Viikon varrelta: pintaa syvemmältä.

Aika moni äiti ihminen on varmasti oppinut joustamaan. Itse ensin joustin unen tarpeessa, eihän se uni nyt niin tarpeellista oikeastaan ole ja voihan sitä aina nukkua seisaaltaan rattaita vatkaten. Seuraavaksi luovuin leivän voitelemisen tärkeydestä. Tämä oli aika kova juttu sillä olin lähes neuroottinen sen suhteen että leivät on voideltu aukottomasti. Kuitenkin esikoisen ollessa pieni ja roikkuessa rinnassa 24/7, huomasin että kyllä se käntty solahtaa alas ilman sitä täydellistä levitekerrostakin. Ja sitten seesteisyys ja oma aika, anteeksi mikä –en nyt kuule kun on taas kotona niin kauhee show päällä?!? Niin. Elämä muuttuu ja me sen mukana. Pidän itsenäni todella lapsilähtöisenä vaikka 20 vuotta sitten tuskin kukaan ystävistäni näki minua sellaisena äiti-ihmisen stereotypiana. Se että tulin raskaaksi jo nuorena ja ”ensimmäisenä” oli varmasti kummastuksen aihe ja loi epäilemättä epäuskoa äidillisistä vaistoistani. Todennäköisesti esikoisemme kuolema teki sen että Jiin syntyessä oli marssijärjestys kristallinkirkas, laps ensin ja sitten muut. Nyt taitaa kissakin mennä edelle koska teen elikoidenkin suhteen nykyisin asioita mitä ennen ehkä en. Olen jotenkin huomannut että elämä on helpompaa kun tsiigaan että muut hommat on kondiksessa ja joustan, kun että yrittäisin asettaa elämämme omien tarpeideni mukaan.

Kalenteri/ Granit 6,90€ ja kehys/ Ikea 5,99€

  

Tämä ei sovi kaikille mutta se sopii minulle. Minä pärjään (näköjään) hyvin ilman sen kummempia omia menoja ja harrastuksia, unta, täydellistä leipää tai viimeisteltyjä kynsiä (uskokaa pois, nekin olivat tavaramerkkini joskus). Tällä hetkellä meidän arki on sellainen että jos minä ottaisin kaikki omat juttuni viikolle, ei lapset kävisi harrastuksissa, jäisi kouluhommat puolitiehen ja en ole varma olisiko meillä ruokaakaan kaapissa. Kun ei ehdi niin pitää karsia ja priorisoida. Meidän lapsien lapsuus on nyt ja he voivat sitten aikuisena karsia valintojensa mukaan, mutta he eivät voi enää silloin elää lapsuuttaan. Heillä on oikeus olla lapsia nyt.

On toki juttuja mistä en karsi. Minäkin sanon ja nalkutan koska olen vakaasti sitä mieltä, että tässä varsin luterilaistyyppisessä itseydessäni minulla on oikeus 30 minuutin hiljaisuuteen työpäivän jälkeen (joka  muute ei ikinä toteudu mutta yritänpä edes) sekä minimissään kahteen kuppiin hyvää kahvia vuorokaudessa. Joskus ärähdän HILJAA, kun lasken silmukoita muulloin kuin keskellä yötä, varsin harvinaista. En todellakaan ole sellainen pullantuoksuinen ja pehmeä ääninen äiti joka nauraen kantaa pyykkikoria alakerrasta yläkertaan ja välissä heittää palloa kissalle… sorry. Olen paljon arkisempi, välillä naurava, välillä suorastaan riehakas, välillä vakava ja välillä kiukkuinenkin, ihan perus äiti ...vähän epäperus arjessa.

Nyt on taas käynyt niin että jää jotain väliin. Olen tietysti jo vuosi sitten sopinut hyvän ystäväni kanssa että nähdään Habitaressa keskiviikkona. Käyn messuilla lähes poikkeuksetta ammattilaispäivänä ja ainoastaan pakon sanelemana muuten. No keskiviikko meni töissä ja alun perin suunniteltu torstai iltapäivä peruuntuu koska ensinnäkin bella menee kaverisynttäreille ja ei pääse sinne ilman minua ja ilman sitäkin, luulen että olisin ollut liian poikki ollakseni hyvää seuraa. Toki pitää myös käydä kaupassa ja käyttää äitiäni asioilla –jep ei olisi onnistunut messut mitenkään tänään. Ja kaikenlisäksi luulin että on keskiviikko vaikka voisi kuvitella että näillä aikatauluilla pysyisi tiukasti kiinni päivissä. Hieman leikittelen ajatuksella että voisin piipahtaa messuilla viikonloppuna, ihan vähän mutta en pidättäisi hengitystä. Mutta tuleehan ne messut ensi vuonnakin ja onneksi on 1001 blogia mistä voin katsoa kuvat ja kuulla messukuulumiset.

Ja jos joku haluaa lukea meidän arjesta kun mies on poissa, niin alla on raato-keskiviikko (jota muuten edeltää leikittely-tiistai ja seuraa turha-kuvitella-että-helpottaa-torstai):

 

Lähdin kello 7 viemään bellaa kouluun aamukerhoon (tästä oli juttua Ylellä http://areena.yle.fi/tv/2370029 pari viikkoa sitten, koska meillä on niin hyvä sellainen –arjen pelastaja! ) josta solahdin töihin Vantaalle hieman vajaa kahdeksaksi. Kolmelta singahdin jo noutamaan molempia lapsia bellan koululta ja S-marketin pakettiautomaatin (Onpa kätevä!) kautta huristelimme Porvooseen luisteluharkkoihin. bellan olessa luistelussa kävelimme Jiin kanssa kauppaan ostamaan evästä ja tämän päivän ruoat ja ehdimme juuri takaisin hallille kun jääharkat loppuivat. bella joutuu jättämään oheiset (eli jumppaharkat luistelun jälkeen) väliin joka viikko koska hän suorittaa Vesirallin kolmatta merkkiä uinnissa. Eli lapset autoon, menoksi ja sopivien päikkäreiden jälkeen he heräsivät Tapiolassa uimahallilla. Kävimme Tapiolassa ostamassa bellan ystävälle synttärilahjan ja bellalle leggarit Seppälästä ja sitten uimahallille syömään välipalaa ja tekemään läksyt. Puolet läksyistä ehdittiin tehdä kun alkoi uinti ja onnekseni bellan uintiryhmässä ui eräs J jonka äiti on mitä mainiointa aikuisseuraa hallilla, kiitos K. kaikista mukavista juttuhetkistä! Uinnin jälkeen äkkiä kotiin, loput läksyt ja nukkumaan. Kotona olimme noin puoli yhdeksän illalla ja kilometrejä kertyi reilu 170.

Olen vallan ylpeä siitä että lapsilla on aina aika hyvin hommat hanskassa lähtöjen suhteen ja esimerkiksi bellan koulun erinomainen aamu-ja iltapäivähoito mahdollistaa meille monia asioita arjen helpottamiseksi. Yritän itse organisoida juttuja mahdollisimman hyvin; esimerkiksi funktionaaliset vaatteet tilanteiden mukaan ja keskiviikkoisin meillä on asioiden nopeuttamiseksi kolme eri laukkua: koulureppu, luistelukassi ja uimalaukku. Meidän lapset ovat myös oppineet syömään tilanteiden mukaan eli välillä syödään yhdessä pöydän ääressä ja välillä ei. Kiire ei näy juurikaan lapsille, koska hehän vain hyppäävät kyytiin ja tekevät sitä mistä tykkäävät mutta vanhemmalle perspektiivi on toinen. Onnekseni lasten harrastukset ovat minulle ilon  ja mielenkiinnon aihe, muuten voisi tuntua aikamoiselta pakkopullalta.

Perheissä jossa toinen vanhempi matkustaa paljon, on varmasti arki hyvin erilaista kuin yksinhuoltajaperheissä tai perheissä missä vanhemmat ovat läsnä. Matkustus ei aina ole valinta ja monesti on tullut esiin että tavallaan yksinhuoltajana se arki on ennakoitavampaa niin aikuisille kuin lapsillekin, kun yksi vanhempi ja arki on vakio. Itse olen yksinhuoltajan lapsi ja kunnioitan äitiäni valtavasti hänen äitiydestään vaativassa arjessa ja tiedän myös miten meidän arki eroaa siitä. Me osa-aikayksihuoltajat rakennamme tavallaan jokaisen viikon kerrallaan, niillä palikoilla mitä on käytettävissä ja mikään ei ole vakio paitsi muutos. Me emme myöskään saa niitä etuja joita mahdollisesti osa yksinhuoltajista saa ja jostain syystä yhteiskunnalla on hieman tapana vähätellä meidänlaisia perheitä …”sun kumppanishan on vaan matkoilla nyt”, ajattelematta sen enempää miten se muuttaa koko perheen dynamiikkaa kun välillä on ja välillä ei. Nyt kuin mieheni on matkoilla kolme viikkoa (arkipäivät), asiat menevät tavallaan helpommin. Arki on kuin höyryjuna joka menee eteenpäin, hidastamatta ja kun isi tulee kotiin, menee pakka aivan sekaisin. Ihan sama juttu toisinpäin. Tiedän että jokainen samassa tilanteessa tajuaa tämän, muista en ole varma…

Jokainen joka luki meidän keskiviikosta, ehkä huomasi ettei sinne mahdu äiti väliin kuin suorittamaan ja vielä tarkemmat lukijat huomasivat että olen saanut kuin saanutkin ujutettua sinne liikuntaa. Tämä onkin tämän syksyn tavoitteeni, ujuttaa jokaiseen mahdolliseen väliin liikuntaa ja vielä kun keksin miten saan kuunneltua musiikkia samalla niin avot! Näin sitä venytään ja innovoidaan elämän mukana.

Jk. Olen onnellinen. Minusta miellä on asiat hyvin ja en voisi toivoa enempää. Minusta nytkin on annettu jo niin paljon että pelkään välillä että se otetaan pois. En kehtaisi marista tai valittaa. Olemme tässä, olemme terveitä. En uskaltaisi pyytää lisää, meillä on jo enemmän kuin tarvitsemme. En muuttaisi mitään koska tämä on meidän elämää ja se on nyt. Vaikka välillä on ikävä niin siitä tietää että vielä rakastaa ja vaikka välillä väsyttää niin siitä, kun ehtii kaikesta huolimatta jutella WhatsAppissa pyyhkeistä rivitolkulla ystävien kanssa, tietää että vielä on virtaa jäljellä. Kiitos myös teille –arkeni naurattajille!

Tsemppiä kaikille arjen höyryvetureille!

Jjk. Koko stoori on kirjoitettu torstaina ja pääsin kuin pääsinkin messuille piipahtamaan lauantaina, kiitos Johanna ♥