Meidän lapsilla on onnea. Heillä on enkeliveli joka suojelee, he eivät ikinä kulje yksin. On pikkusisko joka palvoo ja on isoveli joka vahtii ja opettaa. En ole ikinä ajatellut lapsilukua lasten kannalta, olen vain ajatellut mitä itse toivoisin. Meillä on nyt kaksi täällä luonamme ja yksi muistoissamme. Jos ensimmäinen poikamme olisi kanssamme, uskon että meillä olisi kolme lasta. Mutta hän ei ole ja pelko on jäänyt. Kaksi saa riittää, tämä on ihan täydellistä.
Päivä päivältä tyttö kiintyy enemmän veljeensä ja vaikka he tappelevat, kiistelevät,huutavat ja muksivat, he silti rakastavat toisiaan. Tytön silmistä näkee miten magee veli on ja vaikka 8-vuotiaat pojat ovat aika itsekeskeisiä -on pikkusisko pompulle kaikki kaikessa. Vaikka he kasvavat yhdessä, ovat he täysin erilaisia. Osaan ennustaa helposti pienempää, mietin vain miten isoveli sen teki -se tulee menemään juuri toisin.
Pomppu oli pienenä kuin Hangon keksi, hän rakasti ihmisiä -ihan kaikkia. Tämä lapsi ei vierastanut vaan rohkeasti meni kenen tahansa luokse, aina hymyillen. Hän tykkäsi tytöistä, suojeli pienempiä ja oli empaattisin lapsi jota olin ikinä tavannut. Hän ei juurikaan itkenyt yli 1-vuotiaana, oli aina hyvällä tuulella ja totteli kuin ohjelmoitu. (Hän toki myös valvoi ensimmäisen vuoden eikä pitänyt mitään muuta raviontoa kuin rintamaitoa minkään arvoisena)
Tyttö sensijaan... noh, hän nukkui ekan vuoden, melkein toisenkin. Ehkä siksi hänen sosiaalisissa taidoissaan olisi hieman hiomisen varaa :) Hän ei hymyile, olemme tuottaneet pettymyksen lukuisille Stockan mummoille... ei, mikään keino ei tepsi -tämä lapsi ei vieraile hymyile. Hän tarvitsee rutiineja, omia juttuja, omaa rauhaa. Hän tekee kaiken juuri niinkun haluaa, on ehkä manipuloitavissa mutta vain kun itse sitä haluaa. Hän ei ole ihmisrakas, kaikki vieraat ovat kauhistus ja jopa puolitutut pitää käsitellä yksin tai äidin kanssa hieman sivussa, ensin vain tarkkaillen ja totutellen. Muut tekevät mitä pystyvät, tämä tyttö tekee mitä tahtoo. Ja kun ei tahdo, se kuuluu kyllä kauaksi. En tiedä mistä hän on luonteensä perinyt ...jostain syystä monet sormet osotavat minua kohti.
Lapset täyttävät päiväni, tuottavat iloa ja joskus suruakin. He ovat tavallaan minun voimavarani, se voima joka pitää liikkeessa silloinkin kun väsyttää ja ei huvittaisi. Kun isi on poissa, he kaipaavat häntä mutta saavat tyytä minuun. He ovat onnekkaita, heillä on meidät ja me olemme onnekkaita kun olemme saaneet heidät .... silti eniten saan hyvää mieltä siitä että heillä on toisensa.
Päivä päivältä tyttö kiintyy enemmän veljeensä ja vaikka he tappelevat, kiistelevät,huutavat ja muksivat, he silti rakastavat toisiaan. Tytön silmistä näkee miten magee veli on ja vaikka 8-vuotiaat pojat ovat aika itsekeskeisiä -on pikkusisko pompulle kaikki kaikessa. Vaikka he kasvavat yhdessä, ovat he täysin erilaisia. Osaan ennustaa helposti pienempää, mietin vain miten isoveli sen teki -se tulee menemään juuri toisin.
Pomppu oli pienenä kuin Hangon keksi, hän rakasti ihmisiä -ihan kaikkia. Tämä lapsi ei vierastanut vaan rohkeasti meni kenen tahansa luokse, aina hymyillen. Hän tykkäsi tytöistä, suojeli pienempiä ja oli empaattisin lapsi jota olin ikinä tavannut. Hän ei juurikaan itkenyt yli 1-vuotiaana, oli aina hyvällä tuulella ja totteli kuin ohjelmoitu. (Hän toki myös valvoi ensimmäisen vuoden eikä pitänyt mitään muuta raviontoa kuin rintamaitoa minkään arvoisena)
Tyttö sensijaan... noh, hän nukkui ekan vuoden, melkein toisenkin. Ehkä siksi hänen sosiaalisissa taidoissaan olisi hieman hiomisen varaa :) Hän ei hymyile, olemme tuottaneet pettymyksen lukuisille Stockan mummoille... ei, mikään keino ei tepsi -tämä lapsi ei vieraile hymyile. Hän tarvitsee rutiineja, omia juttuja, omaa rauhaa. Hän tekee kaiken juuri niinkun haluaa, on ehkä manipuloitavissa mutta vain kun itse sitä haluaa. Hän ei ole ihmisrakas, kaikki vieraat ovat kauhistus ja jopa puolitutut pitää käsitellä yksin tai äidin kanssa hieman sivussa, ensin vain tarkkaillen ja totutellen. Muut tekevät mitä pystyvät, tämä tyttö tekee mitä tahtoo. Ja kun ei tahdo, se kuuluu kyllä kauaksi. En tiedä mistä hän on luonteensä perinyt ...jostain syystä monet sormet osotavat minua kohti.
Lapset täyttävät päiväni, tuottavat iloa ja joskus suruakin. He ovat tavallaan minun voimavarani, se voima joka pitää liikkeessa silloinkin kun väsyttää ja ei huvittaisi. Kun isi on poissa, he kaipaavat häntä mutta saavat tyytä minuun. He ovat onnekkaita, heillä on meidät ja me olemme onnekkaita kun olemme saaneet heidät .... silti eniten saan hyvää mieltä siitä että heillä on toisensa.
***
Niin totta.
VastaaPoistaKauniisti kirjoitettu.
Lapset on niin erilaisia. Mun kolmikko on niin erilaisia persoonia etten voi välillä uskoa.
Voihh, miten mukava kirjoitus. Olette tosiaan onnekkaita ja lapsenne sitä myös kun on teidänlaiset vanhemmat. Sisaruus on ihana rikkaus! Meillä on vain yksi lapsi ja en pysty juuri nyt toiseen (selviän vielä edellisen synymästä), eikä sen varsinkaan saisi olla ns. painostus toiseen että pakko olla sisko/veli ja sitähän tulee monesta tuutista. EN ollenkaan tarkoita että kirjoituksessasi olisi ollut sitä, ei lainkaan, van siinä oli juuri se oikeanlainen kanta joka auttaa minua käsittelemään tätä aihetta. Kiitos ku jaoit asian kanssamme!
VastaaPoistaKaunis kirjoitus. Meillä 8-v on myös pikkuneidin idoli. Välissä pitää isompaa muistuttaa tästä, kun toinen tietysti ottaa mallia myös niistä tyhmistä tempuista;)
VastaaPoistaIhana kirjoitus :) Välillä mietin että miten samoista vanhemmista syntyneet lapset voivatkin olla NIIN erilaisia, hih ;)
VastaaPoistaMistä Padmen suloinen tähtihattu on?
Kaunis kirjoitus. Meillä lapsiluku ei ollut koskaan mitään selkeeä. Kunnes tämä neljäs syntyi, tiesimme heti, että siinä se on. Nyt tämä on täydellinen poppoo.
VastaaPoistaMeillä nuo lapset ovat kansa hieman erilaisia, mutta monessa asiassa myös niin samanlaisia, että nykyisin melkein ajattelen enemmän, että ovat niin kovin samanlaisia... Pikkuasioissa sitten eroavat: poika viihtyy pienten asioiden parissa, jotka vaativat keskittymistä ja tyttö on taas hieman suurempien linjojen kanssa parempi.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu. Samanlaisia olen pohtinut minäkin. Lapsemme ovat onnekkaita, kun heillä on toisensa. Teidän tyttö muistuttaa luonteeltaan kovin paljon meidän nuorempaa ainakin vieraihin suhtautumisessa. Ei näitä lapsia voi kuin onnellisena ihmetellä:)
VastaaPoistaIhana kirjoitus. Toivon niin sisarusta meidän Minille. Toivottavasti mun toive joskus toteutuu.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitit ja kuvat ovat todella kauniita!Tuo puukuva on kyllä ihan mahtava!:)
VastaaPoistaMinullakin on aika samanlaisia ajatuksia lapsiini liittyen. On se niin ihanaa nähdä kuinka rakkaita lapset ovat toisilleen. Tänään isoveli meni herättelemään nukkuvaa siskoa ja silitti varoivaisesti selkää ja antoi pusun poskelle.. jonka jälkeen räväytti tietty kattolampun päälle ja kiljaisi herää jo!:D Kyllä lapset ovat elämässä rikkaus ja iso voimavara. On se totta, että sitä osaa vanhempana myös pelätä, eikä ota mitään itsestäänselvyytenä ja muistaa välillä olla kiitollinenkin (itselläni oli lasten välillä yksi km v12, vaikkei sitä enkelilapseksi lasketakaan)
Paljon iloisia hetkiä uuteen viikkoon!
/Sanna
Ihana teksti!Ja kauniita kuvia taas. Itse olen ollut ainoa lapsi ja kyllä sitä sisarusta silloin toivoi, on ne vaan kuitenkin rikkaus! Tuon hatun olen muutes monesti nextillä napsauttanut ostoskoriin, mutta en ole ikinä saanut aikaiseksi tilata. En sitten löytänyt oikein muuta pakko saada juttuja niin en viitsinyt pelkkää lakkia ja tumppuja tilata :)
VastaaPoistaTosi kauniisti kirjoitettu!
VastaaPoistaMeillä myös, tosin meidän ainoa poika on enkelinä suojelemassa siskojaan...Siskot eivät ole koskaan nähneet häntä mutta tietävät olemassaolon ja puhuvat kyllä veljestään.
Elämässä on asioita joista ei voi päättää ja täytyy yrittää muistaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Sinulla ihanat lapsesi ja minulla omat tyttöni ;)
Sinun blogistasi ja kuvistasi välittyykin minusta hienosti se kuinka elät lapsillesi!
Mukavaa viikkoa koko porukalle!
Voi kuinka kaunis kirjoitus. Ja niin tutun kuuloista.
VastaaPoistaMeidän lapset ovat kuin yö ja päivä, yhdistävä ominaisuus on huumorintaju (pakko, että selviävät äitinsä kanssa).
Inka ei pienenä paljon hymyillyt, eikä ihmisistä piitannut (juu, autismi ja sen kirjot on poissuljettu). Nyttemmin on kiinnostunut myös muista ihmisistä ja nauraakin päivittäin. Eli on teiniydessä hyvätkin puolensa.
Luksu sen sijaan rakasti ja rakastaa kaikkia. Sosiaalisuus ja empaattisuus on kuin oppikirjoista, puolustaa heikompiaan (eli käytännössä kaikkia) ja ottaa muut huomioon (silloin kun pallon potkimiselta ehtii).
Kovapäisiä ne on kumpikin, mistä lie sekin tullut.
Joko eväskori on pakattu?;)
Nina
Meillä on tuplat teidän lapsia. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, kaksi totista ja kaksi hymysuuta. Ihana rikkaus että lapset ovat erilaisia!
VastaaPoistaJenni
Kiitos kauniista kirjoituksesta.
VastaaPoistaAivan ihana hymykuva pojasta :)
VastaaPoista- Kaisa
Ihana lukea teidän lapsistanne myös <3
VastaaPoistaKyllä ne tosiaan ovat lahja ja rikkaus, kiitollinen pitää olla joka hetkestä.
Muistetaan taas huomenna nauttia heistä, vaikka kiukkujenkin keskellä ;)
Nina, olen heti valmis kun huudat hep ;)
Ps. Pipo ja tumput ovat Nextiltä ;)
Virtuaalihali teille ja lukijoille ^^