Tässä kirjoittaa ihminen jota haukuttiin pienenä luuviuluksi* ja sisko jonka sisko kävi tukussa ostamassa ruokaa siskolleen koska oli vakuuttunut ettei pikkusisko vaan syö tarpeeksi. Kirjoittaja on ollut teini joka ei löytänyt tarpeeksi kapeita mustia strech-farkkuja ja nuori aikuinen joka ei ikinä käyttänyt mekkoja, hameita eikä shortseja koska jalat olivat liian tikut. Tätä kirjoittaa nainen joka ei ole ikinä ollut laihiksella, tyttö joka oli liian laiha ja kahden äiti joka näytti siltä että odottaisi kolmatta.
Olen aina ollut laiha, liian laiha. Olen aina syönyt hyvin, monipuolisesti ja ollut poikkeuksellisen terve. Nuorempana urheilin paljon ja painoinkin enimmillään viitisenkymmentä kiloa, urheilun jäädessä vakiintui painoni noin 43 kiloon ja pituus 161 senttiin. Sittemmin olen ollut kolme kertaa raskaana ja kiloja on tullut +25, +8 ja +37. Neuvola ei ole huomautellut painonnoususta koska kilot ovat tulleet tuon 43 kilon päälle, paitsi poikaa odottaessa jolloin ei välissä ehtinyt tippua kaikki edellisessä raskaudesta tulleet kilot, ja kiloja tulikin selvästi vähemmän.
Tytön odotuksen aikaan kaikki muuttui. Täytin kolmekymentä. Kiloja tuli ja ennen puoltaväliä selkäni hajosi ja jouduin sairaslomalle, kiloja tuli vielä enemmän. Ystäväni kutsuivat minua leikkimielisesti manaatiksi ja tuntemattomat veikkailivat monikkoraskautta sillä likimain tuplasin lähtöpainoni. Liikkuminen oli vaikeaa sekä tuskallista ja edes kauppareissuista en selvinnyt yksin; en pystynyt kävelemään supermarketin maitohyllylle asti. Kiloja vaan tuli ja tuli vaikka kaikki herkut oli kielletty lievän rd:n takia. En huolestunut, ajattelin että kyllä ne siitä tippuu niin kuin edellisilläkin kerroilla.
Tytön syntyessä synnärille jäi 0 kiloa. Liikkuminen oli edelleen vaikeaa sillä kropan piti kannatella yli 30 kiloa enemmän kuin ikinä aiemmin. En osannut laihduttaa kun en ollut ikinä laihduttanut. Liikuin minkä pystyin ja ajattelin että kyllä ne kilot siitä katoaa imettäessä niin kuin aiemminkin. Jossain vaiheessa luovutin; en tule ikinä mahtumaan vanhoihin vaatteisiini mutta se ei haittaa koska painan mielumin 55kg kuin 40kg. Reilu pari vuotta sitten mahduin 36:iin housuihin ja ainoa asia mikä harmitti, oli maha. Jos söin yhtään mitään, maha turposi kuin pallo ja muutenkin selkeästi keskivartalossa oli liikaa lihaa ja nahkaa, arvelen että painoni tuolloin oli noin 57 kg. Ei harmittanut kuitenkaan niin paljon että olisin tehnyt mitään vaan viime kesään porskutin niin kuin aina ennenkin kunnes syksyllä karu totuus tuli vastaa. En mahtunut enää farkkuihini, ne jämähti polviin ja kaikki vaatteet tuntuivat pieniltä. Talvella ei voi kulkea pellavahousuissa eli jotain olisi tehtävä. Vetkuttelin.
On todella vaikea alkaa rajoittamaan syömisiään kun ei ole tarvinnut sitä tehdä 35:een vuoteen. Tykkään hyvän ruoan lisäksi kolasta, tykkään karkeista, sipseistä, kekseistä ja rakastan lörtsyjä. Puhumattakaan äidin mokkapaloista ja mutakakusta, nam! Viimeksi kun äiti teki mokkapaloja, kävin vaa'alla hänen luonaan ja painoin 64 kiloa. Haloo! Nyt oli aika ottaa itseään niskasta kiinni.
Viisi viikkoa sitten päätin lopettaa limun ja mehun juomisen, jättää kaikki herkut pois sekä rajoittaa voimakkaasti vilja, peruna ja pasta-tuotteita. Käytännössä en juo kuin vettä ja kahvia, syön viljoja maksimissaan kaksi ruisleipäpalaa päivässä (tai puuron) ja lounaaksi ja päivälliseksi syön esimerkiksi lihaa/kalaa/kanaa ja raejuustoa sekä kasviksia tai salaattia. En syö pastaa, riisiä, perunaa tai vaaleaa leipää. Ensimmäinen viikko oli rankka, söin pikkuporkkanoita joka päivä vain napostellakseni. Seuraava viikko oli helpompi ja kolmannella viikolla ei edes tehnyt mieli sokeria. Olin vierottunut.
Samalla piti aloittaa lenkillä käynti mutta se osoittautui mahdottomaksi kun ensin hajosi se selkä ja perään tuli muut sairastelut. En omista vaakaa joten vasta viime viikolla duunifyssarilla pääsin katsomaan mitä on tapahtunut viidessä viikossa ainoastaan ruokavalion muutoksella. Vaaka näytti 59 kg eli kiloja oli lähtenyt 5. Uskalsin kotiin mennessä vihdoin kokeilla niitä vanhoja farkkuja ja ne mahtuivat jalkaan!
Hyvän alun innoittamana aloin joka ilta kotona tehdä selkä ja
vatsalihasliikkeitä ja tarkoituksena on pikkuhiljaa laajentaa
harjoittelu käsiin ja jalkoihin. Nyt kun päivätkin ovat pidempiä, aion
tylysti jättää jotain kotona tekemättä ja painua noin tunnin lenkille
ulos useamman kerran viikossa. Kävelen koska inhoan juoksemista -mutta
toivon että ennen kesän loppua olen oppinut juoksemaan.
Meillä viikkoillat täyttyvät lasten harrastuksista ja niistä pakollisista arjen tekemisistä. Aikaa omille jutuille on todella vähän ja on hyvin vaikea repiä edes tuntia siihen että kävisi liikkumassa. Käyn kerran viikossa voimistelussa ja sekin on niin myöhään että loppuviikon olen kuin zombie. Tosin treenien aikana ja jälkeen on aivan mahtava olo! Aina ennen on sellainen vähän haluton olo mutta menen paikalle koska ryhmäpaine on kova enkä halua olla luovuttaja. En millään kykenisi käymään salilla tai muussa omatoimiharjouttelussa, tälläinen ryhmän osana toimimenen on todella hyvä motivaattori minulle. Sitä paitsi haluan oppia voltteja ja liikunta ja lihasharjoittelu tulee kätevästi siinä sivussa.
Kyse ei ole ainoastaan siitä että haluan näyttää hyvältä tai mahtua vaatteisiin vaan kohdallani kyse on myös selästä. Nyt on asiaa selvitelty sen verran että notkeat nivelet ja nuoruuden urheilutausta ei ilmeisesti ole paras yhdistelmä kolmevitoselle sohvaperunalle. Selän lihaksisto on saatava sellaiseen kuntoon että pysyy ranka suorassa ja oletettavasti ongelmat selän kanssa vähenevät pelkällä elämäntapamuutoksella.
Viime viikon sunnuntaina olo oli paljon energisempi ja kevyempi ulkoillessa. Vaikka kyse on viidestä pienestä kilosta, luulen että tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen toimii minulla. Enää ei ole olo kuin ilmapallolla ja energiataso on tasaisempi päivän aikana. Peilissä ei näy enää vaikeasti puettava keskivartalomakkara vaan minä, vähän pienenpänä ja paljon motivoituneena. Tämä on oikeasti ollut tosi pieni juttu jolla on ollut valtava merkitys.
En ole asettanut itselleni tavotteita kiloissa vaan fiiliksessä. Tämä ei ole vaikeaa koska eihän minulla ole vaakaakaan! Tavoitteeni on saavuttaa pysyvä tila missä peiliin katsoessa voin hymyilä ollen tyytyväinen itseeni.
Samasta aiheesta ovat hiljattain kirjoittaneet myös Nina ja Onnellinen Koti jotka rohkaisivat avaamaan minuakin oman sanallisen arkkuni, kiitos teille, tämä ei ollut ihan iisi rasti :)
Käykäähän lukemassa.
Mulle liikuntaharrastus on vaikeaa. On kouluaikaista traumaa ja muuta. Siksi olikin aivan ihmeellistä tiputtaa 20kg vuodessa vain jättämällä hiilarit vähälle. Pois leipä, peruna, pasta ja riisi. Ja kaikkein hämmästyttävintä on, että paino on aika helppo pitää kurissa. Toki mulla on vieläkin ylipainoa, mutta huomattavasti vähemmän kuin ennen. Ei sovi nuo kyseiset hiilarit mun kropalleni.
VastaaPoistaKunnon ja kehon kannalta liikunta olisi tärkeää. Mutta kun ei ole sitä aikaa ja tällä hetkellä on vain helpointa jättää se liikunta pois. Kesällä tiedän sitä tulevan kunhan pääsen puutarhan kimppuun, mutta talvet menee ilman.
Olenpa tosi iloinen, että kirjoitit asiasta. Asia on minulle niin ajankohtainen. Täytän tänä vuonna 35, kaksi raskautta takana, ongelmana lähinnä keskivartalolle jämähtänyt liikapaino, selkävaivat 178 senttisessä varressa, liika sokerinsyönti ja napostelu ylipäätään, sekä liian vähäinen liikunta. Esteettiset asiat tietysti kismittävät siinä määrin, että pystyn pukeutumaan mukavasti enää lähinnä trikooseen :) Huomattavasti tärkeämpi pointti kuitenkin on huoli omasta terveydestä (etenkin selän temppuilu) ja hiljattain ilmaantuneet vatsaoireet. Tänään tuli negatiivinen vastaus keliakiakokeeseen ja olenkin lähes varma, että epämääräiset oireet johtuvat sokeririippuvaisuudestani ja siitä, että syön väärin. Todella vaikea motivoitua, kun ei ole koskaan aikaisemmin joutunut tarkkailemaan ruokavaliotaan ja liikuntakin on ollut aina jonkinlaisena osana elämää. Juttua tästä riittäisi vaikka kuinka, joten ehkä jatkan oman blogini puolella :) Kiitos kun jaoit kokemuksiasi. Siitä tuli tsemppiä tännekin asettaa itselle tavoitteet ja päästä niihin! Aurinkoa ja liikkumisen iloa kevääseesi!
VastaaPoistaMinusta myös on ihanaa, että kirjoitit asiasta. Itse olen juuri aloittanut elämäntaparemontin, eikä ole ollut todellakaan helppoa tämä alku (viikko vasta mennyt), mutta toisten onnistumiset kyllä kannustaa kovasti itseäkin jatkamaan!
VastaaPoistaMinä myös urheilin nuorempana paljon, vielä pojan ollessa 3v (on nyt 13v) kävin monta kertaa viikossa pitkillä juoksulenkeillä. Olin 30-vuotiaaksi asti hoikka/normaalipainoinen. Mutta pikkuhiljaa vuosien varrella liikuntaa vaan väheni ja väheni. Ja paino alkoi nousemaan.
Viime viikolla oma saamattomuus, jatkuva väsynyt ja nuutunut olo ja varsinkin keskivartalolle kertynyt liikapaino alkoi ärsyttämään niin paljon, että päätin, että asioille on heti alettava tekemään jotain!
Onneksi talvi alkaa vähitellen väistymään, ja päivät pitenee, niin on helpompi lähteä iltaisinkin lenkille! :)
Mukavaa kun kirjoitit tästä aiheesta, monelle tämä on hyvin tuttua. Olen itse myös ollut hoikka ja kun kolmekymmentä mittariin tuli kiloja alkoi kertyä. Minulla leikattiin akillisjänne syyskuussa ja sen jälkeen on elämäni muuttunut syömisen ja liikunnan suhteen positiivisesti ja olen siitä hyvin onnellinen, tsemppiä sinne:)
VastaaPoistaIhan mahtava aihe! Juuri miehelleni marisin kuinka saisin itseäni otettua niskasta kiinni ja aloitettua samaisen ruokarempan! Maha on kuin potkupallo ja väsyttää koko ajan. Juoksemaan innostuin syksyllä ja eilen taas pääsin lenkille. Olo on mitä mainioin sen jälkeen....Tsemppiä sinne! Minä tulen perässä!
VastaaPoistaKiitti kun kerroit tarinasi, kuulosti hyvin tutulta. Itse löysin liikunnan ilon - ja ällistyttävästi myös aikaa sille - kun kilot alkoivat tippua. Mä jopa juoksen! Ja pidän siitä! Ihmetyksen aihe, jota en lakkaa hämmästelemästä.
VastaaPoistaPositiivisen kierteen kun vain saa päälle, niin siitä se kevyempi elämä lähtee rullaamaan! Ja sullahan se on selvästi jo työn alla. Tsemppiä ♥
Hyvä otsikko!
VastaaPoistaHei sä olet ollut jo viisi viikkoa tosi reipas, hyvä sinä! Ja siis eihän viittä kiloa kannata vähätellä, sehän on jo aivan tosi hienoa. Olen sillai positiivisella tavalla kade, tuota intoa toivon itsekin jossain vaiheessa löytävän. Harmi ettei asuta vieläkin lähempänä, voitaisiin kävellä yhdessä, mä tarvitsisin lenkkikaverin. :)
Toivon että tämä sun juttu toimii mulla inspiraationa ja saisin minäkin muutoksen aikaiseksi.
Moikka kaikille ja kiitos jokaisesta kommentista. Tunnustan etten ole kovin hyvä täällä jakamaan niitä isoja asioita, niitä joilla on syvempää merkitystä ja tämänkin tekstin olen kirjoittanut kolmesti ja pyyhkinyt kahdesti. Välillä tarvitsee sen tönäisyn esimerkiksi kanssa bloggaajilta, vähän tukea ja rohkaisua. Uskon myös vahvasti lukijoihini ja tiedän sydämellisyyteenne, en ole vielä saanut pettyä, kiitos ♥
VastaaPoistaKatja tuo -20kg kuulostaa ihan mielettömältä! Varmasti myös stemmaa jatkamaan pudotusta mikäli tarvetta on, sillä se että näkee konkreettisia tuloksia on iso motivaattori. Liikunnan harrastainen Suomessa ulkona on ainakin minulle todella vastenmielistä kun on pimeää, tuulista, kylmä ja vaikka mitä. Kesät kuitenkin menee niin nopeasti että pitäisi olla tässä vaiheessa jo lähtökuopissa siihen ulkona liikkumiseen :) Tsemppiä jatkoihin!
Pizzicati kiitos :) Ollaan aika idettisiä paitsi pituuden suhteen, nimimerkillä nysä :D Mullakin roikkuu kaikki kangaspaidat kaapissa ja olen ostellut vain trikoopaitoja jotka on rypytetty ylhäältä ja pussitettu alhaalta eli I know the feeling… Mä olin jo menossa lääkäriin vatsatutkimuksiin koska kaikenlaista oireilua oli. Mut on kuitenkin jo teininä tutkittu ja mitään ei ole löytynyt laktoosi-intoleranssin lisäksi joten päätin kokeilla voiko ongelmat johtua sokerista ja hiilareista… ja nyt näyttää siltä että kyllä voi. Eron huomasin selkeästi jo viikossa kun maha alkoi olla ensimmäistä kertaa vuosiin ”normaali”. Tsemppiä sulle ja tulen blogistasi lukemaan enemmän, ihan mielenkiintoista nyt katsoa miten itse kullakin tästä elämä muuttuu uuteen suuntaan :)
Ihan totta Helmi, itsensä piiskaaminen on helppoa kun miettii että no jos tuo niin kyllä minäkin :) Tuossa kolmessäkympissä on pakko olla joku juttu että sillon monet alkaa ns. leviimään vaikka eläisi niin kuin ennenkin. Ja etenkin kaulan ja pepun väliin kertyy sitä massaa vaikka jalat ja kädet pysyisivätkin niin kuin ennenkin, kumma juttu. Rakas tyttäreni on aina silloin tällöin kysynyt onko mun mahassa taas vauva –se on todella mieltä ylentävää ;) Onnea onnistuneesta viikosta ja tsemppiä jatkoihin!
Kuulostaa todella hyvältä villa auroora. Joskus sitä vaan tarvitsee sellaisen tönäisyn oikealla hetkellä ja se saa muuttamaan kurssia. Kiitos tsempeistä ja takasin sinne myös :)
Muruhuttu kuulostaa todella tutulta. Keväästä virtaa ja blogeista kanssatukea, solakat kesäkunnot here we come!
Miikkis, olen kade tuosta juoksemisesta! Ihana kun niin moni on saanut tuloksia aikaan ja se on saanut aikaan entistä paremman innon jatkaa. Aikaa pitää vaan raivata jostain, niinhän se on jokaisella. Mutta kun pääsee juoksuvauhtiin niin arkikin sujuu nopsempaan, juoksuiloa!
Kiitos Nina, oli katsos pakko miettiä uusi :D Mä itse asiassa ajattelin että alkaisin kävelemään Teille. Sinne on meiltä kai joku noin 7 kilsaa joten edestakaisin se olisi aika hyvä lenkki! Sähän voisit sitten kävellä meille niin puolet matkasta meille olis seuraa toisistamme ;) Mietippä asiaa :)
Hei onpa hyvä idea, mukana! Sano vaan koska mennään. :)
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Hei voisitko vinkata, minkä merkkinen teidän neidin pyörä on ja jos muistat, kun Tanja Saaristosta bloggasi heidän neidin pyäristä, niin saisin alkaa selvitellä 5-veelle uutta pyörää... Kun noita kotimaisia vaihtoehtoja ei niin kamalasti ole.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus. Itse olen kanssa miettinyt asiasta kirjoittamista; mä olen aina kamppaillut kilojen kanssa ja vuoden vaihteessa päätin, että ryhtiä, ei diettiä. Jätin kanssa ison osan hiilareista pois, mässyt vähemmälle, lisää vettä. Tulos tähän mennessä -9,2 kg. Mutta on mulla kyllä mistä pudottaakin. Olen miettinyt, että tämä ei ole dietti vaan elämäntapamuutos, ei totaalikieltäytymistä vaan kohtuutta ja lisää liikkumista. Mulla toi selkä kanssa asettaa omat rajansa mitä liikuntaa voi harrastaa, mutta kohtuutta siinäkin opettelen.
VastaaPoistaNina, mä kokeilen eka kerran yksin sen niin voin soittaa miehen hakemaan jos meinaa yö yllättää ja sudet tulla syömään :D Saan vähän referenssiä siitäk auan lenkkiin menee :) Ilmottelen!
VastaaPoistaSuvi, tytöllä on Electra Hawaii cruiseri ja seuraava pyörä tulee olemaan veljensä vanha Kona Makena joka on maastopyörä.
Wow Katri! Ihan mieletön juttu. Me ollaan moelmmat kyllä niin selkävaivasia ja muutenkin mutta eiköhän se tästä kun otetaan nyt uudella kurssilla liikettä elämään :)
Tosi hienoa, että uskaltauduit kirjoittamaan projektistasi, ja myös siitä kuinka olet aina ennen ollut "liian laiha".
VastaaPoistaItsekin olin nuorempana ja lapsena todella laiheliini, ja sitten myöhemmin, kun valittelin vyötärölle kertyneitä ylimääräisiä, niin vanhat ystäväni vain totesivat, että kuinka kehtaan valittaa, kun kerta olen niin hoikka. Ainakin heidän mielikuvissaan... Se melkeinpä loukkasi, ikään kuin ei olisi oikeutta harmitella kertyneitä kiloja ja heikkoa fyysistä kuntoa, jos on joskus pysynyt hoikkana asiaan sen kummemmin paneutumatta.
Nykyään koen edelleen suurimmaksi ongelmakseni vatsamakkaran ja huonon kunnon, en niinkään ole ylipainoinen. Jotain tarvitsisi silti tehdä, sillä olen alkanut myös kärsiä vatsaongelmista: turvotusta, ilmavaivoja, kipua, joihin ei ole mitään selkeää syytä. Mutta kuulostaa siltä, että monet ovat näköjään saaneet avun hiilareiden syöntiä vähentämällä, joten pitäisi ehkä kokeilla sitä. Me vaan syömme niin paljon pastaa, etten oikein keksi, että millä saan lapset ruokittua yhtä nopeasti ja kätevästi, jos julistan pastan pannaan...
Kiitos Anonyymi, pari harkintapäivää tässä meni mutta ajattelin myös etten voi olla ainoa :)
VastaaPoistaOn aivan totta että laihoja saa laihotella ja ihan kuin heiltä puuttuisi oikeus harmistua mikäli jonnekin kertyy enemmän massaa kuin aikaisemmin. En tälläkään hetkellä pidä itseäni lihavana, tai edes niinkään ylipainoisena vaan ongelma on juurikin tuo vatsan seutu. Tottahan toki se harmittaa kun on tottunut litteään vatsaan ja jenkkakahvattomiin kylkiin ja yhtä-äkkiä joka paikasta tuntuu pursuilevan lihaa. Monesti hoikalla se pienikin painonnousu tuntuu paljon isommalta.
Voin kertoa että myös meidän perhe rakastaa pastaa ja itse olen tottunut syömään pastaa vielä enemmän kuin perunaa tai riisiä. Meillä asia on ratkaistu niin että minä kehittelen omat eväät itelleni ja muu perhe syö niinkuin ennenkin. Itse olen nyt oppinut korvaamaan monesti pastan raejuustolla, viimeksi tänään söin jauhelihatomaattivalkosipulisoossia (ilman vehnäjauhoja) ja raejuustoa. Lapset syö samaa kastiketta mutta heille keitin spagettia. Kokeile ihmeesä vähentää hiilareita, saatata hämmästyä miten olo muuttuu :)
Moi!
VastaaPoistaJa kiitokset lähetän minäkin tästä postauksesta!
Olen huomannut myös, että kun ikä on paljon lähempänä 40 kuin 30 vartalo on muuttunut... Olin lapsena ja nuorena myös todella hoikassa kunnossa, 170 cm ja 48kg. Kolme raskautta muuttivat minua ja BMI oli jossain kohtaa lievän ylipainonkin puolella.
Seitsemän vuotta sitten löysin juoksemisen. Juoksin pitkälle ja kauas ja usein, mutta jalat alkoivat oireilla ja sitten olinkin taas raskaana ja jouduin vuodelepoon.
Nyt liikunnan aloitus on tahmonut niiiiin paljon nämä vuodet ja tänään synttäriherkkuja syöneenä istahdin tähän sohvalle läppäri sylissä ja takaraivossa ajatus "jotain olis taas PAKKO alkaa tekemään" ja täällä olikin tämä sun kirjoitus! :-)
tuota hiilareiden rajoittamista olen miettinyt kans. Joskus on niin järkyttävä karkinhimo, että sillekin asialle olisi pakko tehdä jotain. Olen kuullut muiltakin, että se himo häviää kun on ilman.
Mutta siis kiitos! Mä yritän tulla perässä :-)
miira
Tsemppiä noihin selkäjuttuihin, olisi oikeasti jo aika saada kunnon ratkaisu.
VastaaPoistaVoikun olisikin joku vippaskonsti, ehkä hei jäsenkorjaaja? Mulla on täälläpäin yksi kontakti, jos päätät kokeilla joskus.
Toi fiilispaino on muuten paras. Se, että on hyvä olla. Hyvä olla vaatteissa ja tyytyväinen itseensä. Kannatan :)
Minusta kuitenkin näytät hyvältä, sopusuhtaiselta ja terveeltä <3
Täälläkin lapsuuden laiheliini, joka on tosin edelleenkin normaalipainossa viiden raskauden jälkeen, mutta tuo maha!! Ihan niinkuin raskaana ollessa konsanaan!! Makkara on ja se kamala turvotus! Tursuaa joka housuista! Liikuntaa harrastan 3 x vkossa ja vatsalihakset huippukunnossa. Ja ikää 35+. Mies aloitti vuodenvaihteessa minun sanojeni mukaan "kurjuuskuurin": ei makeaa, ei vehnäjauhoja, kaiken kaikkiaan vähemmän hiilareita, ja paino pudonnut lähes 10 kg (hänellä tosin hieman ylimääräistä kertynyt viime vuosina). Itsekin voisin ihan vain muutaman kilon pudottaa. Minulla suurin ongelma on se, että jos vähennän hiilreita, mitä sitten syön! Leipää syön paljon. Miten korvaan sen? Miten korvaan perunan, pastan riisin? Mullahan on sitten koko ajan nälkä! :O Eli kerro ihmeessä mulle ateriavinkkejä! Toi pastan korvaaminen raejuustolla oli huippujuttu! Tällasia vinkkejä lisää! :) Ja tsemppiä sulle!
VastaaPoistamiira toi on tosiaan kurjaa kun on saanut itsestään revittyä voimaa siihen liikuntaan ja sitten joku paikka hajoaa ja enää ei pystykään, todella turhauttavaa. Minä tosiaan olen aivan mahdoton sokerihiiri ja ehdoton paheeni on kola jota siis join 1-2 litraa PÄIVÄSSÄ. Eli jos minä pääsen siitä irti niin uskon että kuka vaan pystyy vastaavaan :) Nyt tsemppaan sut uudelle raiteelle, puolita vaikka ensin sokeri ja hiilarimäärä ja kun huomaat tuloksia on varmasti helppoa vielä siitä kiristää :)
VastaaPoistaLPT, jees mulla on nyt tarkkailussa vielä tämä selkä ja jos ei oikene viikossa parissa niin sitten mennään fyssärille väänneltäväksi :)
Ja kiitos, mulla on hoikentavat toppavaatteet selkeästi ;) EN ole muuten ikinä omistanut vaakaa enkä omista vieläkään, kyllä peili ja vaatteet aika hyvin kertoo missä mennään :)
Kiitos Anonyymi :)
Tosiaan jos liikut paljon, et käsittääkseni voi jättää hiilareita pois. Karkit ja sokerit on helppo tiputtaa ja valita tilalle vaikka hedelmiä tms.
Mulla leipä, pasta ja peruan selkeästi aiheutti sen järjettömän turvotuksen. Juuri sen että farkkujen vyötärönauhan päälle muodotui pelastusrengas vaikka farkut olivat sopivan kokoiset.
Mä syön tällä hetkellä joka päivä salaatin (kurkku/tomaatti/salaatti/feta) salaattimix siemenillä (on muuten ruokasa) ja lihaa/kalaa niin että kyytipoikana on se raejuusto tai esimerkiksi uunissa haudutettuja kukkakaaleja. Mun haaste on että inhoan kypsytettyjä vihanneksi mutta olen nyt opetellut syömään kukkakaalia ja porkkanaa myös kypsennettynä :)
Tällä reseptillä tulee TOSI hyvät kukkakaalit, jätän siis pastan ja kerman tuosta pois:
http://www.fannijakaneli.com/2010/09/chilinen-kukkakaali-pekonipasta.html
Syön viikoittain pekonia, mutta katsotaan mitä sanoo lääkäri kun käyn verinäytteissä ensi viikolla.
Syön myös leipää ilman leipää eli otan esim. 6 siivua juustoa ja 3 siivua meetwurstia ja syön sellaisenaa. Ihan hyvä iltapala :)
Mitään kevyt/light tuotteita en käytä, mulla turpoaa sellaisista välittöästi maha palloksi.
Ehkä tästä on aluksi :)
Huomenta!
VastaaPoistaPakko tähän kirjoitukseesi jättää kommentti. Aiemmin olen kertonut ihailevani valokuviasi ja sen olevankin pääsyy blogisi seuraamiseen. Nyt haluan tsempata sua. Olen itse jo pitkälti yli 40v ja heräsin samaan tilanteeseen. Ylipainoa mulla ei tosin ollut kuin muutama kilo mutta kunto romahtanut. Olen painanut 49kg, kun aloin odottamaan esikoistani ja olen 170cm pitkä, joten melkoinen honkkeliini olin. Sain syödä mitä huvitti ja kunto oli hyvä. 2 vuotta sitten kävin kuntotestauksessa, enkä pystynyt polkemaan 12 min testiä loppuun kun ns. noutaja tuli. Se herätti mut ja nykyisin harrastan liikuntaa kolmesti viikossa. Paino on vakiintunut 6-kymppiin, mikä on mulle hyvä. Elämä tuntuu nyt paremmalta, kun ei hengästy bussiin juoksemisesta.
Voimia elämäntapamuutokseen ja hyvää kevättä, Tiina
Moikka Tiina ja kiva kun tulit kertomaan oman tarinasi. Ja kiitos! tsempeistä, olen ollut niin mielettömän iloinen että tämä aihe on kirvoittanut keskustelua ja sellaista yhdessä tekemisen ja tsemppaamisen meininkiä.
VastaaPoistaOlet tehnyt itsekin aika huiman liikkeen ja voin kuvitella miten antoisaa etenkin tuon kuntopuolen saaminen kuntoon on! Oikein hyvää kevättä myös sinulle!
Hienosti olet saanut painoa tiputettua jo pelkällä ruokavaliolla. Itse olen nyt rielun puoli vuotta käynyt salilla treenaamassa, mutta paino ei juurikaan ole tippunut, koska en ole syömisiäni muuttanut mitenkään. Kunto on kyllä noussut ja kiinteytymistä tapahtunut, mutta seuraava tavoite olisi nyt sitten muuttaa ruokavalio parempaan suuntaan. Saa nähdä kuinka käy :)
VastaaPoistaYksi asia jäi mietityttämään, kun kerrot blogissasi vain kahdesta lapsesta, mutta onko teillä lapsia sittenkin kolme? Pakko ei ole siis vastata, jos tuntuu liian henkilökohtaiselta!
Moikka Jenni, meillä menee sitten juuri toisinpäin kun mun pitäisi siihen liikuntaan nyt painottaa enemmän :) Lihaksethan painavat enemmän kuin "läski" eli siitä johtunee tuo ettei paino ole tippunut vaikka olet kiinteytynyt ja pienentynyt.
VastaaPoistaMeidän ensimmäinen poika kuoli kohtuun muutama viikko ennen laskettua aikaa, siitä siis johtuu tuo epäjohdonmukaisuus :) Tästä on jo yli 10 vuotta aikaa, olen täällä kertonut aiheesta muutama vuosi sitten:
http://a-nanan.blogspot.fi/2010/06/vakavasti.html
Tsemppiä ruokavalioviilaukseen !