7.9.2014

Paljon on liikaa? [Superdry, Ver de Terre, Sofie Schnoor]


Aika jännä juttu että kun muutimme isompaan asuntoon, olen enenevissä määrin yrittänyt karsia tavaraa. Tämä liittyy tietysti tavaramäärän hallintaan mutta myös pyrkimykseeni tehdä mahdollisuuksien mukaan ekologisempia valintoja sekä pyrkimykseen välttää  jatkuvaa ostamista ilman todellita tarvetta. Huonekalujen määrä on tietysti lisääntynyt kun kalustettavia tiloja on enemmän, mutta kaappien täytettä pyrin vähentämään järjestelmällisesti. Tietysti lasten tarpeet määrittelevät aika pitkälle mitä pitää olla mutta kuten olen aina todennut, on meillä sen verrran kampetta ollut että vähemmälläkin olisi selvitty. Vaikka lapsilla ei esimerkiksi talvivaatteita ole ollut läheskään niin paljon kuin monella muulla, on lähes vuosittain jäänyt jotain aina selkeästi vähemmälle käytölle. Nyt alamme olemaan siinä rajoilla, en usko että vähempää voisi olla ja mietin että tarvitsemmekohan silti jotain lisää. Paljon on tarpeeksi talvivaatetta lapselle?

Jiillä toppavaatteiden määrä on ollut aika vakio jo useamman vuoden. Hän ei koulussa toppahousuja käytä eli siellä on käytössä Ver de Terren parka. Lumilautaillessa riittää yksi toppatakki ja kahdet housut. Tulevalle kaudelle on valmiina yhdet housut ja kausi todennäköisesti ainakin aloitellaan minun vanhalla laskutakilla ja Jii väitti vielä mahtuvansa myös viime vuotisiin Haltin housuihin. Ostoslistalla on siis jossain vaiheessa talvea yhdet laskuhousut lisää sekä laskettelutakki. Olen tykännyt että lapsilla on myös villakangastakit mutta ainakin Jiin tapauksessa sillä on aika vähään käyttöä eli saattaapi jäädä hankkimatta. Syyskauden ja pakkaskauden väliin poika valitsi Helsingin Superdry :lta fleecevuorisen takin. En onnistunut löytämään Hollisterilta sopivaa väritystä ja vaikka en niin innoissani ole mustan ja punaisenkaan yhdistelmästä, niin poika on kuitenkin se joka takkia käyttää, en minä, minä käytän pankkikorttia. Superdry kuuluu yhteen lempparimerkeistäni, t-paidat sekä hupparit ovat laadukkaita ja kivannäköisiä.


bellalla vaatteita on hieman enemmän, johtuen osittain myös nuoremmasta iästä. Viime vuodelta kaapista löytyy Reiman 134 senttinen lumilautailusetti jonka oletan mahtuvan ainakin alkutalven. Niin ikään kaapissa on yksi Chill Norwayn villakangastakki joka toivottavasti mahtuisi vielä (epätodennäköistä mutta toivottavaa) sekä viime vuoren Reiman haalari joka menisi kivasti vielä pihalla jos menee. Viime vuotisen leudon talven vuoksi lähes käyttämättä jäänyt Ver de Terren lyhyt karvahupputakki sekä fleece koossa 8 tulee varmasti vielä käyttöön tulevana talvena.

Koska Reiman laskettelusetti ei tule mahtumaan koko kautta, olin ostanut alesta yhdet Peakin mustat housut ja nyt sattuman kautta sain settiin takinkin tämän vuoden mallistosta alella koska Lastenpuoti Saga lopettaa ja myy mm. Molon uutuudet pois -20%. Samasta syystä olin myös ennakkotilannut Ver de Terren takille seuraajan mutta tällä kertaa parka mallisena. Tytön kasvaessa hän liikkuu koko ajan enemmän ilman toppahousuja ja tästä syystä näin pidemmän takin hieman käytännöllisempänä.

Eli kun viime vuotiset pienet ei enää mahdu jää jäljelle laskettelutakki + housut sekä yksi parka ...kyllä tuohon varmasti ainakin vielä toiset toppahousut tarvitaan! Olen myös sitä mieltä ettei laskettelurinteeseen kuulu kuraiset vaatteet eli mielelläni toivoisin lasten käyttävän jotain muita vaatteita jos ainoa lumi talvella on laskettelurinteen tykkilumi. Käytännössä se tarkoittaa toisien housujen hankkimisen lisäksi toisen takin hankintaa, mutta on ajankohtaista vasta kun nähdään millainen talvi on tulossa. Samoin kuin Jiillä, myös bellalla on fleecevuorinen Abercrombien takki syksyn ja pakkaskelien välille.

Ver de Terre 434
Ver de Terren ulkovaatteet on mielestäni loistavia. Olen itse käyttänyt vuoden Jiin parkaa (10 kiloa sitten) ja valitsin sen aina päälle vaikka naulakossa roikkui myös oma Peak Performancen untsikka. Ver de Terren vaatteet ovat laadukkaita, viimeisteltyjä, hyvin istuvia ja ne näyttää hyvältä. Tältä merkiltä et löydä räväköitä kuoseja tai mojovia uutuuksia mutta kun kaikki on riisuttu, on jäänyt jäljelle tärkein eli klassinen ulkonäkö ja funktionaalisuus. Vaatteet ovat kevyitä mutta lämpimiä ja ainakin kaikki meillä olleet mallit ovat vedenpitäviä. Vaatteiden ainoa miinuspuoli tulee niiden vaikeahkosta saatavuudesta sekä hinnasta. Tosin saatavuuden saa selätettyä ennakkotilaamaalla jälleenmyyjältä (itse tilasin takin Little Copenhagenin kautta) ja hinta puolittuu kun vaate menee ainakin kaksi kautta ja säilyttää myös hyvän jälleenmyyntiarvon -tässä kohtaa myös vaatteen ekologisuuskerroin kasvaa. Mielummin myyn käytetyn vaatteen hyväkuntoisena eteenpäin kuin heitän sen roskiin ja ehdottomasti naulakkoon yksi hyvä takki kuin 2 sinnepäin. Tulevan kauden hinnat ovat nousseet entisestään koka VdT vaihtoi karvatoimittajaa ja aloitti yhteistyön Saga Furs :in kanssa. 

Aitojen karvojen käyttö jakaa varmasti mielipiteitä mutta Ver de Terren mallit on tilattavissa myös ilman karvaa (tosin on siellä sisällä silti eläintä jos on untsikasta kyse). Itse olen aitojen karvojen suosija koska meidän keliolosuhteissa hupun karva on perusteltu käytännössä, enkä näe tekoturkiksia ainakaan yhtään ekologisempana vaihtoehtona ja eettisyydestä voidaan varmasti olla mieltä suuntaan ja toiseen. En itse ollut tajunnut miten hyvin aito karva hupun ympärillä pitää kasvot ja koko pään lämpimänä, kunnes käytin Jiin parkaa sen yhden talven. Pulkkamäessä olo tai laskettelurinteen alla seisoskelu on paljon mukavampaa tuiskussakin kun hiutaleet jää hupun karvaan eikä sula jäätyvään naamaan.


bellalta puuttuu myös kaikki talvikengät ja tarpeiksi olen määritellyt nahkakengät, Gore-tex kengät sekä pakkaskengät. Ensimmäiset listalta on nyt hankittu, luottomerkki Petit by Sofie Schnoorin kengät haimme eilen Jorvaksesta Pikkujalat liikkeestä. Kun elää kahden harrastavan lapsen kanssa arkea niin että mies on lähes aina matkoilla, arvostaa suunnattomati nettikauppiaita jotka lähetävät varastolleen lauantaina jotta lapsi pääsee sovittamaan kenkiä., kiitos Tarja!

bellalla on ollut jo monta vuotta Sofien kengät johtuen niiden erinomaisesta sopivuudesta. Leveälestiseen tytön jalkaan on aika vaikea löytää sopivia nahkakenkiä joten ilahduin kun täksikin vuodeksi sopivat kengät löytyivät vaikka sitä meidän lempparimallia ei enää valmisteta. Pitkä vetoketju tekee kenkien laittamisesta helppoa ja korkeutta jalkapöydällekin on tarpeeksi. Ekaluokkalaisen mielestä niittejä ei voi olla liikaa joten lisäpisteet tähdistä. Ensi vuodelle kyselinkin jo ennakkotilaus mahdollisuuksia sillä kokoa 36+ on vielä vaikeampi löytää kuin 35:sta.


Me ollaan valmiina talveen mutta ei ensi viikkoon eli painunpa tästä imuroimaan ja pesemään pyykkiä, aurinkoista sunnuntaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Mulla on itsellä Ver de te Terren takki, ja kovasti tykkään. Ostin viime vuonna. Parasta, kun pitää vedenkin ja lämmittää talvella. Huippu lasten kanssa ulkoilussa ja muutenkin. Simppeli malli on ajaton. Aivan ihana tuo kuvassasi oleva takki.
    Meilläkin neidille kaivattaisiin siistimmät saappaat takin kanssa. Metsästys käynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Itse pidän sellaisista varusteista ettei tarvitse tietää etukäten että kastuuko tai onko kylmä. Siksi tälläiset kokonaistoimivat ratkaisut ovatkin oivia :) Saappaiden metsästys on kyllä hommaa, tuolla Pikkujaloissahan on tosi laaja mallisto eli sieltä kannattaa kyllä katsoa -varasto oli täynnä uutuuksia :)

      Poista
  2. Ostatko vaatteet nettiputiikista vai jostain livekaupasta? Onko mitoitus minkämoista? Haussa siisti talvitakki 2 luokkalaiselle hoikkeliinille ja takki näyttää ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mitä vaatteita tarkoitat? Ostan molemmista ja tässä kuvissa nähnyt vaatteet on sekä että :) Tuo Ver de Terren takki ei mielestäni ole mikään leveä sillä koko on vielä reilu bellalle ja silti ilman kiristämistäkin istuva. Kannattaa kysäistä Little Coopenhagenista arkempia mittoja, heillähän on liike Helsingissä muistaakseni Museokadulla mutta myös nettikauppa.

      Poista
  3. Ihana tuo Ver de Terren takki! <3 Just sen tyylinen mitä havittelen ensi talveksi itselleni... Yritin jo googlatakin aikuisten Ver de Terre -takkeja ja totesin saman kuin sä, eli vaikea on saatavuus, mistä ihmeestä noita saa? Jossain sanottiin että aikuisten koot ovat "reiluja", onko sinulla yhtään käsitystä kuinka reiluja, ihan valtavia vai sellaisia rennon reiluja vaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, en ymmärrä miten voi olla näin vaikea saada merkkiä joka selkeästi myisi paljon enemmän jos olisi saatavilla! Aikuisten mitoituksesta en osaa sanoa mutta Jiin takki on koko 14 ja se ainakin mahtuu vielä 162 senttiselle hoikalle aikuiselle. LivaRosa saattaa myydä aikuistenkin kokoja (en nyt kyllä muyista varm,asti), kokeileppas laittaa sinne sähköpostilla kyselyä :)

      Poista
  4. Tosi hyvältä näyttää teidän talvitakit! Minäkin ostan lasten paremmat kengät ja talvisaappaat Pikkujaloista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti tulee myls käyttöä untsikoille tulevana talvena ;) Pikkujaloissa on kyllä hurjan hyvä valikoima!

      Poista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥