Missä vaiheessa 8-vuotiaista tulee yhteistyökykyisiä jälleen? Millon tämä esimurrosikä loppuu ja lapsi muuttuu taas sellaiseksi leikkisäksi ja kokeilunhaluiseksi äidin pikku mussukaksi?
Noin 2 vuotta sitten kun hankin kameran poika huusi "Ota äiti kuva!", "Hei kato mä meen nyt tälleen!" ja silloin ainostaan oma kokemuksen puute rajoitti kuvien onnistumisia. Nyt meidän keskustelunkulku rajoittuu siihen kun minä anelen poikaa olemaan irvistämättä jotta saisin edes muutaman kuvan ja poika on noin joka kolmannellakymmenennellä kerralla messissä. Tässä vaiheessa astuu yleenä Murphy kuvioihin ja nekin harvat kuvat ovat jostain syystä epäonnistuneita.
Tauot ei auta, lahjonta ei auta.. selät alkavat kyllästyttää ja meillä on niin monta kuvaa pojan kielestä että niistä saisi oman näyttelyn Uudenmaankadun galleriaan. Pitäisikö vain luovuttaa? Mutta kun minä en halua ...haluan kuvia mummeille ja vaareille, halun kuvia itselleni. Haluan molemmista lapsista niin paljon kuvia kun koneelle mahtuu (no ok, sieltä kyllä tila on jo loppunut). Minusta on ihana nähdä ilo kuvassa ja muistella kuvien kautta lasten pieniä oivalluksia. Haluaisin että tyttö ottaisi mallia pojasta ja nauraisi niinkuin hän... tosin tästä olen jo luovuttanut, hymyily ei vain ole se Padmén juttu. Hän on vakava, tarkkaavainen ja omapäinen -joka saa myös kuvissa näkyä.
Ei tämä nyt niin vakavaa ole, arjen pikku murinaa. Äidin ainoa harrastus joka on aika pitkälle riippuvainen lasten yhteistyökyvystä. Ja eieiei, en minä halua vain "passikuvia" missä lapsi hymyilee -mutta sukulaiset tuntuvat arvostavan niitä kuvia missä näkyy muutakin kuin jalat tai pään yli vedetty pipo -mikähän kumma heitäkin oikein vaivaa =)
Noin 2 vuotta sitten kun hankin kameran poika huusi "Ota äiti kuva!", "Hei kato mä meen nyt tälleen!" ja silloin ainostaan oma kokemuksen puute rajoitti kuvien onnistumisia. Nyt meidän keskustelunkulku rajoittuu siihen kun minä anelen poikaa olemaan irvistämättä jotta saisin edes muutaman kuvan ja poika on noin joka kolmannellakymmenennellä kerralla messissä. Tässä vaiheessa astuu yleenä Murphy kuvioihin ja nekin harvat kuvat ovat jostain syystä epäonnistuneita.
Tauot ei auta, lahjonta ei auta.. selät alkavat kyllästyttää ja meillä on niin monta kuvaa pojan kielestä että niistä saisi oman näyttelyn Uudenmaankadun galleriaan. Pitäisikö vain luovuttaa? Mutta kun minä en halua ...haluan kuvia mummeille ja vaareille, halun kuvia itselleni. Haluan molemmista lapsista niin paljon kuvia kun koneelle mahtuu (no ok, sieltä kyllä tila on jo loppunut). Minusta on ihana nähdä ilo kuvassa ja muistella kuvien kautta lasten pieniä oivalluksia. Haluaisin että tyttö ottaisi mallia pojasta ja nauraisi niinkuin hän... tosin tästä olen jo luovuttanut, hymyily ei vain ole se Padmén juttu. Hän on vakava, tarkkaavainen ja omapäinen -joka saa myös kuvissa näkyä.
Ei tämä nyt niin vakavaa ole, arjen pikku murinaa. Äidin ainoa harrastus joka on aika pitkälle riippuvainen lasten yhteistyökyvystä. Ja eieiei, en minä halua vain "passikuvia" missä lapsi hymyilee -mutta sukulaiset tuntuvat arvostavan niitä kuvia missä näkyy muutakin kuin jalat tai pään yli vedetty pipo -mikähän kumma heitäkin oikein vaivaa =)
Hih, meidän esikoinen on 15v, eikä ole yhtään yhteistyökykyinen äidin valokuvaamisen suhteen... itse napsii kyllä itsestään kuvia kaikenmaailman irc gallerioita varten.. :-)
VastaaPoistaJoo, ei meilläkään saa kuvia 12v pojasta ja 10v poika antaa ottaa kuvia, mutta on aina ihan jäykkä ja kuvista tulee teennäisiä. 8v sen sijaan ei välitä vaikka kuvaankin, ja saapa hänet poseeraamaankin jos pyytää. Kauankohan sitä iloa vielä kestää? Toivottavasti tämä on luonnekysymys, eikä tuo poseerausinto häviä tuolla nuorimmalla koskaan...
VastaaPoistaJoskus joku naljailikin blogissani, että "tä onks sulla muitakin lapsia kun tuo yksi", kun oli ollut jonkin aikaa pääasiassa kuvissa tuo pienin poika. Mutta minkäs teet kun ei muista saa kunnon kuvia tai eivät anna laittaa niitä blogiin...
Niinpä, mikä teidän sukulaisia vaivaa;)?!
VastaaPoistaMun suurin haaste on kuvata arkea - pidän harmonisista ja kauniista kuvista - eikä meidän arki ole useinkaan harmonista..:)
Meillä teiniprinsessan kanssa sama juttu kuin Mannukalla. Eipä saisi edes mainita blogissa. 11-vuotias poika pyristelee vastaan mutta ei onneksi vielä tosissaan.
VastaaPoistaSinnikkyys yleensä palkitaan, toivottavasti nyt äidin :)