27.3.2013

Vähän lomalla


Minilomat piristää. Olemme viimevuodet käyneet Tampereella viikonloppulomilla mutta vaihtelu virkistä ja ajauduimme nyt Turkuun. Olen viimeksi käynyt Turussa odottaessani tyttöä eli noin kuusi vuotta sitten. Tällä kertaa minulla oli syykin valita kaupunkikohteeksi juuri Turku sillä Tanja oli tilannut tytölle Pomp de Luxin Eden -mekon (joka on aivan ihastuttava!) ja halusimme sen mukaan reissuun.



Minilomien pointti ei yleensä ole tekemisessä vaan olemisessa. Kun voi olla siivomatta, tekemättä, pesemättä, järjestelemättä ja laittamatta ruokaa. Lapset kertakaikkiaan rakastavat hotellissa oloa ja yleensä pakettiin kuuluu myös uiminen. "Miten te olette voineet varata hotellin missä ei ole uima-allasta?!" -kuului yhdestä suusta kun kävi ilmi ettei sellaista ole Turun Radisson Blu Marinassa. Perjantai-ilta kuitenkin kului rattoisasti kun kävimme Shamprockissa syömäss ja hävittämässä hetkeksi yhden lapsen Sokkarille -se oli ollut katsomassa kuulema smokkeja. Loppuilta kului leppoisasti hotellissa leffojen ja napostelujen merkeissä. Ei tehty yhtäään mitään, ihanaa!

Aamulla on ihan super herätä valmiiseen aamiaispöytään ja vaikka huoneeseen olisi kuulunut aamiainen huoneeseen kannettuna, päätimme mennä alas syömään. Onneksi tässä hotellissa on pekoniakin sillä Tampereen Ilves hotellissa ei ainakaan enää kesäkuukausina saa pekonia joka on iiiiiiso miinus. Ensimmäistä kertaa tuli myös käytyä kauppakeskus Skanssissa sillä olin varautunut vain yhteen yöhön Turussa ja kun suunnitelmat muuttuivatkin kahteen yöhön, piti tehdä hieman lisähankintoja poppoolle. Iltapäivällä kävimme kahvittelemassa Cafe Brahessa ja ihan mahtava nähdä miten lapset tulevat saumattomasti toimeen keskenään vaikka harvoin näkevätkin, yhteinen sävel löytyy heti (ei vähiten kiitos i-tuotteiden ;) ). Mies ja lapset lähtivät iltapäivällä Caribiaan ja minä painuin hotellille, tekemään en yhtään mitään. Illalla pizzaa ja leffoja, eipä!


Se "tekijä" minussa miettii toki että kylläpä on taas saatu kaksi päivää menemään ilman että on saatu mitään aikaan kun olisi pitänyt sitä ja tätä ja tota ja niin edelleen. Mutta toisaalta joskus pitää vaan osata ottaa ja irrottaa, jättää asiat roikkumaan ja vaan hengailla.


Asiasta moottorisahaan. Pääsisäisenä käyn pieniä läpi ja hinnoittelen. Ensi viikolla yritän saada viimeistään keskiviikkona Nella ja Nuttuun pöytään tytön pienet vaatteet ja kengät. Niinkuin näkyy, housunaulakkokin on aika väljä eli täydennykset reissusta ovat vähintäänkin tarpeen.

Popista hain kahdet uudet tvillit ja onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota housujen mitoitukseen? Tytön kipparille menevät ovat koko 116 ja näissä uusissa pinkeissä ja mustissa leveys on likimain sama vaikka koko on 128cm?! Ovat tytön päällä siis ylempänä kuvassa olevien farkkujen kaltaiset, treggins? -tyyppiset vaikka olen aina ajatellut että tämä malli on tarkoitettu hieman löysemmäksi? Sama se, me tykätään niistä juuri näin mutta mietin vain että onko Polarn O Pytet :kin lähtenyt kaventamaan mitoitusta?


AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE !

11 kommenttia:

  1. Kuule nyt on ihan pakko jättää kommentti; tämä sinun blogi on aivan ihana <3 ethän lopeta kirjoittamista ja kuvaamista, näistä saan niin paljon intoa ja inspiraatiota! Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ♥ sait niin hyvälle mielelle etten osaa edes kiittää tarpeeksi, kiitos kerta ääretön plus yksi!
    En lopeta, täällä ollaan vaikka sitten harvemmin, ihana kuulla että saa aikaan inspistä ja intoa!

    VastaaPoista
  3. Nyt sitten vain Turkuretki ohjelmistoon vähintääkin joka kevät ja syksy ;)! Kuusi vuotta on kyllä LIIAN pitkä aika! OLipa taas mukava nähdä!

    VastaaPoista
  4. Viikonloppu matkanne kuulostaa aivan ihanalta! Tuollainen loikoilu hotellissa, wow :)

    VastaaPoista
  5. Hei, Turku-kuvistasi tuli koti-ikävä... Blogisi on kyllä tosi ihana ja käsityösi varsinkin, mallia on otettu omille töille!! Kiitos! Terveisiä Brysselistä.

    VastaaPoista
  6. Minilomat kunniaan!Päivä tai pari irti kotiympyröistä,niin johan taas jaksaa pyykätä,pinota ja puunata =) Meidänkin lapset rakastavat hotelleja,kylpylähotelleja varsinkin.Ja hotellin aamupaloja!Kaikki siis voittaa :)

    VastaaPoista
  7. Minilomat rules! Ja hei teittehän te vaikka mitä: shoppailua, kylpylää, kahvittelua ja leffaa :) Mä oon huomannut, että mua ei haittaa "aikaansaamattomuus", jos olen jossain muualla kuin kotona. Kotiympyröissä tuntuu, että pitäis päivän aikana tehdä sitä ja tätä ja vielä totakin.

    VastaaPoista
  8. Huomenta kaikki!

    Tanja, niin oli! Luulen että aletaan ottaa kesäsemmälle koska mielelläni tosiaan käyskentelisin enemmänkin siellä kaupungilla etc. Nyt oli niin kylmä että kepakot jääty kun käveli hotellilta hansaan :D

    Bambi, rötvättiin kyllä ihan kunnolla :D Aloin lauantai-aamuna siivoamaan hotellihuonetta niin mies totesi että jahas, nyt lähetään ovesta ulos :D

    Kiitos Anonyymi ♥ ja terkkuja myös Bryssseliin! Cool että blogia luetaan muuallakin kun täällä lähituntumassa :) Mukava kuulla että käsityöpostaukset tuovat iloa, vaikka nyt vähän hissumpaa niissä onkin ollut :)

    Helppo uskoa Miikkis :) Minihotelilomat on ihan liian aliarvostettuja. Vaikka erikoisempaa ohjelmaa ei olekaan järjestetty niin kyllä siinä ainakin äiti resetoituu kun on hetken arjen askareiden ulottumattomissa :)

    Ihan totta Terhi! Kotona on aina tehtävää ja tuntuu mahdottomalta maatavaan ja tuijottaa kattoon jos vieressä vaikka pyykkipino odottaa viikausta :D Välillä taas hotellissa melkein tulee sellainen tekemättömyyden fiilis kun ei ne kädet osaa olla tekemättä.. Ihan tarpeen välillä muistutella siitä relaamisesta...

    Aurinkoista torstaita kaikille!

    VastaaPoista
  9. Me myös harrastetaan minilomia ja olemme myös huomanneet pekonin puuttumisen scandik hotelleissa. Tätä piti kerran kysyä henkilökunnalta: talvella on pekonia ja kesällä on sitten lihapullia.
    Mä en vaan ymmärrä et kuka haluaa kesällä mieluummin lihapullia?
    (ja meetvursti puuttuu myös useimmista scandik-hotelleista.)

    Aurinkoista pääsiäistä!

    Irma

    VastaaPoista
  10. Mukavaa aina välillä ottaa irtiotto arkisista asioista, se kotona olo tuntuu jonkin aikaa sitten aivan eriltä. Olen myös huomannut Po.pin kaventaneen mallejaan, mikä taas meille sopii loistavasti, kun aiemmin ei kaikkia vaatteita ole voitu ostaa pikkuruiselle... :)

    VastaaPoista
  11. Ihanasti kirjoitettu minilomasta :) Ihan puit ajatukseni sanoiksi :) Minäkin haaveilen "vain" pienistä kaupunkilomista - ihan vaan sitä olemista perheen kanssa, on vaan niin parasta :) Ihana kuulla, että joku muukin pitää samasta :)

    Ihanaa pääsiäistä sinne teille :)

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥