10.7.2012

A R V O N T A




Tehkäähän tilaa sillä nyt paatuneinkin skeptikko kääntää kurssia. Joskus sitä voisi oikeasti päivittää itsensä eikä vaan pysyä kaavoihin kangistuneena ja vanhoissa uskomuksissa. Ja olenhan minä nähnyt pitkin kevättä ja kesää blogeissa juttuja crocseista mutta jotenkin ne on menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mielikuvat istuvat tiukassa. Myönnettäköön että ajattelin jossain vaiheessa käydä liikkeessä katsomassa ja sovittamassa kenkiä mutta juuri se päivä kun olin oven takana, oli Flamingon liike suljettu.

En tiedä onko valvontakameroihin tallentunut pettynyt ilmeeni suljettuja lasiovia tuijotellessa vai sattuman kaupallako hieman myöhemmin sähköpostiini tupsahti yhteistyöpyyntö crocsilta. Muitakin pyyntöjä on tullut mutta tämä oli nyt sellainen joka ajankohtaisuudellaan osui ja upposi. Yhteistyön sinetöi arvontamahdollisuus lukijoille. Joo, arvotaan jotain!

Kävimme koko perheen voimin sovittelemassa oikeita kokoja ja malleja. Päivä ei ollut ehkä parhain mahdollinen ja kenties joku onkin bongannut nurkassa mököttävän pojan, kenkähyllyjen välissä kiukuttelevan tytön, huppari hiestä märkänä olevan nälkäisen mamman ja perheen isän joka kaikkien tuhahtelujen keskellä säilyttää tyyneytensä uskomattomalla tavalla. That's us in action! Koska valikoima oli valtava ja olimme kuin ensimmäistä kertaa karkkikaupassa, meni hieman aikaa hahmottaa mitä ja minkä kokoista crocsia pitäisi sovitella.




Lopulta, ei kovin yllättävästi, katseet kiinnittyivät tennareihin sillä niillä on ehdottomasti pisin ja laajin käyttöaika ja onhan ne tosi coolit. Olen kokenut suurta skeptisyyttä crocsin umpimalleja kohtaan sillä olen epäillyt kenkien hiostavan epämiellyttävästi. Useammasta lähteestä olen kuitenkin antanut itselleni kertoa, etteivät tennarit(kaan) hiosta ja toistaiseksi olen samaa mieltä. Olen käyttänyt viikon tossuja ilman sukkia ja hiostavat saman verran kuin esimerkiksi Tapas-nahkaballerinat eli eroa esim. nahkakenkiin ei juurikaan ole. Koin myös huomionarvoiseksi sen että voin itse käyttää samoja kenkiä kuin lapset, eipä tarvitse arvailla miltä ne kengät tuntuu jalassa. Tennareissa onkin aika leveä lesti joka sopii minulle loistavasti. Monet tennarit ovat liian kapeat ja kovan tuntuiset jalkaani, joka on siis leveä ja matala. Crocsit sen sijaan tuntuvat lähes sukilta, superkevyetkin, tykkään!

Kaikki perheessämme ovat aika räpyläjalkoja paitsi poika. Tennarit eivät kuitenkaan hölsky hänenkään kapeassa jalassa vaikkakin Särkänniemen Ilmaveivissä hän jätti kengät ennakoivasti alas. Tennarit on säädetty sekä lapsille ja minulle nauhoista niin löysälle että menevät vetämällä jalkaan, kesällä on aina kiire ulos. Ilokseni mieskin on tykännyt kengistään. Hän kävelee pääsääntöisesti nahkakengillä ja vapaalla välillä Etnies:llä ja olen luullut ettei hän ikinä suostu pitämään mitään "rennompia" kenkiä. Näitä on nyt käyttänyt ja tituleerasi niitä "sunnuntai höntsäkengiksi". Vapaa suomennos tästä on "erittäin vapaa-ajan kengät"... ja tykkää!








Muitakin kivoja malleja oli. Tyttö tykkäsi myös Genna -balleriinoista ja poika Duet Sport Clogeista. Pojalla oli jo viime kesänä käytössä punaiset crocbandit jotka on toki mieluisat kun sujahtavat jalkaan ennätysnopeasti (ovat myös todella leveät). Samaiset vaaleanpunaisena on ostettu Partioaitan alesta -11 myös tytölle mutta ovat vielä hieman isot, tänäkin kesänä. Edelleen vannon crocband Jaunt -kumppareiden nimeen ja ainoa harmitus on, ettei niitä saa pojille kun kokoon 36 asti.
Katsotaan kuitenkin nyt miten saadut tenskut kestää ja miltä ne tuntuu, ehkä tämä on uuden vakkarihankintasuhteen orastava alku.

Tälläisiä crocseja meille lähetettiin:
Tytön kengät: Hover Sneak Hi Top (31/J1)
Miehen kengät: Mens's Santa Cruz(46/M12)
Pojan kengät: Hover Mid (38/M6/W8)
Minun kengät: Hover Mid (39/M7/W9)
KOKO MALLISTO





Ja sitten se
A R V O N T A

Palkintona 50 euron lahjakortti crocsilta !

Mitkä crocsit sinun silmääsi miellyttävät eniten tai mitkä vaikuttavat kiinnostavimmilta?
Yllätyitkö jostain mallista? Kuten minä huomatessani että on myös nahkahihnacrocseja!

Ilmoittaudu arvontaan kommenttiboksissa.


Arvonta on avoin kaikille eikä vaadi rekisteröitymistä mutta
anonyymeillä tulee olla helposti erottuva nimimerkki!

Arvonta-aika päättyy 31.7.2012.
Arvonta suoritetaan mahdollisimman pian tämän jälkeen, lomani puitteissa.


Onnea arvontaan ja aurinkoisia kesäpäiviä !


 
Arvonnan ajan saat nettikaupasta 10% alea käyttämällä koodia anana10
Jos haluat linkata kilpailun omaan blogiisi, voit käyttää yläkuvaa :)
Arvonta on järjestetty yhteistyössä crocsin kanssa.


220 kommenttia:

  1. Mä tahtoisin Madeiran ja Patrician jälkeen kokeilla Duet Flatteja;)
    Kiva arvonta, ja tarpeellinen palkinto kelle tahansa! Kenkiä, niitä ei voi koskaan olla liikaa...

    VastaaPoista
  2. Oho, tuollahan oli puukenkämaisia korollisia naisille! Se kyllä yllätti positiivisesti, vaikkakaan en korkokenkiä käytäkkään. Tennariosasto hurmasi, Lotta kelpuuttaisi varmasti nuo Hello Kitty-kuosiset. :D

    VastaaPoista
  3. Hmm..aikalailla yllätti kaikki, en ole koskaan kyseisen merkin kenkiä sen kummemmin katsonut - olen kait luullut, että vain läppänöitä ja kumppareita. Tosi kivoja, balleriinat ja kaikki. :)

    pienilintu at gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ohhoh, en tiennykkää et crocsilla tommosia tennareita on. Positiivinen yllätys. Ihania! Ja mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  5. Mä haluisin Cobbler Anklet ja Cobbler Linedit sekä noi sun tenskumallit näyttää tosi kivoille myös :)

    VastaaPoista
  6. Noi tennarit näyttää tosi kivoilta! Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  7. Monipuolisuus hämmästytti : )
    Arvonnassa mukana.
    -Sari

    VastaaPoista
  8. Tennarit miellytti teidän kengistä eniten :).
    Kaikki muu kuin ne peruscrocsit ja kumpparit yllätti! En ookkaan tiennyt että muitakin on, ja varsinkaan noin paljoa ja hienoja. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  9. Tilailen aina silloin tällöin crocseja tuolta, meillä on tytöllä käytössä jo toiset pinkit Hello Kittyt, kohta varmaan täytyy hankkia jo kolmannet. Itselleni haaveilisin ehkä sopivia ballerinoja, tennaritkin voisi kyllä olla kivat... ja sandaalit näin kesällä, mieluiten tuollaiset flipflop-malliset, jotka vaan sujahtaa jalkaan eteisessä :D

    Ja ensi talveksi olen kyllä haaveillut jotain saappaita...

    Eli mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  10. Saappaat ovat olleet suosikkilistalla jo pitkään, mutta yllätyin lasten kivoista tennareista ja naisten wedgekorollisista kengistä! Oikein mielelläni mukana arvonnassa :)

    -Bectie-

    VastaaPoista
  11. Itseleni olen miettinyt ballerinoja, mutta korolliset kengät kiinnostaisivat myös (ne on varmaan tosi kevyet!). Olen Crocsin postituslistalla, joten yllätyksiä sinänsä ei ollut :)

    VastaaPoista
  12. Kumpparit on edelleen suosikit, niitä meillä on ollut ja tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin. Mutta positiivisia yllätyksiä löytyi varsinkin noista tennareista, täytyisi varmaan käydä liikkeessä ihan livenä katsomassa.

    VastaaPoista
  13. Meilä on just tennarit ekaluokkalaiselle hakusessa, tästä tuli nyt kyllä hyvä vaihtoehto. Kiitos tiedoista ja kokemuksesta!

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa ollaan!
    Lapsilla on ollut perusmalleja jo monena kesänä, itselläkin vanhat Mary Jane-tyyppiset.
    Springi flat- malli kiinnostaisi kovasti : )

    t. Minna

    VastaaPoista
  15. Kesäksi oisin halunnut Mary Janet, mutta vielä pitempään olen haaveillut saapikkaista talveksi. Joten ne ovat ostoslistalla seuraavaksi. Arvonnassa mukana siis tällä kommentilla

    VastaaPoista
  16. Jayna balleriinat ovat minun mieleen, koska ovat käytännöllisen ja naisellisen näköiset. Käyttökokemusta ei ole.

    VastaaPoista
  17. Tennarit ja naisten korolliset mallit miellyttivät eniten. Monipuolisuus yllätti, tuoltahan löytyy vaikka mitä! :)

    VastaaPoista
  18. Minä valitsisin itselleni varmaankin kumisaappaat, koska niille olisi suurin tarve. Lähinnä yllätti KAIKKI. En todellakaan ole tajunnut, että tuoltahan löytyy vaikka mitä!

    -Jamina-

    VastaaPoista
  19. HEI!

    Tennarit on mun mileen, ehkä eniten noi Melbourne II Laceit.
    Mukana arvonassa!

    Nippe

    VastaaPoista
  20. Näistä Minä tykkään Hover Slip-on ja sillaiset minulla jo onkin, voisin ostaa toisetkin... ovat niin ihanat jalassa, kevyet ja mukavat:)
    Mukana ollaan arvonnassa:)

    VastaaPoista
  21. Voi uusille saappaille olisi tytöllä tarvetta,ollaan tykätty saappaista, tennareista ja ihan normi crocseista, tosi paljon kivoja malleja ja itselle tykkäisi syksyksi jotkut kivat crocsin tennarit.

    VastaaPoista
  22. Tennarit on ihan mahtavat!! itselläni sellaiset jo on ja pojat ja mies sellaiset myös tahtoisi. Myös perus crocsit ovat meillä kovassa käytössä pojilla ja itselläni on balleriina malliset, jotka ovat ihan unelma kevyet ja eivät hiosta näin kesällä!!!

    Kaikki nuo korolliset kengät, erityisesti puukenkämäiset olivat minulle yllätys!! En ikinä ole sellaisiin crocsehin törmännyt. :)

    Ehdottomasti mukaan arvontaan...jospa sasisi koko porukalle hommattua tennarimalliset crocsit syksyksi! :)

    VastaaPoista
  23. Olipa positiivinen yllätys - mää oon aina luullut että crocsit on vaan niitä peruscrocseja. Mutta kiinnostaisi kyllä kovasti testata ihan naisten kenkiä, vaikka tuollaiset Women's Hover Slip-On Canvas -kengät näyttäisivät kivalle!

    VastaaPoista
  24. Meillä tykkäävät kaikki muut paitsi iskä crocseista ja useampaa mallia jo löytyykin.

    Jos onnetar on suosiollinen testailisin mielellään itse tuollaisia tennareita (Hover Mid).

    VastaaPoista
  25. Valitsisin varmaankin Alice Work-balleriinat, koska kevyet työkengät olisi kiva olla olemassa (tähän asti on menty lenkkareilla...). Minutkin yllätti, että crocsilta löytyy melko monipuolisesti erilaisia kenkiä, eikä vaan perinteisiä sandaaleita.

    VastaaPoista
  26. Osallistun! Tosi kiva arvonta!!! Tennarit vaikuttavat ihanilta! Ehkäpä nämä parhaimmat: Hover Sneak Hi Top :)

    VastaaPoista
  27. Kivaa, että miehillekin on valikoimaa, ei pelkästään niitä klassikko Crocs:ja. Voisin miehelle miettiä malleja: Walu, Santa Cruz tai Hover Slip-on tennarit.

    VastaaPoista
  28. Meillä on lapsilla tennarit, mutta itseltä vielä puuttuu. Sellaiset ostaisin itselleni lahjakortilla!

    VastaaPoista
  29. Meillä on kyllä rutkasti noita peruscrocseja käytössä, mutta eipä ole tullut ennen tajuttua, että merkillä on kivoja tennareitakin. Hover Slip-On:t olisi kiva omistaa..

    VastaaPoista
  30. Kyllä mua miellytti eniten noi tennarit! Sellaiset voisin itselleni ottaa ;)

    Toivotaan että onnetar suosii...

    VastaaPoista
  31. En oo edes tajunnut et crocs-tuotemerkki on noin laaja. Ihan tosi kivannäkösiä malleja, erityisesti noi varvassandaalit näyttää hyviltä, ja kumpparitki voisin ottaa!:)

    VastaaPoista
  32. Minullekin avautui Crocsin "toinen maailma" kun viime talveksi ostin supermukavat nilkkurit. Ei tosiaan kukaan ole Crocseiksi arvannut ;)
    Täksi kesäksi rohkaistuin hankkimaan ihanat korkokengät, nahkaa ja supermukavat jalassa vaikka korkoa löytyy.
    Pojalle haalin jo ensi kesäksi alesta Kid´s Hover Sneakit ja itselleni olen kuolannut A-Leigh Wedgejä mutta niitä ei taida enää ainakaan nettikaupasta saada.
    Keltaisia kumppareita olen pojalle miettinyt mutta ovatko liian leveät kapeaan jalkaan...

    Mutta ehdottomasti arvonnassa mukana ja jos voitto, niin tennarit MULLE!

    Hyvää kesää!

    t. Alvarin äiti

    VastaaPoista
  33. Meillä on Pinjalla ollut Crocsin sandaalit joka kesä koska ovat olleet aina ne lemppari kengät.

    Nyt ostin vasta hiljattain itselleni ensimmäiset crocsit, eivätkä kyllä jää viimeisiksi, ihastuin näihin todella paljon, olenkin monena iltana haaveillut mitä muita crocseja haluaisin vielä itselleni, kumpparit ja nuo tennarit ovat varmaan seuraavat pakko saada hankinnat, työkenkäpuolellakin olisi kivan näköisiä kenkiä. :)

    Toivottavasti nyt onnetar suosisi. :)

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa!

    Katsoin kiinnostuneena jo aiemmassa postauksessa teidän tennareita, joten sellaiset löysivät tien sydämeeni. Tai oikeammin laittaisin ne poikani jalkoihin ;-)

    VastaaPoista
  35. Hover snakersit olis meidän ehdoton valinta. Ottaisin kengät koko perheelle :) Crocsit, joissa nahkaa mukana oli kyllä minullekin yllätys. Positiivista!

    VastaaPoista
  36. Onpa nätit noi teidän tytön tennarit, ihanat!
    Tietty mukana arvonnassa!:)

    VastaaPoista
  37. Ostin talven alennusmyynnistä itselleni mokkanahkainen Mary Janet. Ovat olleet todella hyvät jalassa ja omasta mielestäni ihan asiallisen näköisetkin. Mä oon joutunut heittämään niillä 14 tunnin työpäivän jalkojeni päällä (mikä on karmea shokki istumatyöntekijälle), kun mikään muu ei enää käynyt jalkaan. Hankintalistalla on samantyyliset mutta korolliset (kiilakorko).

    VastaaPoista
  38. Ostin talven alennusmyynnistä itselleni mokkanahkainen Mary Janet. Ovat olleet todella hyvät jalassa ja omasta mielestäni ihan asiallisen näköisetkin. Mä oon joutunut heittämään niillä 14 tunnin työpäivän jalkojeni päällä (mikä on karmea shokki istumatyöntekijälle), kun mikään muu ei enää käynyt jalkaan. Hankintalistalla on samantyyliset mutta korolliset (kiilakorko).

    VastaaPoista
  39. Heips! Arvonnassa mukana ja meillekkin ottaisin tennarit testiin. Perus crocseja ollut vaikka kuinka, mutta uudemmat mallit jääneet vielä ostamatta :)

    VastaaPoista
  40. Tennarit on ihanat! Mukana tietysti arvonnassa :).

    VastaaPoista
  41. Tennarit ehdottomasti kivoja tähän sateeseen kesään. Kumpparifanikin olen aina ja ikuisesti :)

    Arvonnassa mukana tietty :) Haluan tuollaiset tennarit koko perheelle.

    VastaaPoista
  42. Ostin tennarit täksi kesäksi kahdelle nuorimmaiselle ja niistä tuli suosikit. Sellaiset haluaisin myös isommille lapsille ja itselle:)

    VastaaPoista
  43. Tennarit yllättivät, vaikka aikaisemminkin sivustoa olen selaillut. Olen alkujaan ollut täysin crocs-kielteinen, mutta ihastuin kaverillani balleriinoihi jotka ovat kuin tehty jalkaan ja nyt niitä onkin kaapissa toisetkin. Ja onhan tuolla paljonkin mielenkiintoisia uutuuksia, ehkä niitä vielä pitää kokeilla jos vaikka löytyisi uudet lempparit!

    VastaaPoista
  44. Meillä on molemmilla pojilla tollaiset tennarit, ovat tykänneet kovasti. Itse haluaisin testata Crocband Jauntteja, ovatko ne hyvät jalassa ja millaista niillä on kävellä.

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa!

    Crocseja minulla ei koskaan ole ollut ja ainakin näistä haaveilen:
    Crocband ja Crocband Flat.

    Olisipa mahtavaa voittaa. :)

    VastaaPoista
  46. Haluaisin kokeilla tytölle tuommoisia samanlaisia tennareita kuin´teidän neitokaisella. Väriä en uskaltaisi tulevan koululaisen puolesta päättä, koko taitaa olla sama kuin teidän tytöllä :).

    VastaaPoista
  47. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Mä olen täysin Crocs -neitsyt, sillä meidän taloudessa ei ole yhtiäkään sellaisia. No okei, yhdet feikit oon antanut miehen ostaa melontaretkille, kun niiden kastuminen ei haittaa... Muttamutta.. Olishan se varmasti jo aika kääntää omat ennakkoluulot ja/tai antaa miehelle uudet "kunnolliset" melontakengät ;)

    VastaaPoista
  48. Nämä olisi suosikit:http://www.crocs.fi/Hover-Sneak-Slip-On-Houndstooth/12663,fi_FI,pd.html?cid=47U&cgid=boys-footwear-sneakers.
    Meillä on lapsella ollut muutamia ei-crocsin näkösiä Crocseja. Nilkkurimalliset kumpparit oli ihan suosikit.

    VastaaPoista
  49. Tahdon arvontaan mukaan. Tennareista Hover Sneak Metallic tennarit näytti ihanillee <3

    -Anonyymi Tanja-

    VastaaPoista
  50. Mukana !

    Meillä ei taida aitoja Crocseja ollakaan mutta itselleni voisin kuvitella ne ihan peruscrocsit vaikka pihahommiin. Tytöille voisin huolia noi tennarit, niin söpöt ! Crocsin kumppareita on moni kehunu ja ne oiskin tarkotus testata syksyllä :)

    VastaaPoista
  51. Duet flatit ja monet muut ballerinat ovat ihania :)
    Perus-tossut löytyy kotoa, on ollut mielessä käydä katsastamassa liikkeessä ihan sovitusmielessä crocsin kenkiä.
    Joskus olen tuolla käynyt malleja selaamassa, joten sinällään eivät yllättäneet.

    VastaaPoista
  52. Ihastuin tyttöjen pinkkeihin Keeley-balleriinoihin, käydässeni myös ennakkoluuloisesti "vain vilkaisemassa" Crocsilla, samoin pinkkeihin kumppareihin. Ne molemmat lähtivätkin sitten kainaloon Nasuilla varustettuina :) Myös tennarit yllättivät, nuo valko-vaalenapunaiset näyttävät todella ihanilta!

    VastaaPoista
  53. Pienen Tikru-fanin äitinä ihastuin täysin noihin Nalle Puh -kuvioituihin lasten Crocseihin.

    VastaaPoista
  54. Tennareista minäkin olen haaveillut, joten sellaiset kylä valitsisin, jos voitto osuu kohdalle.

    VastaaPoista
  55. Juniper tai Patricia on suosikki, kumpiakaan en omista.
    Olen kuitenkin arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  56. Malliston monipuolisuus on yllättävä. Siihen kuuluu paljon enemmän kuin vain perus crocsit.

    T. Elli10

    VastaaPoista
  57. Kiva olisi päästä tutustumaan uuteen merkkiin. Arvonnassa mukana! -AnnaK-

    VastaaPoista
  58. Osallistuu arvontaan. Sinivalkoiset lenkkarit on parhaat.
    - Jaasus

    VastaaPoista
  59. Vau, en tiennytkään että valikoima on noin laaja :) Ilmeisesti olen huomioinut kengät vain silloin, kun ne tulivat ensimmäisellä mallilla markkinoille.

    Nuo siniset tennarit näyttää oikein hyvälle, sopis mun tyyliin!

    VastaaPoista
  60. Carlie Flat Animal Wave'sit voisin ostaa heti! Korkkaricrocseihin en ennen ollut törmännyt.

    VastaaPoista
  61. Wau! Aikalailla kaikki yllätti! Kiitos sun blogin, oon nyt tutustunu nyt tähä crocs-sivustoon ja voin sanoo et todellakki yllätti esim nuo naisten kiilakorkocrocsit! Ihan mielettömät :) Voittaisinpa ni voisin hankkia sellaiset :p Arvonnassa mukana -Rennn-
    renin_p@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Ensimmäisen kerran Crocsin nettikauppan eksyessäni yllätyin eniten nahkaisista talvisaappaista. Nyt tennarit tuntuvat mielenkiintoisilta ja kädessä tuntuvat tosiaan ihanan keveiltä. Kovin ovat vain leveän oloisia.
    Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  63. Heh, meillä koko perhe kulkee pihassa touhutessaan näissä ihanissa kamalissa kengussä. Samoin äidin työkengät on usein nämä ihanat kamalat kengät. Kesällä rantsussa myös ihan ehdottomat kun voi kengät jalassa mennä veteen, eikä tarvii pelätä nahkasandaalien kastuvan! Loistavat kengät ja idea itessään!

    VastaaPoista
  64. Heh, meillä koko perhe kulkee pihassa touhutessaan näissä ihanissa kamalissa kengussä. Samoin äidin työkengät on usein nämä ihanat kamalat kengät. Kesällä rantsussa myös ihan ehdottomat kun voi kengät jalassa mennä veteen, eikä tarvii pelätä nahkasandaalien kastuvan! Loistavat kengät ja idea itessään!

    VastaaPoista
  65. Mukana arvonnassa :)
    Tennarit on kivan näköisiä, itselle haluaisin korolliset kesäkengät, tosin täytyisi käydä sovittamassa ensin :)

    VastaaPoista
  66. Mukana arvonnassa! Tennarit olisi kiva tilata, näyttää juuri siltä mistä tykkään!

    VastaaPoista
  67. Tennareita tai saappaita kiinnostaisi kokeilla, ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  68. Hover sneak metallic- malli olis ehkä kokeilemisen arvoinen!

    Sisukko

    VastaaPoista
  69. Mitä, nämäkö Crocseja? Olenpa jämähtänyt sille kumikenkäajattelulle;)
    Arvonnassa mukana ehdottomasti!
    Stiina

    VastaaPoista
  70. Tässäpä 2 mallia, jotka haluaisin: A-Leigh Mini Wedge Leather (juurikin ne nahkahihnaiset) sekä Patricia II (harmi, että valkoisista on koot loppu).

    Mukana arvonnassa =)!

    VastaaPoista
  71. Mukana mahtavassa arvonnassa! Meidän lemppareita on crocsin kumisaappaat (lasten). Ja itselläni käytössä crocsin varvassandaalit rantakäytössä, huippu hyvät!

    VastaaPoista
  72. http://www.crocs.fi/melbourne-ii-nautical-graphic/12149,fi_FI,pd.html?cid=48N&cgid=women-footwear-flats

    Nämä balleriinat ovat minun ehdoton suosikkini :)

    adalmiinan@wippies.fi

    VastaaPoista
  73. Tennarit ovat kivan näkösiä, mukana ollaan...

    Sarkkeli

    VastaaPoista
  74. Patricia sandaalit olisivat varmaan mulle passelit, eikä ne tennarikaan hassummalta näyttäneet.

    VastaaPoista
  75. Nyt täytyy sanoa, että olen kyllä totaalisesti pudonnut kärryiltä Crocsien suhteen! Noin laaja valikoima kenkiä! Vau! Palojon on niitä, mitkä kiinnostavat! -Sakara

    VastaaPoista
  76. Ilmoittaudun mukaan arvontaan!

    Tällä hetkellä kiinnostavimmilta vaikuttavat Crocsin tennarit. Niissäkin on vain niin paljon vahtoehtoja, etten ole vielä osannut päättää, mitä haluan.

    Seuraan Crocsin uutuuksia ja tarjouksia säännöllisesti, joten mitään varsinaisia yllätyksiä ei nyt kohdalle osunut. On kuitenkin hienoa, että kenkiä on nykyään joka lähtöön ja myös ne perussuosikitkin ovat pysyneet mallistossa.

    VastaaPoista
  77. Crocsband Flatit on mun mieleen :)

    Maikki

    VastaaPoista
  78. Mukana arvonnassa ollaan :)
    Pojalle 12v on ostoslistalla tennarit, jalka on kasvanut kevään ja kesän aikana ihan hurjasti, joten mitkään entiset tennarit ei mahdu!
    Crocseja meillä on käytetty eri versioina jo vuosia, ja ollaan tykätty!

    VastaaPoista
  79. cyprus, se olis tosi jees työkenkä :)

    VastaaPoista
  80. Tyttöjen keeleyt on tosi kivan näköiset. Mukana arvonnassa siis :)

    http://prinsessaramapaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  81. naisten tennarit haluaisin itselle. Tytöillä monenlaisia jo onkin. Ihan parhaimmat on talvisaappaat joissa kumialaosa ja topattu varsi, tykättiin kovin viime talven loskassa. :)

    VastaaPoista
  82. Crocsin tennareita ei meillä ole koskaan ollut, joten sellaiset olisi mukava saada kokeiltaviksi. Tosi paljon laajentunut kyllä tuo valikoima, aika hienoa kiilapohjaisia kenkiä löytyy naisille.

    VastaaPoista
  83. Täällä tullaan vähän jälkijunassa, sillä en edes ollut ennen tiennyt, että crocseja on muunkinlaisina kuin perus, kumpparit ja ballerina malli! Lapsiperheessä silti ehdoton suosikki on kumpparit! Vaikkakin noi tennarit lähtee myös ehdottomasti hankintaan. :)

    kesä terveisin: NinaP88

    VastaaPoista
  84. Tennarit olivat mieluisa yllätys.
    Toki osallistun arvontaan :)

    t. Harmaavarpunen

    VastaaPoista
  85. Olen kanssa yllättynyt crocsin nykyisestä suuresta valikoimasta. Perus crocsit eivät ole mieleeni, mutta olen löytänyt itselleni esim. Ihanat Hello Kitty balleriina crocsit :) Kumisaappaita olen itselleni sekä lapsilleni ajatellut hankkia syksyksi. Arvonnassa siis mukana!

    VastaaPoista
  86. Pojalla (9v) on nuo tennarit ja ovat ihan huippu kevyet! Jos onni potkii arvonnassa, haen sellaiset itselleni. =)

    MimmaH.

    VastaaPoista
  87. Mukana arvonnassa, jos vaikka kerrankin kävisi tuuri. Palkinto olisi kovin mieluinen tulevaa talvea ajattelen, sillä itsellä tehnyt jo mieli jonkin aikaa hankkia tytölle talvipopot Crocsilta! http://www.crocs.fi/crocs-crocband-gust-boot/11094,fi_FI,pd.html?cid=68L&cgid=girls-footwear-boots

    VastaaPoista
  88. Minun suosikit on ehdottomasti kumpparit! Päiväkotityössä ehdottomat,kun liikumme paljon metsässä ja mikäs sen mukavampaa, kuin kivat ja värikkäät kumpparit ja kaiken lisäksi hyvät jalassa!

    -Johku-

    VastaaPoista
  89. Nuo tennarit on kyllä aikas mageet! Meillä Adalla on Hello Kitty Keeleyt ja niistä tykkää sekä äiti että tytär. Muuten on ollut ihan niitä perusmalleja. Kumppareita tekis mieli kokeilla, kun monet on kehuneet ultrakevyiksi.

    Toivottavasti onni suosisi, sillä itselle on ollut tarkoituksena hankkia uudet aidot crocsit. Mutta niin kuin monilla, niin meilläkin äiti saa aina vikana, jos rahaa jää. :/

    Kivoja kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  90. Hover Sneak Hi Top olisi meidän juttu ehdottomasti! Tulevalle eskarilaiselle menevät menopopot tarvittaisiin.
    Kivaa kesää teille:)
    -Mimmuli-

    VastaaPoista
  91. Onpas kivoja malleja - ja aivan mahtavia kuvia!!! Ylin on ihan SUPER!!! Tenskut näyttävät ihanilta, etenkin nuo vaaleanpunaiset tietysti. Mutta myös noi miesten SantaCruzit.. Kaikki on kivoja! Voi, joutuukohan tässä taas ostoksille.. :O

    VastaaPoista
  92. En tiennytkään tennari-malleista,täytyy käydä testaamassa...
    T.Ellurai

    VastaaPoista
  93. Mulla on mennyt noi tennarit ihan ohi. Silmää miellyttää eniten noi miehen kengät, villi veikkaus, että voisivat olla täälläkin miehellä suosikit sunnuntaikengiksi:)

    VastaaPoista
  94. Kiva arvonta. Valikoima on laajentunut huimasti viimeksi kun olen crocs liikkeessä käynyt. Tennarit olivat mun mieleen.

    -Tvej

    VastaaPoista
  95. Crocsilla on nykyään paljon kivoja malleja :) Tennareita meillä ei ole vielä ollut, joten ne ottaisin nyt mieluiten.

    VastaaPoista
  96. Minä myös mukana arvonnassa!
    Crocs-valikoima on nykyään huiman laaja. Positiivisia kokemuksia on jo lasten monenmallisista kengistä, mutta tällä kertaa tennarit itselle kiinnostaa kovasti ;)

    T. HannaH

    VastaaPoista
  97. Kiva kun pääsit ennakkoluuloista! Mä olen ollut fani nyt 4 vuotta, pari kesää (ja yksi talvi) meni pelkillä crocseilla ja niitä on kertynyt jo useammat.
    Mun lemppari, joka pääsi loppumaan oli se korkkari! Aattelin, että nude korkkari crocsin mukavuudella olisi Täydellinen!
    Nyt kaipaan lipilapi/sandaalimallista, joka olisi siis myös esteettisempi kaupunkikäytössä kuin reikäkenkä - vaikka nekin menee ;)

    VastaaPoista
  98. Kiva kun pääsit ennakkoluuloista! Mä olen ollut fani nyt 4 vuotta, pari kesää (ja yksi talvi) meni pelkillä crocseilla ja niitä on kertynyt jo useammat.
    Mun lemppari, joka pääsi loppumaan oli se korkkari! Aattelin, että nude korkkari crocsin mukavuudella olisi Täydellinen!
    Nyt kaipaan lipilapi/sandaalimallista, joka olisi siis myös esteettisempi kaupunkikäytössä kuin reikäkenkä - vaikka nekin menee ;)

    VastaaPoista
  99. Osallistun arvontaan! :) Tytär ihastuisi varmasti juuri samoihin tennareihin, kuin teidän tytöllä näkyi olevan :) Ja itse olen harkinnut niitä purjehdushenkisiä crocseja.. kuinkas muutenkaan, kuin valkoisena! ;)

    VastaaPoista
  100. Suuri valokoima sinällään jo yllätti! Itselle olisi jotkut ballerina -tyyppiset crocsit nyt tarpeen ja crocsin kumppareita koko perheelle olen myös ajatellut. Ehdottomasti siis mukana arvonnassa!! :)

    VastaaPoista
  101. Kumppareita olen pitkään halunnut kokeilla, mutta olen myös pelännyt tuota hiostavuutta. Nyt olisi tilaisuus todeta ennakkoluulot vääriksi ;)

    VastaaPoista
  102. Korolliset Crocsit yllättivät minut täysin! Lempparit ois nuo Springi Flat -ballerinat, voisi olla töissä kivat. :) Myös muutamat talvikengät näyttivät ihanan lämpöisiltä ja tennaritkin kivoilta! :)

    VastaaPoista
  103. Mukava arvonta! :)
    Itselleni ottaisin Springi Flat ballerinat tai tennarit, pojalle perus-Crocsit. Paljon muitakin kivoja malleja kyllä löytyi. :)

    nimim. Tricky

    VastaaPoista
  104. Ihana arvonta, olispa mukava saada kerranki aidot crocksit! Mä oon yllättyny noista crocsin tennareista! Ja ballerinamallit on kans kivoja :)

    VastaaPoista
  105. Olen kääntänyt takkini... Vuosikausia katselin tätä "crocs"-kansaa, enkä pitänyt näkemästäni... Vannoin, ettei Crocseja minulle tule. No, lapsille ne piti viime kesänä hankkia - siis ihan nämä aidot versiot - ja ne on olleet lemppareimmat kesäkengät. Ovat myös äidin mieleen, koska ovat helpot puhdistaa ja lapset saavat ne itse helposti jalkoihinsa. Nyt tyttäret saivat juuri Keeley-ballerinat ja ne on jo oikein söpöt. Itse olen vielä sinnitellyt, kunnes äsken laitoin tilaukseen kesäalesta ja sinun koodisi lisäalella nahkaiset A-Leigh nahkasandaalit mustana - jos ovat niin hyvät jalkaan kuin miltä näyttävät, niin näistä tulee monen tulevan kesän suosikit :) Crocs on kyllä petrannut mallistojensa kanssa - noista löytyy jokaiselle jotain ja noita ihan oikeasti kehtaa pitää jaloissa!

    Yksi asia kuitenkin harmittaa: tyttärellä meni kantaremmi poikki viime kesänä hankituista Crocseista. Itse venytti sen niin, että katkesi. Varaosia ei valitettavasti saa, joten nyt on toinen kenkä ilman kantaremmiä :( Harmittaa...

    VastaaPoista
  106. Mä oon niin mukana, vaikka vähän huolestuttaakin että miten sä tän arvonnan suoritat.

    nimim. "Hupan oranssit feikki-crocsit"

    VastaaPoista
  107. Minullakaan ei crocseja ole.
    Lapsilla on peruscrocsit, mutta mä tykkäsin noista
    Melbourne II Short Vamp -kengistä. Raikkaan näköiset.

    VastaaPoista
  108. Oi, kiva arvonta! Tennarit olis kivat, joten mukana arvonnassa ollaan. =)

    VastaaPoista
  109. Olen pähkinyt uusien tennareiden hankintaa koko kesän ja nyt näin, että Hove Lace-upeista onkin olemassa myös kapeampi naisten malli! Perusmalli kun oli sovittaessa aivan liian leveä. Myös jotkut ballerinat voisi olla kivat - ja tytöllekin tarvitsisi isommat... Mukana siis, peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
  110. Meillä on monenlaiset Crocsit olleet käytössä ja ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. Tennarit olisivat seuraavaksi toiveessa :)

    VastaaPoista
  111. Kivoimmat ovat mielestäni kengät: A-Leigh Mini Wedge Leather. Minäkin olen lopulta kääntänyt takkini ja käytän toisinaan crocseja.

    VastaaPoista
  112. Enpä tiennytkään, että valokoima on noin laaja! Tuollaisia tennareita olisi kiva kokeilla!

    Arvonnassa kans mukana!

    VastaaPoista
  113. Nuo tennarit vois olla kivat ja syksyksi nahkakengät olis toosi ihaanat :D Paljon positiivisia yllätyksiä tosiaan!

    VastaaPoista
  114. En ole mäkään tiennyt tennareista! Vois olla kivat, samoin kumisaappaita olen lapsille miettinyt.

    VastaaPoista
  115. Crocsin kumpparit ovat meillä pikkutyttöjen ja äidin suosiossa: niin kevyet ja kivan malliset! Tennarit harkinnassa, jos arpaonni osuu kohdalle =)

    VastaaPoista
  116. Iloisesti olin yllättynyt, että löytyykin kaikenlaista :) Springi Flat oli hauska, tennarit kivat ja.....

    VastaaPoista
  117. Pauliina on J:n tennareista kateudesta ihan vihreä ja haluaa ehdottomasti samanlaiset! Ei tarvinne kertoa kenestä kysymys? :) Arvontaan haluamme. Oli yllätys tuo crocsin valikoima, joten yhteistyösopimuksenne kyllä tuotti tulosta!

    VastaaPoista
  118. Perus crocksit eivät oikein iske, olen enemmänkin fläbäri-ihmisiä. :) Mutta tennarit ja muut kengät näyttivät yllättävän kivoilta.

    Melbourne II Short Vampit ovat mun suosikit! Näyttävät tosi kivoilta, helposti yhdisteltäviltä eri vaatteiden kanssa ja hyviltä jaloissa.

    -tinker-

    VastaaPoista
  119. Tennarit näyttävätkin tosi kivoilta ja ne on minultakin mennyt ihan ohi, sellaisia pitääkin harkita:)

    VastaaPoista
  120. Crocsin kumpparit on meillä kestosuosikki!

    VastaaPoista
  121. Valkkaisin miehelleni Hover Slip-on kangaskengät, mutta jos tyttö saisi valita, meille tulisi hello kitty sandaalit :D

    Jotenkin ajatellut aina että crocsit on niitä leveitä muovikenkiä, mutta nykyäänhän niillä on vaikka mitä!

    VastaaPoista
  122. en ole crocseja jalkaani pistänyt. lapset tykkää niillä lompsia. tennarit valitsisin arpavoitoksi.

    VastaaPoista
  123. Crocsit on ihanat jalassa! Nämä olisi kiva saada, jos arpaonni suosii :)
    Hover Slip-on

    Minna P.

    VastaaPoista
  124. itsellä ei ole vielä crocseja ollut, mutta näyttää tosiaan malleja olevan vaikka kuin. Lapsella nyt ekat tänä kesänä ja tykkää kyllä kovasti. Että mieluusti tutustuttaisiin lisää :)
    -tiuttu80-

    VastaaPoista
  125. Mä on crocsien vakikäyttäjä jo vuosia, tosin niiden sirojen mallien, en perinteisten. Uutena kiva ylläri oli A-Leigh Mini Wedge Leather, mutta voittaessa saattaisin kuitenkin valita tennarit.

    -Vinkumiina

    VastaaPoista
  126. JOTKUT TENNARIT OIS AIKA KIVAT,JOS SE ONNETAR SATTUIS SUOSIMAAN.MAHTAVA ARVONTA!

    VastaaPoista
  127. Tennari-ihmisenä täytyy sanoa, että VAU! Haluaa tommoset tennarit. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  128. En edes tiennyt ennen tämän blogin lukemista, että Crocseja on noin montaa eri mallia, jopa tennareita.

    Kävin heti tilaamassa tennarit itselleni!

    Arvonnassa mukana...

    t. SusannaY

    VastaaPoista
  129. Kovin on Crocs mallisto laajentunut...
    Meillä neiti kaipaisi uusia saappaita, ja olin ajatellut testata crocsin kumppareita seuraavana, eli arvonnassa siis mukana lahjakorttia tavoitellen =)

    anneli.lindblad@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Berryessa-saapas on ehkä eniten silmää miellyttävä tai sitten tyttöjen Kelcie boots =)

    VastaaPoista
  131. Naisten tennarit ovat suosikkejani! Tykkään kovasti. Osallistun myös arvontaan.

    t. Sanelma P

    VastaaPoista
  132. Mä olen kans aina pitänyt Crocseja sellasina hassuina muovikenkinä, mutta nykyään heillä on tosi kivoja kenkiä!! Tennarimallisto miellyttää tosi paljon!

    VastaaPoista
  133. Tennarit yllätti!! Aika mageet :)
    - Tuubi

    VastaaPoista
  134. Mukana arvonnassa!
    Ihanat nuo teidän tytön vaaleanpunaiset tennarit. Sellaiset kelpaisi tällekin suunnalle =)

    -Iida

    VastaaPoista
  135. Meiltä kaikilta löytyy Crocseja ja erityisesti muksut tykkää niistä kesällä! Helppo sujauttaa jalkaan ja kestää mitä vaan :)

    Perusmallien käyttäjinä yllätyin noita tennareista... tosi kivan näköisiä. Ja naisten malleista löytyi useammatkin, jotka sopisivat työkäyttöön :)

    Mukana arvonnassa siis!

    VastaaPoista
  136. Osallistun kivaan arvontaan.Minulle oli yllätys,että crocseissa on noin suuri valikoima.terv.Tuula-Maija kontiolahdesta.

    VastaaPoista
  137. Siis oih ja voih mitä ihanuuksia tuolla on... ja todellakin mikä yllätys että noihan näyttää ihan kengiltä:)jopa hienoilta sellasilta eikä miltään puutarhatossuilta. Pakko sitä on kai käydä katsastamassa liikkeessä valikoima, suosipa arpaonni tai ei... Sellaset karvatuhvelocroksit on joskus ollu lapissa talvella ollu käytössä ja olivat lämpimämmät kun yhetkään nahkakengät villasukilla vuorattuna, eivätkä olleet ees liukkaat että hyviä muistoja crokseista ainakin on, ehkä pitää testata joku kesäversiokin (mut ku mä tahon ne kaikki :)!!!)

    T.Natja Vendace

    VastaaPoista
  138. Mun lempparit on noi crocs
    crocsband sandal kids.On ollut hyvät käytössä ja ulko-
    näkö on kiva.Isommalla on ollut genna II girls-kengät
    ja ihan parhaat kesäkengät.
    Minulla on ihan normi.crocsit ja muutamat korkkarit.Crocsin yhteistyö on mukava juttu ja onneksi
    moni on sen täältä kivasta
    blogista bongannut.Neenu

    VastaaPoista
  139. Musta noi saappaat on vaan niin parhautta.Menee koululaisellakin pitkälle alku talveen kun on villasukka alla.Eivät ole liukkaat missään tilantessa.Ihan huiput.Tänä syksynä ajattelin hankkia myös itselleni .Olen kovasti tykästynyt myös noihin tennareihin ja ne kelpuuttaisin vaikka koko perheelle=)

    t:Tanja-Maria

    VastaaPoista
  140. Haluaisin kokeilla Crocsin kumppareita, olen kuullut että ovat kevyet ja mukavat.

    Noanna

    VastaaPoista
  141. Minulla ja lapsilla (3,5v ja 1,5v) on joka kesäksi ballerina Crocsit. Myös ns. normicrocsit löytyy, on niin kätevät kun niillä voi vaikka uidakin, on kevyet ja lapsen helppo pukea itse jalkaan :) Mikään sivuilla ei varsinaisesti yllättänyt, käyn lähes viikottain piipahtamassa Crocsin verkkokaupassa :) Haluaisin kokeilla tennareita ja niitä paljon kehuttuja kumppareita.

    -Justiina

    VastaaPoista
  142. Monipuolisuus yllättää, tuoltahan löytyy kenkiä joka menoon! Ehkä nuo tenskut kiinnostaisi eniten, niitä kun tarvii aina. Tai sitten syksyä ajatellen kumpparit herkkuväreissä.

    -sleppaha

    VastaaPoista
  143. Äidin suosikit ovat A-Leigh wedge leatherin kiilakorkkarit ja pojan Hover slip on ja tietty cars-kuosilla! :)
    Mukana arvonnassa!!

    VastaaPoista
  144. Mukana arvonnassa! Paljon on kivoja uutuuksia ja etenkin nuo tennarimalliset on suosikkeja!

    VastaaPoista
  145. Luulen, että näin lämpimänä kesäpäivänä valintani osuisi omalta kohdalta a-leigh wedge leather malliin ja tytölle chameleon shirley girls sandals. Tosin voisin ottaa monet monet muutkin mallit meille. :) Ainoa mitkä ei iske on nuo ´mammutti´-mallit, nuo karvat ei vaan sytytä.

    VastaaPoista
  146. Arvonnassa mukana! Crocband Flatit näyttää kivoilta, valkoisina varsinkin. :)

    Johanna (nxmo)

    VastaaPoista
  147. Olen vähän "vanhanaikainen" ja tykkään näistä kesällä pidettävistä crokseista. Nuo tyttöjen vaalenpunaiset Mikki Hiiri kuvioiset olivat kivat. Ihan perusjutut, mutta uutta pilkettä.

    Sirkku Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  148. Mukana mahtavassa arvonnassa.Minua miellyttää eniten ne tennarin malliset crocsit.Kauniita kuvia Sinulla.

    Käti

    VastaaPoista
  149. Vaikeaa päätöstä, miesten ja poikien mallistoissa enemmän mun makuun..
    Arvan jos saisin, kiitos!

    VastaaPoista
  150. Vaaleanpunaiset tennarit tai ballerinat miellyttäisivät eniten!

    Arpaonnea toivoen,

    Frida Felicia

    VastaaPoista
  151. Vaaleanpunaiset tennarit tai ballerinat miellyttäisivät eniten!

    Arpaonnea toivoen,

    Frida Felicia

    VastaaPoista
  152. Tennarit olivat uusi tuttavuus, ja todella mageet ovatkin. Huolisin meidänkin lapsille moiset.

    VastaaPoista
  153. Eikä ! Taisin rakastua noihin "karvasaappaisiin", aivan ihanat! Ehkä ei olisi edes pitänyt käydä katsomassa crocs kenkävalikoimaa sillä nyt noi kengät on pakko saada, hahaa! :-)

    VastaaPoista
  154. haluan osallistua arvontaan. mieluiten valitsisin korkeavartiset tennarimallit!! :)

    herrri

    VastaaPoista
  155. mustat sexi sling back- ballerinat ovat suosikkini!

    -marias

    VastaaPoista
  156. Tuleva koululainen haluaisi ehdottomasti tennarit, kun muillakin on, varsinkin naapurilla.

    Lupasin, että sellaiset tulee, kun nauhat osaa solmia :)

    Toivottavasti onni potkisi!

    VastaaPoista
  157. mitkä kengät !

    http://www.crocs.fi/crocs-crocband-kids-lego/12080,fi_FI,pd.html?intid=upsell4_lego_120712

    mun pieni poikani menis oikeesti ihan sekaisin, jos tälläiset sais.

    VastaaPoista
  158. Turkoosi Shayna, ihana!
    -kastehelmi

    VastaaPoista
  159. On kyllä crocsit muuttunut siitä perusmallista! Hyvä niin :)

    Itselle olisi kiva ostaa vaikka mitä mutta poika tarvitsisi uudet sandaalit Scooby doo, olisi jees! http://www.crocs.fi/crocs-scooby-doo-ii-custom-clog/11109,fi_FI,pd.html?cid=22R&cgid=boys-footwear
    ja lisäksi tennarit :)

    VastaaPoista
  160. Parhaat crocsit ovat ne mallista poistuneet lyhytvartiset saappaat. Ihan parhaat.

    VastaaPoista
  161. Minun suosikkini ovat A-Leigh Wedge Leatherit (nytkin jalassa), mutta haluaisin itselleni myös siniset Melbourne II Short Vampit <3

    VastaaPoista
  162. Viime jouluna poikakaverini antoi lahjaksi ruskeat talvikroksit vaaleanpunaisella vuorella. Ne ovat ihanat, mutta kesällä niitä tulee pidettyä vain harvoin kylminä päivinä.

    Valikoimaa tsekkaillessani tykästyin näihin Women's Hover Lace-up Canvas tossukoihin.

    VastaaPoista
  163. Naisten tennarit kiinnitti eniten huomiota ja niihin ihastuin, mitään yksittäistä lempparimallia en kyllä osaa sanoa :D Juuri eilen viimeksi kävin crocs kaupassa pyörähtelemässä, vielä ei kuitenkaan tarttunut mitään mukaan :)

    VastaaPoista
  164. Genna II tuo niin kesäfiiliksen,sateiseen kesään <3

    -Hempun äiti-

    VastaaPoista
  165. perinteiset, helppo pistää jalkaan ja menoksi

    VastaaPoista
  166. Mukana arvonnassa. Tennarit ovat kivoja, talvea varten Cozycrocs Bootiet näyttävät mukavilta.

    VastaaPoista
  167. Baya Flip -sandaalit urheilullisella ulkoasulla miellyttää eniten. Etenkin hierovat nystyrät voisi olla erikoiset. Kiva malli.

    t. seppo_savikko@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  168. Heippa, meillä muksuilla käytössä hello kitty ja lego -crocsit. Itsellä työkenkinä perussandaalit. Ja paras kenkäostos on ollut aikaisemmin mallistossa ollut tilda, hollannikkaitten näköiset, kengät. Ihan parhaat kesälläkin, vaikka karvavuoriset ovatkin. Ikävä vaan kun koira tuhosi ne melko huonoon kuosiin, mutta pidän niitä jalassa silti joka päivä. Seuraavana ostoslistalla on työkengiksi Juniper, en vaan ole vielä raaskinut ostaa. Sateisin terkuin Riksutin

    VastaaPoista
  169. Duet Sport Clog näyttää kivalta, ne vois olla mun seuraavat.

    VastaaPoista
  170. Kaikki o kivoja. Arvonnassa mukana. On tullut paljon mielenkiintosia uutuuksia mm. noi tennareiden näköset.
    Tiina Raeske
    tiina.raeske@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  171. Oon aina pitänyt crocseja jotenkin ei niin kivoina- sillä en syttynyt siihen reikäkenkä tyyliin mikä oli tässä pitkään, mutta nyt huomatessani että sieltä löytää jos minkälaista kenkää ja monta itsellekin sopivaa, niin yllätys oli kyllä suuri!
    Itselle eniten kolahti tennarit, sillä niitä ei voi ikinä olla liikaa(:

    henna194@gmail.com

    VastaaPoista
  172. Oon aina pitänyt crocseja jotenkin ei niin kivoina- sillä en syttynyt siihen reikäkenkä tyyliin mikä oli tässä pitkään, mutta nyt huomatessani että sieltä löytää jos minkälaista kenkää ja monta itsellekin sopivaa, niin yllätys oli kyllä suuri!
    Itselle eniten kolahti tennarit, sillä niitä ei voi ikinä olla liikaa(:

    henna194@gmail.com

    VastaaPoista
  173. A-Leigh wedge leatherit on ihanat! :)

    VastaaPoista
  174. Women's Hover Lace-up Canvas olis kiva. t: fisunen@gmail.com

    VastaaPoista
  175. Ehdottomasti haluan lapsille kokeiluun crocsin kumisaappaat. Odotan syksyn uusia värejä saapuvaksi kauppaan ;)

    VastaaPoista
  176. Oli aika monipuolinen valikoima. Ja kivan värikkäitä.

    tlavikka@hotmail.com

    VastaaPoista
  177. Mulle Crocband Flat! Esim. navy blue-värisenä. Sovitin just viikonloppuna pikkusiskon vastaavia ja olivat niiin ihanat jalassa ja hyvännäköiset. Plus tosi kätsyt näinkin sateisena kesänä, kangastennarit on heti märät.

    VastaaPoista
  178. Ihastuin suloisiin punaisiin kumppareihin. Valikoiman laajuus yllätti.

    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  179. Koko kuuden hengen perheellä onkin ollut Crocseja ( Crocbandeja, Electroa,Hello Kittyä,Gennaa, Keelya ja tavallisia) käytössä jo useamman vuoden, mutta tennarit ovat itselle vielä joskus haaveena :)

    Iitu

    VastaaPoista
  180. Hover Mid:it oli kyllä kuvissa edukseen...eli arvonnassa mukana ;)

    VastaaPoista
  181. Mukana arvonnassa!

    Crocband Flatit ottaisin nyt, jos saisin valita. :)

    VastaaPoista
  182. Minua miellytti erityisesti miesten "erittäin vapaa-ajan kenkä"; kävin vilkuilemassa sitä jo kun se oli alessa. Jos uskaltaudun, taidan hankkia sellaiset miehelle lahjaksi ensi kesää varten. Supercoolit :)

    VastaaPoista
  183. Yllätyin laajasta valikoimasta!

    VastaaPoista
  184. Crocbandit on mun makuun ja lapsille saappaat on myös ihanat :)
    -aamusauna

    VastaaPoista
  185. http://www.crocs.fi/crocs-sexi-sandal/11838,fi_FI,pd.html?cid=653&cgid=women-footwear

    Nämä ihanat kengät näyttivt parhailta.

    VastaaPoista
  186. Hover snakersit

    näillä kelpais tallustella.

    x_unrated(at)hotmail.co

    VastaaPoista
  187. Hover Mid:it kaverilla samanlaiset ja ovat olleet kestävät.

    mukaan siis nimimerkillä maruska

    ja email mariestrange(At)hotmail.com

    VastaaPoista
  188. En tiennytkään että Crocsilta saa tennareita nykyään! Käväisin nettisivuilla ja suosikkini oli ehdottomasti naisten Hover Sneak Metallic-tennarit ja värinä Gold/Bubblegum. Ihanat! Tälläset on pakko varmaan jossain vaiheessa hankkia, vaikka en perinteisistä crocseista kauheasti innostukkaan.

    rantanenmirka(at)gmail.com

    VastaaPoista
  189. Ihania malleja ja suuri valikoima yllätti ... mulle tennarit tai balleriinat! :)

    VastaaPoista
  190. Poikani on joo pyytänyt muutaman viikon ajan Crocsi-ostoksille, joten koitetaan onnea arvonnan suhteen:)

    VastaaPoista
  191. Yllätyin monipuolisesta valikoimasta! Itelle haluaisin valkoiset tennarit.

    VastaaPoista
  192. Suosikit on Classicit. Mulla onkin kahdet, toiset veljeltä peritty ja toiset ihan itselle ostettu jo vuonna.... 2007? Hyvin ovat palvelleet ja niillä on kävelty lähes kaikki lumeton aika :D
    Must have new!

    tittin_elamaa AT luukku.com

    VastaaPoista
  193. Crocsit on suosikkejani. Carliana kengät kaipaisin :) Toivottavasti onni suosii. Taloustilanteestani johtuen en ole päässy kauppoja tekemään.. Ehkäpä tätä kautta maailman parhaat kengät osuisivat kohdalleni :)

    VastaaPoista
  194. Meidän perheessä on kokemuksia vain kumppareista ja ovat keveyden takia olleet lasten suosikkeja. Pitäisikin ostaa taas uudet.

    VastaaPoista
  195. Adrinat on mun suosikki.Yllätyin kyllä monipuolisesta valikoimasta, tennaritkin näyttää kivoilta.

    Terkuin MaritaK

    VastaaPoista
  196. Huippu arvonta :)
    Olen mieltänyt myös crocsit lasten kesätossuiksi jollaisina niitä meillä on käytettty enkä ole edes huomannut näitä asiallisia aikuisten kenkiä.
    Hover Slip-onit olisi kyllä ihan ykkösvalinta.

    VastaaPoista
  197. Hover skimmerit haluisin itselleni. Nyt näyttivät olevan vielä edullisesti 29.90e hintaan viikonlopun yli. :) Syksyn uuttamallistoa odottelen kumisaappaiden osalta. Sellaiset olisi hankittava.
    Ja ehdottomasti arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  198. Mä yllätyin kun huomasin että Crocseja saa myös korollisina, mukava yllätys kuitenkin. Samoin tennarit olivat kivat.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥