28.10.2012

Viikossa villapaidaksi.



No ei ihan, ehkä kahdessa, katsotaan nyt. Lähtöasetelma ei sitäkään suosi sillä rakas mieheni lähtee jälleen reisuun mutta tattadataa! sanoi että ensi viikon jälkeen ei olisikaan reissuja hyvään aikaan.  Tänään olen jättänyt vetovastuun kuitenkin hänelle ja tein villiksen alaresoriin asti valmiiksi. Enkä ole ihan tyytyväinen resorin alereunaan, mielestäni se kinnaa liikaa. Toisaalta, jos se olisi lerpumpi niin sitten se lerpattaa. Kun saan hihat valmiiksi niin te saatte päättää onko hyvä vai ei.

Kun olin neulonut sen yhden sinisen pipon Louhittaren Luolan Pohjan Akasta, oli se menoa. Ihan mielettömän kiva lanka neuloa ja sellainen jytyn villan tuntuinen. Värit on jotain aivan käsittämätöntä. Ei edes tee mieli tehdä neuleisiin mitään kuvioita sillä langan värjäys on niin mahtava. Sanoinhan jo että tilasin aivan hassun määrän lankaa ja nyt jäljellä siitä määrästä on kolme vyyhtiä. Tein ensin alta pois pipot lapsille jotta korvat pysyy lämpimän jos vaikka tuon isomman projektin valmistuminen viivästyisi. Minulla oli siitä jo valmis visio syksyksi mutta se viiden viikon olkapään sairasloma sotki kuvion aika perusteellisesti.


Louhittaren Luola / Pohjan Akka


Kolme alinta pipoa on kaikki tehty suurinpiirtein samalla tavalla. Kysyin lapsilta ensin millaiset haluavat ja vastaus oli että tuollaiset perusmösät, kiitos. Ensimmäisen pipon tein väristä farkku ja siitä tuli sen verran reilu että omin jo sen itselleni. Ärjy on täydellinen väri tytön skimbasettiin ja poika toivoi eniten-vihreää-pipoa ja ei voi olla enemmän vihreää kuin tuo lime. Väristä muste tehty pipo onkin ollut täällä jo aiemmin kuvattuna.

perusmösä [ ohje by anana ]
Tsekkaa myös Rikke hat by Sarah Young, on ollut tässä inspiksenä

Luo 110 silmukkaa saksalaisittain, klik klik jos et tiedä mistä puhun
Neulo joka toinen kierros oikein ja
joka toinen kierros nurin.
Kun pipossa on noin 10 nurjaa kierrosta päällepäin
vaihda puikot 0,5 numeroa isompiin
ja kavenna ensimmäisella oikein kierroksella 4 silmukkaa pois.

Jatka neulomista  joka toinen kierros oikein ja
joka toinen kierros nurin.
Kun olet neulonut yhteensä noin 23  nurjaa kierrosta päällepäin
vaihda puikot 0,5 numeroa isompiin
ja kavenna ensimmäisellä oikein kierroksella taas 4 silmukkaa pois.
Nyt pipossa pitäisi olla 102 silmukkaa.

Kun pipon korkeus on noin 16-17 cm aloita kavennukset.
Pipo kavennetaan 6 kohdassa joka toisella kierroksella
eli jokaisella oikein kierroksella ja tee se  vaikka ssk :lla, klik klik jos et tiedä mitä tarkoitan
Ensimmäisella kavennus-kierroksella kavenna aina joka 17. ja 16. silmukka,
seuraavalla kavennuskierroksella aina joka 15. ja 16. silmukka, sitten 14. ja 15. jne
kunnes sinulla on 12 silmukkaa jäljellä.
Lanka loppujen läpi ja päättele.

Tytön pipo on aloitettu puikoilla nro. 3 eli pipossa on käytetty puikkoja 3, 3,5 sekä 4.
Pojan pipo on aloitettu puikoilla nro. 3,5 eli vihreäsä pipossa on käytetty 3,5, 4 ja 4,5 koon puikkoja.



86 grammaa




86 grammaa


97 grammaa

Aiemmin tein tytölle palmikkopipon niin ikään laskettelutakkiin sopivaksi, miksei muihinkin takkeihin. katsoin ex-tempore lankakaupassa lankaa ja aavistelin että lanka voisi olla takin vetoketjun värinen. Olin ällistynyt kun väri oli just eikä melkein, punertavan värin ollessa kyseessä on aikamoista arpapeliä arviointi ilman mallia. Pojalle olin jo viime vuonna ajatelut tehdä punaisen "kustoon" mutta se jäi. Nyt aloitin ajoissa. Molemmat pipot on neulottu Cascade Wool :sta nelosen puikoilla.

87 grammaa

77 grammaa
Olin tekemässä pojan takeista postausta mutta jos en vaikka ei ehdikkään ennen kevättä niin mainittakoon jo tässä että vihreä takkia on ostettu unkkafemmasta ( Union Five) ja merkki on Element. Ei mitään teknisiä ominaisuuksia mutta ulkonöällisesti tosi kiva perusrotsi ja vuori on, niinkuin snoukkakansa sen ilmaisisi, just sick! Eli tosi cool. Poika tuntuu olevan nyt kaikissa vaatteissa kahden  koon välissä eli 12 on liian pieni ja koko 14 hieman reilu, mutta suunta ylöspäin. Ja näin sitä pikkuhiljaa luisutaan pois lastenvaatekaupoista ja lastenosastoilta?



Meillä sairastupa jatkuu. Pojalla on mysteeriflunssa joka ei tunnu luovuttavan. Hän paranee mutta seuraavana päivänä taas menee huonommaksi eli huomenna mennään kysymään lääkäriltä jatko-ohjeita hoidon suhteen. Tätä on nyt jatkunut kolmatta viikkoa. Toivottavasti tuleva viikko on viimeinen sairasviikko ja pääsisimme nauttimaan vihdoin syksystä ulos perheen kesken, ellei syksy käänny talveen ensi viikonloppuun mennessä. Yritän ensi viikoksi saada esittelyn reiman paketista mutta voi olla että jää viikonloppuun, katsotaan.

Jännittävää lokakuun viimeistä viikkoa kaikille !
Jännittävästi myös hävisi otsikkobannerini...

28 kommenttia:

  1. Oi kuinka hinoja pipoja! Ja niin makeat värit! Kiitos myös ohjeesta, voisinpa yrittää?

    VastaaPoista
  2. Kiitos KahviKaneli :) Värit oli kun magneetti ja toimii nimenomaan tuollaisessa muuten täysin eleettömäsä neuleessa.

    Ja kokeile ihmeessä, tosi nopea pipo tehdä!
    Ja pipon voi tehdä ihan yhdenkokoisillakin puikoilla. Jättää sillon vain tekemättä nuo silmukanvähennykset puikkojen vaihto kohdissa ja kaventaa 8:ssa kohdassa. Piposta tulee tällöin tuollaisen näköinen kuin tuo minun sininen :)

    VastaaPoista
  3. PS. Miten tuossa ensimmäisissä kavennuksissa, kun pitää kadesti vähentää 4 silmukkaa, niin tehdäänkö ne tasaisesti koko rivillä vai alussa vai miten? Tehdäänkö siis pyöröillä vai ihan neulepuikoilla?

    VastaaPoista
  4. Voi että - näitä sulla tulee ku liukuhihnalta! :D

    Otsikkosi näkyy mulle ainakin. :)

    VastaaPoista
  5. KahviKaneli, itse kavensin ne aika lähellä tuota takasaumaa. Eli sen molemmilla puolilla noin 5 silmukkaa saumasta ja 10 silmukkaa saumasta, molemmin puolin. Aika hyvin ne uppoaa kyllä nurjien väliin eli sinänsä voisi tehdö tasasesti ympärikin. Teen aina pyöröillä pipot kunnes silmukoita on liian vähän 40 senttisille sillä en osaa loopata :)

    Pieni Lintu, no nyt taas... kunnes stoppaa taas kokonaan. Tosin mulla on pari projektia jo jonossa eli toivotaan että inspis pysyy yllä :D Otsikkokuvan url oli mennyt itsestään virheelliseksi ja laitoin sen uudelleen, nyt odotan pysyykö. Erikoista...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kovasti ohjeesta ja kiitos myös tästä lankavinkistä. Vanhin poika tilas juur pipon ja miettisin millä langalla sitä alkaisin neuloa,tuo vois olla ihan hyvä vaihtoehto. Saakohan sitä jostain nettikaupasta, täällä maalla kun noita kauppoja ei ole joka kulman takana:) Mukava postaus ja tsemppiä sinne, täällä kans mies lentää viikoksi taas pois:)

    VastaaPoista
  7. Onpa tosiaan ihanat värit langoissa! Ja kiva on myös malli. Itselle varsinkin tekisi mieli kokeilla. Sovittiin yhden kässämamman kanssa, että koska aina tulee tehtyä lapsille ja lahjaksi, niin "jotain itselle marraskuu" vois olla paikallaan :) Tuossapa yks hyvä aihe! Ja kiva kun olet "back"! Mukava tulla kurkkimaan uusimmat kuulumiset. Tsemppiä ja paranemisia teille!

    VastaaPoista
  8. Upeita värejä tosiaan! Ihania pipoja ja kiitos ohjeesta, taasen. :)

    VastaaPoista
  9. Ihania pipoja, ihania värejä. Ei voi kuin huokailla... Koittakaahan parantua!

    VastaaPoista
  10. Mahtavia värejä, varsinkin tuo ärjy on nimestään huolimatta supernätti. Teetkö muuten yksinkertaisena, pärjääkö teidän lapset pakkasilla pelkiltään vai laittaako Padme kypärämyssyn alle?

    VastaaPoista
  11. täällä toinen huokailija, ihanat herkkuvärit. ja toi pinkki ois just eikä melkein meidän pinkille sopiva:)

    Pikaista paranemista, pyydä mykoplasma-testi. Ystävän perheessä jylläsi tuo ja kun saivat lääkkeet, niin jo alkoi helpottaa.

    VastaaPoista
  12. Niin ja hei, sä oot muuttunut bruneteksi:)

    VastaaPoista
  13. villa auroora, kiva kuulla että tuli tarpeeseen :) Itse olen tilannut lankaa suoraan Tuulialta joka siis langat värjää mutta lankaa myy myös www.villavyyhti.fi josta hain mm. tuon limen ja kaikki cascadet mitä ostan :) Tsemppiä myös teidän -1 arkeen!

    Pizzicato, kiitos :) Minulle tuli sama juttu että nyt jotain ITSELLE. Ja voin ekrtoa että tilasin langat jo seuraavaankin omaan prokkikseen ;)

    Ole hyvä NorppaStiina!

    Kiitos Tanja, puikot käteen vaan ;) Ja katsotaan mitä lekuri huomenna sanoo...

    -Anni-, teen yksinkertasena. Tuota lankaa kun neuloo kolmosilla niin tulee tosi tiivistä eli uskoisin että on riittävän lämmin. Luulen että Padmélla vielä joku kypärämyssy on mutta en ole varma käyttääkö. Nyt olen saanut jo neuvoteltua sukkahousut takaisin käytettävien valikoimiin...
    Ja ärjy on nimestään huolimatta tosi pehmeä jotenkin, aivan upea väri.

    Katri kiitos vinkistä, enpä olisi edes tajunnut mykon mahdollisuutta. Ja joo, niin oon. Padmén kummitäti juuri shokeeraatui kun ei olla hetkeen ehditty nähdä :D

    VastaaPoista
  14. Voi että, nuo värit on niin herkullisia ja mallit kauniita -kiitos ohjeesta♥

    VastaaPoista
  15. Kiitos Henna♥
    Pohjan Akassa on vielä ainakin kaksi väriä mistä aion tehdä jotain ja toista jo tilasinkin seuraavaan projektiin. Värien lisäksi lanka on niin miellyttävä ja nopea neuloa että jos mies ei olisi matkoilla ja planeetat kohdillaan, saisin varmasti viikossa tehtyä S-koon vilapaidan :)

    VastaaPoista
  16. Ihan hurmaavia värejä!!! Mulla on projekteja niin paljon kesken mutta pakko kokeilla tuolla sun ohjeella! Kutiseeko tuo lanka?? Meillä kun neidit on niin herkkiksiä...

    VastaaPoista
  17. MURUHUTTU, eikö totta, vangitsevia ♥
    Tosi vaikea ottaa kantaa kutittavuuteen. Minun mielestäni lanka on tosi pehmeä neulottuna, vyyhdissa tuntuu karkeammalta. Minua ja meidän lapsia ei kutita mutta se on niin yksilöllistä. Tee kokeeksi yksi ja jos kutittaa niin voihan siihen sisäpuolelle otsan kohdalle ommella vaikka ohuen fleece-suikaleen :)

    VastaaPoista
  18. Nuo värit ovat upeita-ja malli myös, yksinkertainen ja selkeä, ei mitään liikaa, eikä liian vähän. :-) Louhittaren luolan lankoja olen useaan otteeseen ihastellut nettikaupoissa, nyt on kyllä varmaan oikeasti pari kerää tilattava ja laitettava pipoja tulemaan puikoille. Jos tuntuu että kutittaa päässä,niin pitää tosiaan laittaa fleeceä väliin. Kiitos ohjeesta! :-)

    VastaaPoista
  19. Tulipa hyvään paikkaan tämä pipopostaus, tähän täytyy palata kunhan saan sen turhankin pitkäpiimäisen kaulahuiviproggiksen valmiiksi!

    Ja olipas Katri tarkkana, piti oikein katsoa kuvat uudestaan, että mikä ihmeen brunetti!? :-D

    VastaaPoista
  20. Ihania pipoja ja kiitos lankavinkistä ja kivasta ohjeesta.

    VastaaPoista
  21. Jäi vielä kysymättä että kuinka paljon lankaa menee yhteen pipoon?

    VastaaPoista
  22. Kiitos Hanna ja ole hyvä :)

    Pipokuvien alla lukee tuo grammamäärä jonka pipo painaa, eli sen verran menee lankaa siihen pipoon (minun käsialallani). Yhdessä Pohjan Akka vyyhdissä on 100 g lankaa.

    VastaaPoista
  23. Vitsi kuinka ihania pipoja, arvaas lähteekö täälläkin puikoille taas uus pipo ;)

    VastaaPoista
  24. upean näköisiä neulomuksia. hauska sattuma, kun juuri kuvailin villalankakeriä isossa paljussa samaan tyyliin :)

    miten mahtavan tasaista neulosta sä neulotkaan!

    VastaaPoista
  25. Upeita - niin värit kuin pipot ja tietysti mallit itse:) Sopivan simppeli lopputulos, tykkään kovasti. Minkäkokoinen pää mahtaa Padmélla olla tällä hetkellä? Tsemppiä arkeenne. Meillä kaksi korvatulehdustapausta, mutta pian koittaa ihana kaksiviikkoinen lämpimässä. Toivottavasti pöpöt kaikkoavat siellä.

    VastaaPoista
  26. Kiitos tanjakris ja mahtava kuulla että inspaa :)

    Sara, kiitos ja pitääkin tulla katsomaan kuvia!

    Hanna :)

    Kiitti Ninni :) Padmen pää on kai noin 54/55 epäilisin. Korvatulehdukset on kyllä kurjia, meilläkin pojan kanssa aika paljon niiden kanssa aikoinaan painittu. Ja auringon lämpöä teille, varmasti kaikkoaa pöpöt :)

    VastaaPoista
  27. hei kaikki pipojen neulojat, olisiko jollain ihan oikeasti kutittamattomista langoista? Minä itse ja kaksi poikastamme emme siedä kuin puuvillaisia pipoja ja ne kun eivät lämmitä... Tekokuituiset ja etenkin villaiset kutittavat, eivätkä fleece tms auta sisäpuolella, kun pipon reuna kuitenkin kutittaa... Ois kiva neuloa jotain käyttöön kelpaavaa.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥