23.7.2012

Lukijan vinkistä

...olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Blogi on siitä kiva paikka että täällä vuorovaikutus toimii ja kun itse saan iloa vinkkien jakamisesta muille, saan myös takaisin saamisen ilon. Silloin tällöin tarjoutuu erinomainen mahdollisuus tarttua kokemuksiin jotka varmasti olisivat jääneet välistä ilman teitä rakkaat lukijat. Kiitos.


Viime perjantaina meille riitti sateinen suvi Suomen savossa ja pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan. Olimme jättäneet mahdollisuuden käydä Kesämaassa vielä ennen lähtöä mutta aamun pilvinen 15 astetta ei missään määrin kutsunut Punkaharjun suuntaan. S-marketista kipaistiin kasa lörtsyjä mukaan ja vielä kerran kokeiltiin Pikkukakkosen puistoa... josta poistuimme noin viiden minuutin jälkeen kun alkoi jälleen sataa. Kotia kohti kiitos.




Taannoin Tanjan kanssa tavattiin Tapiolassa ja häneltä poimin vinkin pyykkipusseista (kiitos Tanjallekin). En tuolloin vielä pusseja itselleni ostanut mutta kun Stockan ale alkoi ja näin pussit -40% alekorissa tarttui mukaani yksi pussi. Kun pussia mies oli käyttänyt kerran työmatkallaan pussia ja totesimme yhdessä pussin erittäin toimivaksi hain toisen kappaleen (viimeisen Tapiolan Stockalta) ja sitten se oli menoa... ostin pusseja kaksi lisää Savonlinnan Sokkarilta. Näille on selkeä tarve, nämä mahtuvat pieneen tilaan ja ovat käytännössä ikuisia, tykkään.


Minä INHOAN muovipusseja. Siis todellakin inhoan. Käsilaukussani on aina Petit Pataponilta saatu kestokassi pienempiä ostoksia varten, automarkettiin lähdetään niiden isojen Prisma/cittari -kassien kanssa ja laukkuja on riittävästi eri tarkoituksiin. Ja  s i l t i  meille kertyy muovipusseja. Etenkin rakas siippani on muovipussien superkäyttäjä, hänen mielestään mitä vaan voi kuljettaa myovipussissa ja se on ihan okei... ei ole, yök. Etenkin työmatkalta palaavan miehen paikalla olon ihanuus laskee heti pari pistettä kun näen kylppärissä kaksi S-marketin [reikäistä] muovipussia täynnä likavaattetta. Mutta nyt tuokin asia on ratkaistu. Mies lähtee työmatkalle mukanaan Reisenthelin kestopyykkipussi, luonto kiittää ja kun hän palaa kotiin käyn heti pyykkien kimppuun sillä nuo pussit on vaan niin mageet! Hinta noin 5 euroa, +- euro.


Noniin ja takaisin kotimatkaan. Jo lähtiessä olin muistanut lukijan vinkin taannoisessa leikkipuistopostauksessa. Lahti osuu matkan varrella enemmän kuin hyvin joten päätimme pysähtyä Launeen Perhepuistossa. Mikkelin jälkeen sääkin oli yhtä auringonpaistetta joten odotimme kuivaa leikkituokiota innolla. Ja puisto tosiaan yllätti, WAU (Ja kiitos!). Ensimmäiseksi sanoin lapsille ettei saa mennä liian kauaksi sillä paikka oli vieras ja puisto niin iso ettei vanhemmat välttämättä heti löydy jos ei katsekontaktia ole. Toiseksi ihmettelin miksei tälläisiä puistoja ole pääkaupunkiseudulla. Siis kirjaimellisesti hiuksia nostattavan ihana! Kaikille kaikkea, jokaiselle jotain ja tilaa. Olin niin häkeltynyt lämmöstä, paisteesta sekä puistosta etten tajunnut ottaa kokonaisvaltaisia kuvia mutta suosittelen puistoa kaikille jotka Lahden läpi ajaa minne tahansa. Lähellä puistoa on mäkkäri jossa voi myös tankata nälkäisiä matkalaisia ja puiston vieressä on kahvio. Täältä lapset piti raahata lähes väkisin ja tytön lempeä karjuminen rytmittikin puistosta poistumista kauniissa auringonpaisteessa. Lupasimme tulla uudestaa !



Kesä jatkuu ja tällä viikolla kuuleman mukaan helteitäkin tulossa. Minun pitää tarkastaa ja päivittää KESÄLISTA  ja suunnitella hieman tekemistä sillä mies palasi duuniin ja nyt lomailen lasten kanssa. Eilen jo vähän turisteltiin entisillä kotikulmilla ja uimareissuja ainakin on suunnitelmissa, katsotaan minne kesä vie.



Kokemusrikkaita lomapäiviä ja tekemisen iloa !

14 kommenttia:

  1. Samat pussit on kovassa käytössä täälläkin - yritän tällä hetkellä kouluttaa perhettäni lajittelemaan niihin likapyykin valmiiksi väreittäin - mustat mustaan jne...
    toistaiseksi tulos on laihanlainen :P...

    VastaaPoista
  2. :). Me asutaan perhepuiston vieressä ja on lapsille vähintäänkin tuttu paikka. Vinkkaahan jos/kun seuraavaksi tulette, niin tullaan tyttöjen kanssa moikkaamaan :).

    Mä taas jaksan aina hehkuttaaa Turun Seikkailupuistoa, ilo ja onni tälläiset ilmaiset leikkipuistot.

    VastaaPoista
  3. Hih, kivaa jos pyykkipussit ovat löytäneet tiensä teillekin :). Ja se periytyy. Ida lähti tänään leirille, ja melkein ensimmäiseksi muistutti että "äiti, mä tarvin sit pyykkipussin".

    VastaaPoista
  4. Olen selkeästi myöhännäisheräänäinen pussien suhteen mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) citymami tuo lajittelu kuulostaa ja aika hc:ltä, en usko että meiltä onnistuisi kun tytöltä :D Ja Tanja en ihmettele yhtään että on Ida on noin jämpti, ootte niin kaksi marjaa ♥

    Onkohan vastaavia pusseja muuten kenkien kuljetukseen reissuilla? Vinkkejä?

    VastaaPoista
  5. Ja Marika, tietysti pitääkin laittaa viestiä KUN tullaan seuraavan kerran. Ilmanmuuta olisi kiva saada seuraa. Ja laitanpa korvan taakse tuon Turkuvinkin ;)

    VastaaPoista
  6. Hei.
    Kitos kauniista blogista.
    Kuvien peruusteella että taida käydä Tapiolan asukaspuistossa, Mielestäni mukava puisto ja jnkv tekemstä isommillekin. Arkisin päiväsaikaan on pyöriä ym välineitä käytössä ja sisätilaan pääsee leikkimään. Laajat nurmikentät ympärillä. Ja lähellä Tapiolan keskustaa.
    Oletteko käyneet Espoon saaristoveneellä.? Todella suositeltavaa. Jääkää johonkin saareen ja muutaman tunnin kuluttua seuraavalla laivalla pois. Suurin osa kallioisia / metsäisiä saaria. Iso vasikkasaari on " kaupunkilaisin" eli siellä on kahvila ym. Ainakin espoon kaupungin sivuilta löytyy aikataulut.
    Hyvää kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kummastakin vinkistä! Pyykkipusseja on nyt pakko päästä hankkimaan. Juuri viime viikkoisella reissullamme jälleen kerran ahdistuin likaisista pyykeistä, en kestä niitä puhtaiden seassa ja muovipussit ällöttää.

    Ajelemme usein Lahden ohi ja monesti olen tuota puistoa miettinyt, muttei olla kuitenkaan käyty. Sinne siis seuraavan kerran, jos sää on hyvä.

    VastaaPoista
  8. Loit selkeän tarpeen, mäkin inhoon niitä muovareita mihin pyykin reissussa aina lajittelen.

    VastaaPoista
  9. Noita samoja pyykkipusseja löytyy täältäkin, löytynyt jo vuosia. Käteviä. Varsinkin jos reissaisi joskus jonnekin. ;D

    VastaaPoista
  10. Kiitos Anonyymi ♥ Tunnustan että vaikka olen asunut Tapiolassa useamman vuosikymmenen, olen käynyt asukaspuistossa vain ehkä kaksi kertaa. Edellisen kerran kävimme vuosia sitten ja oli todella kuuma ja ilmeisesti viikonloppu sillä puisto ammotti tyhjyyttään. Vaikka puisto on lhellä Tapiolan keskustaa, on se meistä katsottuna suunnilleen kauimmaisessa paikassa ja siksi sinne ei ehkä tule mentyä. Lisäksi tykkään itse olla meren äärellä ja mies mielummin liikkuu autolla niin usein unohdamme koko puiston olemassa olon. Olimme itseasiassa eilen (kiitos muistutkesi) menossa puistoon mutta sade yllätti mutta uusi yritys olisi huomenna :)

    Saaristoveneillä ei olla ikinä käyty vaikka muuten veneillyt olenkin tuoa edustalla mutta kiitän jälleen Vasikkasaarivinkistä., yritän ehdottomasti puhua perheen reissuun :)

    Kiitos vielä kommentistasi ja aurinkoista kesänjatkoa myös sinulle!

    Ole hyvä Riikkaa, pannaan hyvä kiertämään ;)

    -Anni-, oon suorastaan shokissa, olin varma että jo jollain niin sulla ainakin on nämä pussit jo kaapissa :D

    Nina, =D Niin, no ei mekään olla ihan kamalasti viime vuosian matkusteltu mutta jos nyt edes näin kesäreissuilla. Vai pitäskö meidän nyt varata matka johonkin että saan enemmän rahoille vastinetta!

    Kiitos kaikille kesäisille vierailijoille!

    VastaaPoista
  11. Nuo ovat kyllä loistavia, olen niitä joskus Stockalta ostanut ja matkalaukuissa tuollaiset roikkuu. lisäksi löysin pari vuotta sitten COSsilta sellaiset harmaat puuvillaiset pienemmät pyykkipussit, jotka ovat olleet itsellä ja miehellä aina työmatkoilla mukana, ja ovat kyllä kans ihan ykkösiä.:)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommentista ja vierailusta blogissani. Te näköjään kerkesitte meitä ennen Lahteenkin :) Ollaan nimittäin suunniteltu, että pysähdytään kans Launeen perhepuistoon, kun ajellaan mökiltä kotiin :)

    VastaaPoista
  13. Eppusen kaapilla, eipä olisi ekana tullut mieleen että COS:llakin voi olla pyykkipusseja. Jälleen hyvä esimerkki siitä että kaikki ei ole sitä miltä näyttää :)

    EAF, ei tarvitse kiitellä ja blogissa käyn säännöllisen epäsäännöllisesti, niinkuin kaikissa :) Olen pahoillani ettei aina tule jätettyä kommenttia. Teidän lomasuunnitelmat kuulosraa hyviltä ;) Ps. Launeen leikkipuiskoon kantsii ottaa pyyhe mukaan, ainakin autoon -siellä saattaa kastuakin ;)

    Hyvää lomanjatkoa kaikille lomailijoille !

    VastaaPoista
  14. Näin entisenä lahtelaisena ja itsekin lapsena samaisessa perhepuistossa aikaa viettäneenä musta on aika hassua kun perheelliset tutut pk-seudulta ajelee Lahteen ihan vain perhepuistoa varten :). Mutta kiva puisto on, tekemistä riittää kaikenikäisille, vaikkakin meidän 2-vuotiasta vielä turha sinne viedä, ku peruspuisto vielä riittää hyvin.

    Ja lisävinkkinä voisin mainita, että ihan siinä Perhepuiston lähellä on Yli-Marolan kotieläinpiha, kiva vaikkakin melko pieni mutta eipä maksakaan sisäänpääsy mitään. Ja lähimmälle uimarannallekaan (Mytäjäinen) ei kovin kauan aja. Eli jos Lahteen vain perhepuistoa varten on menossa niin myös muuta tekemistä lapsille löytyy läheltä :).

    Ja vaikuttaapas noi pesupussit käteviltä!

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥