5.8.2015

Eläviä ja kuolleita



Olin alunperin ajoittanut lomani alkamaan viikolta 30 jolloin nyt tulleet helteet olisivat kivasti mätkähtäneet puoliväliin lomaa. Ajoitus olisi ollut mitä parhain, olisin ehtinyt tehdä siivoushommat ja pihat kuntoon huonommilla keleillä ja lopun lomaa olisi voinut kellua Saimaassa. Sattuneista syistä siirsin kuitenkin lomaa viikolla aiemmaksi ja lopulta palasin myös töihin viikkoa aiemmin eli olinkin lomalla vain kolme viikkoa. Tällä hetkellä olen siis töissä kun ulkona on kelejä mutta ei se  haittaa, olen jo henkisesti valmistautunut seuraavaan vuodenaikaan. Viikonloppusinkin ehditään tehdä hyvässä säässä kivoja juttuja.


Töihin paluu viikko tuntui jatkuvan suoraan siitä mihin se jäi lomalle jäädessä. Menen aamulla töihin ja kotiin tullessa juon kupin kahvia ja siirryn pihalle. Ai miksi? Tsekkaa alakuva ja etsi siitä Mirriminttu. Pihalla on tapahtunut pien räjähdys, ne rikkaruohot taitavat rakastaa hevosenlantaa ja sadetta. Kitkin maantai-iltana ehkä vain tunnin Sammalleimujen istutuksen jälkeen ja lopputuloksena oli esiin kitketyt Lumipalloheisien taimet sekä ruusut... niin ja reilu 2 kottikärryllistä rikkaruohoja. Ylemmässä kuvassa näkyykin yksi kasa ja vieressä tällä hetkellä ylimääräiset rajauskivet sekä uudelleen sijoitettava varsin surullisen oloinen Jaloangervo?

Jo uuden paikan saaneet Kuunliljat tuntuvat viihtyvän, ainakin kukkimisesta päätelleen, vaikka niiden toisella puolella on aika vähän multaa. Luotan siihen että talvi ja lumi tekee tehtävänsä ja nuo ikään kuin asettuvat paikalleen ja maa pakkaantuu paremmin joka puolelta. Tuossa on aika syvä oja ja naapurin tuija-aita, joten alunperin jättimäiset Kuunlilja-paakut vain heitettiin paikalleen ja jälkeenpäin yritettiin mullittaa ympäriltä. Meillä on pari tai jopa kolme eri Kuunliljalajia pihalla ja nyt minun pitäisi tunnistaa ne jotta saan kasvilistan ajantasalle. Kuunliljojen edessä kasvaa Keijuangervot ja mokomat ovat kolminkertaistaneet kokonsa kuukauden aikana ja osa jo kukkinutkin eli oletettavasti ovat ottaneet paikan omakseen. Samoin ne kuolleiksi luulemani Koivuangervot, ne näyttävät jo varsin reippailta pensaanaluilta. Kyllä kannatti vähän liottaa ja kaivaa.

Onko muuten kellään tietoa voinko istuttaa pienempiä Kuunliljoja Japaninmarjakuusia aidan juurelle? Se olisi varjoisa paikka, nyt kun osa Kuunliljoista tuntuu kituvan talon eteläpuolella paahteessa. Japaninmarjakuusethan viihtyvät kalkitussa maassa joten mites Kuunliljat? Ja riittääköhän se maa siinä kaikelle kasvustolle, anyone?




Tuntuu uskomattomalta miten paljon pihalla on tehty tänä vuonna ja miten vähän se näkyy. Koska itse kuitenkin tiedän mitä on tehty ja nyt jo näen itse ison muutoksen positiiviseen esimerkiksiksi kasvien kasvussa sekä kukinnassa, antaa se kivasti voimaa ja kimmoketta jaksaa jatkaa. Ja eihän kaiken tarvitse olla valmista tänä vuonna, miten voisikaan, jatketaan sitten ensi kesänä. Tänä kesänä on vielä kuitenkin paljon tekemistä ja harmittavasti osa niistä asioista olisi pitänyt tehdä jo kaksi kuukautta sitten, eli mennään ihan tuurilla tuleeko mitään.

***
kivien poisto yläpihan kallion vierestä
laiturin eteen nurmikko ja kivet
nurmikkolinjan siirto alapihalla
ja
linjalla olevien kukkien siirto
viljelylaatikkopaikan kitkeminen
nurmikon istutus etupihalle
kuunliljojen siirto varjoon
sininatojen istutus
mansikantaimien istutus
liljojen istutus
syyslannoitus
talvehtievien kasvien mökille siirto

***

Aurinkoista viikkoa kaikille!



Kangassinisiipi

2 kommenttia:

  1. Voit hyvin istuttaa kuunliljat marjakuusten juurelle. Molemmat suosivat runsasmultaista hikevää maata, joka ei ole hapan. Vaikka marjakuuset vievät suurimman osan kosteudesta, pärjäävät kuunliljat silti, koska niiden juuristo on sellainen, että ne sietävät pitkiäkin kuivia kausia.

    Jos jatkossa tulee sellainen tilanne, että olet istuttamassa kahta kasvia, joilla on erilainen maaperävaatimus (esim hapan ja emäksinen), niin kannattaa sekoittaa pohjasta hyvin neutraali. Kasvikuvaukset ovat usein hyvin kärkeviä ja optimaalisia, mutta suurin osa kasveist pärjää sellaisessa "melkein" vaihtoehdossakin. Kituva kasvi kannattaa aina siirtää tai maaperä hoitaa kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti Kati kommentista! Tosiaan kuvauksissa tuntuu olevan aika tarkkoja vaatimuksia ja puolet niistä sellaisia mitä en edes ymmärrä :)

      Siirtelen Kuunliljat varjon puolelle marjakuusten alle ja katsotaan miten viihtyvät siellä. Talon pohjoispuoli on oikeastaan aina varjossa, siis talon edusta ja yökosteuskin jää viipymään pidemmäksi aikaa aamuun eli vaikka olisi pidempiä sateettomia jaksoja niin uskon että sellainen paahteisen kuiva paikka tuo ei ole. En ole ikinä kastellut marjakuusia enkä niiden vieressä olevia tuijia ja kasvavat silti varsin mallikkaasti.

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥