7.2.2013

[valivalivalivali]

 
Sellaisia terveisiä että sängyn pohjalla lojutaan jo lauantaista asti ja mur. Selkä kajahti taas ja jo tutunoloisesti on työpaikkalääkärin kanta sairaslomaa ja lääkkeitä. Yritin pyytää että selkä tutkitaan ja että saisin lähetteen fyssarille edes mutta ei. Tämä on nyt sitten ilmeisesti kannattavampaa makuuttaa ihmisiä sängyssä määräajoin, hoitaa seurauksia eikä selvittää ja poistaa syytä. Mur. No minkäs teet. Nyt pystyn jo kävelemään yksin ja pitämään hetken läppäriäkin sylissä että edistystä näinkin tulee, hitaasti mutta tulee. Ilmeisesti maanantaina lääkärissä käydessä onnistuin myös nappaamaan jonkun pöpön mukaan sillä olen myös yskinyt jo kolmatta päivää. Yskiminen äärimmäisessä selkäkivussa on muuten niin tuskallista etten toivo kenellekään.

Harmittaa tietty että voimistelukertojakin jää väliin ja aikaa menee ihan hukkaan kun mitään ei pysty tekemään, tekemistäkin kuitenkin olisi. Tähän päälle kun sattui vielä miehen työmatka seurauksella etten saa tyttöä päiväkotiin ja tuo kyllä tylsistyy ressukka kun minustakaan ei kamalasti aktiviteetteihin ole. Onneksi osaa leikkia ja tehdä itekseenkin, tosin laittelin maalaustarvikkeet valmiiksi seurauksella "Äiti, miten mä pesen kädet kun meille ei tule vettä tänään?". Niinjoo, se vesikatkokin. Ehkäpä viikonloppua kohti selkä menee parempaan, mies palaa matkoilta ja saadaan pikkuhiljaa arki rullaamaan. Yritin etsiä jotain kuvia mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Tässä kuvasarjaa taannoiselta joulukorttikuvaus-hetkeltä, joka oli nopea mutta sitäkin tuloksellisempi. Palaan telkkarin päiväohjelmien pariin, muistakaa venytellä!


***

9 kommenttia:

  1. Voi sentään. Kivuliaana ei voi kun levätä. Kun jalat kantaa paremmin viikon-parin päästä, täällä on oivia ohjeita selän kuntoutukseen ja jumppaan.

    http://www.selkaliitto.fi/

    ja vaikkei työterveyshuolto nyt fysikaaliseen lähettänytkään, kyllähän fyssarit ottaa vastaan ilman lähetettäkin. Sitä paitsi se kelan osuus korvauksista on aika minimaalinen kuitenkin, suhteuta vaikka niihin Peakin laskettelukamppeisiin - selkään(kin) kannattaa satsata.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä selän kanssa. Itse iskias-kivuista kärsivänä jaan tuskasi.
    Eikö naapureissa ole samaa päikkyä käyviä lapsia? Peräänkuulutan ihmisten välisiä avunantosopimuksia! Välillä kummastelen, kun lapseni päiväkoti on kiinni(hlökunta kouluttautuu) niin kaikkien perheiden äidin/isän pitää olla pois töistä. Otan mielelläni tyttärelleni kaverin päiväksi ja näin yksi vanhempi pääse töihin. Omakin päivä menee sutjakasti, kun lapselleani on kaveri. Ja vuoroin vieraissa..viimeksi minun tyttäreni kutsuttiin kaveriksi, kun päikky oli kiinni. Hyvä lähtee kiertämään...
    Paranemisia, lukijasi Anneli

    VastaaPoista
  3. Auts, kuulostaa inhottavalta yhdistelmältä tuo selkäkipu ja yskä!
    Pikaista toipumista kumpaankin vaivaan!

    VastaaPoista
  4. Onko vain lihasvaivaa? Vai onko sun selkää joskus kuvattu? Meillä hoidetaan selkiä päivittäin eli jos haluat niin voin suositella hyvää selkälääkäriä!

    Toivottavasti helpottaa vähitellen!

    VastaaPoista
  5. Iltaa, yritänpä taas tällä padilla kommentoida.

    Tosiaan ei selänhoito nyt rahasta tai fyssarista kiinni olekaan. Vaan lähinnä toivon että vika tutkittaisiin kun menen lääkäriin eikä vaan anneta lääkkeitä ja sairaslomaa. Tämä kuitenkin on toistuva vaiva ja oletan että osaa on yössäkin. En usko että on työnantajallekaan eduksi tälläinen toiminta kun on kuitenkin kattava ja laaja työterveydenhoito.

    Tutustun ehdottomasti antamaasi linkkiin, kiitos paljon :)

    Kiitos Anneli. Tyttö on pienessä yksityisessä päiväkodissa ja en kehtaa vaivata muita äitejä. Kyllä tämä tässä kotosallakin menee, tehdään sitten viikonloppuna jotain ekstrakivaa :)

    Tuo sinun tapasi toimia kuulostaa ihanalta, pitääkin ottaa puheeksi seuraavan kerran kun päiväkodissa on koulutuspäivä!

    Jassu, lisää siihen vielä aivastukset ja 13 tuntia kestänyt vesikatko! :D

    Muruhuttu, mielelläni otan vastaan! Epäilen että on jotain muutakin vikaa koska nyt vaikka lihaskrampit tuntuu helpottavan ja ranka on oikaistunut, on selässä todella kova kipu vielä, ja tämähän ei siis ole ensimmäinen kerta. Eli pitäisi ehdottomasti kuvata... Kiitos tsemeistä!

    VastaaPoista
  6. Voi sinnuu, vointeja:)

    VastaaPoista
  7. Voi ei, sairastaminen on kurjaa! Toivottavasti helpottaa pian! Flunssaa pukkaa täälläkin.

    Asiasta kymmenenteen... millaista mitoitusta nuo MoloKidsin toppahousut ovat? Padmella 122 vai 128? Teidän neiti on hyvä mittapuu, kun yleensä kulkee kokoa meidän tytön edellä. :)

    -Em-

    VastaaPoista
  8. Villa auroora, kiitos :) tänään mies jo ulkoiluttaa minua ja katsotaan miten käy.

    Em, kurjaahan se on, oli syy mikä tahansa. Nyt vällyjen alle ettei ota flunssa siellä yliotetta! Ja housut ovat kokoa 128cm. Tyttö on viimeisimman kotimittauksen mukaan 122cm. Hivenen niukka mitoitus taitaa olla.

    VastaaPoista

Ihan mahtavaa jos ehdit jättää kommentin,
ilahdun ihan jokaisesta!
Kiitos kun kävit ♥