17.3.2013

Tämä(kään) ei ole postaus kevätvaatteista.


Vaan pohdintaa niistä, lapsen duunivaatteista. Teknisistä vaatteista jotka ovat lapsille ehkäpä ne tärkeimmät sillä päiväkoti ja koulu on se lapsen työpaikka missä varusteiden pitää toimia kaikissa tilanteissa ja kestääkestääkestää. Meidän poika alkaa olla yli tämän iän, on tosi vaikea arvioida mitä hän tarvitsee. Periaatteessa kaapissa pitäisi olla edes yhdet vedenpitävät kuorihousut ja joku vastaava takki. Toisaalta kaikki takit olisi hyvä olla vedenpitäviä koska 12-vuotias ei aamulla katso sataako vai paistaako. Samasta syystä kun pitäisi olla yhdet tekniset housut, pitäisi olla myös vedenpitävät kengät –jos tuleekin sellaisia kosteampia ulkoilutilanteita. Koulussa on kuitenkin conssit tai skede-kengät, tietäähän sen. Jii kulkee yleensä farkuissa tai reisareissa ja päällä on huppari ja sadesäällä toivottavasti Napapijrin kuoritakki. Täytyy sanoa että tuo takki on aivan järjetön koska on ollut käytössä jo pari vuotta ja ette ehkä usko mutta se on edelleen tahraton, valkoinen! Se on välillä ollut musta ja vihreä, nurtsissa, öljyssä ja jossain ihmeellisessä ruskeassa mönjässä ...ja aina se lähtee pesussa puhtaaksi. Todennäköisesti seuraava takki tulee samalta valmistajalta.

Tyttö on kuitenkin vielä vahvasti päiväkotilainen vaikka ensi syksystä eskariin siirtyykin. Välikausihaalaria hänellä ei ole ollut vuosiin, ehkä 3-vuotiaana viimeksi… Koen haalarin vähän epäkäteväksi keväällä kun monesti haalari aika kestää hetken ja sitten jo ollaan ulkona kosteudenkestävillä housuilla ja hupparilla. Syksyllä käyttöikä on pidempi mutta eipä ole ollut tarvetta silloinkaan enää vuosiin. 

Välikaudella päiväkotivaatteiden laatu korostuu vielä toppakautta enemmän, sillä ainakin tytön päiväkodin piha on todella vaativa. Pihalla on puuterassi, hiekkaa jonka joukossa pikeä sekä kallio. Liikuvainen lapsi ottaa säässä kuin säässä ilon irti ulkoilusta ja kankaiden kesto on kovilla. Koska erillistä sadetakkia ei ole, on myös takin vedenpitokyky tärkeä. Minulle ei muuten ikinä ole päiväkodista aiheesta sanottu eli olen olettanut ettei erillistä sadetakkia ole kaivattukkaan.


Vakiintunut setti tytöllä päiväkotiin syksyisin ja keväisin on siis vedenpitävät kuorihousut ja takki ja väliin fleecetakki ja fleecehousut -kun ollaan ihan siinä pakkasten hilkuilla tai kun maa on vielä kylmä. Naulasta löytyy myös haalarimallin kurikset ja toki kumisaappaat ja goret. Jo useamman vuoden olen suostunut ostamaan vain Po.p:in housuja ja takkikin samasta firmasta on ollut. Fleecetakki niin ikään popista ja housut henkkamaukasta. Nämä kestää ja kestää ja ei ole tarvinnut hommata edes sadetakkia. Saappaat on crocsit ja goret viikkarit tai Merrelit. Vakkarihuppari on löytynyt Nova Starilta, ne kestää myös sitä järjetöntä hiekkapihalla pyörimistä ja kallioilla makoilemista. Välikausirukkasten ehtoton aateli on Reiman rukkaset, ainakin ne missä ei ole sitä mustaa kangasta kämmenessä eli Tecit. Niistä Tec+:sta en ole ihan varma. Olen siis aika urautunut tässäkin asiassa mutta kyllä näille vuosille kokeilujakin mahtuu.

Ticketin sadepuvun housut ei kestä, viikkoa kauempaa. Kapp Ahlin Protex välikausihousut ei kestä kahta viikkoa kauempaa (näistä on tosin monilla hyviäkin kokemuksia). Kapp Ahlin Protex takki ei kestä ainakaan kautta pidempää. Tai voihan olla että meille on sattunut maanantai kappaleita. Reiman Tec+ rukkaset ehkä vuotaa tai sitten on lapsen käsi hikoillut, joka tapauksessa minusta Tecit toimii paremmin. Reiman housuja ei ole ollut sitten koon 104 cm koska silloin uusista housuista irtosi lahkeen kiristyslenkki vielä kun hintalaput oli kiinni housuissa. Taannoin Babyluxista testiin saatu Mikk-Linen takki ylitti odotukset ja oli tytölle erittäin mieleinen ja kesti kevät –ja syyskauden päiväkotikäyttöä paremmin kuin hyvin. Takki kesti myös sadetta ja valkoisetkin osat lähtivät valkoisiksi vaikka välillä olivat liki mustat pikihiekasta. Edelliset haalarikurikset olivat Pisara merkkiset ja aivan järjettömän kestävät ja maksoivat Kärkkäisellä hurjat 7 euroa, sittemmin Stadiumista ostetut 5:en euron kurikset ovat myös kestäneet jo yhden kevään ja syksyn reijittöminä. 

Olin tietysti ajatellut, että kun tytölle täksi kevääksi tarvitaan uudet superpäiväkotivaatteet, haen ne kätevästi Popista. Siniset popin perusmalliston housut löytyy jo kaapista ja olin ajatellut kaveriksi vaaleanpunaista takkia. Popiin ei pitäisi tässä asiassa ikinä laittaa toiveita sillä vuosi vuoden jälkeen todistavat että kaikki muuta värit ovat unisex-värejä paitsi se perusvaaleanpunainen. Tänä vuonna lila on se unisex väri joka on siinä vaaleanpunaisen mentävässä kolossa rekillä. Todistettavasti joskus popilla vaaleanpunainen takki on ollut sillä olen nähnyt sellaiset aikoinaan Piilo kirpputorilla myytävänä –niitä odotellessa. Tänä vuonna siis koetellaan rajoja ja hankitaan se strategisen tärkeä päiväkotitakki sekä fleece muualta kuin popista. Totta puhuen ottaisin mielelläni muitakin merkkejä käyttöön ulkovaatetuksessa sillä vaikka laatu on popin kohdalla ollut moitteetonta kuorivaatteissa, olisi kiva katsella välillä hieman muunkin näköisiä vaatteita. Ja tänä vuonna toiveeni toteutuu, toivottavasti myös laatu kohtaa käyttötarpeet.



Kuvissa ne ulkoiluvaatteet jotka roikkuvat aina kotinaulakossa, Napapijrin takki ja Mini A Turen housut, molemmat koossa 8/128. Olin ostanut housujen kaveriksi MaT:en anorakin värissä Rapture Rose mutta tyttö ei pidä anorakista yhtään, onneksi oli myöss tuo Napapijrin takki jemmalaatikossa. Näihin sopivia lapasia ja pipojakin pitäisi olla laatikossa kun vuuosittain aikalailla samoilla väriteemoilla mennään. Se varsinainen päiväkotivaatepostaus tulee muuten myöhemmin.

RENTOA LAUANTAI-ILTAA JA KEVÄTTALVISTA VIIKON ALKUA KAIKILLE! 

11 kommenttia:

  1. Kiva postaus. :)
    Kiitos kurahousuvinkistä. Meillä toistaiseksi kestää ticketin kurikset ehjänä mutta luulen että kohta pitää siirtyä johonkin muuhun merkkiin kun on sen verran kova rymyäjä poitsusta (kohta 2v) tulossa.
    Meillä kesti kappahlin vk-housut ehjinä melko rauhallisella tytöllä mutta talvi näkyy koettelevan kun ticketin toppahousut on melekin puhki kuluneet polvista samaisella tytöllä ja on nyt 7v ekaluokkalainen.
    Po.pin vk-housut oli ekaa kertaa viime keväänä testissä mutta tyttö ei tykännyt pitää niitä kun niitä joutui kiristämään vyötäröltä tosi paljon kun tyttö on niin hoikka.
    Poitsulle ne taitaisi ollakin hyvä ostos kunhan vähän kasvaa ja alkaa rymytä enemmän. Po.pin vk-haalari meillä onkin jo odottamassa kevättä. :)
    Kappahlin takit ei kestä meilläkään ehjänä. Kuluvat saumoista ja tarrat irtoaa joten niitä meille ei enää osteta.
    Vk-vaatepostausta odottelen etenkin mitä J:lle on hommattuna. Meillä koululaisille alkaa olla jo vaikeaa hommata vaatetta kun vk-housut on out ja takki pitää olla tietynlainen jne.. Meidän vanhin menee syksyllä yläasteelle joten vaikeaksi menee vaatteiden osto. ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä on viime kevään ja syksyn (taisivat olla kylmänä kesänäkin käytössä) Ticketin vk-housut kestäneet hyvin tulevan eskarin päiväkotikäyttöä.

    Proxtecit hajoaa saumoista heti ekalla käyttöviikolla (en ekasta kerrasta uskonut ja ostin vielä seuraavaakin kokoa, enää en osta!).

    Kurahousuissa sekä Reima että Rukka olleet kestäviä, Ticketin rubber rainit hajosi melkein samantien....

    Sadetakkejakinkäytetään satunnaisesti ja siksi sillä päiväkotitakillakaan ei ole niin suuria vaatimuksia. Pääasiassa kylläkin ollut ihan vedenpitäviä teknisiä takkeja. Onko teillä sitten aina varatakkina tekninen takki odottamassa päiväkodilla, jos hupparikelille osuukin iltapäivällä sade? (Muuten kesällä meillä yleensä Ticketin plain rain mukana reissussa aina varalta, eihän se ihan sadetakkia vastaa, taitaa olla pilari 3000?, mutta menee niin pieneen tilaan....).

    Crocsin kumpparit on ihanan keveät (pojalla vain yhdet eli välillä kotioloissa perinteisemmät kumpparitkin kyllä ovat ajaneet asiansa) ja goreissa meilläkin on ollut pääasiassa Vikingiä (aina välikauteen sekä korkeampi malli, että matalampi).

    Rukkaset onkin sitten haaste. Talvisin vielä mallia "lapanen", mutta syksyllä poika vaati sormikasmallia. Meillä oli yhdet Reimatecit (saattoivat olla plussatkin) eli olivat käytössä joka päivä (varahanskoina lapasmalliset rukkaset toki) ja kuluivat muistaakseni aika huonoon kuntoon eli nyt olisi tarvetta useammalle uudelle parille...

    VastaaPoista
  3. Hassua, miten kahdensuuntaista kommentointia Kappahlin housusta on. Minulle on kerrottu, että se kestää jopa pojilla käytössä. No, olen ostanut niitä kahtena aiempana vuonna - säilyivät ehjinä. Ostin nytkin, kun uutta sarjaa sai. Meillä ne ei ole ainoat vedenpitävät yleensä, parina on haalari tai toiset housut. Tyttö on nyt 5-vee ja kova leikkimään ja rymyämään. Katsotaan kuinka tänä vuonna käy. Usein kaverina ollut Reimatec-housut, joista yhdet on saanut rikki vuosien aikana. Ne Reimatec+-hanskat kastuu sisältä, koska käsi hikoaa, ei ne rikki ole ;)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla Sadie! Kurisvinkeistä tuli mieleeni että eilen ainakin oli Sellon Cittarissa Rukkan kuriksia -40%. Sain napattua tytölle sopivasti seuraavan koon värissä baby pink, katsotaan miten ne kestää.

    Jotain laatueroja pakko olla merkkien sisällä koska käyttökokemukset tuntuvat vaihtelevan niin paljon. Meidän tyttö ei ole saanut jälkeäkään Ticketin toppiin, tosin eivät päiväkotikäytössä ole olleet. Pojalla kesti ihan hyvin T2H:n vk:t pihakäytössä mutta tytön plain rain housut kestivät päiväkotia ”jopa” viikon.
    Popit on tosiaan tosi leveät joka sopii tytölle erittäin hyvin. ne missä on sivuvetojetjut lahkeiden mitalta, ovat kapeammat, oletteko niitä kokeilleet?

    Jiille ei oikeastaan enää osteta vk-vaatteita, paitsi takki. Kolmoselle asti taisi olla aina vk-takki sekä housut naulassa, mutta sen jälkeen käyttö oli niin vähäistä etten ole juurikaan panostanut. Viimeksi ostin jotkut Jonathanin 3000 pilaarin reisarihousut -70% alesta mutta nekin ovat olleet vain kerran päällä.

    Takeista suosittelen ehdottomasti Napapijriä, on kestänyt ja pysynyt siistinä jo ainoana vk-takkina pojalla 2 vuotta.

    Moikka Anonyymi:) Hyvät kokemukset löytyy myös meiltä tiksun vk-housuista mutta sadepuvun housut eivät ihan samaan yltäneet. Verrokkina että Ver de Terren sadepuku housuineen kesti todella hyvin kaksi tai kolme kautta päiväkodissa. Toi Protex juttu on mielenkiinoitnen kun niin monella tuntuu kestävään mutta minä en myöskään ole ensimmäisen kerran jälkeen niitä enää ostanut koska molempien lasten housut hajosivat viikossa.

    Tytöllä on ollut yleensä päiväkodissa aina jonkun sadepuvun takki naulassa tai sitten se vk-takki. Ja tosiaan olen kova crocs-kumppari fani :) Ainoastaan ihmettelen ettei merkiltä saa kumppareita pojille kuin kokoon 35 asti (aikuisten malli on mielestäni aika naisellinen), aika outoa minusta. Tytöllä on ollut myös toiset kumpparit missä on pieni vuori, ne on aina olleet Tretornin sillä vaikka ovat painavammat niin mielestäni malli on hyvä.

    Tuo hanska/sormikas malli on nyt myös meillä ajankohtainen ;) Eli tyttö välttämättä olisi jo talveksi halunnut hanskat eli sormikasmalliset. En suostunut ja nyt ilmoitti että kevääksi haluaa sellaset. Vk-rukkaset on kuitenkin tulossa ja sanoin että voin puuvilla/fleece materiaalista tehtyjä ostaa sitten hanskamallisia. Niitä hanskoja kun ei saa kunnolla pesun jälkeen kuivaksi ja alkavat haisemaan sisältä, en tykkäile :) Tytöllä on ollut Reiman Tec+ nyt niin toppa- kuin välikausimallin rukkasissa ja molemmissa se musta osa on kulunut aivan järjettömään kuntoon. Mielestäni ne tavalliset ovat kestäneet paremmin.

    No eikös olekin Suvi =D Tosiaan meillä ei kestänyt kummallakaan lapsella mutta en sitten tiedä miten osalla kestää hyvin. Noista hanskoista olen myös epäillyt sitä hikoamista mutta välillä ovat tuntuneet liian märiltä sille diagnoosille. Pitänee dumpata ne seuraavalla kerralla vesipaljuun ja katsoa kastuvatko sisältä.

    Tosi kiva lukea muiden käyttökokemuksista ja luen mielellään lisääkin! Kiitos kun olette ennättäneet ♥

    VastaaPoista
  5. Meillä on myös luotettu välikausivaatteissa Po.pin vaatteisiin päiväkotikäyttöön. Meillä tyttö on sitä sorttia joka tuntuu saavan kaikki hajalle riippuen merkistä tai käytöstä. Kyllä nimittäin on saatu ne Po.pin kuorihousutkin rikki, kangas oli varmaan osunut johonkin terävään ja viiltänyt reijän polveen.

    Nyt olenkin mennyt periaatteella, ei se laatu vaan määrä. Po.pin housuihin luotan edelleen ja meille on parit kuorihousut tullutkin nyt hyväkuntoisina käytettyinä ja yhdet hyvällä alella ostettuna, tuntuu, ettei viitsi kovin montaa kymppiä panostaa jos tulos on, että rikki menee kuitenkin.

    Kurahousut on meilläkin se kaikkein hajoavin juttu välikaudessa, meillä on hajonnut niin Tiksut, Pisarat, Rukat ja Reimat. Alan epäillä, että vika on ihan käyttäjässä ja tässäkin asiassa olen nyt panostanut määrään, kun ekat hajoavat voin ottaa toiset tilalle. Lisäksi kokeilen nyt tuota Pompdeluxin sadesettiä, ainankin käteen tuntui aika hyvältä eikä housuissa ollut ollenkaan sisäsaumoja, mutta todellisuudenhan näkee sitten vasta käytössä.

    Minä luotin kanssa ennen vain ja ainoastaan Reimateckin rukkasiin, mutta satuin viime vuonna kokeilemaan myös Po.pin rukkasia ja ne yllättivät kyllä positiivisesti, tyttökin tykkää kun ei ole mitään tarroja kiinni laitettavana, istuu hyvin käteen ja on kestäneet tosi hyvin, hankin luultavasti yhdet lisää vielä tälle keväälle, vaikka viime vuotisetkin on edelleen ehjät.

    Goretex kenkiin ja Crocsin kumppareihin meilläkin luotetaan.

    Tuntuu, että tyttö vain lisää ja lisää vuosi vuodelta kulutustaan joten ulkovaatteiden kesto on kyllä todella koetuksilla, voi kun tietäisi joskus mitä se siellä ulkoilussa oikein puuhaa kun ei taas parhaalla kaverillaan ole läheskään samaa luokkaa kulutus vaan hänellä on kyllä säilynyt kaikki ehjinä. Nytkin juuri eilen katsoin neidin talvivaatetusta ja ei kyllä tarvitse jälleenmyyntiin kovin montaa laittaa, tiksun takistakin on yksi neppari edestä irronnut ja toinen irtoaa hetkenä minä hyvänsä, kiitos jäämäessä mahallaan laskun...

    VastaaPoista
  6. Moikka Meeri, olet mennyt just siihen vastakkaiseen suuntaan kun minä, joka yritän karsia niin paljon ulkovaatteita pois kun vain mahdollista :D Mikähän siinä on että osa lapsista vaan saa kaikki rikki... ei kai se pelkkää huonoa tuuriakaan voi olla...

    Siinä peesaan että jos on kokemusta ettei kestä, kannattaa niitä kertoja hamsteroida alesta sillä jos kesken kauden lähtee jotain etsimään, voi jäädä ilman.

    Jään mielenkiinnolla odottamaan pompin sadevaatteiden kestokokemuksia!

    Mulla on vähän huonoja kokemuksia popin rukkasista sekä siitä mitä tapahtuu kun alle viikon vanhat rukkaset hajoavat -joten en osta popista rukkasia :D Mutta olen myö skuullut useampia positiivisia kokemuksia kyseisistä asusteista.

    Mun mielestä nykysin korostuu se vaatteiden jälleenmyyntiarvo ihan järjettömän paljon. Ettei enää riitä että vaate kestää käyttöajan vaan sen pitäisi kestää niin hyvässä kunnossa että joku on valmis maksamaan siitä ainakin puolet ostohinnasta. Se on aika vaikea yhtälö, ainakin leikki-ikäisen ulkovaatetuksessa. Itse nykysin ajattelen kun pysyy ehjänä ja lapsi kuivana ja lämpimänä niin kriteerit täyttyy -ja toki se ulkonäkö ;)

    pakko vielä mainita että onpa kiva lukea tälläisiä pitkiä kommentteja ♥

    VastaaPoista
  7. Meillä oli juuri ne po.p:n vk-housut joissa vetoketju oli koko sivun matkalla. Vyötärö oli niissä sopiva vasta syksyllä kun housun lahkeet oli jo lyhyet.
    Meillä on kaikki lapset mallia hoikka joten tyttöjen farkutkin on malliltaan h&m:n super skinny...
    Meillä on testattu nyt koko talvi po.pin toppahanskoja ja ne ei kestä ainakaan meillä 7v tytöllä. Alkaa saumat repsottaa ja pieniä reiän alkuja löytyy. Reimatec+ rukkaset on välikauteen kaikille koulualaisille ja ne on ok mutta nekin kuluu saumoista. :/
    Kiitos takki vinkistä. En vaan löytänyt napapijrin takkeja monestakaan nettikaupasta.

    VastaaPoista
  8. Itse päivähoidon työntekijänä tykkään takeista joissa on kalvo. Säästää älyttömän paljon työtä kun ei tarvitse säätää sitä (usein vieläpä kittanaa) sadetakkia takin päälle. Eikä ole kaikkien kerrosten alla hiestä läpimärkää lasta.

    VastaaPoista
  9. Sadie, ouuuu. Meidän lapset on sitten ihan eri muotista, tai siis ainakin pienemmät :) Popin housut on kyllä tosi leveät sillä niitä kiristellään jopa Padmelle.

    Napapijrin takkeja myy Daisy&Don ja he ehkä postittavatkin. Saksassa on myös nettikauppoja jotka myyjät takkeja, eipä tule yhtään mieleen mutta katsotaan jos Kaisastiinan Garderobin Katri ehtisi tulla kertomaan :) Tuo meidän vaaleanpunainenkin on nimittäin hänen tilaamansa ;)

    Katja, tosi kiva kuulla! Olen myös ajatellut että kyllä sieltä sitten sanotaan jos sadetakkia tarvitaan :) On muuten paljon vähemmän kostea lapsi kun ei ole sadetakkia ;)

    VastaaPoista
  10. Heippa
    Napapijriä myy merkin oma nettikauppa, die bunte kuh ja Mountaine kids Saksassa, UK:ssa Alex & alexandra (meniköhän oikein). Nyt vaan tota vaaleanpunaista takkia ei löydy enää, kevään mallistossa on kirkkaan pinkki takki

    VastaaPoista
  11. Moikka Katri ja kiitos! En edes muistanut että AlexAlexakin myy merkkiä :) Mun pitäisi kai siirtyä Jiin kanssa aikusten osastolle jo, sillä on muistaakseni koko 16... Pitänee tarkistaa.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥