Äiti, uskaltaisitko sä mennä kahvikuppeihin?

Espoo - Yyteri - Särkänniemi - Espoo

Vaikka lähtöl auantai-aamuna olikin varsin hektinen, olin päättänyt että siitä eteenpäin edetään kiireettömästi. Löyhä aikataulu jossa on ainoastaan määritelty ne perusaktiviteetit ja kaikki siinä välissä on improvisoitavissa. Ja kuten muuallakin on ollut puhetta, kesäisin myös syödään miten sattuu, missä sattuu ja mitä sattuu. Niin se vaan menee, niin me edetään.

Aamulla startattiin Yyteriin ja mukana oli kylmälaukussa miehen tekemät eväät. Aamiaisella tietysti hoettiin sitä aamupalan tärkeyttä mutta totuus on että lapset syövät sen mitä syövät, eipä sitä voi väkisinkään ruokaa kurkusta alas työntää. Vähänkin kun ovat vielä äitiinsä tulleet ettei se aamiainen oikein putoa, niin ei. Tässä poikkeuksena että poikahan syö pekonia vaikka kaksi pakettia joka aamu jos häneltä kysytään. Jotenkin verisuonisairauksia täynnä oleva lähisuku ei kuitenkaan rohkaise pekoniaamiaiseen joka aamu.

Sääennusteet eivät meitä hellineet mutta jos Suomen suvessa alkaa Pekan mukaan tekemään suunnitelmia, saa sisällä viettää koko kesän. Olin varautunut siihen että jos sataa käytetään sateenvarjoa ja jos sataa paljon, tehdään jotain muuta. Yyterissähän hieman ripsikin muttei mitenkään häiritsevästi, kesä kastelee ja kesä kuivaa.

Yyteristä lähdettiin ajamaan Tampereelle. Koska oli selvää että lapset tipahtaa autoon samantian, kurvattiin viereiselle Teboilille syömään. Kesä tai ei, pitää se yksi lämmin ruoka ainakin tarjota vaikka eihän se aina maistu kun lämmin sää on. Matka jatkui Tampereelle jossa Ilves-hotellissa kirjoittelen tälläkin hetkellä postausta. Mies vei vielä lapset uimaan lauantai-iltana hotellin altaaseen, eihän se yksi uintikerta per päivä riitä mitenkään lomalla!

Sunnuntai-aamuna tsekattiin säät ja jälleen keskuteltiin aamiaispöydässä siitä miten tärkeä olisi syödä hyvin. Hetken istuin siinä ajatuksissani ja katselin lapsia ja mietin että vautsivau, onpa ne kasvaneet kun kerrankin aamiainen painottuu syömiseen eikä lasten kaitsemiseen, komentamiseen ja muuhun yleiseen hälinään. Toki hetken päästä molemmat menivät jo hivenen pitkin penkkejä [noniin, olihan ne meidän lapsia]  joten oli aika poistua.

Kuten ennenkin, tähtäsimme Särkänniemeen niin että on ennustettu sadetta [tai järjetöntä hellettä], se on yksi tapa varmistaa ettei tarvitse jonottaa. Tänä vuonna Iltapäivälehdet olivat tehneet loistavaa työtä ja Särkänniemi oli erittäin väljä. Mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja yhdessä laitteessa tyttö oli ihan yksin... vähän kuin yksityiskierroksella. Lämmin ja kostea ilma ei haittaa ollenkaan sillä enemmän harmittaisi viettää tuntikausia jonoissa. Nestetankkaus ja pizzaslicet riittivät koko päiväksi. Ja se päivä oli mahtava! Ei satanut, ei tapeltu ja lapset pääsivät kaikkiin laitteisiin mihin halusivat... tai no melkein. Pienoinen takaisku oli että tytöllä ei riittänyt pituus kaikkiin niihin laitteisiin johon olisi halunnut (tälläistä ongelmaa ei ole ollut pojan kanssa joka omaa hieman enemmän itsesuojeluvaistoa). Onneksi oli laitteita mihin aikuisen kanssa pääsi alle 120 senttinenkin sillä pienten laitteet eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tyttöä kiinnostaneet. Angry Bids puistokin käytiin läpi mutta ehdottomasti tällä hurjapäällä paino oli niissä vetkuttimissä.

Sitä sadetta ja ukkosta ei ikinä tullut. Tukkijoen jälkeen otettiin pienet itkut Koskiseikkailulla (minimi piruus 120 cm) ja siitä eläintarhan ja akvaarion kautta takaisin hotellille, uimaan!

[äiti ei mene laitteisiin, ei edes kahvikuppeihin. äiti meni rikki tytön odotusaikana eikä enää kestä edes takapihan keinuja. äiti ottaa valokuvia ja huoltaa]

 

 

...l o m a l l a.