakin :D :D

    VastaaPoista
  10. Kiva Lotus-hetki. Meillä nenä valuu ja jos Nessua ei ole siinä vieressä, voi Emboa hakea itse aikalailla samoin tuloksin ;)

    Pari-kolmevuotiaat on niin _isoja_ ja silti niin kovin _pieniä_!

    p.s. Ei lomallakaan ehdi kotihommiin, silloin(kin) ollaan äitejä (vain ilman toimistotunteja ja päiväkotirumbaa..)

    VastaaPoista
  11. Juu, tuota aikapuluaa poen joka päivä. Olen harkinnut vakavasti TODELLA aikaseen heräämistä. En tiedä vain miten jaksaisin reilusti vähemmillä unilla...hmm. Mutta MILLOIn ehtisin ompelemaan sen kaiken mitä haluan ja mitä pitäisi???
    Lapset tarhaan, juu...ei.
    Mä kanssa nautin olla lasten kanssa kotona. Ajankäyttöä vaan pitäisi parantaaa. =)
    Eilenkin oli Karjaalla, ulkona, asioille, puistossa ym yht 7h. Siis työpäivän verran. APUA!
    Nauti viimeisestä kuukaudesta kotona. Sit uudet kuviot taas.

    VastaaPoista
  12. Voihan Lotushetket :D
    Meillä näitä vietetään usein :D

    VastaaPoista
  13. Ihana lootushetki :D
    Ja mikä upea pino pyykkiä! Älä vaan sano että olivat silitettyjä kun niin sileiltä näyttivät!

    VastaaPoista
  14. Kivaa musiikkia työn lomaan! Tänks!

    Meillä kanssa kaksi paria käsiä viettää lotus-hetkiä.... aina joskus =D

    Onko nuo Minni-pöksyissä vuori vai onko 'kevätmalli' ilman? Meidän pömppiksellä olleet ihan ykköshousut, kun ei kiristä, voitaisiin ostaa kesäksi kanssa...

    VastaaPoista
  15. Jos joku löytää jostain sellaisen KELA-kaavakkeen, niin, pliis lähettäkää mullekin... Pari päivä (tai vuorokausikin) kerran parissa kuukaudessa riittäisi.. Aivan ihana blogi ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  16. Oi, Samos on mun suosikkeja, enkä ole missään törmännyt tuollaiseen väriin... ultrasöpö!
    Työäidin viikonloput on täynnä ohjelmaa: pitäisi tyhjentää niitä kaappeja ja laatikoita, hoitaa pyykit ja kotihommat ja viettää laatuaikaa lasten kanssa, olisi kiva myös neuloa ja treffata ystäviä tai vaikka ulkoilla.. BLAAH! todelliset ruuhkavuodet...

    VastaaPoista
  17. Ompas söpöset Minni-farkut, osaatko sanoa missä koossa näitä on saatavilla?

    VastaaPoista
  18. Tutun kuuloista arkea lootus hetkineen :) Aivan ihanat minnifarkut ♥

    VastaaPoista
  19. Iik, kiitettävän kokoinen pyykkivuori!! Niiiin tuttua. Mä en edes tykkää silittää, mutta tykkään kun vaatteet ON silitetty. Jos multa kysytään, ni meil ois aina tollanen vuori silittämätöntä pyykkiä, mut mies sit aina "uhrautuu"... ;)

    Ja ihanat noi Minnie-farkut. Joo, itse pärjäis ilman noit Disney-hahmoja, mut kummasti lapset niitä rakastaa ja pakkohan niit sit on olla...

    Meillä Lotus-hetket alkoivat sen Lotus mainoksen jälkeen mis se mies tekee sen ballerinamekon... ;)

    Mukavaa vikaa kotiäiti kuukautta!! Nauti, nauti...

    VastaaPoista
  20. Oliviah, ei tämä meilläkään päivittäistä ole,enkä edes yritä ymmärtää näitä :D

    anni, se on se telepatia ;)

    JohannaK, kiitos!

    Vvä, ei kai poikia voi valvomatta jättää :D ...siitähän tulee kauhea sotku ;) (näin olen kuullut)

    Laura, no en ...mutta kuntelemap tänään. Siinä on vaan niin hyvä melodia ♥

    3 pojan äiti, no tuota, kaivoin itsekin vk:t esiin ja sinne oli jäänyt muutamat housut likaisena 8)

    Karhu, ihan varmasti muillakin on ja hyvä että esittäjä selvisi!

    Anonyymi, ajattelin että jos lomalla voisi ulkoistaa lapset jonnekin =)

    Anrinko, monelta menet nukkumaa? Itse menen aivan liian myöhään sillä ainoa "oma aika" on öisin... siitä en haluaisi luopua mutta kai nyt ainakin 4 tuntia untakin pitää saada? Hankalaa hankalaa...

    Hipsu, olen vakuuttunut että lotushetket ovat onnellisten lasten hommia ;)

    Katja, en enää silitä pyykkiä, paitsi pakon edessä. Laskostan yleensä vaatteet tuolin selkänojalle jolloin siliävät itsestään ;)

    shaoli, ollos hyvä :) Minnit on vuoritetut, otin 110cm että menevät syksylläkin (toivottavasti),

    ihanathaasteet, voi kiitos :) Hmm, onkohan ne kaavakkeet jossain piilossa, ei ole näkynyt.

    Mannukka, no ruuhkaset todella ;) Jep, meinasin lentää pepulle kun kuulin babypink samoksesta. Tuo vyötekin on ihan erilainen joten ei ihan tuoretta ole. Pitää hauduttaa ideoita sen varalle.

    Iita, nuo ovat 110cm ja siinä oli pienempiä ja isompia, eli lienevät se Kapp Ahlin keskikoko-osasto, olisko 92cm-122cm? Viisaammat tarkentakoot :)

    Anis, nyt me täällä ahekarasti käytetään rypistynyttä paperia sillä äiti on pihi =)

    Melike, no itse silitin ennen kaiken, kalsareista lähtien. Enää en pysty silläö se veisi kyllä kaiken ajan :D Aika sileitä vaatteita tuolla minun tekniikalla tulee, sillä en itsekään pidä ryppysistä vaatteista. Minniet olivat enemmän tytölle kuin minulle mutta itse ihastuin kyllä takataskuihin :)

    Kiitos kaikille vierailijoille!

    VastaaPoista
  21. Hahaa, hauskaa etta joku muukin pesee pyykkia "vareittain". Mulle valilla naureskellaan kun taytan vaaleanpunaista koneellista ja sen jalkeen sini-vihreaa jne. Mulla on joku lapsuuden trauma pyykkinarulla liehuvista varjaytyneista vaatteista vaikka aikuisena ei ole koskaan kaynyt niin. Lieko tulosta ammattilaistasoisesta lajittelusta vai 30 vuoden aikana parantuneesta vaatteiden laadusta.

    Viime vuosina olen myos ottanut lomaa silittamisesta, kuivuri hoitaa pahimmat rypyt kun vaan karppana ottaa vaatteet pois heti kun ne on valmiit.

    Mukavia kevatpaivia!

    VastaaPoista
  22. Pyykkejä, vessapapereita ja minnifarkut!
    Ammensin turvallisen tuttua ja hymyn nostattavaa tunnelmaa täältä.. kiitos =)
    Kivaa kotikuukauden jatkoa!

    VastaaPoista
  23. Tulikohan viestini näkyviin, kone jotenkin sössi sen?!? Tunnelmoin täällä äsken hetken ja hymy nousi kasvoille Lotus-hetkistä, minnifarkuista ja pyykkipinosta - niin tuttua. Kivaa kevään tuloa ja kotostelua sinne!

    VastaaPoista
  24. Ihania ostoksia. Lasten kanssa ostoksilla on antoisaa, mutta rankkaa.

    VastaaPoista
  25. Hih - kuulostaa tutuilta, lootushetki ja väreittäin pestävät pyykit:).

    Ihanaiset Minnit!

    VastaaPoista
  26. Minunkin hyvänmielen biisi tuo Mrazin I'm yours. :)

    Olen jo usein vieraillut blogissasi, upeita kuvia. :)

    Tyttäresi nimi on Padmé? Kaunis, mistä tulee? Onko pojallasikin Eetuista ja Mateista erottuva nimi? :)

    p.s. oletko kuunnellut tuon toisen kappaleen sanoja? ;)

    VastaaPoista
  27. Heippati, olikin tullut lisää kommentteja -"kivaa!" niinkuin Padmé sanoisi :)

    Anonyymi, olen ehkä vienyt tuon väreittäin pesemisen aika pitkälle (kuulemma). Pesen valkoiset, melkein valkoiset, punaiset, vaaleanpunaiset, mustat, tummansiniset, keskisiniset, ruskeat, värikkäät jne. kaikki eri konnellisissa. Tietty välillä myös eri lämpötilojen mukaan :D Kuivuri on myös käytössä ja ne vaatteet tosiaan pitää kuositella ja laskostaa heti niin tulevat sileiksi ;)

    Kiitos Miikkis, itsekin aina vaeltelen blogeissa mahdollisuuksien mukaan ammentamassa tarmoa :)

    sanna, meiltä usein jää isompi pois nykysin matkasta. Likka osaa olla aika nätisti, kunhan ei ole väsy eikä nälkä. Viime kesänä olin paljon lasten kanssa liikenteessa aamusta iltaan ja se oli kyllä rankaa, usein soitinkin miehelle ttä kun tulee töistä niin tulee suoraan missä ikinäö olimmekin jotta saan vapautuksen :D

    Tanja, pitänee toivoa ettei tämä luisi siihen että VAIN hahmovaatteet kelpaavat :D

    Anonyymi, kiitos, mukava kuulla että oletviihtynyt. Biisin sanoja en ole kuunnellut tarkkaan, äsken ihan katsoi sanat ;) Padmé on tytön lempini ja pojan lempini on pomppu. Nuo ovat kotonakin käytössä. pomppu on olluut pomppu puolivuotiaasta ja Padmélla on muitakin vakiintuneita lempinimiä.

    VastaaPoista
  28. Ihanan tyylikkäitä kuvia pyykkivuorista! Tylsistä arkiaskareistakin voi saada visuaalisesti kauniita ja siten itsekin uutta intoa taas puurtamiseen. Aikapula kuulostaa kyllä tutulta täälläkim... Nauti loppuajasta kotona lasten kanssa!

    VastaaPoista
  29. Siis mikä nuisa pyykkikasoissa o, ku ei se vähene vaikka kuinka pyörittäis yöt ja päivät sitä konetta! :/

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥