25.2.2014

Vähänkö kävin siellä Kerässä!

Muistatteko kun hehkutin Jonna Hietalan kirjoittamaa neulekirjaa Kerällä? Jos ette niin muutama postaus alaspäin niin sieltä se löytyy villasukkien kera. Kirjan kirjoittaja on saanut muutakin aikaan, nimittäin lankakauppa Kerän, ymmärtääkseni Elinan kanssa. En muista millon luin netistä tästä uudesta Tamperelaisesta lankakaupasta mutta alusta asti niitä juttuja on luettu. Seuraaan myös Instagrammisssa niin Jonnaa kuin Kerääkin (virhe virhe virhe!) ja ne langat ja neuleet todellakin kutsuvat hankkimaan ja tekemään.

Muutama vuosi sitten Tampereen parhaimmat kaupat oli minusta lastenvaateliikkeet Nanouk ja Prince&Princess sekä Kekäleen lastenosasto. Kaikista teki järisyttävän hyviä löytöjä ja ne riittävät liki yksinomaan syyksi matkustaa pienelle minilomalle nääsvilleen. Sittemmin focus on muuttunut ja eikä kahta ensimmäistä ole itseasiassa enää olemassakaan. Kaupat on arvosteltu uusiksi ja

People's choice palkinto 2014 menee lankakauppa Kerälle!

Malabrigo Sock
Ensinnäkin siellä on todella mukavia ihmisiä jotka ovat kuin velhoja omalla alallaan. Kiitos Jonna asiantunevasta mutta ei lainkaan tuputtavasta palvelusta ja toivottavasti näemme pian uudestaan! Lisäksi kauppa on inspiroiva lankoja täynnä ja kävelymatkan päästä Ilves hotellista -tarvitseeko muuta?

Minä menin sinne *en ostamaan mitään* tai sitten ehkä vähän Palomaa tai Malabrigoa tai.... No se Malabrigon Worsted tuntuu nyt olevan maailman vaikeiten saatava lanka eli suunnitelmat kolmemetrisestä Malagrigo kaulaliinasta jäänevät toistaiseksi vielä suunnitelmiksi. Sen sijaan Paloma kasa oven vieressä oli kuin taitavasti suunniteltu ansa... ja minnähän lankesin. Samalla pakottauduin jälleen vähän pois mukavuusalueelta eli valkoisesta ja harmaasta ja kokeilen jotain vähän erilaista nyt, pastelleja. Sain myös Jonnalta lahjaksi (kiitoskiitoskiitos ♥) kerän Malabrigo Sock:ia, tästä tulee kuulema tuplana hyvä Cousteau ja minähän testaan. Jonna, kääk! Millä puikoilla? Onko 120s/3,5:et liian pienet?




Debbie Bliss Paloma
Samalla reissulla kävin toisesakin lankakaupassa ...miksi muuten Tampere on sellainen käsityöläisten mekka? Lankaidea ei jättänyt kylmäksi sekään ja sieltä kotiutin tuttua Artesano Superwashia, joka kuulema siirtyy pikkuhiljaa keriltä vyyhdeiksi. Ei se mitään, vyyhdeissä onkin aina vähän enemmän sellainen käsityöläisyyden tunne ja me nietoksen kansa kyllä tykätään pyöritellä villakeriä. Lankaideassa on todella paljon erilaisia lankoja ja myös hyvä KnitPro -valikoima ja koska allekirjoittanut neuloo nykyään Knit Pro:n irtipääpuikoilla niin toki Palomalle ostettiin puikot, koko 10, kunnon halot!

Artesano Superwash Merino
Tässä on nyt muutama pipo ja kaulahuivi eli ensi talvenakaan ei pitäisi kylmä tulla, vaikka tulisi ihan se talvikin. Jonossa on nyt niin paljon ihania neuletyöajatuksia että tässä hurahtaa hyvin kevät neulovanakissakotoilijana, suosittelen. Jonna muuten vinkkasi Kädentaitomessuista jotka ovat ensi viikonloppuna Wanhassa Satamassa Helsingissä, mukana myös lankakauppoja! Nyt pitää alkaa neulomaan varastoja pois että taas seuraavalla kerralla ei tarvitse Tampereelta lähteä pois tyhjin käsin...

Jk. Pakko kiittää kaikkia neulojia jotka tavalla tai toisella tuovat esiin neulomisen taitoa ja perinnettä. Vaikka itse olen vuosia neulonut, niin vasta viime vuosina on harrastus vienyt mennessän ja siitä voin kiittää mukavia neuleporukoita netissä, kaikkia uurastavia käsityöyrittäjiä jotka pyörittävät lankakauppoja sekä heitä jotka loihtivat mitä kauneimpia lankoja myyntiin. Jos inspiroiva neuleet ja langat eivät olisi muutaman napinpainalluksen takana ja auttavat neuvot toisaalla, olisi moni lanka jäänyt kokeilematta ja moni juttu uskaltamatta. Kiitos siis kaikille teille jotka tunnen ja myös teille joita en, ainakaan vielä!

10 kommenttia:

  1. Kiitosta vaan sinullekin, kiva postaus.:)

    VastaaPoista
  2. Ihania lankoja olet löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankakaupat on todella vaarallisia. Vielä kun saisi näistä jotain kaunista aikaiseksi ;)

      Poista
  3. Priimassa Mäkelänkadulla Helsingissä oli ainakin pari viikkoa sitten vielä joitakin värejä Malabrigon Worstedia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tiiän ;) Ostin sieltä kaksi vyyhtiä mutta niitä vyyhtejä ei ollutkaan kuin yksin... ja siitä tämä kaikki lähti lumipallon lailla vyörymään :D

      Poista
  4. Molemmat näistä lankakaupoista ovat vaarallisen lähellä työpaikkaani :) Kiva nähdä mitä langoista sinun käsissäsi syntyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiaiai, pahapahapaha :D Saa nähdä millon saan näitä puikoille, eiköhän ne täällä sitten näyt :)

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥