11.7.2016

Florida 2016 / Kohti Orlandoa


Maanantaina, toisen lomaviikon alussa, lähdimme kohti Orlandoa. Kuten viimeksikin, myös tällä kertaa sade yllätti jo matkalla ja mitä lähemmäksi Orlandoa pääsimme, sitä kehnommaksi keli muuttui. Joko Orlandossa on aina huono sää tai sitten meillä vaan sellainen tuuri. Hieman hirvitti motarilla kun tietää, miten huonolla kalustolla monet jenkeissä ajaa. Vettä tuli niin paljon, että vaikka ajoimme noin 40 km/h, ei eteen nähnyt yhtään mitään vaikka tiesimme, että edessä on auto. Sateen hellitettyä, ei mennyt pitkään ku näimme jo ensimmäisen kolarin tai ulosajon.



Otin myös muutaman kuvan pysähdyspaikoista sekä tietullialueesta, jos joku kenties pohtii autoreissua Floridaan. Kaikki näkemämme levähdysalueet ovat olleet motarilla kaistojen välissä, eli sinne poistutaankin vasemmalle eikä oikealle niin kuin Suomessa. Eri pysähdypaikoilla on eri ruokapaikat ja vaihtoehtoja on yleensä useampia. Hyvissä ajoin ennen, tien oikealle puolelle tulee kyltti jossa kerrotaan liikennemerkillä mitä seuraavalta plazaltya löytyy.

Tietullialueet ovat helppoja jos autossa on SunPass. Tällöin vain valitaan se SunPass-kaista ja nopeusrajoitusta noudatten huristellaan läpi. Yleensä tuo SunPass taitaa olla vasemmalla puolella, jos oikein muistan. Miamin alueella kannattaa kuitenkin ryhmittäytyä keskimmälle kaistalle ennen tietulleja, niin ehtii vielä valita oikean kaistalle ennen porttia. Miamin alueella ei ihan näin autotonta ole.



Olimme varanneet kolme yötä varsin edullisesta Rosen Inn (Closest to Universal) hotellista. Hotelli oli asiallinen, huolimatta siitä, että käytävät muistuttivat läheisesti Hohto-elokuvan hotellin käytäviä missä kummitteli ne kaksostytöt. Valitsimme hotellin koska se oli lähellä Universal Orlandoa ja hotellista sai ostettua liput huvipuistoon ja hintaan sisältyi myös kuljetus puistoon. Olimme jo aiemmin päättäneet mennä Universal Orlandon Universal Studios puistoon yhdeksi päiväksi. Vaikka mietimme myös Islands of Adventurea sekä vesipuistoa, lopulta tulimme tulokseen, että Studios taitaa olla meille se sopivin. Illalla arvoimme, kumpana Orlandossa viettämästämme kahdesta päivästä käytämme puistoon sillä sää oli varsin epävakainen. Onneksi valitsimme heti seuraavan päivän sillä sen päivän iltana alkoi sataa ja satoi vielä kun lähdimme Orlandosta Tampaan. Sateen takia myös Daytonan reissu jäi tekemättä.


Seuraavana aamuna huoneessa nautitun aamiaisen jälkeen, lähdimme odottamaan bussia. Onneksi se bussi joka rysäytti katon kiinni hotellin sisäänkäynnin lippaan niin, että lasikuitupalat sinkoili, ei ollut se meidän bussi tai kuski. Hieman myöhemmin paikalle kaartoikin meidän "shuttle", joka keräili vieraita muutamasta hotellista ennen päätepysäkkiä eli huvipuistoa. Vaikka bussi oli täynnä, ei puiston sisäänkäynnillä ollut suurempaa ruuhkaa ja pääsimme nopeasti turvatarkastuksesta läpi. Turvatarkastus on kuin lentokentällä: taskut tyhjäksi, kävellään metallinpaljastimen läpi ja myös laukut tutkitaan. Meillä oli mukana vain kamera, puhelimet ja vesipulloja sillä puistoissa on varsin tiukat säännökset.




Päätimme käydä ensin kaikki laitteet ja sen jälkeen tutustua kauppoihin. Ensimmäisenä eteen tuli Minions ja 10 vuoden tauon jälkeen myös tämä mamma päätti käydä raidit läpi. Ja kyllä! Ihan törkeen hyvä ja en voi käsittää, miten 4D tekniikalla toteutetut raidit toimivat näin hyvin. Joka laitteessa on ensin ikään kuin ”esinäytös” johon liittyy aika paljon seisomista ja puhetta, mutta sen jälkeen siirrytään toiseen tilaan jossa varsinainen ”raidi” on. Osaan laitteista ei saa vielä mukaan mitään tavaraa, joka koskee laukkujen lisäksi taskuissa olevia tavaroita. Tälläisiä olivat mm. Muumio, Hollywood Rib Ride Rocket ja MIB. Näiden raidien edessä (ainakin Muumio ja MIB) on sormenjälkitunnistuksella toimivat lokerot ja lokeron saa maksutta käyttöönsä raidin ajaksi. Kun pakkaa mukaan puistoon vesipulloja tai muuta tavaraa, kannattaa ottaa huomioon, että lokerot eivät ole kovin isoja (minun instagramissa saattaa olla joku kuva lokerosta). Lokerot ovat selkeästi pienempiä kuin ensimerkiksi meillä joissain ruokakaupoissa olevat lukittavat lokerot mihin mahtuu ruokakassikin.



Ravintoloissakin on valinnan varaa ja meidän valinta oli tietty Krusty Burger Springfield:ssä. Amerikkalaiseen tyyliin kompleksissa on yksi jono josta sitten mentiin sen lajin tiskille kun halusi. Mielestäni hinta ei ollut kova, ottaen huomioon että annoskoko oli oikein riittävä. Enpä ole ennen syönyt Moen kapakassa mutta nyt sekin on koettu. Siellä tosiaan istui asiakkaita tiskillä juoden olutta, tosin tässä baarissa sai ostaa vain yhden oluen/ID. Myös erilaisia kauppoja on joka kulmalla ja kaikista laitteista ulos tullessa, tullaan sen aihealueen myymälään. Jos ikinä on halunnut jotain elokuviin liittyvää oheissälää, täältä varmasti löytää.

Orlandon huvipuistojen ruuhkista sekä jonoista muistutellaan alituiseen. Olimme kolme vuotta sitten Magic Kingdomissa ja siellä oli selvästi enemmän porukkaa kun nyt Universalilla. Alueella on ilmainen Wi-Fi ja siksi meilläkin oli puhelimet mukana; jotta lapset voivat viihdyttää itseään jonoissa, joiden otaksuimme olevan 30 minuutista pariin tuntiin. Toisin kävi. Puistossa oli niin vähän ihmisiä, että pisin jonotusaika jonka näimme, oli 20 minuuttia ja sekin oli tippunut takaisin kymmeneen minuuttiin, kun kävimme hakemassa juotavaa. Emme jonottanet yhteenkään laitteeseen yli 10 minuutti ja vaikka itse luovuin ensimmäisen kierroksen jälkeen, kävi mies ja lapset useissa laitteissa toisen kerran. Onneksi emme investoineen Fast Passeihin.








Emme jääneet katsomaan varsinaista loppuparaatia, vaan lähdimme takaisin hotellille muistaakseni neljän aikoihin. Lämpötila ja kieputus oli uuvuttanut jälleen koko sakin ja bella valitteli hieman silmiään. Illalla alkoi the sade.



Seuraavana aamun bellalla oli kunnon silmätulehdus ja likka ei meinannut saada edes silmiä auki. Ensimmäistä kertaa ikinä, oli matkavakuutukseni tarpeen ja aloin etsimään netistä tietoa miten tulee toimia. Löysin pikaisesti tiedon, että tulisi hakeutua lähimpään Wahlgreensin Healtcare Clinic:iin. Sellaiseen siis lähdimme ja aurinkorasvojen ja rantalelujen takaa löytyi kulmasta vastaanotto jossa ilmoittautuminen tehtiin itse tietokoneella. Tämän jälkeen pääsimme lääkärille joka selvitti ensin, pitääkö meidän maksaa itse vai onnistuuko veloitus suoraan vakuutusyhtiöön. Vaikka suomalainen osoitteemme aiheutti hieman päänvaivaa, onnistui veloitus lopulta suoran yhtiöön. Tämän jälkeen tutkittiin lapsi. Tutkimus oli todella perusteellinen jossa ensin selvitettiin haastattelulla taustat sekä nyt ilmenneet oireet. Sen jälkeen tutkittiin silmiä useammalla eri tavalla, tarkastettiin näkö ja tietysti perus hengitystie jne. tutkimukset. Koska lääkäri puhui englantia ja lapsi suomea, olin tietysti välissä tulkkaamassa mutta bellakin jo ymmärsi, mitä taajaan hoettu ”good girl!” tarkoitti. Ilmeisesti pienestä flunssasta lähtenyt silmätulehdus oli niin raju, että hoidoksi määrättiin tippoja joita piti laittaa 4 h välein 7 päivän ajan. Resepti meni suoraan viereiselle apteekkitiskille sähköisesti ja näyttötaululla näkyi ”käsittelyssä”, kunnes tilaksi muuttui ”valmis”, nappasimme lääkkeet ja jatkoimme matkaa. Tipat vaikuttivat nopeasti ja jo seuraavana päivänä silmät vaikuttivat paljon paremmilta. Ehkä hieman hassua, että samalla ovenavauksella voi käydä lääkärissä, hakea reseptilääkkeet, ostaa leluja, makeisia, meikkejä ja olutta ja lähes mitä muuta vain mutta se on sitä Amerikkaa.

Koska emme lähteneet Daytonaan huonon sään takia, päätimme hyödyntää vapaapäivän metsästämällä vilkkuvia luistinsuojia sekä tietenkin Outlet shoppailulla. Orlandossa on hyvät outlet kauppakeskukset, jotka tosin ovat ulkoilma mall:eja eli sadesäällä pitää olla sateenvarjo tai nopeat jalat. About samat kaupat on joka paikassa mutta valikoima tietenkin vaihtelee jonkin verran. Shoppailussa ei kannata tulla vauhtisokeaksi vaan jos aikaa on, ostaa ne parhaimmat löydöt ja jatkaa matkaa. Luistinsuojien metsästys Floridassa on hieman nihkeämpää, sillä ainoastaan jäähalleissa on Pro Shop joka myy luistelutarvikkeita. Olimme nyt kiertäneet jo kaksi jäähallia kolmesta ja vilkkuvia suojia ei vieläkään ollut löytynyt.


Vielä yksi yö ”Hohto-hotellissa” ja matka jatkuu Tampan kautta Ospreyhin.

2 kommenttia:

  1. Hei, onpa mukavaa lukea teidän reissusta! Toivottavasti postauksia on tulossa vielä monta, nytkin varustauduin oikein eväiden kera sohvan kulmaan lukemaan tätäkin postausta. Luin myös viikonloppuna teidän edellisen reissun kaikki postaukset läpi. Muutama vuosi sitten Floridassa vierailleena haluan sinne palata, joten muutamat vinkitkin olen jo napsinut muistiin. Usa on mun ehdoton lempimatkakohde enkä muualle enää juuri välitäkään reissata. Semmoinen mikä kiinnostaisi on hintataso, miten koitte sen? Nythän euron kurssi on huono dollariin nähden ja eli euro taitaa olla jo mellkein dollarin. Löysitkö edelleen edullista ostettavaa? Miten outletit, oliko millainen tarjonta? Samoin mua kiinnostaisi tarkemmin kuulla ruokapuolesta, kävittekö ulkona syömässä joka päivä ja mikä on teistä paras ruokamesta? Mun yhdet suosikit näkyikin tuossa yhdessä kuvassakin, Panda Express ja ehdoton suosikki Menchies! Olis niin paljon kysyttävää, etten kehtaa moista kysymystulvaa esittää...

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Postauksia tulee vielä jokunen, reilu viikko tässä on vielä matkan päätökseen aikaa ;) Meidänkin reissutv armaan suuntautuu Yhdysvaltoihin sillä vaikka itse meiellläni matkustaisin vaikka minne, on meidän mies vähän nihkeämpi. Olenkin joskus sannut, että kun tyttö on isompi, lähdemme mimmiporukassa kiertämään ainakaan Afrikan :D

    Mutta ei minullakaan ei ole mitään jenkkien matkustusta vastaan ja etenkin Floridassa kyllä yhdistyy kaikki mitä lomalta voi toivoa. Seuraavaksi kai pitäisi sinne länsirannikolle mutta hitsi jos siellä ei ole kunnon outlet kauppoja niin mistä me sitten vaatteet ja kengät ostetaan :o

    Dollari on nyt huonolla kurssilla mutta sillehän ei mitään voi. Onhan siellä silti edullisempaa, joku enemmän ja joku vähemmän. Roskaruokahan on käytännössä ilmaista ja ulkona syöminen ylipäätään ja kun shoppailut teke outleteissa niin hyvin pysyy budjetti kasassa. Majoituksissa ja ruokakaupassa tietty enemmän näkyy sitten se kurssi. Mutta en kyllä ottanut stressiä, samat rahat vähintään ne täälläkin menee elämiseen.

    Me syödään tosi huonosti, mitä lämpimämpi on. Itse syön oikeastaan vain salaattia/ kanaa/kalaa ja lapset on lomamoodilla kyllä sellasella roskaruokavaliolla että välillä hirvittää. Onneksi aamiaisella ja päivällä tulee syötyä paljon hedelmiä, joka vähän tasapainottaa. Me syötiin yleensä ostoskeskuksissa kun oltiin siellä ja sillon valittiin mitä milloinkin. J rakastaa ribsejä joten niitä meni aina kokonainen kun bella on taas mac&cheesen ystävä joten monesti ottaa sitä tai nugetit. Tony Romansilta saa grillattua kanaa ja broccolia, mun lemppari :) Söimme myös paljon huoneessa, hedelmiä/salaattia ja muuta mikrossa lämmitettävää mitä Publixista nyt löytyy. Yleensä nälkä tuleekin vasta illalla ja sitten ollaan jo koko sakki niin väsyneitä, että haettiin jotain jostain huoneeseen jos ei jääkaapissa ollut. Lapset rakastavat Pizza Hut:ia ja koska emme Suomessa ikinä käy Hutissa syömässä niin reissussa käytiin sitten senkin edestä. Ja niitä Publixin muffinsseja meni laatikollinen aina kahteen päivään -puhumattakaan nmiistä täytekakuista -ollaan kyllä niin possuiltu koko loma :D

    Ja kysy vaan, katotaan osaanko vastata :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥