10.3.2010

Maitokaupoilla.


Olen sairastanut sunnuntaista asti,
siitä asti kun mies lähti työmatkalle.
Olo on sallinut lasten hoitamisen toki,
koti on jäänyt vähemmälle.
Olen yrittänyt levätä.

Tänään oli pakko vääntäytyä kauppaan
sillä maito oli loppu.

Äitini tuli vahtimaan lapsia
ja suuntasin Isoon Omenaan.
Tarkoituksena samalla katsastaa
hyvin pikaisesti Pikku Kipparin tarjonta.
(Nyt on jotkut teemapäivät taas)


Samalla sujahdin vahingossa seilori-teemaan.


Ihan vähän vain ja en yhtään sinisesti.


Pikku Kipparissa on Lohkotuilla hinnoilla
paljon Timben ja Ellen mallikappaleita.
sekä rekkikaupalla mekkoja.


Tämä ei ole tavallista.
en yleensä maito-ostoksilla osta vaatteita.
Olin itsekin hieman hämmästynyt
että edes tuli niitä meidän juttuja eteen.
Kaksi kivaa settiä, vautsivau.


Sillä yleensä ei.
Ja putiikissa vietin aikaa ehkä noin 7 minuuttia.
Tämä ei ole tavallista.


Ehkä tämä oli tarpeen.
Kipeenä lasten kanssa kotona,
huonekaluja siirrellessä
(patterimiehet tulivat tänään),
on ollut aika ...


Mutta minä piristyin.
Luulen että flunssakin on väistymässä,
tai sitten ehkä sain piristysruiskeen Ellestä.
(Elättelen toiveita  päästä Karjaalle viikonloppuna)

Täytyy vielä kertoa että
poikamme on ollut aivan fantastinen
kun isi on ollut poissa.
Iso apu äidille

Oikein hyvää viikkoa kaikille !

18 kommenttia:

  1. Ihana poika <3
    Ja suloisia settejä tyttöselle.
    Jospa alkaisi jo tauti talttua.
    Se on hyvä merkki, että jaksaa shopata muutakin kuin maitoa :-)

    VastaaPoista
  2. Nättejä vaatteita! Jaksamista sinne arjen pyöritykseen, flunssaisena ihan vihonviimeistä.

    VastaaPoista
  3. Voi kurjuus mikä tauti!!! Pikaista paranemista!!

    Kivoja vaatteita olet maitoreissulla löytänyt:)! Ja kollasisi ovat UPEITA! Toivat moitteettomasti:)!!

    VastaaPoista
  4. Ihanuuksia olet löytänyt taas!!! :)

    ..ja Valion maito edustaa kotimaisuudellaan siinä taustalla!!! ;)

    VastaaPoista
  5. ...siis T-O-I-M-I-V-A-T moitteettomasti... sorry...

    VastaaPoista
  6. Sympatiat täältäkin:)
    Mies lähtee aamulla työmatkalle Saksaan, joten odotetusti tyttö alkoi oksentamaan tuossa seitsemän jäljestä...(meillä aina sairastetaan kun isi on matkoilla)...
    Viime viikko meni lomaillessa koko perhe+appivanhemmat Kanarian saarilla ja sielläkin tästä perheestä 3/4 sairasti kurkkukipua&kuumetta...(en minä!)...
    Tuollaiset ostokset piristäisi muakin, pakko löytää joku kiva nettikauppa mistä löytyisi edes toiselle nuista lapsosista kivoja vaatteita(siis tytölle n.150cm ja pojalle 134-146cm).Saa vinkata!

    VastaaPoista
  7. Seilorit toimii :) Oletko menossa autolla Karjaalle su? Kyytiä vailla ;)
    Parane pian!

    VastaaPoista
  8. Tosi kivat setit. Pääsispä suomeen shoppailemaan!!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  9. Sailor- tyyli on kyllä aika suloista! :)

    Paranemisia ja jaksuja täältäkin <3

    VastaaPoista
  10. Mahtia jos pääse tulemaan!!!!
    Tule sit hihkaisemaan ja jutustelemaan. Kun ovet aukeaa on hektistä ja silloin kantsii niitä löytöjä itsellekin tehdä.
    Mut EHDOTTOMASTI jutusteltava hetki on. =)

    VastaaPoista
  11. Sitä lohkottujen hintojen esitettä lueskelin ja mietin et pitäiskö.

    Oliko mitä kokoja mallikappaleissa?
    Taitaa vaan olla niin kiire aikataulu ettei ehdi käymään, mutta voi kääntää veistä :)

    Ja pitänyt kiittää pipon kavennusohjeista pikkusannan blogissa!

    VastaaPoista
  12. Hienoja löytöjä!Pikaista paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  13. Pitäiskö sittenkin käydä "maitokaupassa" Ompussa eikä Jumbossa kuten tällä kertaa ajattelin... Mitä kokoa Ellen mallikoot oli? Ostamasi vaatteet ovat nimittäin niin kauniita...

    VastaaPoista
  14. Patterimies kävi taas, nyt kohteen keittiö. ONhan se mukavaa saada "aikuista seuraa" välillä :D

    Hurjasti mukavia kommentteja, katsotaanpa ajatuksella...

    Miikkis, itse ajattelin ihan samaa että jos kykenee katsomaan vaatteita niin alkaa olo ehdottomasti olla parempaan päin :D

    Katja, arki pyörii lasteohjelmilla nyt. Onneksi suostuin miehen ehdotukseen pitää kanavapaketit vielä vähän aikaan sillä se on kykllä antanut minulle mahdollisuuden levätä edes jonkun verran. Eihän se kiva ole kyllästää lasta telkkarilla mutta lienee parempi ettääiti paranee mahdollisimman nopeasti ja se ei onnistu kuin lepäämällä.

    Tanja, kiitos ja ymmärsin kyllä ekasta, hihittelin taas vähän ;) Itsekin kirjoitan välillä ihan miten sattuu. Ja kollaasit ovat, vielä totuttelun alla. Ihan piristäviä kyllävälillä :)

    PL, no Valio tosiaan oli, ajankohtaisesti ;) En kyllä edes kaupassa katsonut, otin ekan mikä käteen sattui kun olo oli vähintäänkin nuutunut.

    Niinu, voi kääk! Miksi ne sairastavat aina silloin kun käsipareja on vähemmän. Toivottavasti on pikavirus, olen kuullut että nyt on sellaista päivän noroa liikkeellä. Toki täys paraneminen vie kauemmin mutta oksennusta ei kestäisi kauaa. Vinkkaan Bodenin, olen aivan ihastunut nyt siihen, mietin itsekin toista tilausta vielä. Nextiltä tilasin poitsulle TOSI kivat harmaat housut, eli sieltäkin löytyy -luulen että sinne tulee vielä lisää ennen kesää.

    Laura, yritän mennä, tosin auto on täynnä :(

    mizyéna, no voisit kyllä tulla, voisin tulla sitten seuraksi!

    siina*k, no seilorit menee mutta olen tosi rajoittunut :D Raikashan se on mutta ehkä jollain tavalla liian "ilmeinen" :D

    Anrinko, no olen kyllä aivan orientoitunut tulemaan, kunhan tässä nyt ei kukaan sairastuisi ja en itse ota takapakkia. Olisi Tosi mukava nähdä!

    -Anni-, mallikappaleissa oli vauvakokoja ja tuota 4:sta. Siinä taisi olla jotain isompaakin mutten niistä edes kokoja katsonut. Mekkoja oli mielestäni monissa eri ko'oissa, niitä en tarkemmin katsonut kun tarvetta ei nyt ole.

    Sanna, yritetään yritetään. Kyllä tämä on parempaan päin jo. *niisk niisk*

    Violette, kannattaa ;) Kipparissa oli muutakin alessa kuin nuo mallikappaleet että varmasti joka kokoa on jotakin! Kammakarlon vk-takkejakin oli.

    Kiitos kaikille parantavista tsempeistä ja toivotaan ettei kukaan muukaan sairastu!
    Ihanan piristävää lukea kommentteja ♥

    VastaaPoista
  15. Pieni shoppailu reissu piristää kotiäidin arkea takuu varmasti! Tämän allekirjoitan ;) Ihania löytöjä olet tehnyt!
    Ei kai haittaa kun lisäsin sinut omaan blogilistaani?

    VastaaPoista
  16. Pojat on välillä niin ihania ♥!!
    Aivan mahtavia löytöjä olet tehnyt.
    Kelpais meillekin :).
    Toivon sinulle pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  17. sanna, ei tietenkään haittaa :) Oma listani on ihan sekaisin, olen taas pudonnut kärryiltä ketä siellä on ja ketä ei... päivityksen paikka.

    Kiitos Hipsu, luulen että tauti selättyy. Tyttö vähän niiskutti, varpaat ja somet ovat ristissä ;)

    VastaaPoista
  18. Eipä ollut hullumpi maidonhakureissu :) Ihania löytöjä. Oli pakko itsekin heti mennä surffailemaan Ellejä.

    Pikaista paranemista sinnepäin!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥