22.8.2009

Muuta kaavaa.




Olimme leikkimässä mummun pihalla. Soitin äidilleni että tulisi myös ulos. Samantien tullessaan tokaisi ensimmäisenä että likalla on aivan väärän värinen paita. Niin, olin itsekin samaa mieltä =)

Joskus olen kertonut miten meillä oli kaikki vaaleanpunaista ja valkoista kun tyttö syntyi. Hänen ollessaan vuoden ajattelin kokeilla muutakin, onhan maailma täynnä ihania erivärisä ja erilaisia vaatteita. Tässä ollaan nyt vuosi testailtu ...ja olemme palanneet baby pinkkiin. Vaikka mielelläni käytänkin välillä punaista, turkoosia, mustaa, harmaata ja ruskeaa, ei tyttö näytä itseltään niissä väreissä. Tässäkään paidassa ei ole mitään vikaa, se ei vain ole Padmén paita. Minusta voimakkaat kuviot vievät huomion lapsen kasvoista ja väri tuntuu liian kovalta. Se on varmasti niin luonnekysymys kuin tottumisasiakin, mutta kyllä me ehkä toistaiseksi pysymme pastelleissa ja hillityimmissä kuvioissa. Toki ne mitä on kaapissa, käytämme ja nautimme vaihtelusta ;)


***
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Kokeiletteko säännöllisesti jotain uutta mutta palaatte vanhaan.
Vai sukkuloitteko tuttavallisesti eri muotijuttujen keskellä?
***





Yritin.
Olen ollut avoin.
Katsellut asioita laatikon ulkopuolelta.


Paita Lindex, Housut Gap Organic, Kengät Keds.

13 kommenttia:

  1. Meillä rajoittaa vaatteiden väriä se, että lapset on aika tummia. Vaaleansininen ja -punainen eivät vain sovi lapsille. Mieluummin tummemmat värit, kuten pinkki vahvana, sininen vahvempana ja tummempana. Vihreä ei sovi alkuunkaan, esim. sellainen metsänvihreä tekee lapsistakin ihan kalpeita.

    Kyllä meillä taitaa olla vuodesta toiseen ne samat värit lapsille, välillä yritän jotain muuta. Pikkuhiljaa, etteivät lapset huomaa, esim. että enää ei saa Salama-paitoja...

    VastaaPoista
  2. Ei se mitään, minä voin pelastaa teidät tuolta hirvittävältä paidalta - lähetä se meille :)

    Juu, jotkut vaatteet vaan EI ole meidän näköisiä. Onneksi on kaksi jotka käyttää kokoa 98/104cm niin yleensä jompikumpi käyttää minun hutiostokset.

    VastaaPoista
  3. Näin on meilläkin, samanlaisia kokemuksia löytyy. Välillä tuntuu että täytyy olla väriä ja sitten palaan taas hillitympään. V.pun,ruskea,valkoinen,musta,harmaa on tämän hetken suosikit. Vuodenajat vaihtelee. Kevät on räväkin vaihe,kun haluaa jotain muutakin.

    VastaaPoista
  4. Itse olen välillä yrittänyt pitää Manulla lahjaksi saatuja cars, spiderman yms paitoja mutta en sitten tykkää ollenkaan eikä ne oikein sovikaan Manulle...

    VastaaPoista
  5. No minä en osaa poitsulle herrasmiestyyliä vieläkään pukea...Kesällä ostetut MOnsoonin suloiset kauluspaidat ovat jääneet käyttämättä=(

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa tutulta! Olen pukenut pian viisi vuotta täyttävää tyttöä AINA vaaleanpunaisiin. Lisäksi vaatteista on löytynyt paljon valkoista, beigeä ja jonkin verran ruskeaa. Kasvojen lähellä aina vaalea sävy.

    Viime talvena saimme toisen tytön ja vauvan vaatteita shopatessa vaaleanpunaisesta tuli vissiin jotenkin hetkellinen yliannostus. Keväällä ostin paljon vahvan värisiä vaatteita molemmille tytöille, ehkä siksikin kun sellaista oli paljon tarjolla. Pinkkiä, turkoosia, vihreää (!) isommalle mustaakin.

    Kaikki punaiset vaatteet on myös meillä jääneet hyvin vähälle käytölle. Juuri niinkuin kirjoitit, väri tuntuu liian kovalta eikä lapsikaan näytä "itseltään" väärissä vaatteissa. :)

    Ihan kivaahan se vaihtelu on, mutta niin vaan ollaan palattu/palaamassa vanhoihin tuttuihin suosikkeihin.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa ihan meidän "retrovillitykseltä", joka alkoi kahdesta Me&I-paidasta ja päättyi niihin samoihin paitoihin. Tytöt näyttivät ihan vierailta lapsilta mörköpaidoissaan. Väreistä oranssi ei luultavasti tule koskaan neitien vaatekaappiin, ei vaan sovi ei.
    Ylipäätään niitä huteja tulee joskus, mutta onneksi aika harvoin.

    VastaaPoista
  8. Ihanat vaatteet!Meidänpojalla on tuo sama paita tummansinisenä. Ihanan pehmeää ja kiva tähtikuvio. Minäkin käytin paljon vaaleanpunaista kun tyttö oli vauva. Vihdon sain myös ostaa niitä vähän tyttömäisempiä vaatteita (vaikka poikakin tykkää punaisesta). Nykyään tytön kaapista löytyy lähinnä punasta, valkoista, vaaleanpunaista ja ruskeaa. Nyt olen kovasti tykästynyt farkkuihin ja farkkumekkoihin tytöllä. Näin syksyllä tykkään erityisesti ruskeasta yhdistettynä vaaleanpunaiseen/vaaleansiniseen. Tänään tytöllä punaiset housut ja benettonin puna-valkoraidallinen paita. :)
    Mukavaa sunnuntaita!
    /Sanna

    VastaaPoista
  9. Heippa anana!

    Sulla on ihana blogi! Usein käyn lueskelemassa, mutta kommentoida pitäisi useammin. :)

    Meillä on melkein samanikäiset tytöt ja olen kuumeisesti metsästänyt omalleni MoloKidsin "kädet" fleeceä...Bongasin, että teidän tytöllä sellainen on ja olisinkin kysellyt, että mikä koko teidän tytöllä on? Ei ole kokemusta tuosta merkistä, joten ei tietoa, ovatko pientä vai isoa mallia.

    Kiitos tiedosta!

    lumia

    Ps. sama maku jatkuu myös talvihaalarin osalta eli etsinnässä Cupcaken haalari...viime vuoden malli oli vaan tämän vuotista kivempi!

    VastaaPoista
  10. Näyttää monella olevan se tilanne että tulee ne tietyt jutut mitkä tuntuu lapselle käyvän. Itsekin kokeilin retroa, se body on edelleen hintalaput kiinni kaapissa vaikka oli ostettu ihan tiettyjen housujen kanssa käytettäväksi :D

    Meandilta tilasin aikoinaan lapsille samanlaiset paidat, heidän mallistossaan se on mahdollista. Mutta nuokin ovat aika vähälle käytölle jääneet vaikka ovatkin ilman kuvioita.

    Ja vaikka joku vaate ei omalle lapselle kävisikään se saattaa olla ihan napakymppi toisen lapsen päällä, se on mielenkiintoista. Mutta niin se menee että vaate näyttää juuri sillon hyvältä kun se on kantajalleen sopiva.

    Laura, eiköhän tuo huutikseen mene kun vaan saisin sen homman nyt startattua ;) (tai jos muistan niin en edes sinne laita ;) )

    Meillä on Molon lapasfleece, koko 98 ja odottaa kaapissa että lämpötila vihdoin tippuisi hieman. (Tyttö oli toukokuussa 95cm/15,5kg). Ystävälläni on se isompi koko, hänen tyttö on noin kokoa isompi eli siihen olen luottanut ettei ole liian pieni vaan aika hyvin paikkansa pitää se senttikoko, heilläkään ei ole se vielä käytössä.
    Meiltä tuo fleece ei lähde ennen kun taatusti on pieni, metsästin sitä joskus sillon puolivuotta sitten niin hartaudella kunnes viimein löysin :D

    Samaa mieltä olen että Cupcaken uusi mallisto ei ole niin kiva kun edellinen, toivonkin että haalarimme mahtuu ;) Huutiksessa oli jossian vaiheessä myynnississä muistaakseni 92 cm cc:n haalari viime vuodelta.

    Kiitoksia kommenttitulvasta, ihanaa että kiinnostuneita lukijoita on <3

    VastaaPoista
  11. Etukäteen olin ajatellut pukevani tytön unisex-vaatteisiin vauvana, mutta minusta ne eivät vaan sopineet hänelle. Edelleen värien lisäksi on tärkeää paitojen leikkaus, niiden pitää olla jollain tavalla tyttömäisiä niin että ne näyttävät Telmalta.

    VastaaPoista
  12. Kiitos tiedoista koskien Molon takkia! Meidän tyttö onkin näköjään jonkin verran teidän tyttöä pienempi, joten jos jossain vaiheessa olet myymässä teidän fleecea, niin olisin siitä todella kiinnostunut! :) Tilaan nyt koon 92 cm UK:sta. Vaaleanpunaisilla lapasilla ei löydy mistään, joten "joudun" ottamaan pinkeillä somisteilla.

    Ja tuohon kysymykseen vielä, niin sama juttu meilläkin eli välillä ollaan kokeiltu voimakkaampia värejä, mutta ei näytä tyttö omalta itseltään. Vaaleanpunainen ja muut pastellit siis täälläkin käytössä. Ja esim. vihreä ei sovi meidän tytölle ollenkaan!

    lumia

    VastaaPoista
  13. Mäkin välillä yritän jotain muuta, punaista tai sinistä.. Ongelma on toisaan se, että lapsi ei näytä itseltään. Ja vielä suurempi ongelma on se, että tuolle punaiselle ja siniselle ei löydy kaveria. Farkut ehkä vielä, mutta sitten sukat ja muut riitelekin jo...

    Hassua, miten sitä näkee oman lapsen eri tavalla, musta toi paita näyttää kivalta Padmen päällä, ja siis mielestäni sopii hyvin..:)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥