29.9.2014

Palmikkopipo [ohje]


 
Just se ihan perus jossa pitää enemmän kuin mitään muuta, miettiä mikä on oikea silmukkamäärä milläkin langalla. Tämä pipo mahtuu minunkin päähän mutta on passeli etenkin ala-asteikäisen päähän.

Palmikkopipo ananan malliin

Tarvitset:
2 kerää Novita Isoveli lankaa
4,5 + 5,0 puikot sellaisena mitä ikinä käytätkin kun neulot pipoa 
[Itse käytän 40cm pyöröä ja/tai 80cm+ pyöröä]
apupuikon ja neulan päättelyä varten

Aloita tästä:
Luo 84 silmukkaa puikoilla 4,5
Yhdistä neule pyöröksi ja laita kierroksen aloituskohtaan silmukkamekki.
Aloita 2o2n joustinneule jota neulot noin 30 kierrosta
Vaihda puikot nro. 5,0
Aloita 6o2n neule ja lisää tasaisesti ensimmäisellä kierroksella 4 silmukkaa,
neulomalla silmukka ensin takakautta ja sitten etukautta.
Tee palmikonkierrot joka 9:llä kierroksella

[PALMIKONKIERTO: Nosta 3 oikein silmukkaa apupuikolle työn eteen, neulo kolme seuraavaa silmukkaa oikein, neulo nostetut silmukat oikein]

Kun olet tehnyt neljä kertaa palmikonkierron neulo seuraava kierros 6o2n.
Neulo seuraavalla kierroksella aina nurjien kohdalla kaksi nurjaa nurin yhteen.
Neulo seuraavalla kierroksella aina 6. ja 7. silmukka yhteen oikein.
Neulo seuraavalla kierroksella aina 5. ja 6. silmukka yhteen oikein.
Jatka kavennuskierroksia kuten edellä eli seuraavana 4. ja 5. yhteen jne. kunnes  olet kaventanut 2. ja 3. silmukan yhteen.
Neulo nyt aina kaksi yhteen kunnes silmukoita on jäljellä (noin) 11,
vedä lanka jäljellä olevien silmukoiden läpi ja päättele langanpätkät.

Tee tupsu, kuvien pipon tupsun halkasia on 9cm.

Jk. voit myös aloittaa pipon suoraan 88 silmukalla mutta resorista tulee silloin hieman lörpömpi.

Muistathan mainita ohjeen lähteen jos julkaiset tekemäsi pipon, kiitos!

16 kommenttia:

  1. Hei,

    ihana pipo ja koko vaatesetti!

    Olen yrittänyt ymmärtää ohjettasi neuloen silmukoinnista, mutta pelkkä ohjeen lukeminen ei ole asiaa avannut, voi olla, että kun ryhtyy tekemään niin asia selviää, mutta muutama kysymys kuitenkin: tarkoittaako tuo kun lanka vedetään läpi(pudotettu silmukka), että se tulee silmukan läpi yksinkertaisena eli ei vedetä silmukalle? Entä mitä tarkoittaa tuo kun jätetään silmukka puikolle ja vedetään lanka läpi, pudotetaan se vasta tämän jälkeen puikolta? Entä osaatko sanoa minkä verran lankaa pitää jättää silmukoiden päättelemiseen, kun kyseessä ontelokude ja tuo 72 silumkkaa?
    Tyyny siis silmukointia vaille valmis!

    Työmatkavirkkaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla että olet tehnyt tyynyn ja jo loppusilausta vailla valmis ♥

      Silmukoinnissa lanka ei kulje silmukonnin läpi missään kohdassa niin kuin neuloessa, että ”muodostaisi silmukan” ja olisi kaksinkertainen. Vaan ikään kuin se koko langanpätkä mutkittelee ”yksinkertasena” kuin mato läpi silmikoitavan reunan. Ainoastaan että saat napattua langan silmukan läpi, on se sen hetken lenkillä ja sitten se irtopää pitää vetää kokonaan silmukasta läpi ja työstä ikään kuin roikkuu pitkä langanpätkä koko ajan.

      Kohdissa joissa silmukka jätetään puikolle, sitä EI pudoteta puikolta. Vaan päättelevä lanka vedetään sen silmukan läpi kokonaan ja siirrytään seuraavaan kohtaan. Eli joka toinen silmukka aina jää puikolle kun siirryt seuraavalle puikolle missä sillä kierroksella edellisellä kierroksella puikolle jätetty silmukka tiputetaan. Sitten taas seuraavalla kerralla kun palaat sille puikolle mille silmukka jätetiin, se silmukka tiputetaankin puikolta….ja niin ne vähenevät pikkuhiljaa. Jokainen silmukka tavaallan käydään läpi kahdesti mutta eri ”kierroksilla”.

      Uskon että kun käyt työhön niin homman juju ”aukeaa”. You Tubesta löytyy varmasti myös jotain videopätkiä aiheesta, vai olisikohan ollut Garn Studion sivuillakin. Aluksi silmukoitu kohta saattaa näyttää hieman sotkulta mutta muutaman sentin jälkeen se alkaa näyttää siltä miltä pitääkin. Ei kannata vetää lankaa liian kierälle vaan yrittää jättää se samalle kireydelle kuin puikoilla neulottu osuus on.

      En osaa yhtään arvioida miten pitkä pätkä lankaa pitää jättää, jätän itse aina aivan liian pitkän kun en halua ottaa riskiä että se loppuu kesken... Olen jättänyt noihin tyynyihin varmaan 1,5 metriä sitä pätkää millä silmukoin –ja sen toisessa päässä roikkuu aina kissa :D

      Poista
    2. Kiitos neuvoista, en näköjään ollut ymmärtänyt, että se kulkee kaksi kertaa saman silmukan läpi, nyt tuntuu, että alan vähän hahmottamaan. Kokeilen tätä tänä tai huomen iltana. Tulen sittten kertomaan miten onnistui, :). Ajattelin langanpätkäksi samaa mittaa kuin sinulla, mutta ilmeisesti lyhyempikin riittäisi.

      Oma tyynyni on tehty Lilli harmaahopeakimalleontelokuteesta ja näyttää kyllä mukavan rouheiselta.

      Työmatkavirkkaaja

      Poista
    3. Hei,

      silmukointi onnistui hienosti ja rytmikin löytyi alun jälkeen, kaksi oikein, kaksi nurin ja se pudotetaan mikä on jo kertaalleen neulottu..Jätin lankaa 5 kertaa tyynyn pituuden ja se oli aika passeli. Mutta kiitos hyvästä ohjeesta, taidan tehdä pari muutakin tyynyä lisää!

      Työmatkavirkkaaja

      Poista
    4. Mahtava kuulla että tyyny on valmistunut ja onnistunut :) Se silmukointi menee tosiaan sutjakasti kun saa rytmistä kiinni -ja vaikka olen tehnyt tyynyjä jo neljä niin aina aloitan ohjeen kanssa. Harmaa hopeakimalleontelokude kuulostaa upealta ♥

      Poista
  2. Moikka,
    Ihana pinkki pipo! Aloitin heti tekemään ohjeiden mukaan, mutta jäin miettimään silmukkamäärää: onko 84 tosiaan oikea, sehän ei mene tasan 6o2n kanssa, eli joka kierroksella nurjat ja oikeat ovat eri kohdissa? Ehkä tämä on tyhmä kysymys, mutta olen aika aloittelija : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tässä pipossa ei haittaa ettei "oikeat" osu oikein sillä resorineuloksen ja palmikkoneuloksen vaihtumiskohta jää käännettävän resorin alle :)
      Eikä ole yhtään tyhmä kysymys, jos taitetta ei olisi pitäisi tietenkin reosuri ja palmikkoneulos sovittaa niin että jatkuu johdonmukaisesti.

      Poista
    2. Ok, mutta mun "tekeleessä" palmikkoneuleessakin 6 oikeaa osuu joka kierroksella eri kohtiin, kun 84 ei jakaudu tasan 8 silmukalle... Vai enkö mä nyt vaan tajua jotain? ��

      Poista
    3. Moi, no niin! Hain pipon käteen ja vasta nyt ymmärisn mitä tarkoitit! Ohjeessa on virhe, käyn heti korjaamassa, kiitos ♥
      Eli resorin jälkeen lisää 4 silmukkaa (neulomalla 4 kertaa silmukan ensin etu- ja sitten takakautta) kun aloitat palmikot. SItten yhteensä silmukoita on 88 eli tulee 11 palmikkoa ja väliin 2 nurjaa.

      Aloituksen voi myös tehdä 88 silmukalla mutta pienemmällä silmukkamäärällä resori on napakampi ja ei ala repsottamaan.
      Kiitos kiitos kiitos ♥

      Poista
    4. Jee, mä tajusin kotain siis neulomisesta, kiitos <3

      Poista
  3. Onko tuo lanka Isoveli, kun en löydä tuommoista pinkkiä sävyä? Ihana pipo!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On Isoveli lankaa mutta kevään värikartassa. Riippuu liikkeistä että missä on jäljellä, ainakin Soukan Menitassa pitäisi olla vielä tätäkin väriä.

      Poista
    2. Jee, löysin. :)

      Poista
  4. Millaisella silmukkamäärällä saisi aikuisen pipon? Ensimmäistä pipoa teen ja aloitin, mutta tuli kovin pieni ja purin sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja anteeksi pieni viive :)
      Minulel mahtuu tuo bellankin pipo päähän, tosin hieman kiristää. Kokemukset isoveikasta ovat kuitenkin sellaiset että lanka lösähtää käytössä eli tekisin piposta mahdollisimman sopivan.

      Aikuisen pipoon voisin ajatella yksi palmikko lisää eli yhteensä 8 silmukkaa lisää. Ohjetta noudattaen aloittaisit siis 92 silmukalla ja resorin jälkeen lisätään 4, mutta jos et pelkää että resori lörpähtää niin sitten voi kokeilla aloittaa suoraan 96 silmukalla ja jättää lisäykset väliin :)

      Poista
    2. Kiitos ohjeesta :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥